2.8.2012

Nordkapp

Erityisesti keskieurooppalaiset pitävät Norjan Nordkappia jonkinlaisena pyhiinvaelluskohteena, jonne rynnätään kesäisin heinäsirkkalaumoina. Nordkapp on saari ja sinne vieneen lautan kapasiteetin rajallisuus aiheutti melkoisia jonoja. Norja rakensikin merenalaisen tunnelin ja muutenkin paransi tieverkkoa ja uudet järjestelyt otettin käyttöön vuonna 1999.



Noin miljardin kruunun rakentamiskustannuksista noin viidennes päätettiin kattaa tiemaksuilla, jotka määritettiin aluksi samanhintaisiksi kuin lauttamaksu. Maksuja suunniteltiin kerättäväksi 15 vuotta.

Matkailijamäärät ovat kuitenkin olleet arvioitua suuremmat ja rahaa on kertynyt niin nopeasti, että tiemaksun periminen lopetettiin keruutavoitteen täytyttyä noin kuukausi sitten, 29.7.2012.

Norjassa käytiin joitakin vuosia sitten terävää sisäpoliittista keskustelua tietullijärjestelmän tehokkuudesta. Nordkappin tunnelia hoitavan yhtiön toiminta nousi keskustelussa esimerkiksi äärimmäisestä tehottomuudesta: Hyötysuhde oli luokkaa 50%, eli joka toinen kerätty kruunu meni tielainan lyhentämiseen ja joka toinen itse keruuhomman pyörittämiseen. Tehokkaammin hoidettuna keruu olisi saattanut johtaa tulokseen vieläkin nopeammin.

1 kommentti:

Bror Appelsin kirjoitti...

Taisi kuitenkin olla 29.6.2012 oikea päivämäärä?