4.3.2016

Räks!

Norjassa sattui 17.2.2016 siltaonnettomuus. Rakenteilla olevan E6-tien ylittävä liimapuurakenteinen silta sortui vajaalastissa olleen tukkirekan alla. 7-8 metrin pudotuksesta huolimatta auton kuljettaja ei saanut vakavia vammoja.

Silta on mitoitettu 65 tonnin kuormalle. Onnettomuusauton massa oli 31 tonnia, eli jotain on pahasti pielessä.






Varsin nopeasti tutkimuksissa selvisi, että kyse on suunnitteluvirheestä ja selkeästä alimitoituksesta. Kymmenkunta viime aikoina rakennettua puusiltaa käytiin läpi ja yhdestä löytyi vastaava mutta vaikutuksiltaan vähäisempi virhe. Tälle sillalle on toistaiseksi asetettu painorajoitus.

Anteeksi sillan suunnitellut firma ei saa saa, vaan se joutuu kaivamaan kuvettaan. Luottamus ei kuitenkaan mennyt, vaan sama firma suunnittelee ja rakentaa korvaavan sillan.


Silta ennen romahdusta

Siltojen suunnitteluvirheet eivät ole vallan ainutkertaisia. Tunnetuin tapaus Suomessa on jo edesmennyt Turun Myllysilta, jossa estetiikan kaipuu ylitti suunnittelutoimiston kyvyt. Kieltämättä nätti silta lopulta lähes romahti ja se korvattiin uudella, jossa varmuuskertoimia ei koetella aivan samalla voimalla.

4 kommenttia:

artsila kirjoitti...

Eikös Myllysillan lopullinen tuomio kuitenkin ollut se, että se oli tehty kelvottomista materiaaleista hutiloiden? Sillassa oli säästetty betonin laadussa, jänteiden suojaputkituksen injektointi oli epäonnistunut täysin ja taisivat jänteetkin olla kuuluisaa Sigma-oval -terästä. Mitoitus kai olisi ollut ihan riittävä oikein rakennettuna.

Matti Grönroos kirjoitti...

Ei, kyllä Ollilan ja Paloheimon insinööritoimisto myönsi suunnittelussa olleen merkittävän etumerkkivirheen.

Sanna kirjoitti...

Tuossa on ollut vaarallinen tilanne. Kaikki sillat pitäisi tarkistaa tietyin väliajoin, vaikka ne olisikin tehty esimerkiksi betonista. Silti tulee betonihalkeamat injektoida ja huomioida, mikäli niitä on. https://www.oivaset.fi/betonirakenteiden-korjaus

johannan kirjoitti...

Täytyisi olla todella tarkka näiden siltojen kunnossapidon suhteen. Näitäkin voisi lujittaa esimerkiksi betonin avulla, ja sitten huolehtia että injektointityöt tulee tehtyä mikäli tarve vaatii. Suurta vahinkoa voi aiheutua tällaisista. Kiitos kuvista. https://www.rakennelujitus.fi/polyuretaanit-ja-epoksihartsit/