Vintagea

Liikennemerkit suunnitellaan sillä ajatuksella, että ne kestävät tuulen tuiverrusta ja muita sääilmiöitä parikymmentä vuotta. Joskus tulee vastaan tilanteita, joissa merkki vanhenee muusta syystä, jolloin se pitäisi uusia. Merkkejä saattaa kuitenkin jäädä uusimatta ja maastoon jää vuosikertamerkkejä; todellista vintagea.

Teillä ja Turuilla on aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen seikkaan, että eräissä osissa Suomea viranomaiset näkevät ongelmaksi, että kunnan nimi on eri kuin sen hallintotaajaman. Niinpä Hallin taajama onkin viitoituksessa Kuorevesi ja Länkipohjan taajamaan päästään seuraamalla viittoja Längelmäelle.

Näissä mainituissa paikoissa sen verran annettiin periksi, että taajamakilvissä esiintyi alempana taajaman tunnetumpi nimi ja ylempänä kunnan:

Asiassa vain on sellainen pieni mutta, että Kuoreveden kuntaa ei ole ollut enää vuoden 2001 alun jälkeen ja Längelmäen kunnan historia päättyi tältä erää vuoden 2007 tapahtuneeseen kunnan jakoon Jämsän ja Oriveden kuntien kesken. Halli siis ei enää ole Kuoreveden kunnan keskusta eikä Länkipohja Längelmäen. Siitä huolimatta viitoituksessa ja taajamamerkeissä edelleenkin noudatetaan ennen kuntaliitosta vallinnutta käytäntöä. Jos haluat Halliin, hakeudu siis Kuorevedelle, vaikka olet menossa Jämsän Halliin.

Länkipohjan osalta tilanne on se, että valtatiellä 9 on alkanut Länkipohja-nimen kunnianpalautus osalla matkaa. Pitää siis tietää, että Länkipohja ja Längelmäki ovat sama asia, vaikka yhdessä paikassa viitoitetaan yhtä ja toisessa toista. Vastaava ilmiö vaivaa Janakkalan Turenkiin hakeutuvia.

Längelmäen kunnan viiden vuoden takainen lakkauttaminen ei vielä ole johtanut kaikkien merkkien siivoukseen. Tällainenkin näkyy tien varressa, oikein hypervintagea:

Kamreeri

Suomessa on pääteillä käytössä käytännössä kolmiportainen nopeusrajoitusjärjestelmä: Tien laadun ja liikennemäärien perusteella perusrajoitus on 100 tai 80 km/h ja lisäksi yksittäisissä pisteissä rajoitus on 60 km/h.

Nopeusrajoitusten asettelussa tavoitellaan loogisuutta siten, että tienkäyttäjä yleisen elämänkokemuksensa perusteella voi päätellä voimassa olevan rajoituksen ilman liikennemerkkejä. Suurimmalla osalla tieverkosta tämä tavoite toteutuukin verraten hyvin.

Mutta ei sääntöä ilman poikkeusta. Valtatie 12 Tampereen ja Lahden välillä on nykyisin rakennettu 80:n ja 100:n osuuksista melkoiseksi tilkkutäkiksi. Tiellä nopeusrajoitukset vaihtelevat muutaman kilometrin välein ilman mitään mattimeikäläisen silmiin näkyvää syytä.

Karttapohja Maanmittauslaitos Yleiskartta 1:4.500.000 2010

Iltapäivälehdet ovat ryhtyneet silloin tällöin julkaisemaan tietoja siitä, kuinka monta rikesakkoa kukin nopeusvalvontakamera on "ansainnut". Valtatien 12 muutama kamera on esiintynyt valtakunnallisillakin kärkisijoilla, vaikka tie ei ole kovinkaan raskaasti liikennöity. Ihmekös tuo, kun pitkän suoran kaukana taajamista sijaitsevan tieosuuden nopeusrajoitus onkin 80. Haksahtaa sitä lainkuuliainenkin hallintoalamainen.

