18.11.2008

Ei sitä sitten avattukaan

Ykköstien moottoritietyömaan Lohjan ja Muurlan välillä piti suunnitelmien mukaan aueta liikenteelle viime lauantaina 15.11.2008. Aikataulun muutoksista saatiin vihiä pari viikkoa ennen H-hetkeä ja muutamaa päivää ennen suunniteltua avauspäivää Tiehallinto ilmoitti viivästymisestä. Osuus Lahnajärvi-Muurla aukeaa "lähipäivinä" ja teknisesti vaikeimman Lohjan ja Lahnajärven välisen osuuden aukeaminen siirtyi epämääräiseen tulevaisuuteen "muutamien viikkojen" päähän.

Syyksi viivästykseen on ilmoitettu tunneleiden teknisten järjestelmien testaaminen.

Tiehallinnon varovaisuus on ymmärrettävää. Vuosina 1999 ja 2001 tapahtui Alpeilla kolme vakavaa tunnelipaloa. Mont Blancin, Tauernin ja St Gotthardtin tunneleissa sattuneissa onnettomuuksissa kuoli yli 60 ihmistä. Samoihin aikoihin Norjassa tapahtui kaksi pienempää mutta vakavaa tapausta: Vuonna 1999 rakenteilla olleessa E134-tien tunnelissa Drammenissa syttyi tulipalo, joka tappoi kolme. Seuraavana vuonna E134-tien Seljestad-tunnelissa kolarista aiheutui tulipalo, joka tuhosi tunnelin kaapeloinnin aiheuttaen myrkyllisiä kaasuja. Tapaus sattui lähellä tunnelin suuta ja osa pääsi pakoon. Loukkuun jääneet pelasti kova tuuli, joka puhalsi puhdasta ilmaa tunneliin. Tässäkin suuronnettomuuden vaara oli todella lähellä.

Tunnelijärjestelmien tarpeellisuus ja toiminta testattiin kuluvan vuoden elokuussa, kun Salon Isokylän tunnelissa ykköstiellä syttyi henkilöauto palamaan, kaksi kuukautta tunnelissa tehdyn paloharjoituksen jälkeen. Tästä tilanteesta selvittiin säikähdyksellä.

Turun ja Helsingin välille päätettiin vuonna 1932 rakentaa valtatie. Siitä alkaen on lähes koko ajan ollut jossain kohdassa rakennustyömaa. Kun kaupunkien välille on yli 75 vuotta rakennettu kunnollista tieyhteyttä, ehkä jaksamme sen muutaman viikon vielä odottaa.

11.11.2008

Tampere rakennuksen kourissa

Tampereen läntinen kehätie on valmistumassa. Näin saadaan hiljalleen päätökseen kolmekymmenvuotinen sota Tampereen kannaksen kiertämiseksi: Ensimmäiset osuudet kehätiestä rakennettiin 1970-luvulla.

Mutta ei rakentaminen Tampereella tähän lopu.

Kehätien ja kolmostien kulmaukseen on auennut jumalaton kraateri. Siihen on tulossa Ikea, jonka avajaiskakut näillä näkyminen popsitaan vuonna 2010. Ikean liikennettä varten rakennetaan kolmostielle uutta liittymää ja moottoritien liikenne on siirtymässä siltatöiden takia kiertotielle. Varovasti siellä työmaan keskellä sompailtaessa!

Kun nämä hankkeet saadaan pois päiväjärjestyksestä, alkaa möyrintä keskusta-alueella. Tampere ja Tiehallinto ovat pääsemässä sopuun Rantaväylän rakentamiskustannusten jaosta. Nykyisin Näsijärven rantaa seuraava ruuhkautuva väylä viedään parikilometriseen tunneliin. Tunnelista osa rahoitetaan myymällä rakennusoikeutta nykyiseltä tielinjalta. Tunneli on kaksiputkinen 2+2-kaistainen ja sen päissä ovat eritasoliittymät. Tavoitteena on, että rakennustöihin päästäisin parin vuoden päästä, jolloin työmaa voisi olla valmis vuonna 2015.

4.11.2008

Bussi, hiljennä!

Ruotsissa Linköpingin ja Örnsköldsvikin kaupungeissa on kokeiltu liikennesääntöä, joka säätää 30 km/h nopeusrajoitusta ohitettaessa tai kohdattaessa pysäkillä seisova linja-auto. Nyt sikäläinen tiehallinto ehdottaa, että sääntö vakinaistetaan maanlaajuisesti.

Sääntö olisi voimassa kaikilla teillä, joilla nopeusrajoitus on enintään 70 km/h. Lisäksi sääntö on voimassa vain silloin, kun bussin keulassa ja perässä oleva valaistu kilpi "30" on sytytettynä.

Sääntöä perustellaan nollavisiotavoitteella ja erityisesti koululaiskuljetusten turvallisuuden takaamisella.