30.12.2008

Kalliiksi tulee

Paraisten ja Nauvon välisen lauttayhteyden muuttaminen kiinteäksi on vastatuulessa.

Saaristotien lauttayhteydet ruuhkautuvat loma-aikoihin ja paikalle on pitkään pohdittu kiinteää yhteyttä. Vaihtoehtoina on esitetty sekä kaksiputkista tunnelia että alkulkukorkeudeltaan 45-metristä Airiston siltaa. Kumpikin ovat kevyen liikenteen kannalta vaikeita ratkaisuja, minkä takia lautasta ei voi täysin luopua.

Sillan tavoitekorkeutta on Merenkulkulaitos kasvattanut 50 metriin, minkä takia ympäristövaikutusten arviointi saatetaan joutua tekemään uudelleen.

Nyt on rahojakin (taas) laskettu ja johtopäätös on, että lauttaliikenteen lopettamisesta koituvat säästöt eivät riitä sillan tai tunnelin investointiin. Rakentaminen siirtyykin hamaan tulevaisuuteen ja mahdolliset tulevat rakentamispäätökset tehdään palvelutason parantamiseksi, ei kustannusten säästämiseksi.

3 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Liekö sellaista vaihtoehtoa kukaan miettinyt, ettei sillasta välttämättä tarvitsisi tehdä noin korkeaa. Syväväylä Turkuun näyttäisi kuitenkin kulkevan Paraisen, Nauvon ja Korppoon pohjoispuolelta, Houtskarin ja Korppoon välistä. Olisiko se liian suuri lenkki, jos suuremmat laivat kiertäisivät sitä kautta? Toinen vaihtoehto olisi kai tehdä sillasta avattava, joskaan ei sekään ilmaista ole. (Ja Kallansiltojen oikkuilut osoittavat, ettei läppäsiltakaan ongelmaton ratkaisu ole.)

Mutta näköjään ikuisuuksia jatkuvia siltajahkailuja on muuallakin kuin täällä Oulun seudulla, missä Hailuodon lautan korvaamista kiinteällä yhteydellä on jahkailtu ainakin 30 vuotta eikä loppua näy. Täällä suunniteltu ratkaisu (pengertie + pari matalahkoa siltaa) on sen verran kevyempi, että se näyttäisi oikeasti tulevan lauttaa edullisemmaksi. (Oulun syväväylähän kiertää Hailuodon pohjoispuolelta, joten korkeaa siltaa ei tarvita.)

Matti Grönroos kirjoitti...

Nauvon sillan vaihtoehtoina on esitetty kiinteää silta 45 metrin alikulkukorkeudella ja avattava siltaa, jossa on kiinteä 24 metrin korkuinen aukko. Avattavan sillan vaihtoehto on hylätty sekä kustannusten takia että siksi, että kohtalaisen vilkkaan kauppa-alusliikenteen takia silta jouduttaisiin avaamaan varsin usein.

Merenkulkulaitoksella on hanke aukon kautta kulkevan ns. Örön väylän parantaminen, jolloin kauppa-alusten määrä lisääntyisi. Väylän syväys on 7,5 metriä ja se lyhentää merimatkaa Hangon edustalta Turkuun noin 70 km verrattuna Nauvon ja Korppoon välistä kulkevaan Utön väylään verrattuna. Lisäksi väylä on suojaisempi. MKL ei menettää mahdollisuutta tämän väylän laajempaan käyttöön ottoon.

Siltalaskelmissa kustannustekijät ovat osin spekulatiivisia. Varsin usein korostetaan sitä, että lauttoja joudutaan aika ajoin uusimaan, mutta samalla unohdetaan, että myös siltoja joudutaan aika ajoin peruskorjaamaan. Lisäksi silloilla on myös käyttökuluja, jotka Hailuodon sillan tapauksessa korostuvat: Tie kulkee avoimen merialueen poikki ja tietä joudutaan jatkuvasti pitämään auki talvella. Asia näkyy jo nykyisin: Talvella jäätien auki ollessa paikalla on lähes ympärivuorokautinen aurauspäivystys.

Oulunsalon ja Hailuodon välisestä noin 10 km levyisestä aukosta on tällä hetkellä jo tukittu yli 3 km pengertiellä. En usko, että meribiologisin syin sellainen esitetty mahdollisuus on käypä, joka perustuu pääosin penkereisiin. Siltaa tullaan siis tarvitsemaan kilometrikaupalla, vaikka koko nykyistä 7 km:n aukkoa ei sillalla hoidettaisikaan. Siinä vaiheessa, kun aivan tosissaan ruvetaan laskemaan rahoja arvottaen kaikkia kustannustekijöitä rehellisesti, arvelen sillan jäävän ikuisesti vain läjäksi suunnitelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Archipelago VTS on selvittänyt todelliset laivaliikenteen ns. Örö-väylässä. Maximi korkeus tällä hetkellä on noin 33m (M/S Finnkraft.) Archipelago VTS arvioi myös että Örö-väylän avaaminen ei lisäisi jo olematonta laivaliikennettä laisinkaan.

Sillan järjetöntä korkeusvaatimusta esittää vain ne tahot jotka vastustavat siltaa. Samaan aikaan he toitottavat että niin korkea silta näkyisi "Puolaan asti..."

Esim Kielin kanaalin korkeus on 40m. Se on luonnollinen rajoittava tekijä kun Itämereen tilataan aluksia.

Valtion kannalta olisi järkevintä rakentaa vaikkapa 35m korkea silta. Nykyistä Merenkulkua se ei rajoittaisi laisinkaan.