3.6.2010

Tienpätkiä

Saksassa on kaksi maanlaajuista päällekkäistä liikennemerkein merkittyä teiden numerointia: Moottoriteillä (Bundesautobahn) ja valtateillä (Bundesstrasse) omansa. Kirjoitetussa tekstissä usein numerointi erotetaan A- ja B-kirjaimilla: Pisin moottoritie on A7 ja pisin valtatie on B2.

Valtateiden numerointijärjestelmä otettiin käyttöön useassa vaiheessa 1930-luvulla ja se on periaatteiltaan muuttumaton. Moottoritieverkon nykynumerointi perustuu vuonna 1974 tehtyyn numerointiuudistukseen.

Saksalainen erityispiirre on se, että numerointi ei aina ole jatkuva.

Moottoriteiden osalta syynä on se, että tieverkon karkeassa suunnittelussa on annettu jollekin reitille numero. Numero sitten ilmestyy maastoon sitä mukaa kuin tietä rakennetaan. Rakentaminen saattaa kestää kymmeniä vuosia ja sitä tehdään palasissa.

Esimerkiksi Hollannin rajan ja Eisenachin välinen itä-länsisuuntainen tie A44 koostuu tätä nykyä kuudesta toisistaan irrallaan olevasta osuudesta. (Eikä tie sivumennen sanoen ulotu Eisenachiin!). Luxemburgin rajalta Itävallan rajalle johtavasta A8-tiestä puuttuu yli 50 km Saarin alueella eikä välin rakentaminen näy esiintyvänkään kovin korkealla prioriteetillä suunnitelmissa. Saksan yhdistymisen jälkeen ryhdyttiin jatkamaan A14-tietä Leipzigistä kohti Itämerta. Teiden osien välissä Magdeburgin pohjoispuolella on yli 100 kilometrin pituinen aukko, mutta sen täyttäminen on suunnitteilla.

Valtateillä epäjatkuvuudet johtuvat päinvastaisesta syystä: Kun tieosuuden lähelle syntyy korvaava moottoritiereitti, sivuun jäänyt osuus saatetaan lakkauttaa valtatienä ja siirtää se osaksi alempaa tieverkkoa. Esimerkiksi A20-tien valmistuttua B96-tiessä on Neubrandenburgin ja Stralsundin välillä nykyisin lähes 100 kilometriä pitkä aukko.

Toisaalta saksalaiset ovat lähes uskomattomalla tavalla pitäneet kiinni vanhasta numeroinnistaan. Saksan jakauduttua kahtia rajan katkaisemat tiet pääosin säilyttivät numeronsa saman kummallakin puolella. Numerokilvetkin olivat mustakeltaiset sekä idässä että lännessä; fontissa oli pientä eroa. Rajan kadottua numerointiin ei siten juuri tarvinnut koskea. Itä- ja Länsi-Saksan rajan ylitti useamman kuin yhden kerran tie B248. Yhdistymisen jälkeen runsaan 200 kilometrin mittainen tie oli ajettavissa päästä päähän ja rajan huomasi fontin vaihtumisesta.