8.4.2008

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

Saimaan kanavan (ja samalla Suomen) korkein sulku on Lappeenrannassa sijaitseva Mälkiän sulku, joka on kanavan Saimaata lähinnä oleva sulku. Sulussa vedenpinnan taso nousee kertalaakista 12,2 metriä.

Kanavan kiinteiden siltojen alikulkukorkeus on 25 metriä, eli ne ovat aika komeita.

Kanavalla on menossa työmaa. Kuutostie rakennetaan Lappeenrannan ja Imatran välillä nelikaistaiseksi ja tässä yhteydessä rakennetaan uudelleen myös Mälkiän alakanavan ylittävä valtatiesilta.

Sillan historia on mielenkiintoinen: Vuonna 1958 valmistui Mälkiään silta, joka ylitti sodassa tuhoutuneen ja katkenneen kanavan. Silta oli mitoitettu 1930-luvulla päätettyjen kanavan mittojen mukaisesti 22 metrin korkuiseksi.

Niin sitten kävi, että Suomi ja Neuvostoliitto pääsivät vuonna 1962 sopuun Saimaan kanavan uudelleen rakentamisesta. Kanavan mitoitus muutettiin siten, että sillä pystyvät kulkemaan jonkin verran suuremmat ja korkeammat alukset kuin 1930-luvulla suunniteltiin. Maksimikorkeudeksi määrättin 24,5 metriä, mikä edellyttää silloilta 25 metrin alikulkukorkeutta.

Mälkiän silta siis jäi liian matalaksi. Harmin paikka, uusi kallis silta.

Suunnittelutyön aikana päädyttiin siihen, että sillan korottaminen ei mielekkäin panostuksin onnistu, vaan paikalle päädyttiin rakentamaan uusi silta. Tämän valmistuttua vanha silta purettiin alle 10 vuoden ikäisenä ja purkutöissä tehtiin mielenkiintoinen ja kauaskantoinen ratkaisu: Vanhan sillan kansi vedettiin tunkeilla pois paikaltaan ja se upotettiin kokonaisena uuden sillan varsin rötväkkään kokoiseen Imatran puoleiseen penkereeseen.

Ratkaisun kauaskantoisuus tulee esiin nyt menossa olevassa siltatyömaassa. Sillasta nimittäin tulee erilainen. Vanhan kanavan katkaiseva rötväkkä penger puretaan ja uudesta siltaparista tulee selvästi nykyistä pitempi, noin 330 metrin mittainen.

Purettavan penkereen sisällä on edelleenkin vuoden 1958 sillan kansi. Mihinkä se sieltä olisi kadonnut. Toivottavasti urakoitsijalla on paremmat piikkausvehkeet kuin 1960-luvulla. Olisihan kiusallista, jos siltakantta pitäisi taas lähteä hinaamaan jonnekin, upotettavaksi pois silmistä.

1 kommentti:

Antti kirjoitti...

Kuutostieprojektin PR-lehden (s. 4) mukaan penkereeseen haudattu silta olisi tullut nykyisille tienrakentajille yllätyksenä. Sinänsä epäilen kyllä, että tienrakentajat oikeasti ovat sillasta tienneet, mutta tiedotuslehteä kirjoittanut markkinointi-ihminen oli vain oikonut mutkia saadakseen aikaan mielenkiintoisemman jutun.