Etenkin pohjoisessa Suomessa on harjoitettu tien suunnittelua, joka perustuu pitkiin suoriin osuuksiin maaston muodoista piittaamatta. Useamman kilometrin mittaisia viivasuoria osuuksia on monessa paikassa.
Eräänlainen huippusaavutus on kuitenkin seututie 947. Kyseessä on 44 kilometriä pitkä tie Posiolta pohjoiskoilliseen. Tie päättyy viitostiehen Maaninkavaarassa.
Tiellä on yksi tiestön pisimpiä suoria, ellei peräti pisin; pituudeltaan noin 12,3 kilometriä.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä superlatiiviksi. Tiellä on yhdeksän (9) kappaletta vähintään kilometrin mittaisia suoria. Niiden yhteispituus on 30,5 kilometriä, eli nämä suorat edustavat yli kahta kolmannesta tien koko pituudesta. Vajaan kilometrin suoria on lisäksi muutama.
Tiessä korostuu siis se vanha ismi, että tiet ovat kaarteiden yhdistämiä suoria.
Tiekartta kertoo kuitenkin vain osatotuuden. Vaikka suorat ovat pitkiä, näkyvyys niitä pitkin ei aina ole kummoinenkaan. Kun tie piirretään kartalle viivoittimella, se saattaa kulkea harjanteiden ylitse. Niin tässäkin tapauksessa.
Mutta on siinä mutkiakin.
Aiheeseen liittyen haluan kertoa absurdista unestani, jonka näin jonkin verran nuorempana miehenä. Olin silloin töissä Kaukomarkkinoilla ja näin unta, että olimme toimittaneet jonnekin Itä-Suomeen valmiita tienpätkiä. Asiakas oli puhelimessa tosi vihainen. Hän väitti, että olimme toimittaneet vain kilometrin pituisia suoria tienpätkiä emmekä lainkaan kaarteita ja siksi heidän tieurakkansa seisoivat.
VastaaPoistaEikka Uikkanen
Tuollaiset pitkät suorat on pimeällä varsin "hauskoja" kun vähän yhdellä jos toisellakin on haasteita päättää missä kohtaa valot pitää vaihtaa pitkiltä lyhyille.
VastaaPoistaSuoran tien idean ikään kuin ymmärtää, mutta se ainut kerta kun nukahdin rattiin, tapahtui kasitiellä Vaasan ja Porin välillä. Moottorpyörän saatuani ajoin kerran Hki-Pori -välin kakkostietä, mutta sitten vaihdoin mutkaisempaan. Siinä tutustui kyliin ja maisemiin kun tuon välin ajamiseen meni kahdeksan tuntia.
VastaaPoistaOikein mutkaisen tienhän sanotaan olevan tiemestarin vahinko. Kun on tullut tilattua liian pitkä pätkä tietä, ei se mahdu paikalleen ilman mutkia.
VastaaPoistaNäiden suorien kohdalla asialla on ollut nuukempi tiemestari.
Taiteilijoilla on aina ollut käsitys siitä, miten tien pitää kulkea. Miten tutulta tuntuikaan englantilaisen Thomas Gainsborough´n maalaus Kuormavankkurit (1767), jota tarkastelin kerran ihan sattumoisin Wikipediassa. Mieleen tuli jostakin näkömuistin kätköistä oman taiteemme rakastettu taulu Maantie Hämeessä, jonka Werner Holmberg maalasi 1860. Jokainen voi näistä päätellä kytköksiä ja mahdollisia vielä varhaisempia esikuvia, tien ikiaikaista estetiikkaa. Vanhoina aikoinakin kopiot kiersivät taideoppilaitoksissa.
VastaaPoistaSuorista puheen ollen minua on aina kiehtonut pisin mahdollinen näkemäsuora saman tien jatkumoon niin sanotusti vastakkaisella "vaaranrinteellä". Siis silloin, kun tie on siinä välillä näkymättömissä. Viimeksi aika pitkän puoleinen tuommoinen tuli vastaan Pyhäjärven ja Kiuruveden välillä. Tutuin on Rovaniemen ja Kemijärven välissä siellä ampuma-alueilla. Varmaan paljon, paljon pitempiäkin on osunut silmiini, mutten enää muista. Siis täällä Suomessa.
Huom. Edellinen kommentti on silloin tällöin kirjoittavalta nimimerkiltä Paavo. Vieraalla koneella.
VastaaPoista