Katsotaanpa paria tieliikennelain pykälää:
2 § Tässä laissa tarkoitetaan:...5) ajoradalla ajoneuvoliikenteelle tarkoitettua, yhden tai useamman ajokaistan käsittävää tien osaa pyörätietä lukuun ottamatta;...7) ajokaistalla tiemerkinnöin osoitettua tai muuta autolle riittävän leveää ajoradan pituussuuntaista osaa taikka pyöräkaistaa;
Ja sitten katsotaan, mitä pysäköintipaikka-liikennemerkistä sanotaan:
Merkillä osoitetaan ajoradasta tiemerkinnöin erotettu alue, joka on varattu ajoneuvojen pysäköintiin tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty.
Näistä päädymme loogisesti siihen, että kadulla oleva pysäköintiruutu ei ole ajorataa ja että ajorata on sen kohdalla kavennettu. Espoo on siis merkinnyt ruudun kohdalle ajokaistan, jonka leveys on noin 75 senttimetriä.
Tieliikennelainsäädännön heikkous on, että se ei erikseen mainitse, että keskiviivan tulee olla keskellä ajorataa. Merkinnän nimi puolestaan saattaisi antaa osviittaa. Se kuitenkin säädetään, että alle 4,7 metriä leveällä ajoradalla ei käytetä keskiviivaa. Muualla on kyllä yleensä osattu kavennuksen kohta jättää ilman maalia.
Seuraava kysymys on sitten, millä tavoin kyseisessä paikassa kohtaavat autot väistävät toisiaan. Tieliikennelain 30 § säätää asiasta seuraavaa:
Jos ajoradalla on este, sen, jonka puoleisella ajoradan osalla este on, on väistettävä vastaantulevaa liikennettä.
Koska tiemerkinnällä erotettu pysäköintiruutu ei edellä esitetyn mukaisesti ole ajorataa, 30 §:n säädöksen ehdot eivät täyty. Näin ollen pysäköity auto ei tällöin synnytä väistämisvelvollisuutta, vaan mennään kuka ensin ehtii ‑menetelmällä. Ongelma vain on, että vastaan tulevasta suunnasta saapuva ei välttämättä tiedä, onko kyseessä pysäköintiruutu. Maali voi olla kulunut, näkyvyys voi olla huono tai tienpitäjä ei ole tuntenut määräyksiä.
Kyse on samansuuntaisesta pölhökustaalainsäädännöstä, kuin minkä nojalla tienkäyttäjien tulee konepotkulaudoista tietää kunkin mallin rakenteellinen nopeus, koska se vaikuttaa väistämisvelvollisuuteen.
Suuri osa kaupunkien P-merkillä varustetuista kadunvarsipysäköintipaikoista on jätetty ilman tiemerkintää.
Kysymys kuuluukin, onko tällainen paikka osa ajorataa vai ei, mistä seuraa kysymys, riippuvatko väistämissäännöt siitä, onko kaupungininsinööri sössinyt vai ei. Vai olisiko peräti niin, että se ei ole pysäköintipaikka lainkaan puutteellisen merkinnän takia.
Espoolaisessa tapauksessa asian tekee kimurammaksi se, että keskiviiva on liikenteenohjauslaite, joka menee säätöhierarkiassa liikennesäännön ylitse. Mutta meneekö selvästi lainvastainen merkintä säännön ylitse, onkin jännä kysymys. Entä vaikuttaako asiaan se, että merkintä on osan vuodesta lumen peittämä. Kun yksi ajaa yhden säännön mukaan ja toinen toisen, ongelmia syntyy.
Ruutukysymys nousee varsin pian agendalle kaikissa isommissa kylissä. Kadunvarsipaikat kun on yleisemmin ilmoitettu pysäköinti kielletty ‑merkillä ja esimerkiksi aikarajoituksella. Tällainen pysäköintipaikka puolestaan on selvästi osa ajorataa. Mutta tieliikennelain kymmenen vuoden siirtymäaikaa on enää nelisen vuotta jäljellä ja 1.6.2030 kyseinen järjestely muuttuu lainvastaiseksi, jos se on pysäköintikieltoalueen sisällä, kuten se varsin usein on.
Siitä ei ole tietoa, onko järjestelyn laittomaksi muuttava käyttöasetuksen pykälä lapsus vai ei. Käyttöasetuksen lausuntopyyntö ei perustele asiaa mitenkään. Ehkä ministeriössä on kyllästytty siihen, että pysäköintikieltoalueet ovat usein valtavan laajoja vastoin ohjeita. Nyt pitää joko alueita pienentää tai sitten muuttaa alueet pysäköintipaikka-merkillä varustetuiksi. Teillä ja Turuilla ei laita edes kymmensenttistään likoon sen vedon puolesta, että tienpitäjät muistaisivat säännön, joka velvoittaa tiemerkinnän maalaamiseen.
Arvoisalle blogistille kiitos pysäköintialueen merkitsemishaasteiden sekä tuon meidän fakki-idioottien hyvin tunteman vastaantulijan väistämisdilemman nostamisesta jälleen esiin.
VastaaPoistaP-ruutujen (pysäköintialueiden) maalaamisen puutteiden osalta on tosiaan sekä alun perin maalaamaton kohde tai sitten vuosikausia sitten kulunut ja uusimaton tiemerkintä.
Jos merkintää ei ole, niin sinisellä P-merkillä osoitettu pysäköintiä koskevaa oikeusvaikutusta ei teoriassa ole olemassakaan. Jos kohde on aluepysäköintikiellon piirissä, niin aluekielto on teoriassa sellaisenaan voimassa P-merkin asettajan tarkoittamalla, mutta merkitsemättömällä alueella. Jos taas kohde ei sijaitse pysäköintikieltoalueella, niin P-merkin lisäkilvissä mahdollisesti annetut rajoitteet/maksullisuudet eivät ole voimassa, ellei ruutua ole. Merkkiä edeltävä pysäköinninohjauksen status siis jatkuu P-merkistä huolimatta.
E2: "Merkillä osoitetaan ajoradasta tiemerkinnöin erotettu alue..."
Pysäyttämis- ja pysäköintikieltomerkkien vaikutusalue taasen: "Merkki on voimassa seuraavan maantien tai kadun risteykseen, merkkiin C37–C44 taikka merkillä E2 tai E3 osoitettuun pysäköintipaikkaan asti, jollei lyhyempää vaikutusaluetta ole osoitettu lisäkilvellä."
Olin pari vuotta sitten yhteydessä erääseen pk-seudun isoon kaupunkiin tiedustellen, että aikovatkohan ennen siirtymäaikaa reagoida jotenkin satoihin puuttuviin maalauksiin nykyisten P-merkkien kohdilla ja niiden jäljellä olevien aluekieltojen sisäisten pistekieltojen osalta. Antoivat ymmärtää, että ovat ainakin tiedostaneet ongelman ja tehnevät jotain.
Sallivilla pistekielloilla on ollut kaksi selkeää varjopuolta: 1. Kuljettajat eivät välttämättä ole ymmärtäneet, että TLL 37 ja 38 kiellot ovat voimassa myös 'sallitulla' katuosuudella; 2. Käänteinen logiikka eli kielloilla salliminen ei ole kaikille auennut vieläkään.
Kaupungille viestiessä ystävällisesti muistutin myös siitä, että ruudun maalaaja ottaa samalla kuljettajalta pois vastuun TLL 37 ja 38 kieltojen tulkinnasta, mikä ei aina liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta ole fiksua -- ellei kaupungininsinööri ole keskimääräistä fiksumpi ja tarkkaavaisempi.
Kotitehtäväksi jää, miten tienkäyttäjän pitää tulkita siirtymäajan päätyttyä jäljellä olevia lainvastaisia järjestelyjä. Ovatko ne edelleen aiemmalla tavalla voimassa (sallivia) vai pitääkö ne jättää huomiotta?