Tie kulkee Utajärveä halkovalla penkereellä, jonka toisella puolella vesi on noin seitsemän metriä korkeammalla kuin toisella.
Ehh... Mitä ihmettä?
Palataan suomalaisen teollisuuden voimakkaan kasvun aikaan 1930–1950-luvuille. Imatra oli valjastettu sähkön tuotantoon, ja katse suuntautui pohjoisen koskiin. Vuosien 1940 ja 1944 rajanvedoissa Suomi menetti kaksi kolmasosaa siihen mennessä rakennetusta vesivoimastaan. Uusien voimalaitosten rakentamisella rupesi olemaan kiire ja 1930-luvulla laaditut suunnitelmat Oulujoen valjastamisesta kaivettiin esiin.
Oulujoki putoaa noin 115 kilometrin matkalla 120 metriä. Pääosa pudotuksesta tapahtui kahdessa suuressa koskessa: Vaalassa joen luusuan Niskakoskessa runsaat 30 metriä ja Muhoksella Pyhäkoskessa 56 metriä. Pyhäkoski oli Suomen korkein ja pisin koski; pituutta oli 12 kilometriä. 1940-luvun tekniikalla ei kyetty tekemään sellaisia suurvoimaloita, jotka olivat "hoitaneet" kosken yhdellä kerralla. Siksi Niskakoskeen tehtiin kaksi voimalaa, Jylhämä ja Nuojua, ja Pyhäkoskeen kolme: Pälli, Pyhäkoski ja Montta.
Oulujoen toteutuneet voimalaitokset
Keskijuoksulle suunniteltiin kahta voimalaa Utajärvelle, Utanen ja Sotkakoski. Rakennuskustannusten rapsakka nousu 1950-luvun alussa johti ratkaisun uudelleenarviointiin. Joku sai sittemmin toteutetun kuningasajatuksen: Tehdään Utasesta korkeampi kuin Utakoski ja sen yläpuoleinen patoallas olisivat. Utasen alakanavasta tehtäisiinkin voimalan alapuolella olevaa vesistöä alempana oleva. Niin tehtiin ja 11,5 kilometriä pitkä kanava tehtiin keskelle Utajärveä ja pitkin Oulujoen rantoja. Penkkatie kulkee Utajärven pohjoispuoleista patoa.
Tällä saavutettiin se, että Utasen voimalan pudotuskorkeukseksi saatiin runsaat 15 metriä, eli sen verran kuin aiemmin oli suunniteltu Utasen ja Sotkakosken voimaloiden yhteenlasketuksi. Sotkakoski voitiin siis jättää rakentamatta.
Utasen alakanavan rakentaminen oli tuolloin maan historian suurin maarakennustyömaa. Lopputulos oli ulkoasultaan vähintäänkin karu, mutta kasvillisuus sittemmin on peittänyt isoimmat jäljet.
Alakanavan rakentamista Oulujoen varteen
Rakentamisen jälkeistä kuumaisemaa
Kanavan rakentaminen oli eräänlainen käännekohta. Sen tuottama maiseman muokkaus nosti vesivoimarakentamisen haitat konkreettisiksi. Rakentamistyöt alkoivat vuonna 1954, mutta lopullinen rakentamislupa tuli vasta vuonna 1970. Haittakorvauksista riideltiin vielä pitkään tämänkin jälkeen.
Utasen voimalapato
Utajärveen laskee noin 65 kilometrin mittainen Utosjoki. Senkin vedet otetaan käyttöön vesivoiman tuotantoon. Penkkatien penkereeseen on rakennettu Ala-Utoksen voimala, jolla lasketaan Utosjoen vedet Utasen alakanavaan.
50-luvulla on ollut krouvit menetelmät, nykyään osattaisiin "hienotunteisemmin", vaikkapa tunneliratkaisulla. Olen lapsena uinut tuossa Utajärvessä, sillä tädin talo on sen rannalla, ja katsellut luonnossa ja kartalla entisaikain työtä. Lisäksi olen käynyt Pyhän padon pohjalla (sisäpuolella siis). Oulujokea on tosiaan muokattu vahvasti ihmisen toimesta, eikä se millään muotoa ole enää luonnonmukainen, tai edes sovelias lohen kutuun. Siksipä kalatiehaikailut ovat melko turhaa haikailua.
VastaaPoistaJotkut haikailevat jopa Merikosken padon purkamisesta jokisuulla. Ehkä se joskus vielä tapahtuukin, mutta onhan sekin melkoinen maisemallinen mullistus Oulun kaupungille, enkä nyt tarkoita pelkästään itse kosken aluetta. Onhan Merikosken voimalan takia muokattu jokivartta aina Montan voimalaitokselle saakka, mikä näkyy hyvin mm Heikkilänsuvannossa, missä vanha suistohaara erkanee liittyäkseen kaupunginojaan. Patohan siihenkin on pitänyt rakentaa, etteivät vedet vyöryisi hallitsemattomasti Kaupunginojaan...
Utasen alakanavasta ehkä opittiin jotain ja se oli käännekohta, kuten kirjoitit, kun vastaavia täydellisiä maisematuhorakenteita ei enää sen jälkeen tehty. Seuraavalla vuosikymmenellä Iijoella oltiin hieman vastaavassa tilanteessa, kun pitkät, yli kymmenen kilometrin koskijaksot yhdistettiin Maalismaan ja Raasakan voimalaitoksiin.
VastaaPoistaNe tehtiin kaivamalla noin viiden kilometrin yläkanavat kuivalle maalle, asumattomalle alueelle, jolloin joki siirtyi yli kilometrin päähän luonnonuomastaan. Näin vältyttiin rakentamasta tolkuttoman syvää alakanavaa mallia Utanen tai tekemästä luonnonuomaan valtavia kilometrien mittaisia patorakenteita ylävedelle, mikä asutussa jokiympäristössä olisi ollut vielä totaalisempi maisematuho. Toki vanha luonnonuoma jäi pohjapadottujen lammikoiden sarjaksi, irvikuvaksi joesta.
Itse asiassa toissapäivänä nojailin Kipinän sillan kaiteeseen, ihailin koskena virtaavaa Iijokea ja kiittelin viisaita, jotka saivat aikaan sen, että edes yläjuoksu virtaa vapaana.
PoistaMaalismaan yläkanavan patoteille ovat ilmaantuneet ajokieltomerkit ja varoitukset puomeista. Plääh.
Näpertelyä ovat muuten meidän aikamme maanrakennustyöt. Viimeisimpänä on taivasteltu Hailuodon pengertien megalomaanisuutta, kun louhetta ajettiin penkkaan 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Utasen alakanavan teossa kalliota louhittiin kolmen Hailuodon pengertien verran ja yhteensä maata siirrettiin seitsemän miljoonaa kuutiota.
VastaaPoista