Taas kuolee lossi

Virmutjoen ja Sulkavan välinen seututie 438 on verraten hiljainen itäsuomalainen maantie. Sitä jonkin verran käytetään vaihtoehtoreittinä Imatran ja Savonlinnan välillä. Yksi syy reitin käyttöön on lossiromantiikka: Tie ylittää Vekaransalmessa Saimaan syväväylän lossin avulla.


Karttapohja Maanmittauslaitos Yleiskartta 1:4.500.000 2010

Lossina on tavanomaista 44 tai 60 tonnin mallia hieman järeämpi kulkupeli, jonka kantavuus on 70 tonnia. Se on lossiksi verraten uusi: valmistunut vuonna 1995.



Nyt on Vekaransalmen lossipaikka saamassa tuomionsa. Paikallinen ELY-keskus on ilmoittanut ryhtyvänsä laatimaan tarkempaa suunnitelmaa lossin korvaavan sillan rakentamiseksi.

Lossipaikan itäpuolelle rakennettavasta sillasta tulee verraten massiivinen ilmestys: Sen pituus on noin 530 metriä ja se nousee noin 30 metrin korkeudelle järven pinnasta. Syy korkeuteen on selvä: Silta ylittää Saimaan syväväylän, jota kulkeville aluksille taataan 24,5 metrin turvallinen alikulkukorkeus.



ELY-keskuksen havainnekuva Vekaransalmen sillasta

Melkoinen osa sisämaan maanteiden lossipaikoista on juuri Saimaan syväväylän ylittämistä varten. Sillat tulevat varsin kalliiksi, koska niistä joudutaan tekemään hyvin korkeita tai rakentamaan ne avattaviksi.

Avattavia siltoja on Suomessa verraten vähän. Saimaan syväväylän yli niitä kulkee useita: Varkaudessa Taipaleen kanavalla (Vt23), Savonlinnan Kyrönsalmessa (Vt14), Kuopion Jännevirralla (Vt9) ja Vihtakannan avokanavalla Savonrannan ja Kerimäen välillä (St474).



Puumalan silta



Vihtakannan kääntösilta

Vain eteenpäin sinun pitää ajaman

Suomalaisessa viitoituksessa on vallalla mielenkiintoinen periaate: Moottoriteille ja monille pääteillekin vievien teiden viitoituksessa esitetään vain toisen päätepisteen suunnassa olevat kohteet. Tämä tapahtuu siten, että "takana" päin olevia kohteita ei näy viitoituksessa.

Tämä toistuu sellaisissakin paikoissa, joissa moottoritielle johtava tie erkanee isommalta alueelta liikennettä keräävältä alueelta. Tällöin kokoojatietä itään ajava saattaa hyvinkin olla pyrkimässä ajamaan moottoritietä länteen ja päinvastoin.


Viitoitus 110-tiellä vieressä kulkevalle moottoritielle, kulkusuunta kohti Helsinkiä

Viitta on Lahnajärvellä, josta on usein tarvetta kulkea lähikaupunkiin Saloon. Saloon on kuitenkin viitoitus vain, jos auton keula sattuu jo valmiiksi olemaan Saloon päin:


Viitoitus 110-tiellä vieressä kulkevalle moottoritielle, kulkusuunta kohti Turkua

Käytäntö on hyvin systemaattinen ja systemaattisuudessaan jopa koominen. Esimerkiksi Tampereen eteläpuolella kolmostien varressa sijaitsevista Tampereen esikaupungeista ei ole viitoitusta kolmostien kautta Tampereelle alueilta, jotka sijaitsevat Tampereen puolella moottoritielle johtavan tien haaraa.


Viitoitus Tampereen esikaupunkialueelta yleisimmin käytetylle reitille Tampereelle

Vertailun vuosi katsotaan, miten Ruotsi hoitaa asioita. Yleisin käytäntö on vain osoittaa tien numerolla pääsy moottoritielle, eikä viitoituksella anneta ymmärtää, että liittymistä olisi pääsy vain toiseen suuntaan tietä:



Silloin, kun viitoituksessa esiintyvät nimet, kummankin suunnan nimet ovat näkyvissä. Esimerkiksi tässä Mjölbyn itäpuolella esiintyvässä viitassa viitoitetaan myös Mjölby, vaikka se onkin takana:



Saksassa on monenlaista käytäntöä. Jos tieltä on pääsy moottoritielle kumpaankin suuntaan, viitoitus mainitsee kummassakin suunnassa olevat päätepisteet. Toinen vaihtoehto on viitoittaa vain tien numero.

