9.10.2016

Kaunottaren lähtö

Valtatie 12 Tampereen ja Lahden välillä seurailee ikivanhoja maanteitä. Tie ylittää Kokemäenjoen vesistön isojen järvien välisiä vesiväyliä Tampereella, Kangasalan Kaivannossa, Pälkäneen Kostianvirralla ja Hauhon Vitsiälän vuolteella.

Vitsiälän vuolteen kautta kulkee Hauhon reitti, joka on maan järviluonnon upeimpia reittejä. Vuolteen kautta Iso-Roine laskee Hauhonselkään. Väylä on kapea ja sen vuolaimman virtapaikan alaosassa sijaitsee betoninen kaarisilta, joka on valmistunut vuonna 1939.



Valtatie 12 rakennettiin uudelleen 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja vanhan valtatien loppumattomat mutkat jäivät paikallisiksi teiksi. Tuolloin Vitsiälän vuolteen sillan osalta toimittiin siten, että silta jäi paikalleen, mutta sitä levennettiin valtatien tarpeita varten.



Silta on hiljalleen käynyt huonokuntoiseksi ja on vaarana, että se ei enää kauan kykene kantamaan kohonneiden painorajoitusten mukaista raskasta liikennettä. On myös mahdollista, että raskaiden erikoiskuljetusten reitti katkeaa.

Niinpä Hauhon kaunottaren lähtö on käsillä.

Paraikaa rakennetaan sillan rinnalle työaikaista tilapäissiltaa. Oletettavasti marraskuun aika silta puretaan ja loppukesästä 2017 on odotettavissa, että tilalle rakennettava tusinasilta on valmiina. Tilapäissilta on yksikaistainen ja sen liikennettä ohjataan liikennevaloilla.




1 kommentti:

Matias Alanne kirjoitti...

Tänään minä ajoin paikan ohitse. Sillan kansi, kaiteet ja betonitolpat ovat jo purettuja. Kaivinkone on nyt louhimassa sillan alaosia. Menneitä on upeat vuosiluvuilla 1939 ja 1967 varustetut betonitolpat.