2.6.2018

Kylmää sotaa ja karttoja

Muun muassa erään itävalta-unkarilaissyntyisen korpraalin tekemisistä seurasi autoilun varsin aikaisin alkanut suosio Saksassa. Kun on iso maa, niin on paljon teitä ja siksi on hyvät mahdollisuudet eksyä. Jotta niin ei kävisi, tarvitaan hyviä tiekarttoja. Toisin kuin Suomessa, jossa karttatuotanto oli pitkään pääosin valtion hommia, Saksassa jo 1920- ja 1930-luvuilla useat karttakustantajat tuottivat varsin laadukkaita karttoja. Monilla kustantajilla oli öljykauppataustaa, eli kartta oli osa myynninedistämistä.


ARAL-öljy-yhtiön edeltäjän Benzol-Verbandin kartta 1936

Toisen maailmansodan jälkeisissä rajanvedoissa saksalainen tieverkko pirstoutui oikeastaan neljään osaan: amerikkalaisten, brittien ja ranskalaisten valvontasektoriin, josta tuli Länsi-Saksa, Neuvostoliiton valvontasektoriin, josta tuli Itä-Saksa, Oder-Neisse-linjan ja Puolan käytävän väliin jääneeseen alueeseen ja Puolan käytävän tuolla puolella sijainneeseen Itä-Preussiin.

Saksalainen pragmaattisuus näkyi kylmän sodan aikana muun muassa siten, että vaikka Länsi- ja Itä-Saksan väliltä katkesi koko joukko maanteitä, kummallakaan puolella ei lähdetty muuttamaan numeroita.


Idän ja lännen rajaa 1950-luvulla DDR:n kartassa. Tiet 71 ja 248 ovat poikki, mutta numerointi jatkuu rajan molemmin puolin.

1960-luvun alussa rakennettiin Berliinin muuri, yksi ihmisen hulluuden symboleista. DDR muutenkin rupesi vetäytymään kuoreensa. Yksi indikaatio siitä oli, että ajan kartoissa ei enää näkynyt Länsi-Saksan alue kuin viitteellisesti.

Tähän samaan liittyi se, että DDR halusi ulospäin näyttäytyä todellisena itsenäisenä valtiona. Sitä korostettiin hieman koomisinkin keinoin: Tienviitoissa ja kaikissa mahdollisissa ja mahdottomissa asiayhteyksissä korostettiin Berliinin statusta DDR:n pääkaupunkina. Kartan kanteenkin oli painettu "Berlin - Haupstadt der DDR".


Berlin-Mitten lounaiskulmaa: entistä ja nykyistä Berliinin ydinaluetta. Itä-Berliinin kaupunkikartta, VEB Landkartenverlag Berlin, 1969

Myös tiekartoissa lännen puolen aluetta kuvattiin kohtalaisen säästeliäästi.


Hirschbergin rajanylityspaikan seutu Berliinin ja Münchenin välisellä moottoritiellä. VEB Landkartenverlag Berlin, 1975



Lännessä suhtautuminen rajaan oli toista maata: Rajaa ei nimitetty valtakunnanrajaksi vaan vyöhykerajaksi, "Zonengrenze".  Kartoissa se saatettiin merkitä ohuemmalla karttamerkinnällä kuin muut valtionrajat. Muutenkin lännen kartoissa kuvattiin idän puolta yhtä yksityiskohtaisesti kuin lännen.


Shell Deutsche Generalkarte 1973

Oder-Neisse-linjan itäpuolelle jääneitä tienumeroita on otettu varsin säästeliäästi uusiokäyttöön. Erityisen systemaattisesti on suojeltu Neuvostoliiton ja Puolan kesken jaettua Itä-Preussia. Numeroita 123-154 ei ole Saksassa käytössä lainkaan.


Königsbergin, nykyisin Kaliningradin ympäristö 1938

Mikähän mahtaa olla Saksan taktiikka Itä-Preussin osalta? Onko numeroiden varaaminen indikaatio siitä, että alueen Saksaan palautumisesta haaveillaan edelleen?

1 kommentti:

  1. Taisi olla 60-lukulainen se saksalainen (maailman)karttakirja, jossa menetyksiä Puolalle ja Neuvostoliitolle ei oltu huomioitu mitenkään, vaan Itä-Preussikin oli vielä osa suurta Saksan valtakuntaa.

    Muualla maailmassa oltiin ajankohtaisempia, joten Suomen rajat olivat Pariisin rauhassa sanellut.

    VastaaPoista

Kommentteja moderoidaan tarvittaessa asiallisen tason säilyttämiseksi. Kaikki kukat saavat kukkia, mutta aggressiivista ja/tai epäasiallista kielenkäyttöä eikä asian vierestä jämppäämistä katsota hyvällä. Nimimerkkikirjoitusten moderaatiokynnys on alhaisempi kuin nimellään esiintyvien tai muuten tunnettujen kommentaattoreiden hengentuotosten.

Kommentit yli 30 päivää vanhoihin artikkeleihin tarkastetaan ennen julkaisua, ja ne hyväksytään jos ne tuovat käsiteltävään asiaan tai käytävään keskusteluun oleellista uutta sisältöä.