Epätäsmällistä

Verrattuna moniin läntisen Euroopan maihin Suomessa jaetaan varsin korkeita sakkoja liikennerikkomuksista. Se valtiontalous, se valtiontalous.

Joskus vastaan tulee liikennemerkkisuunnittelijan aivoituksia, joiden perusteella on vaikeata päätellä, millainen teko on kielletty ja millainen sallittu. Korkeiden sakkojen maassa eräänlainen moraalinen vaatimus on, että pelisäännöt olisivat suunnilleen yksikäsitteiset.



Tässä haetaan sitä, että raskas liikenne ajaisi kaupungin läpi vain pääkatuja pitkin. Liikennemerkki kuitenkin jättää täysin auki, minne asti kuormurilla saa ajella. Termi "keskusta" kun ei ole kovinkaan täsmällinen.

Kielto ja rajoitus voidaan ilmaista yksikäsitteisestikin:



Tosin tässä tulee vastaan se kysymys, että paikkoja tuntemattoman on vaikeaa ilman karttaa tietää, missä on Louhentie ja missä on Valkjärventie.

Jonkinmoinen kysymys tällä osastolla ovat joissakin ostoskeskuksissa olevat leveämmät pysäköintiruudut, joiden kohdalla on merkintä "lapsiperheille". Ajatus sinänsä on hyvä, mutta toteutus tökkii niin kauan, kuin tähän pysäköintimuotoon sovellettavia sääntöjä ei ole määritelty.

Jos äiti ja 17-tytär saapuvat shoppaamaan, onko kyseessä lapsiperhe? Oikeuttaako paikkaan pysäköinti vain, jos matkassa ovat lastenrattaat tai -vaunut? Pitääkö pysäköinnin aikana autossa olla lastenistuin todisteena? Riittääkö lastenistuin todisteeksi; poikamieskin voi sellaisen hankkia? Saako paikalle pysäköidä ilman lapsia, jos poistuessa lapset ovat mukana? Entä saako lasten kanssa saapunut poistua ilman lapsia? Ja niin edelleen.

Muutenhan kyse olisi saivartelusta, mutta useissa kauppakeskuksissa kyylää nykyään "pysäköintipalveluyrityksen" palveluksessa oleva sekundalappuliisa. Osalla yrityksistä on puhdas saalistusmentaliteetti ja kiusaus jättää valvontamaksulappuja epäselvissäkin tilanteissa voi kasvaa voittamattomaksi.

250

Tänään Teillä ja Turuilla tarkastelee tietä 250.

250 on neljännestuhatta ja sellaisen merkittävän numeron voisi ajatella olla annetun jollekin hieman vaikkapa numeroita 249 ja 251 merkittävämmälle tielle. Niinhän tuo olikin, mutta ei ole enää.

Tietä 250 ei Suomessa enää ole. Sellainen oli, Nokialta länteen Siuron kautta kulkenut maantie, joka 1990-luvulle asti kantoi numeroa 250. Sitten se taas alennettiin, tällä kertaa yhdystieksi 2505.


Nokia vuonna 1982

Merkittäväksi tämän tien tekee se, että se oli ennen valtatie. Ennen nykyisin tieverkon rakentamista valtatie 9 kulki Turusta Huittisten ja Vammalan kautta Karkkuun ja sieltä edelleen Siuron kautta Nokialle ja Tampereelle. Yhdystie 2505 on siis ollut ennen valtatie.


Nokia vuonna 1946

Norjassa ja Ruotsissa on kummassakin maantie 250; kumpikin enemmän tai vähemmän syrjäseuduilla. Tanskassa numero 250 ei ole käytössä.

Mutta Saksa on toista maata. Siellä on nimittäin kaksi kappaletta maanteitä 250!

Saksan jaon aikana sekä Länsi- että Itä-Saksa huolehtivat siitä, että päällekkäisnumerointia maanteiden osalta ei syntynyt. Numerointihan oli syntynyt jo kolmannen valtakunnan aikana. Kumpikin puolisko kaiketi arvasi, että yhdistyminen tulisi joskus vastaan.

Tie 250 oli lyhyt noin 17 kilometrin pätkä Hessenin ja Thüringenin välillä. Saksan jaossa tien katkaisi raja. Siitä jäi vähäpätöinen palanen DDR:n puolelle ja DDR edellämainitun periaatteen vastaisesti lakkautti numeron vuonna 1952 ja kierrätti sen Erfurtin itäpuolelle. Saksan yhdistymisen jälkeen alkuperäinen 250 palautettiin kartalle ja uuden annettiin jäädä.


Saksan tiet 250, vanhempi lännempänä

Mutta miksi juuri 250? No siksi, että tämä on 250. artikkeli Teillä ja Turuilla -blogissa, joka on sulostuttanut maailmankaikkeutta runsaan neljän vuoden ajan. Siis suunnilleen artikkeli per viikko, keskimäärin.