100 km/h osuutta Pälkäneellä

80 km/h osuutta Hauholla. Nopeusvalvontakamera taustalla näkyvässä mäessä.

Ajat muuttuvat. Silloisen Tie- ja vesirakennuslaitoksen vuodelta 1971 olevassa nopeusrajoitusuunnitelmassa tien nopeusrajoitukseksi merkittiin pääosin 100 km/h (sininen) ja 120 km/h (keltainen). Merkittävä osa 120-tiestä on nykyisin 80-tietä.

Nopeusrajoitussuunnitelma 1971

Tampereen ja Lahden välillä onkin aihetta olla hyvin huolellinen. Matkallaan voi hyräillä vaikka Liikennelaulua:

Muista aina
Lahdentiellä
Monta tutkaa
onpi siellä

Jos joku tiellä liikkuja pystyy olemaan koko matkan täysin varma siitä, mikä on voimassa oleva nopeusrajoitus, häntä on syytä onnitella: Hänellä on suuri tulevaisuus valtionhallinnossa, kamreerina.

Säätykiertoa

Säätykiertoa ei tapahdu vain ihmisten kesken, vaan myös tieverkossa.

74 vuotta sitten tehdyn valta- ja kantateiden numeroinnin jälkeen teiden luokituksessa on tapahtunut muutos jos toinenkin. Koko joukko kantateita on nostettu valtateiden säätyyn ja maanteitä on muutettu kantateiksi. Onpahan myös valtatie 19 muutettu kokonaisuudessaan kantatieksi.

Ei olla näistä olla tänään kiinnostuneita, vaan keskitytään muutamaan erikoistapaukseen.

Kun säädystä kerran putoaa, takaisin on vaikeaa päästä. Muutama tällainen tapaus on kuitenkin sattunut:

Valtatie 3 linjattiin 1960-luvulla Hämeenlinnasta Valkeakosken kautta Tampereelle ja sivuun jäänyt osuus Pälkäneelle sai 1970-luvun uudelleenrakennuksessa numeron 305. Tie muuttui vuonna 1980 kantatieksi 57. Pääteiden säätyyn päästiin, vaikka ei aivan lähtötasolle.

Valtatiestä seututien kautta kantatieksi on noussut muutama muukin osuus: Entinen nelotie seututien 319 kautta kantatieksi 53 Lammilta Padasjoelle, entinen valtatie 9 seututien 324 kautta kantatieksi 58 Kangasalta Orivedelle ja entinen nelostie Helsingistä Hyrylän kautta Hyvinkäälle seututien 137 kautta kantatieksi 45.

Syvemmältä on kivunnut takaisin Someron ja Jokioisten välinen kärrypolku, joka on nykyisin kantatietä 52. Kyseessä oli 1950-luvun lopulle asti valtatie 2, jonka oikaisun jäljiltä tämä osuus putosi yhdystieksi 2803.

Kantateistä on lähtötasolleen kummallisessa operaatiossa palautunut Äänekosken ja Suonenjoen välinen tie 69. Se pudotettiin seututieksi ysitien valmistuttua Jyväskylän ja Kuopion välille, mutta palautettiin takaisin entiselle numerolleen varsin pian.

Ylöspäinkin säätykiertoa tapahtuu. Hämeenlinnasta Toijalan kautta Tampereelle kulki ammoin kantatie 56, joka typistettiin maantieksi 303 kolmostien Valkeakosken linjauksen valmistuttua. Nykyinen kolmostien moottoritieversio kulkee suurimman osan matkaa vanhan kantatien linjaa.

Valtatien pääsy takaisin valtatieksi on kiven takana. Siinä on onnistunut kaksi tieosuutta: Loimaan kautta Turusta Tampereelle kulkevan uuden ysitien valmistuttua vanha osuus Aura-Huittinen-Tampere muuttui kantatieksi 41. 1990-luvun reformissa Huittisten ja Tampereen välinen osuus palasi valtatieksi, tällä kertaa numerolla 12.

