Ensimmäisenä on tavanomainen suunnistustaulu, jossa ei ole juurikaan mitään erikoista, ehkä lukuisia tiennumeroita lukuun ottamatta. Tosin teollisuusalueen merkintä on vähän yllättävä: Onko kehäkolmonen teollisuusalue?
Kupletin juoni alkaa paljastua hetken päästä, kun silmiin osuu liittymän ensimmäinen tien yläpuolinen viitta. Vaikka viittojen välillä matkaa jonkin verran, tienpitäjän mielestä on tehty jonkinlainen teleporttaus, koska liittymä 8 on edelleenkin 300 metrin päässä.
Viitoista käy ilmi, että suunnistustaulun kertomasta poiketen kehäkolmoselle mennäänkin liittymästä 9, ei liittymästä 8. Liittymä 8 on ensin ja se teollisuusalue onkin siitä erkanevalla reitillä. Teollisuusaluekin on kilven värin muuttumisesta päätellen yhtäkkiä muuttunut lähikohteeksi.
Liittymät 8 ja 9 ovat kasvaneet yhteen. Kummankin erkaneminen etelän suunnasta tapahtuu samaa ramppia ja myös liittymien liittymärampit yhtyvät.
150 metriä ennen haarautumista annetaan ensimmäisen kerran kunnollinen tieto siitä, että kehäkolmosen ja Martinlaakso/Vantaan suunnan ramppit haarautuvat toisistaan. Tässä vaiheessa pidetään vielä visusti salassa se, että kehäkolmoselle suuntautuvalle liikenteelle on vielä yksi haara.
Tällainen viittojen sirkus suodaan matkustavaiselle 250 metrin matkalla.
Suomalaiset liittymien viitoituskäytännöt ovat pääosin peräisin 1960-luvulta, jolloin maassa ei ollut ensimmäistäkään monimutkaista järjestelmäliittymää. Viitoituksessa näkyy edelleenkin se periaate, että moottoritieltä erkaannutaan yhteen suuntaan, piste, ja että ramppien edelleen erkautumisesta kertomista pitää välttää viimeiseen asti. Yhdistettyjen littymien haarautuvien ramppien opastusta pohdiskeleva suunnittelija on pulassa.
1990-luvulla järjestelmän värikoodistuksen periaatteita täsmennettiin; puheiden mukaan ranskalaisen konsultin avustuksella. Nykyjärjestelmä muistuttaakin ranskalaista. Ajatus on hyvä, mutta värien kirjon ja eriväristen osakenttien aiheuttama sekavuus ei tue tavoitetta saada viitoituksesta selkeä.
Kuvattu järjestely on ristiriidassa viitoituksesta annettujen ohjeiden kanssa. Ne toteavat hieman kiemuraisesti, että suunnistustaulussa ja sitä seuraavassa viitassa pitää olla samat nimet: Viitassa ei saa olla nimiä, joita ei esitetä suunnistustaulussa ja suunnistustaulussa ei saa olla nimä, jotka eivät esiinny viitassa.
Jälleen kerran palaamme saksalaiseen viitoitukseen. Saksassahan on tusinoittain järjestelmäliittymiä ja yhteen rakennetuja liittymiä. Siksi siellä on viitoitusjärjestelmäänkin ehtinyt pesiytyä selkeyden kulttuuri.
Saksalaisilla ei ole mitään vaikeuksia kertoa tarvittaessa jo suunnistustaulussa siitä, että edessä on monimutkaisempi liittymä, jossa tieltä poistuva joutuu tekemään useamman kuin yhden haarautumissuunnan valinnan. Kuvassa Kasselin eteläpuolella sijaisevaa neliapilaliittymää edeltävä suunnistustaulu.
Myös kaistan yläpuoleisissa viitoissa kyetään hyvin yksinkertaisella tavalla ilmaisemaan haarautuvan suunnan jatkohaarautuminen. Tästä näkee yhdellä silmäyksellä, että Braunschweigin keskustaan ajetaan haarautuvan suunnan toisesta haarasta.
Saksalainen ei myöskään yritä piilotella lähellä toisiaan sijaitsevia liittymiä suomalaisen esimerkkitapauksen tapaan. Tästä käy hyvin ilmi, että seuraavat kaksi liittymää Oldenburg in Holsteiniin ovat vain 700 metrin päässä toisistaan.
Pieni, mutta tärkeä yksityiskohta: Toiseksi alimmassa kuvassa eri liittymien viitoituskohteiden erottaminen vaakaviivalla.
VastaaPoista