Mielikuvituksen puutetta

Muutaman vuoden ajan on erilaisissa yhteyksissä heilutettu sanan säilää yksityisen pysäköinnin valvonnan puolesta ja sitä vastaan. Peruslogiikka on se, että auton pysäköinti synnyttää automaattisesti sopimuksen auton kuljettajan ja pysäköintipaikan omistajan välillä, ja jos omistajan osoittamia sääntöjä, kyseessä on sopimusrike, joka oikeuttaa sopimussakon perintään.

Oikeusministeriössä on valmistunut lakiehdotus, joka asettaisi villiintyneelle alalle suitset, mutta mahdollistaa bisneksen.

Teillä ja Turuilla on ihmetellyt pysäköinninvalvontayritysten mielikuvituksen puutetta: Miksi puuttua vain pysäköintiin. Samalla Korkeimman oikeuden siunaamalla automaattisopimusperiaatteella voisi varmaankin ryhtyä perimään valvontamaksuja myös muista rikkeistä.

Kuvamme on S-Marketin pysäköintialueelta Helsingin Pitäjänmäellä.



Tässä pysäköintifirma mainitsee, että pysäköintialueen käyttörajoitukset on ilmaistu liikennemerkein. Tässä olisi erinomainen bisnesidea lisäksi valvoa pakollinen ajosuunta ‑merkin noudattamista. Se nimittäin on kohdassa, joka on ainoa tie pysäköintialueelle ja sieltä pois. Rahantulo on varmaa, koska liikennemerkkien perusteella laillista pois pääsyä ei ole: Auton kuljettaja joko poistuessaan rikkoo tätä liikennemerkkiä tai sitten hylkää autonsa pysäköintialueelle, jolloin tunnin pysäköintiaika ylittyy tuota pikaa.

Hiljainen on kylätie

Ykköstien viimeinen moottoritieosuus aukesi liikenteelle runsaat kolme vuotta sitten. Vanhan tien eli nykyisen seututien 110 varrelta on moni palveluyrittäjä odotetusti lopettanut matkustajavirtojen kaikottua. Osa palveluista kuitenkin on pystyssä muun muassa Muurlassa, Suomusjärvellä, Saukkolassa ja Hiidenvedellä. Paikallinen kysyntä on kaiketi pelastanut nämä.

Julkinenkaan liikenne ei kuitenkaan ole kokonaan loppunut. Vainon Liikenne teki aikoinaan ratkaisun ja ajaa Helsingin ja Turun väliset pikavuorot vanhaa tietä Lohjanharjulta Saloon. Ajoajassa ei juuri ole eroa moottoritietä ajaviin. Säännöllisen linja-autoliikenteen takia tietä pidetään kunnossa kuin vähintään kantatietä ja suurin osa ohituskaistoistakin on säilytetty.



Syvälammen ohituskaista Suomusjärven Kitulan itäpuolella.

Apean näköistä on Lahnajärven pihalla. Lahnajärvi oli ensimmäinen varsinainen autoliikennettä palvellut taukopaikka, joka avautui Helsingin ja Turun puoliväliin olympiavuonna 1952. Jokainen tätä väliä kulkenut tuntee paikan, jossa bussit pysähtyivät pariksikymmeneksi minuutiksi. Lahnajärvi, alun pitäen nimeltään Matka-Manna, eli 56 vuotta ja sulki ovensa marraskuussa 2008 moottoritien avauduttua.



Myös Lahnajärven bensiininmyyntipiste on hiljennyt ja hylätty.



Mutta ei pelkästään huonoa. Ykköstie on Suomen tiehistorian keskeisiä saavutuksia. Tie on suunnniteltu ja suurimmalta osaltaan rakennettu 1930-luvulla ja se tuolloin oli suorastaan ultramoderni. Tie varren asukkaiden luonnehdinta viivasuoruudesta oli pientä liioittelua, mutta tuon ajan muuhun tieverkkoon verrattuna jopa paikallaan.



Tie on saanut paikoin uuttaa päällystettäkin.

Koska tien pakkotahtinen liikenne on kadonnut, tiestä on tullut hyvin miellyttävä matkailuväylä hitaaseen etenemiseeen. Nyt tiellä liikkujan on helpompaa tutustua tiehen ja nostaa hattua niille miehille ja naisille, jotka tien aikoinaan rakensivat käsipelillä ja hevosten avulla paikoin hyvin vaikeaan maastoon. Taukopaikkojakin cruisailijalle on useita.

Teillä ja Turuilla suosittelee!