10.4.2008

Säälittävissä tapauksissa

Asetus ajoneuvon kuljettamisesta tiellä sallii henkilökuljetuksen kuorma- ja pakettiauton tavaratilassa "säälittävissä tapauksissa". Tämän pykälän nojalla kuljetus lienee sallittua nelostien Päijänteen itäpuoleisella osuudella. Tie on jotakuinkin säälittävää tasoa.

Nyt on valoa näkyvissä tunnelin päässä. Valtiolta on löytynyt rahaa tien eteläosaa koskevien parannussuunnitelmien toteuttamiseksi. Työt Lusin ja Hartolan välillä ovat käynnissä. Eurooppatieksi nimitetyn kärrypolun pahimpia mutkia oiotaan ja ohituskaistojakin on tiedossa.

Koko Lusin ja Vaajakosken välinen parannus on ajoitettu vuosille 2007-2010. Uutta tielinjaa on tulossa osuuden pohjoisosiin 21 kilometriä ja eteläosiin kymmenkunta. Muuten tietä parannetaan pääosin nykyisellä paikallaan; leventäen, risteyksiä kanavoiden ja ohituskaistoja rakentaen.

Uusia ohituskaistoja sisältyy suunnitelmiin peräti 24 kappaletta nykyisten kolmen lisäksi. Kaikki ohituskaistat Joutsan pohjoispuolella sijaitsevaa varalaskupaikkaa lukuun ottamatta varustetaan keskikaiteilla.

Toivottavasti valtiolla on viisautta huolehtia myös tulevien vuosien rahoituksesta, jotta suunnitellut työt saadaan tehdyiksi. Tinkimisvaraa ei juuri olisi. Suunnitelluillakaan toimenpiteillä tiestä ei tule jumalaista väylää kullatuilla kurpitsakieseillä ajettavaksi. Säälittävä tapaus se ei enää kuitenkaan olisi.

Ei kommentteja: