Viitostien linjaus Heinolasta Mikkelin kautta Juvalle seuraa karkeasti muinaisen Suuren Savontien reittiä. Seutu on vesistöjen rikkomaa ja maastokin on paikoin haastavaa. Siksi vanha linjaus on aikanaan kierrellyt jotakuinkin reippaasti etsien paikan, josta veden ylitys on ollut helpoin. 1840-luvulla vakiintui reitti Pertunmaan kautta ja siitä tuli vuonna 1938 valtatie 5. Mutkainen ja mäkinen soraränni ei kuitenkaan vastannut uuden maailman tarpeita ja sotien jälkeen uuden viitostien rakentaminen oli prioriteeteissä varsin korkealla.
Yleiskartta 1958. Viitostie reitillä Pertunmaa–Toivola–Tiilikkala. Uusi tie rakenteilla,
Hankala paikka uudella tiellä oli Mäntyharjun seutu, jonka järvet ovat suurelta osin poikittain tielinjaan nähden. Uusi viitostie linjattiin Lahnaveden ylitse Vihantasalmelle.
Merkittävä tienoikaisu avattiin syksyllä 1959, jolloin otettiin käyttöön myös Vihantasalmen kaarisilta.
Aika kului, liikenteen määrä kasvoi moninkertaiseksi ja raskaan liikenteen massat kävivät aina vain suuremmiksi. Professori Ossian Hanneliuksen suunnitteleman sillan kunto rupesi 1990-luvulla käymään huolen aiheeksi. Hannelius oli Teknillisen korkeakoulun sillanrakennuksen ja rakennusstatiikan professorina yli 30 vuotta vuosina 1924–1956 ja hänen kädenjälkiään ovat useat näyttävät sillat.
Vuoden 1959 silta
1990-luvulla puhuttiin paljon puurakenteista, mutta tekoja oli vähemmän. Tielaitos yhdessä Kaakkois-Suomen tiepiirin EU:n, TEKESin ja Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa järjestivät kutsukilpailun puurakenteisen sillan suunnittelemiseksi Vihantasalmeen. Kilpaan ilmoittautui 31 tahoa, joista jatkoon valittiin viisi. Kunkin kilpailijan tuli lähettää vähintään kaksi ehdotusta.
Ehdotuksia saapui kaikkiaan 11 kappaletta. Kaikki ne olivat palkintolautakunnan mielestä asianmukaisia ja hyväksyttäviä. Kilpailussa edellytettiin, että puurakenteita on käytettävä pääkannattimien oleellisena osana. Suunnittelulähtökohtana oli myös muun muassa sadan vuoden käyttöikä. Vain yhdessä nämä olivat siltakannen alapuolella. Muut ehdotukset olivat muunnelmia kaarisilloista tai ristikkosilloista ja olipa mukana yksi riippusiltakin.
Aurinkoinen
Patriarch
Pohjan poika
Nuottasilta
Vekkisilta
Puuportti
Kilpailun voitti Insinööritoimisto Rantakokko & Co Oy:n laatima ehdotus Honkahimmeli, joka perusratkaisultaan on riippuansassilta.
Honkahimmeli
Riippuansassilta on hyvin perinteinen siltatyyppi, mutta ei Vihantasalmen mitoissa. Ratkaisun eduiksi mainittiin muun muassa se, että suorien liimapalkkien valmistus on oleellisesti edullisempaa kuin kaarien. Siltakansi on terästangoilla jäykistetty betonilaatan ja liimapuupalkkien liittorakenne.
Silta rakennettiin voittaneen ehdotuksen pohjalta ja se avattiin syksyllä 1999, melko tarkasti 40 vuotta vanhan sillan valmistumisen jälkeen. Vanha silta oli se verran huonossa kunnossa, että se meni romuraudaksi.
Vihantasalmi 2025
Muita tämän mittakaavan puusiltoja ei sittemmin ole rakennettu Suomeen.
Onko tietoa milloin tälle sillalle olisi kaavailtu mitään peruskorjausta?
VastaaPoistaHarva 25-vuotias silta taitaa olla peruskorjausohjelmassa.
