14.3.2015

Ookkonnää Oulusta, pelekääkkönnää Pohjantietä?

Oulussa ilmestyvä Kaleva-lehti uutisoi muutama viikko sitten varsin raflaavasti: Joka neljäs ou­lu­lais­nai­nen pelkää Pohjantiellä ajamista.

Pohjantie on Oulun taajama-alueen läpi kulkeva moottoritie, nelostie. Tie palvelee sekä pitkämatkaista liikennettä että paikallista. Taajamia on verraten tiuhassa.



Teillä ja Turuilla esittää vuosikymmenien kokemukseen perustuvan subjektiivisen näkemyksen: Oulun seudun liikennekulttuuri on varsin joustamaton, ei ota toista huomioon ja joskus jopa aggressiivinen. Sellainen, kun maassa kaikkialla oli muutama kymmenen vuotta sitten. Oulussakin tilanne on parantunut, mutta ero eteläiseen Suomeen on vielä suuri.

Pohjantien ydin on verraten vanha. Moottoritietä on jatkettu useassa osassa sekä etelään että pohjoiseen. Kun tie ulottui lentoasematien risteykseen asti, siihen laitettiin 120:n nopeusrajoitus. Tiellä alkoi todellinen hulabaloo ja iloinen kirmailu ja ja 120:n nopeusrajoitus oli pian entinen.

Etelän moottoriteiden ruuhkissa pikkuhiljaa alaa vallannut vetoketjuajattelu ei vielä ole ehtinyt Ouluun asti. Se käy ilmi hyvin Kalevan juttuun tulleista peräti 270 kommentista.  Kommenttien yleissävy on muutenkin kovin aggressiivinen:

Tällainen 'joustaminen' eli väistäminen motarilla on yksiselitteisesti kiellettyä. Se on liikennesääntöjen VASTAISTA ja on omiaan aiheuttamaan vaaratilanteita. Ei kannattaisi esitellä tuollaisia 'totuuksia' jos on ihan pihalla liikennesäännöistä.

Toivon, että surkeat kuskit menevät uudelleen autokouluun harjoittelemaan ajamista.

Jos nämä 10% kuskeista (pelkääjät/töpeksijät) jäisivät kotiin, niin liikenne sujuisi todella hyvin.

Minä taas pelkään niitä Pohjantielle rampilta viittäkymppiä liittyviä naisia. Valitkaa reittinne niin että muilla olisi turvallisempi olo.

Sinne ei oo pakko mennä pelkäämään, varsinkaan jos ei uskalla liikennevirran mukana pysyä. Vaihtoehtoisia reittejä löytyy kyllä. Ja varsinkin ikäihmiset voivat valita ajoaikansa ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Pohjantietä ajavan ei tarvitse väistää rampilta tulevaa koska sillä on kolmio, asia on näin.

Aikamoista. Ei taida pelkääminen aivan tuota pikaa loppua.


3 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Monenmoista ja monena osuutena on tuo Pohjantie rakennettu. Limingasta Kempeleeseen on ns. karvalakkimallin moottoritietä, eli viherkaista puuttuu. Ensi kesänä uusitaan liian heikoksi osoittautunut keskikaide, jonka ovat onnistuneet jyräämään jopa henkilöautotkin. Kempeleen osuudella kokeiltiin moottoriliikennetieaikaan betonipäällystettä. Se ei kestänyt pohjoisen oloja edes ensimmäiseen jyrsintään asti, mutta siellä se edelleen on toisen ajoradan asfaltin alla. Oulun kohdan moottoriliikennetien liittymissä ei ollut alkuaan kiihdytyskaistoja lainkaan, joten mitenpä oululaiset olisivat oppineet oikein moottoritielle liittymään. No, ne kiihdytyskaistat rakennettiin kun tie laajennettiin moottoritieksi, mutta jäivät vähän lyhyensorttisiksi edelleen. Oulujoen silloilta pohjoiseen on sitten lähinnä moottoritietä aina muistuttanut osuus, joka tosin alkaa varsin tiukalla mutkalla ja varsin kammottavilla kaarteilla kiihdytyskaistoilla Kuusamontien rampeissa. Ja Haukiputtaan suunnalla kokeiltiin leveäkaistatietäkin, mutta ei sitäkään opittu oikein ajamaan. Suunnitelmat ja paperit Pohjantien parantamiseen on olemassa, mm. kolmannet kaistat Oulujoen kohdalle, homma on vain aloittamista ja rahoitusta vaille valmis.

Antti kirjoitti...

Otsikko korjattuna: "Ookkonää Oulusta, pelekääkkönää Pohojantietä?" ;-)

Kirjoituksen sisällöstä olen itsekin oululaisena ainakin pääosin samaa mieltä: liikennekulttuurissa olisi parannettavaa.

Unknown kirjoitti...

Jo aikoja on suunniteltu nyt jo ajankohtaista tien leventämistä 3+3-kaistaiseksi n. 10 Km osuudella (korkeimmillaan liikennemäärät hipovat 70 000/vrk). En käsitä, miten yksien lisäkaistojen (jotka voidaan toteuttaa kapeuttamalla nykyisiä) halpa rakentaminen on niin korkeakynnyksinen asia.