Turun rauhassa vuonna 1743 kaakkoinen Suomi joutui Venäjän haltuun. Ruotsin ja Venäjän välinen raja vedettiin Kymijokeen ja sen läntisimpään Ahvenkosken haaraan. Rajan paremmalle puolelle jäänyt alue Pyhtäästä sai epävirallisen nimityksen svensk Pyttis, kunnes alueen nimi virallistettiin Ruotsinpyhtääksi, Strömfors. Valtakunnanraja katosi vuonna 1812, kun ns. Vanhan Suomen alueet liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Läntisen haaran pohjoiseen kaareutuvassa osassa ovat Hirvikosken ja Vastilan kylät, joiden välillä kulki ennen lossi. Oli siellä siltakin ennen, mutta perimätiedon mukaan se on poltettu pikkuvihan tiimellyksessä 1740-luvulla ennen rauhan astumista voimaan.
Suomen tiekartta 1938
Lossi on ollut kovin vaatimaton. Vuoden 1963 tiekartassa kantavuudeksi on mainittu yhdeksän tonnia. Tällä kertaa kyse ei enää ollut valtakunnanrajasta, vaan pelkästään läänin- ja kunnanrajasta: Vastila oli Ruotsinpyhtäätä ja Hirvikoski Pyhtäätä.
Vuonna 1964 lossi vaihdettiin parempaan.
Suomen tiekartta 1963
Kymijokea perattiin 1930-luvulla ja havainto oli, että perkaus oli turhan onnistunut ja vettä tuli läntiseen haaraan turhan paljon. Hirvikosken yläpuolelle rakennettiin puinen säännöstelypato. Se rakennettiin sotien jälkeen uusiksi betonista ja sen ylitse valmistui pitkällisten työttömyystöiden jälkeen silta vuonna 1956.
Hirvivuolteen säännöstelypato ja silta
Lossisotaa käytiin jo 1930-luvulla virtauksen voimistuttua perkauksen takia ja jäiden murskattua lossin talvella 1934–1935. Kunnat eivät halunneet ottaa lossia vastuulleen. Lopuksi kävi niin, että lossi siirtyi valtion hoiviin Siltakylän–Vastilan maantien valmistuttua. Kehuja ei vieläkään herunut. Etelä-Suomi-lehti moitti tilannetta kesällä 1937 ja epäili, että Tievaltion Uudenmaan ja Viipurin piiri-insinöörit eivät ole päässeet yksimielisyyteen, kummalle lossin hoito kuuluu. Rajan kiroja.
Vuolaan virran olosuhteet ja silta saivat yhdessä aikaan sen, että lossiin ruvettiin suhtautumaan kovin kielteisesti. Olihan toki vähän hassua, että kahden kylän välissä oli lossi ja silta taas keskellä ei mitään.
Joulukuussa 1979 irtosi lossiväylän yläpuolelta hehtaarin kokoinen jäälautta. Se katkaisi lossin toisen ohjausvaijereista ja toinen irtosi kiinnikkeistään. Lossi ajelehti jonkin matkaa alavirtaan ja juuttui sitten jäihin. Kyläläiset kävivät pelastamassa lossikuskin kiipelistä veneellä.
Lossi saatiin hinatuksi takaisin asemapaikalleen, kun joelle oli vähän näytetty dynamiittia ja saatu lossinmentävä ränni jäähän.
Tapahtuma sattui kiusalliseen aikaan, koska vain muutamaa kuukautta aikaisemmin Tievaltio ja seutukunnan maanviljelijät olivat joutuneet nokkapokkaan. Lossi oli otettu vuosihuoltoon kesken sadonkorjuun, eivätkä viljelijät päässeet koneillaan joen toisella puolella olleille pelloilleen. Huoltoon kului nelisen viikkoa ja 15 kilometrin kiertotie Hirvivuolteen kautta ei miellyttänyt. Lossista oli katkennut vetoakseli, eli se olisi joka tapauksessa pysähtynyt. Maalaushommat keskellä parasta satokautta eivät kuitenkaan nostattaneet haltioituneita bravo-huutoja.
Hampaankoloon oli jäänyt myös se, että saman vuoden keväänä lossin keväinen käyttöönotto oli uhannut viivästyä, koska Tievaltiolta oli loppunut dynamiitti. Kyläläiset virittivät omastaan ensiksi kloraattipommeja, ja sitten oli dynamenttiakin löytynyt.