VastaaPoistaSillan puurakenteiden säänkestoa on seurattu. Puolentusinaa vuotta sitten on tehty VTT:n ja Brescian yliopiston voimin asiasta tutkimuskin ja sen perusteella puurakenteiden eläminen tuolloin on ollut toleranssien sisällä
Vitostietä ajaessa tuli usein mieleen että vaikka tie pitkälti uusittiin 1950-luvulla suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin nelostie, tien yleistuntuma oli paljon vanhanaikaisempi pysty- ja vaakageometrian osalta. Sekin kertoo paljon että tie on jouduttu 1990-2000 -luvuilla rakentamaan lähes täysin uusiksi pitkine oikaisuineen. Liekö niin että vitostie katsottiin tärkeysjärjestyksessä paljon alhaisemmaksi kuin nelostie, jonka vuoksi päädyttiin jo alun alkujaan vanhahtavaan linjaukseen. Vai onko myös sattumalla sijaa, jossa kunkin osuuden aloitusvuosi määritteli suunnitteluohjeet. Niitähän päivitettiin pitkin 50-lukua. Tiessä on kuitenkin paikoitellen havaittavissa vielä 30-luvun doktriinia jossa pyrittiin tekemään pitkiä suoria, mutta jos maasto ei sallinut, tiukkojen mutkien teko onnistui ns. tuosta vaan laittamalla harppia pienemmälle.
VastaaPoistaItse asiassa viitostien uusinta taisi käynnistyä suurelta osin ennen suuria nelostien urakoita. Nelostiehän kulki Hyvinkää-Lammi-Padasjoki-linjalla ja linjauksesta oli iso riita, jonka kestäessä keskityttiin muualle. Kuhmoisten-Jämsän välinen 1930-luvulla aloitettu osuus saatettiin valmiiksi 1950-luvun alussa, mutta muuten työt olivat aika pitkälti Helsinki-Lahti-Mikkeli-Kuopio-akselilla. Viitostie oli aika pitkällä, kun nelostien pullonkaulat Äänekosken-Viitasaaren kautta saatiin avatuksi.
PoistaNelostietä on Keski-Suomessa oiottu aika paljonkin, mutta yleensä suunnilleen paikallaan, eli mäkiä tasattu. Viitosten 1980-luvulla alkanut uusintaurakka on ollut radikaalimpi ja jättänyt enemmän vanhaa tielinjaa näkyviin. Tälläkin saattaa olla vaikutusta vertailuun.
Viitostiellä on aika paljon sitä, että aikanaan tehtiin suoraa vaakasuorassa silloisen ajattelutavan mukaisesti. Mutta kun ei ollut koneita ja muutenkaan ei aina ollut varmaa, onko kyseessä ensisijaisesti tien rakentaminen vai työllistäminen, työtä tehtiin lapiolinjalla. Tästä seurasi pystysuora mutkaisuus eli mäkisyys ja lisäksi teillä oli runsaasti notkelmia, jotka osoittautuivat kuolemanvaarallisiksi näkymäyllätyksien takia.
Vanhojen toimintakertomusten perusteella sekä nelos- että viitostie tehtiin 1950-luvulla luokkaan I ja tien leveys oli 7,0 metriä. Kapea siis nykymittapuissa.
Eräänlainen paradoksi on, että tärkeimmät tiet uudelleenrakennettiin sodan jälkeen mahdollisimman nopeasti, joten ne myös vanhenivat nopeasti. Ennen (noin) 1990-luvulta alkanutta toista uudelleenrakennuskierrosta tärkeimmät päätiet varsin laajasti olivat ne huonoimmat päätiet.
Tämä silta onkin jäänyt korkkaamatta, tällä vuosituhannella kun ei ole tullut liikuttua viitostiellä Lusin-Kuopion välillä. Turhan itäinen reitti etelään täältä Oulun tienoilta. Pitääpä ottaa jonkun lomamatkan ohjelmaan...
VastaaPoistaNelostien uudistaminen on tosiaan hävittänyt miltei täysin tuon 50-luvun rakentamisen. Jonkin sortin uudelleenrakentaminen on edennyt jo Viitasaaren korkeudelle, ja siitä Haaransillalle tietä on sentään levennetty. Ei se kyllä muutoinkaan -liikennemääriä ja tylsyyttä lukuunottamatta- ole Pohjois-Pohjanmaalla vaarallinen nykyiselläänkään.