Toisessakin tapauksessa kummittelee ysitie. Onkamon ja Niiralan välinen osuus entisestä Sortavalan ja Kajaanin välistä valtatietä 18 on todellinen säätykierron selviytyjä. Vuoden 1944 organisaatiouudistuksessa Sortavala vaihtoi linjaorganisaatiota ja tie 18 katkesi rajalle. Helsingin ja Sortavalan välinen kuutostie linjattiin Joensuuhun ja Onkamon-Niiralan osuus jäi maantieksi, joka myöhemmin sai numeron 490. Rajaliikenteen lisääntyessä tie säätykiertyi kantatieksi 70 ja 2010-luvulle tultaessa ysitien numerointireformissa siitä tuli itäisin osa valtatietä 9.

Todellinen kiipijä on kuitenkin nykyinen valtatie 18. Entisellä Tiehallinnolla oli pitkään haave päästä rakentamaan valtatie reitille Vaasa-Seinäjoki-Ähtäri-Jyväskylä. Rahoja ei tullutkaan, mutta toimeksi päätettiin silti laittaa. Sen verran rahaa oli plakkarin pohjalla, että uusi tie tehtiin pellistä: numerokilvet uusimalla. Tie syntyi lähinnä seututeistä, jos kohta Seinäjoen ja Ylistaron välinen osuus kantatiestä 64 olikin siemenenä. Huikein tieluokan nousu kuitenkin oli, kun Veneskosken ja Taipaluksen välinen yhdystie 6961 muuttui yhdessä yössä valtatieksi 18!

Yhdentyvää Eurooppaa

Tänään avattiin liikenteelle uusi moottoritieyhteys Saksan ja Hollannin välille. Kyseessä on kuuden kilometrin mittainen moottoritie hollantilaisen Venlon kaupungin eteläpuolella. Tiestä kaksi kilometriä sijaitsee Hollannissa ja neljä Saksassa.

Tien rakentamista on pohdittu kymmenet vuodet. Perussyy rakentamiselle on se, että Mannheimin eteläpuolelta Hockenheimista Venloon ulottuva runsaat 330 km pitkä Saksan moottoritie A61 päättyy äkillisesti Hollannin rajalle Venlon kaakkoispuolella.

Seudulla raskaan liikenteen määrä on melkoinen ja noin puolitoista miljoonaa rekkaa ja muuta raskaan liikenteen ajoneuvoa on liikkunut Venlon reuna-alueiden katuverkossa vuosittain.

Nyt valmistunut moottoritie kääntää A61:n pään Venlon eteläpuolelta kohti Hollannin rajaa ja rajan toisella puolella se jatkuu tienä A74 ja yhtyy Maas-joen laakson moottoritiehen A73.

Tällaiset tieverkon epäjatkuvuuskohdat rajoilla eivät ole tuiki tuntemattomia muuallakaan, vaikka aika paljon niitä on poistettukin. Yksi legendaarinen tapaus on Saksan, Itävallan ja Sveitsin rajaseutu Bodenseen itäpään pohjukassa Lindaun ja Bregenzin kaupunkien seuduilla. Saksasta Itävaltaan kulkeva moottoritie, A14 Itävallassa, ja Reinin vastarannan Sveitsin A13-moottoritie kulkevat rinnatusten pitkän matkaa ilman järkevää yhdystietä. Niinpä Saksasta Sveitsiin kulkeva liikenne kulkeekin valtaosin itävaltalaisen Bregenzin kaupungin keskustan läpi.

Siltarumpuja

Jokaisen kunnon liikenneministerin perinteinen tehtävä on siltarumpupolitikointi eli tie- ja ratahankkeiden hankkiminen omaan vaalipiiriin ohi tarvepohjaisten prioriteettilistojen.

