17.9.2015

Pakkala

Osana Kehä III:n jälleenrakentamista on Pakkalan liittymästä poistettu itään suuntautuvat rampit. Liikenne itään jatkossa tapahtuu uuden Lentoasemantien liittymän kautta.

Pakkalan liittymän vaiheet kertovat Helsingin seudun nopeasta kasvusta. Liittymää on muutettu useita kertoja.

Pakkalan liittymä, E18-tien liittymä numeroltaan 42, sijaitsee Vantaalla. Vuonna 1958 kehätietä ei vielä ollut ja seutu oli maaseutumaista. Muutaman kilometrin päähän kuitenkin oli valmistunut Helsingin uusi lentokenttä, mikä ennakoi muutoksien tuulia.

Maanmittauslaitos


Kehä III:n ensimmäisessä versiossa ei juuri eritasoliittymiä ollut. Pakkalankin liittymä oli tavallinen risteys suojateineen kaikkineen.

Vantaan kaupunki


Ensimmäinen eritasoliittymä rakennettiin joskus 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Ratkaisu ei ollut mitenkään silmiinpistävästi nopeata moottoriajoneuvoliikennettä varten laadittu. Liittymässä on rankkaa improvisaation tuoksua: Pohjoispuoleiset rampit toteutettiin erillisellä Virkatiestä haarautuvalla kadunpätkällä. Kuva on vuodelta 1986.

Vantaan kaupunki


Improvisaatioliittymä sai olla paikallaan yllättävänkin pitkään. Vuonna 2007 seudulle oli syntynyt varsin paljon teollista ja kaupallista toimintaa. Liittymän välityskyky rupesi olemaan ylärajoillaan ja liittyminen kehälle länteen oli ruuhka-aikoihin usein tuskaista. Kevyen liikenteen turvallisuudenkin kanssa oli vähän niin ja näin: Idästä pohjoiseen erkaneva ramppi ylittää aika yllättäen suojatien.

Vantaan kaupunki


Vuonna 2011 oli menossa rakennustyömaa, jossa Lentoasemantien ja kolmostien välinen osuus rakennettiin uudelleen liikennevaloista vapaaksi väyläksi. Siinä yhteydessä erikoinen katuramppi purettiin ja liittymän luoteissektoriin rakennettiin uudet rampit.

Vantaan kaupunki


Työt alueella valmistuivat vuonna 2012 ja Pakkalan liittymän pohjoispuoli on aivan kunnollisen liittymän näköinen. Etelän puolen rampeille ei tehty tässä vaiheessa juuri mitään ja ne olivatkin aivan eri paria kuin pohjoisen puolen.

Liikennevirasto


Yksi uudistus kuitenkin tehtiin ja se aiheutti sydämentykytyksiä. Rampin päässä olevasta kolmiosta nimittäin leikattiin yksi sivu linja-autokaistaksi. Vaarapistettä ei ollut merkitty mitenkään, vaan moni joutui yllättävään tilanteeseen, jossa liityttiin moottoritien näköiselle väylälle ilman kiihdytyskaistaa suoraan lujaa lähestyvän bussin eteen. Asiasta nousi arvosteluryöppy ja järjestelyä selkeytettiin hieman.

Liikennevirasto


Jo kahden vuoden päästä edellisen tietyön päättymisestä paikalla möyrittiin taas vuonna 2014. Nyt läntisestä erkanemisrampista rakennettiin asianmukaisen geometrian mukainen.

Vantaan kaupunki


Vuoden 2015 aikana valmistuvat uudet massiiviset liittymäjärjestelyt Lentoasemantien risteyksessä. Tässä yhteydessä Pakkalan liittymä amputoitiin kaksiramppiseksi suuntaisliittymäksi ja vain kolme vuotta käytössä ollut itäinen poistumisramppi jäi eläkkeelle.

ELY-keskus

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Unknown kirjoitti...

Mitähän hyötyä tuolla jo olemassa olevien ramppien poistolla saavutettiin?

Matti Grönroos kirjoitti...

Pakkalan ja Lentoaseman liittymät ovat kovin lähellä toisiaan. Vastausten olevista rampeista toisen poistaminen poistaa kehältä haitallisen sekoittumisvyöhykkeen.

Jossain määrin nololtahan tilanne vaikuttaa olleen tiesuunnitelman laatijallekin. Esitteissä ja suunnitelmissa mainitaan, että "Pakkalan eritasoliittymän ramppijärjestelyjä muokataan", mutta poistaminen käy ilmi vain pienimittakaavaisista kartoista. Lentoasemantien liittymän suunnitelmakartoista on Pakkala rajattu ulkopuolelle "muuhun suunnitelmaan", mutta sitä "muuta suunnitelmaa" ei tunnu ainakaan helposti löytyvän.

Unknown kirjoitti...

Totta kyllä, Pakkalan ja Lentoaseman liittymät ovat melko lähekkäin. Pakkalan liikennemäärä vain on suhteellisen vaatimaton, enkä itse tuolla liikkuessani ole kokenut nyt poistunutta tilannetta mitenkään vaikeaksi. Ei varsinkaan verrattuna Lentoasemantien ja Tuusulanväylän väliseen osuuteen; välimatkahan on suurin piirtein samaa luokkaa, mutta liikennemäärät Tuusulanväylältä/-väylälle ovat Pakkalaan verrattuna massiiviset. Kehä III:a pitkin lännestä lähestyvä, Tuusulanväylälle keskustaan päin kääntyvä liikenne taitaa joutua ylittämään parikin kaistaa, samoin lentoasemalta Kehää itään tai Tuusulanväylältä Kehälle länteen jatkava. Nyt noihin liikennevirtoihin tulee sitten Pakkalastakin oma pieni lisänsä. - No, maantieteelle emme mitään voi, tiesi jo Paasikivi aikoinaan.

Toni Hartonen kirjoitti...

Jokaisesta liittymästä ei ole tarvetta päästä joka suuntaan. Kehä1 länsipäässä kohta laajalahti. Valoristeykset 1km etäisyydellä toisistaan + liittymä Turun väylälle ja lisäksi toinen eritaso valmistumassa kilon suoralle.