26.1.2018

Kamariadvokaatti

Teillä ja Turuilla on loppuvuodesta 2011 kertonut tanskalaisen Storstrømin sillan ongelmista artikkelissa Pientä laittoa. Sittemmin silta on todettu niin huonokuntoiseksi, että se puretaan, kunhan rinnalle on rakennettu uusi.



Silta sijaitsee Sjællandin ja Falsterin saarten välissä ja se on ainoa rautatiereitti Rødbyhyn, josta on yhteys Saksaan. Sillan yksiraiteisuus on johtanut kapasiteettipulmiin.

Uusi silta on vinoköysisilta, jossa on tilaa niin autoille kuin kaksiraiteiselle rautatiellekin ja lisäksi kevyelle liikenteelle.



Uuden sillan rakentaminen on päässyt urakkatarjousvaiheeseen ja rakentajaksi on valittu italialainen konsortio. Tanskassa on nostettu asiassa kulmakarvoja, koska konsortion muodostaneesta kolmesta yhtiöstä ei yhdelläkään ole kokemusta tämän suuruusluokan siltahankkeista. Siksi maassa on vaadittu rakentajapäätöksen perumista. Lisää vettä myllyyn on tuonut se, että kahta yhtiötä syytetään Italiassa kesken olevassa oikeudenkäynnissä korruptiosta ja että toinen näistä on hakeutunut suomalaista velkajärjestelyä muistuttavaan järjestelyyn. Lisäksi kokemuksissa aiemmista hankkeista viitataan mafiamaisiin toimintatapoihin.

Asiaan on ottanut kantaa Tanskan kamariadvokaatti. Toisin kuin voisi kuvitella, tämä ei ole kruunun korkea virkamies, vaan Tanskan hallituksen käyttämämä lakiasiaintoimisto. Järjestelyn perinne Tanskassa ulottuu yli 300 vuoden taakse vuoteen 1684, jolloin tämäniminen virkamies asetettiin vahtimaan kuningas Kristian V:n rahakirstua.

Kamariadvokaatti on ilmoittanut, että EU:n kilpailusääännöt eivät mahdollista hankintasopimuksen purkamista vain sen takia, että tarjoaja on vastaajana keskeneräisessä korruptioprosessissa, vaan että hankintasopimukseen tulee ottaa klausuulit tuomion ja mahdollisen konkurssin varalta. Tanska haluaa ottaa varman päälle peläten mahdollisia korvausvaatimuksia.

Alunperin sillan piti aueta maantieliikenteella vuonna 2022 ja rautatieliikenteelle seuraavana vuonna. Nyt puhutaan 15 kuukauden viivästymisestä, mutta lopullista aikataulua ei tiedä kukaan. Saattaa hyvinkin olla, että paikallisessa liikennevirastossa käydään sisäistä keskustelua, että kuinkas tässä nyt näin kävi.

Pitemmän päälle nähdään, oliko Hamlet oikeassa: "Something is rotten in the state of Denmark." (Shakespeare)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja moderoidaan tarvittaessa asiallisen tason säilyttämiseksi. Kaikki kukat saavat kukkia, mutta aggressiivista ja/tai epäasiallista kielenkäyttöä eikä asian vierestä jämppäämistä katsota hyvällä. Nimimerkkikirjoitusten moderaatiokynnys on alhaisempi kuin nimellään esiintyvien tai muuten tunnettujen kommentaattoreiden hengentuotosten.

Kommentit yli 30 päivää vanhoihin artikkeleihin tarkastetaan ennen julkaisua, ja ne hyväksytään jos ne tuovat käsiteltävään asiaan tai käytävään keskusteluun oleellista uutta sisältöä.