Edellisellä hallituskaudella joensuulaisen ministerin saavutuksiksi jäivät Savonlinnan-Huutokosken radan peruskorjaus, jotta radalla pääsevät liikkumaan kysynnän mukaiset pari tavarajunaa viikossa, ja valtatien 17 numeron muuttaminen numeroksi 9.

Pari viikkoa sitten valtioneuvosto julkisti investointiohjelmansa ja aika monen tahon leuka loksahti alas siitä, että valtatien 22 kehittämiseen aiotaan hallituskaudella osoittaa 45 miljoonaa euroa.

Karttapohja Maanmittauslaitos Yleiskartta 1:4.500.000 2010

Valtatie 22 on Oulun ja Kajaanin välinen valtatie. Tiellä on vahva seudullinen merkityksensä, vaikka liikennemäärät ovat alhaiset. Pienimmillään liikenne on keskimäärin 1300 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä vastaa eteläsuomalaista paikallistietä. Esimerkiksi yhdystien 1130 liikenne Kirkkonummen Evitskogin kylän kohdalla on 1800 ajoneuvoa.

Eniten valtioneuvoston päätöksestä varmaankin yllättyi paikallinen ELY-keskus, jonka prioriteettilistoilla tien parantaminen ei ole ollut. Keskus on teettänyt asiasta kevyehkön kehittämissuunnitelman, mutta tiesuunnitelmia ei ole. Yleensä marssijärjestys on se, että ensin on tarve, sitten on suunnitelma ja lopuksi ehkä saadaan rahat. Tässä tapauksessa on lähdetty purkamaan ketjua vastakkaisesta suunnasta.

Valtatien 22 yhteydessä aina kummittelee Oulujärven ylitystie, eli noin 40 kilometrin mittainen Oulujärven ylittävä tie, jonka avulla Oulun ja Kajaanin välinen matka lyhenisi noin 25 km. Tietä on vuosien varrella perusteltu syyllä jos toisellakin, muun muassa Kajaanin paperitehtaan kuljetustarpeilla. Paperitehdas kyllä ilmoitti kantanaan, että pärjää ilmankin, ja nythän on paperitehdaskin lopettanut.

Ylitystien puuhaaminen on aikamoista kettingin työntämistä, mutta kainuulaiset ovat sitkeää kansaa. Maakuntakaavaankin tietä on yritetty toistuvasti saada, mutta aina on pyyhekumi käynyt. Nyt on keksitty uusi taktiikka: Ei enää puhutakaan ylitystiestä, vaan Maisematiestä. Mallia on otettu Ylläkseltä, jossa muutama vuosi sitten valmistui maisematieksi kutsuttu tunturin vastakkaiset puolet yhdistävä tie, joka siirsi ison alueen erämaata muistojen joukkoon. Erona on se, että Ylläksen maisematie on onnistuttu kohtalaisesti piilottamaan maisemaan, mutta Oulujärven ylitystie olisi jokseenkin kauas näkyvä haava.

Stabiliteettia

Suomessa otettiin vuonna 1938 käyttöön pääteiden numerointijärjestelmä, jossa syntyi joukko valta- ja kantateitä. Lukuun ottamatta vuonna 1944 tapahtunutta tieverkon osittaista ulkoistamista itäiseen naapurimaahan tuolloin määritelty verkko on suurelta osin alkuperäisellä paikallaan. Verkko on tietysti tihentynyt uusien teiden rakentamisella, kantateitä on muuttunut valtateiksi ja numerointia on säädetty.

Yksi tapa arvioida verkon stabiliteettia on tutkia, kuinka paljon solmupisteet eli pääteiden risteykset ovat siirtyneet.

Suurin yksittäinen muutos verkossa on nelostien siirtäminen kahteenkin otteeseen kohti itää. Tiet 4 ja 5 haarautuivat aikoinaan Tuusulan Hyrylässä, nyt yli 100 kilometrin päässä Heinolan Lusissa.

