11.9.2021

Rasiavarasto

Askisto on kulmakunta läntisellä Vantaalla aivan Espoon rajan tuntumassa. Seudulla on menossa tietyö, jossa yritetään välttää autojen putoaminen Kiinaan. Kehäkolmosen vanhempi eteläinen ajorata on vuonna 1974 laitettu Espoon Pitkäjärven pohjukan ällölöllöön puupaalujen varaan. Nyt ovat paalut todettu lahoiksi ja mädiksi ja tierakenteen sortumariski on jonkinmoinen. Kuten tienpitäjä mainitsee, se voi tapahtua tuota pikaa tai se voi tapahtua 20 vuoden kuluttua.

Käytännössä vaurioitunut kohta puretaan ja puupaaluviritys korvataan teräsbetonipaalujen varassa olevalla laatalla.

Onni onnettomuudessa: Kun työkoneita tuodaan paikalle, samalla hoidetaan vuosikymmenten ajan askistolaisten kenkää kalvanut kivi pois päiväjärjestyksestä.

Kun Kehä III:n nelikaistaistaminen ulotettiin idästä Vanhakartanoon saakka vuonna 1985, rahanpuutteen tai jonkin muun syyn takia Askistoon ja Hämeenkylään jäi tasoliittymät. Ei liene yllätys, että seudulla nähtiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Askistolaisten ikävät profetiat kävivät toteen loppuvuodesta 1997, jolloin tunnettu vantaalainen viihdetaiteilija menehtyi Askiston liittymässä sattuneessa onnettomuudessa. Askistolaiset olivat jo pitempään vaatineet risteykseen liikennevaloja, mutta Tievaltio oli kieltäytynyt sillä perusteella, että liittymästä pitäisi päästä eroon. Tämä ajatus ei taas ollut askistolaisten mieleen.

Niin kuitenkin kävi, että kummankin liittymän keskialue suljettiin kesällä 1998 ja siitä saakka liittymät ovat olleet vähän hassuja kaksiramppisia: Askistosta pääsee kehälle vain länteen ja sinne vain idästä; Hämeenkylässä sitten päinvastoin.


Askiston "liittymä"

Vuosien varrella on tehty jos jonkinlaista karttaharjoitusta asiantilan oikaisemiseksi. Nyt kuitenkin tehdään yksi liittymä, joka itä-länsi-suunnassa on varsin mittava: noin 1,4 kilometriä. Nykyisen ramppiratkaisun periaatemalli säilyy, jos kohta Askiston rampit siirtyvätkin parisataa metriä kohti Espoota. Liittymänpuolikkaat yhdistetään uudella Kehän ylittävällä kadulla. Näin syntyy Askistoon uusi yhteys lännestä ja sieltä pääsee itään.


Liittymän läntinen osa, Askiston risteyksen kohdalla


Liittymän itäinen osa, Hämeenkylän risteyksen kohdalla

Työn yhdessä korjataan lisäksi yksi 1980-luvun ihmeellinen suunnittelun kukkanen: Vihdintieltä Kehälle länteen kulkeva ramppi. Rampin kaarteet ovat tiukat, eikä siinä siksi saa nopeutta. Sen lisäksi kiihdytyskaista on naurettavan lyhyt, maalikärjestä laskien noin 140 metriä ja vieläpä ylämäkeen. Siinä on saanut aika kieli keskellä suuta ajella katsellen yhtaikaa eteen, taakse ja sivulle. Kiihdytyskaista jatketaan asialliseksi noin 350 metrin mittaiseksi.


Vihdintien liittymän ramppeja

9 kommenttia:

  1. Onneksi rahat riittivät nyt näiden kahden puolittaisen liittymän yhdistämiseen toisiinsa, jolloin niistä muodostuu yhdessä eritasoliittymä. Askiston yli 20 vuotta kestänyt pussinperätilanne päättyy (länteen on toki päässyt pois Kehä III:lle).

    Vantaa alkoi kitsastella ja vähensi rahoitusosuuttaan 10 miljoonasta 8 miljoonaan, minkä seurauksena Kehä III:n ylittävä yhteys jätettiin urakassa optiokohteeksi. Ihan 8 miljoonaan ei Vantaan maksuosuudessa kuitenkaan päästä, vaan sen ennuste on 8,5 miljoonaa. Kehä III:n ylittävä katu kuitenkin tehdään ja silta onkin jo rakenteilla.