Vuonna 1954 lossilla sattui onnettomuus, jossa kuorma-auto ajoi lossin lävitse jokeen jarrujen petettyä. Henkilövahinkoja ei sattunut, ja lavastaan lossin reunalle jäänyt kuormurikin saatiin joesta pois muutamassa tunnissa.
Pitkällisen väännön jälkeen paikalle saatiin silta, joka vihittiin käyttöön vuonna 1984. Kekkereitä pidetiin kaksi päivää. Siinä yhteydessä Uudenmaan maaherra Jakob Söderman oli havainnut merkittävän virheen: Uudenmaan puoleinen lääninrajakyltti oli vain suomeksi, vaikka Ruotsinpyhtään kunta oli kaksikielinen. Silta on 119 metriä pitkä ja se pitkän estetiikkaa koskeneen debatin jälkeen sijoitettiin lossiväylän itäpuolelle kosken kapeimpaan paikkaan ja siitä tehtiin teräspalkkirohjakkeen sijaan aika nätin kevyen näköinen betonisilta.
Hirvikosken silta
Rajan kirotkin ovat sittemmin kadonneet. Vastilan alue muodosti oudon eksklaavin, joka oli kiinni emäkunnassaan Ruotsinpyhtäällä vain yhdessä pisteessä Tammijärvellä.
Vastilan-Haaviston eksklaavi
Kun Ruotsinpyhtää liitettiin vuonna 2010 Loviisaan, eksklaavi ei seurannut mukana, vaan se liitettiin Pyhtääseen. Pyhtää ei ollut varauksettoman suosiollinen, vaan vaati että Pyhtää ei joudu millään prosenttiosuudella vastuuseen Ruotsinpyhtään veloista. Myös muutosporkkanan jaosta käytiin isokirjaimista keskustelua. Mutta nyt on kumpikin ranta samassa kunnassa.
VastaaPoistaJaa, ihan mukavaa lukea näin aamutuimaan:-)))
Tähän voisi vielä lisätä, että vuodesta 1949 lähtien Vastilan alue ei ollut eksklaavi vain Ruotsinpyhtään kunnan vaan myös Uudenmaan läänin ja sittemmin maakunnan kannalta. Se kosketti muuta Uuttamaata vain yhdessä pisteessä keskellä järveä. Sellaisena se kiinnitti huomiota myös esimerkiksi koulukartoissa, joihin kuntien rajoja ei ollut merkitty, läänien rajat kylläkin.
VastaaPoistaKun Aleksanteri I vuonna 1812 liitti Venäjään jo aikaisemmin liitetyn ns. Vanhan Suomen muun Suomen yhteyteen, muodostettiin siitä Viipurin lääni. Ja siitä lähtien aina toiseen maailmansotaan saakka tämän läänin alue oli kutakuinkin sama kuin entisen Vanhan-Suomen; tosin Savonlinnaa ympäröinyt kieleke siirrettiin jo 1800-luvulla Mikkelin lääniin.
Erityisesti Viipurin ja Uudenmaan läänien raja kulki Kymijokea ja sen läntisintä eli Ahvenkosken suuhaaraa pitkin.
Kun Viipurin läänille sitten kävi niin kuin kävi, muodostettiin sen Suomelle jääneestä osasta Kymen lääni, johon muutamaa vuotta myöhemmin siirrettiin myös viisi Uudenmaan läänin itäisintä kuntaa: Anjala, Elimäki, Kuusankoski, Iitti ja Jaala. Kun Anjala ja Pyhtää koskettivat toisiaan yhdessä pisteessä, jossa myös Vastilan alue kosketti muuta Ruotsinpyhtäätä, jäi Vastila tällä tavoin käytännössä erilleen myös muusta Uudenmaan läänistä, johon se kuitenkin edelleen kuului vuoden 1996 lääniuudistukseen saakka ja vielä sen jälkeenkin Uudenmaan maakuntaan.
Niin todellakin, Viipurin lääni ulottui tänne aika kauas länteen. Kirjoitan täältä Kouvolasta, Prisman seudulta. Jos en aivan väärin muista vanhoista kartoista ja muutaman tutun kertomana, niin Viipurin läänin raja meni täällä tähän tapaan: Kouvolan kasarmi kuului Viipurin lääniin, mutta kasarmin vieressä oleva Kouvolan vanha hautausmaa olikin jo Uudenmaan lääniä. Eli juuri niiden välissä kulki tuo läänien raja siinä kohdin. Ilmeisesti oli niin, että myös nykyisen Kouvolan Prisman alue oli siis Uudenmaan lääniä silloin.
VastaaPoista---