Tiet 2 ja 10 kohtasivat ennen Somerolla, nykyisin Forssassa. Ysitiellä on uusi reitti Auran ja Tampereen välillä ja kakkostiellä Nummen ja Huittisten. Tiet kulkivat ennen yhtä matkaa Vampulan ja Huittisten välin, nyt ne kohtaavat Humppilassa. Ykkös- ja kakkostien haara on siirtynyt Nummen Saukkolasta ensin Helsingin Taka-Töölöön ja sittemmin Vihdin Palojärvelle.

Kolmostie kulki ennen Hämeenlinnasta Pälkäneen kautta Tamperelle ja siitä haarautui tie 12 Pälkäneen Kyllössä. Teiden leikkauspiste on nykyisin Nokialla. Nykyisen kolmostien linjausta seurasi kantatie 56, johon Toijalassa yhtyi kantatie 57. Tätä risteystä ei enää ole; sen sijaan kolmostien ja ysitien eteläinen haara sijaitsee lähettyvillä.

Eräät solmupisteet ovat kadonneet, kun toinen tie on menettänyt päätieluokituksensa. Tällaisia ovat muun muassa Loppi (3 ja 54), Lammi (4 ja 12), Hausjärvi (4 ja 55), Toivakka (13 ja 59), Mouhijärvi (9 ja 11) ja Ylihärmä (67 ja 68). Muutama entinen solmupiste on jäänyt kokonaan päätieverkon ulkopuolelle, muun muassa Tammelan Porras (tie 10 ja 54) ja Porin Ruosniemi (8 ja 11).

Eräissä solmupisteissä puolestaan on muuttunut kumpikin tien numero, esimerkiksi Viinijärvi (ennen 17 ja 70, nyt 9 ja 23), Padasjoki (ennen 4 ja 58, nyt 24 ja 53), Tampereen Lielahti (ennen 3 ja 9, nyt 12 ja 65) ja Jokiosten Haapaniemi (ennen 2 ja 54, nyt 10 ja 52). Lahden pohjoispuolen solmupiste (5 ja 58) on siirtynyt Kymijärven liittymään (4 ja 24).

Käkisalmi

Sen lisäksi, että Käkisalmi on kaupunkipahainen entisessä Itä-Suomessa, se on muun muassa salmi, joka erottaa Pulkkilanharjun pohjoisen pään mantereesta Asikkalassa.

Karttapohja Maanmittauslaitos Yleiskartta 1:1.000.000 2010

Asikkalan ja Sysmän välinen nykyinen maantie 314 kulkee Päijänteen katkaisevan Pulkkilanharjun kautta. Vuonna 1940 valmistui Käkisalmeen komea kaarisilta.

Pulkkilanharjun reitillä on tätä nykyä kolme siltaa: mainittu Käkisalmen silta, 1960-luvun riippusilta Karinsalmessa ja matala palkkisilta eteläpään Pulkkilansalmessa.

Käkisalmen silta on jo pitkään ollut sekä autoilijoiden että veneilijöiden silmätikkuna.

Silta on kapea ja sen kaari on näkemäeste. Seudulla on paljon kevyttä liikennettä, joka tuntee itsensä tukalaksi. Veneilijöitä taas harmittaa se, että siltojen alikulkukorkeus 12 metriä ei enää riitä suurimmille Päijänteen jahdeille.

Käkisalmen sillan kohtaloa on pitkään pohdittu, koska sillan kunto on huono ja liikenneturvallisuus kyseenalainen. Purjeveneväki on vaatinut sillan purkamista ja korvaamista joko alikulkukorkeudeltaan 18-metrisellä sillalla tai avattavalla sillalla. 1930-luvun designiä vain ei kuitenkaan tuosta noin vain mennä repimään verraten harvalukuisen harrastajajoukon halujen edessä.

Nyt näyttäisi siltä, että veneilijöiden haave ei toteudu, vaan silta peruskorjataan vuonna 2013 ja sitä samassa yhteydessä levennetään. Remontin odotteluajaksi sillalle tulee nopeusrajoitus 30 km/h ja 32 tonnin painorajoitus.