    VastaaPoista
  2. Asiaan olisi ollut löydettävissä helppo kompromissi: Rakennetaan silta, mutta jätetään katu rakentamatta.

    VastaaPoista
  3. Yksi muutos jäi artikkelissa vielä mainitsematta. Myös Kehältä lännestä saapuva erkanemisramppi Vihdintien liittymässä oikaistaan geometrialtaan paremmaksi, mitä OpenStreetMapista katsoin. Täytyy sanoa oli aivan sulaa hulluutta jättää nelikaistaiselle 80 km/h maantielle tasoristeys ilman liikennevaloja, ihan kuin jossain neukkuajan valtiossa. Onneksi nyt sentään ongelma korjaantuu, ei tarvitse enää kulkea taaksepäin päästäkseen Askistosta Kehälle itään, lännestä Askistoon on onneksi päässyt sujuvasti Juvansolmun kautta jo nytkin.

    VastaaPoista
  4. Yhtä sun toista muutakin jäi ulos tekstistä. Sitä Vihdintien poistumisramppia en ole koskaan osannut pitää erityisenä ongelmana. Mutta onhan se hyvä parantaa moottoritiekelpoiseksi tässä yhteydessä. Temppua ilmeisesti ei tehdä liittymisrampilla, koska se edellyttäisi louhintaa, johon menee rahaa. Ja onhan siinä se voimajohtokin yläpuolella. Voi olla, en tiedä, että Fingridillä voisi olla jotain sanomista kallion ampumisesta suoraan kantaverkon 400 kilovoltin voimajohdon alla.

    VastaaPoista
  5. Vihdintien liittymässä Kehälle itään liittyvät kiihdytyskaistat ovat tuon liittymän ainoat, joita ei paranneta tässä yhteydessä. Kehältä idästä Vihdintielle tulevan rampin erkanemiskaistaa pidennetään (sen suunnan ajoradalla ei ollut Vihdintien siltojen alla tilaa erkanemiskaistalle, mutta ne sillat uusitaan tässä urakassa). Tässä urakassa toteutetaan vajaat 10 vuotta sitten valmistuneen Vanhakartano - Vantaankoski -tiesuunnitelman osuus Vanhakartanon ja Hämeenkylän välillä ja urakkaraja kulkee näköjään juuri tuossa kohtaa :) Kartat suunnitelmasta netissä on epätarkkoja, mutta niistä saa käsityksen ettei kuitenkaan Vihdintieltä pohjoisesta Kehälle itään menevää ramppia linjattaisi uudelleen myöskään parempia aikoja odottamaan jäävässä loppuosuudessa.

    Uutta poistumisramppia varten tehdään parhaillaan kokonaan uutta siltaa jalankulun ja pyöräilyn väylän yli oikeastaan juuri suoraan voimajohdon alle.

    VastaaPoista
  6. Joo mutta se etelänpuolen ramppihan taitaa syntyä isommitta paukutteluitta kaivinkoneella katerpillarilla ja paalutuskoneella. Eikä piuha ole Fingridin kantaverkkoa, vaan Vantaan Energian 110 kV:n linja.

    VastaaPoista
  7. Ah joo, minun mokani. Käsitin että liittymisrampilla tarkoitettiin Kehälle itään liittyviä ramppeja, joiden kiihdytyskaistoillekaan ei tehdä mitään, mutta kyse olikin Kehälle länteen liittyvästä rampista.

    VastaaPoista
  8. Tuleekos tuossa remontissa lisäkaistat kyseiselle osuudelle? Kuvissa ei näytä siltä.

    VastaaPoista
  9. Ei tule lisäkaistoja. Niitä tehdään Vantaankosken ja Pakkalan väliin, jossa liikennemäärät ovat 60% suuremmat kuin Vihdintien länsipuolella.

    VastaaPoista

Kommentteja moderoidaan tarvittaessa asiallisen tason säilyttämiseksi. Kaikki kukat saavat kukkia, mutta aggressiivista ja/tai epäasiallista kielenkäyttöä eikä asian vierestä jämppäämistä katsota hyvällä. Nimimerkkikirjoitusten moderaatiokynnys on alhaisempi kuin nimellään esiintyvien tai muuten tunnettujen kommentaattoreiden hengentuotosten.

Kommentit yli 30 päivää vanhoihin artikkeleihin tarkastetaan ennen julkaisua, ja ne hyväksytään jos ne tuovat käsiteltävään asiaan tai käytävään keskusteluun oleellista uutta sisältöä.