3.9.2017

Montako kaistaa kehällä?

Suomalaisesta viitoituksen epäjatkuvuudesta on Teillä ja Turuillakin muistuttanut erinäisiä kertoja. Epäjatkuvuutta on kuitenkin muunlaistakin kuin kohdepaikkojen katoaminen viitoituksesta ja harhaanopastaminen kaistaopasteiden avulla.

Kehä kolmosen keskivaiheilla Vantaalla on tienpitäjällä vaikeuksia päättää, onko kehällä kaksi vai kolme eteenpäin jatkuvaa kaistaa. Mielipide vaihtuu nopeammin kuin teinitytöllä poikaystävät.




Liittymää 42 lännestä lähestyttäessä viitoitus antaa ymmärtää, että kaistoja on kolme.



Kuitenkin liittymän nokalla viitoitus kertoo kahdesta kaistasta.



Jo kolmensadan metrin päässä mieli on taas muuttunut. Kaistoja on kolme.



Lentoaseman liittymän itäpuolella saadaan lopullinen tuomio, kaistoja on kaksi. Tosin lopputulos ei ole aivan näin puhdasoppinen. Kaistoja on tämänkin viitan jälkeen kolme vielä jonkin matkaa. Bussin kuvalla ja TAXI-textillä koristeltu kilpi ei ole linja-autokaistaa osoittava liikennemerkki, vaan tienviitta. Kaistaa saa siis käyttää kuka tahansa. Kaista toki johtaa bussikaistalle, joka alkaa Tuusulanväylän rampin haarautumiskohdan jälkeen.

Paljonkos tästä saatiin keskiarvoksi? 2,5 kaistaa!

2 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Täytynee olla tyytyväinen sentään näinkin vähällä pääsemiseen siihen nähden, että kylttien perusteella vastassa oli kaksikin virkamiestä, joista toinen oli jopa veromies?

Antti kirjoitti...

Aloin miettiä, miten noiden opasteiden tulisi olla. Olisiko järkevä malli niin, että kuvat 1, 3 ja 4 ovat oikein, mutta kuvassa 2 Kehä III -viitan pitäisi ulottua kolmen vasemmanpuoleisen kaistan yli ja lentoasema-viitta olisi sitten ko. viitan päällä samaan tapaan kuin Virkamies-viitta on kuvassa 1?

Oulussa Kajaanintiellä (katuverkolla siis) keskustan suunnasta on Oulun yliopistollinen sairaala opastettu vähän samalla tavalla: Kadulla on koko matkan kaksi suoraan menevää kaistaa, mutta välillä punainen risti on molempien kaistojen, välillä oikean kaistan ja viimeiseksi (valtatie 4:n liittymässä) vasemman kaistan päällä, kunnes sairaala sitten lopulta löytyy kadun oikealta puolelta. Opasteet siis opastavat kyllä joka paikassa aivan oikeaan suuntaan, mutta kaistaa ne ohjaavat vaihtamaan turhan usein. Olen joskus miettinyt, että toivottavasti ei kovin suuressa hengenhädässä yritetä ko. merkkien perusteella etsiä ensiapupolia.