8.5.2010

Maksuteiden kiemuroita

Silloin tällöin kartasta löytää erikoisen näköisiä risteysjärjestelyjä, joille ei oikopäätä keksi selitystä. Selitys saattaa olla se, että kyse on maksullisesta tiestä.

Esimerkiksi Ranskassa valtaosa moottoritiekilometreistä on maksullista. Siellä moottoritien liittymä useinkaan ei ole "teorian" mukainen joukko risteävään tiehen liittyviä ramppeja. Sen sijaan moottoritielle rakennetaan trumpettiliittymä ja liikenne kanavoidaan trumpetin ja risteävän tien välillä yhdelle ajoradalle. Näin riittää yhden tiemaksukopin rakentaminen ja vieläpä sellaisen kaksipuoleisen kopin, jonka toimintaan hiljaisena aikana riittää yksi henkilö.



Tässä on verraten tyypillinen ranskalainen maksullisen moottoritien liittymä. Moottoritien ja risteävän tien välillä on maksupiste tielle tuleville ja sieltä poistuville. Tielle liittyvä saa itselleen kortin, joka luetaan poistuttaessa ja maksua peritään ajetun matkan perusteella.



Tämä spagetti on Norjasta. Siinä on kyse järjestelystä, jossa kolmen tien risteyksessä peritään maksu aina risteyksen läpi ajamisesta. Syy järjestelyyn on kallis investointi: Risteyksessä yhtyvät tiet, joista kahdelle on rakennettu suuri silta ja kolmas sukeltaa merenalaiseen tunneliin. Risteyksessä on yksi kaksipuoleinen tiemaksupiste, jotka ei pääse ohittamaan mihinkään suuntaan ajettaessa. Vilunkipelaajia varten on valvontakamerat, joiden kuvien perusteella lähetetään lasku korotetusta maksusta.

Ei kommentteja: