Asia ei kuitenkaan ole aivan niin paha kuin miltä se näyttää. Kuntakeskusten välillä on vaihtoehtoinen reitti viitostien ja seututien 965 kautta. Reitit ovat käytännössä yhtä pitkät. Pelkosenniemen-Savukosken-Kelloselän tie 965 on laadultaan ja leveydeltään asiallinen. Se onkin pääreitti ainakin Väyläviraston liikennemääräkartoista päätellen: Tien 965 vuorokausiliikenne on noin kolminkertainen 967:een verrattuna.
Liikennemerkki "kohtaamispaikka" on nykyisin verraten harvinainen. Tiellä 967 niitä on käytössä paljon. Mielenkiintoista asiassa on se, että merkki on usein asetettu väärin. Liikenneministeriön päätös liikenteen ohjauslaitteista vuodelta 1982 mainitsee vain, että merkki sijoitetaan levennyksen kohdalle. Tieliikenneasetus kuitenkin antaa "Tielaitoksen keskushallinnolle" (jota kaiketi edustaa nykyisin Väylävirasto) valtuuden antaa tarkentavia ohjeita ohjauslaitteiden "väreistä, rakenteesta ja mitoituksesta". Tämän nojalla on annettu ohje, jonka mukaan kohtaamispaikka-merkin pitäisi sijaita levennyksen puolella tietä.
Tanhuan itäpuolella mainittua klausuulia on noudatettu systemaattisesti.
Sen sijaan Tanhuan länsipuolella näkyy kolmea käytäntöä:
Levennyksen puolella
Vastakkaisella puolella kuin levennys
Ei kummallakaan puolella
Toinen vastaava tie on viimeiset viitisen kilometriä seututietä 816 Hailuodon Marjaniemeen. Hailuodossa merkit ovat systemaattisesti samalla puolella tietä kuin levennys.
Marjaniementie. Huomaa kohtaamispaikan erikoisvarustus.
Tuo 967 on ainakin sulan maan aikaan paljon mainettaan parempi. Tie on varsin suora ja ns. "kuolleita kulmia" mutka- ja mäkipaikoissa ei juurikaan ole. Harvinaisen vastaantulijan kohtaamiseen ehtii varautua hyvin, tielle hyppivät porot (ja viimeksi näin hirven) ovat isompi riski. Talvikeli onkin sitten toinen juttu.
VastaaPoistaMielenkiintoinen tie, poikkeaa huomattavasti kaikista muista teistä - mutta jos liikenne sujuu riittävän hyvin niin mikäpäs siinä sitten. Kun on se vaihtoehtoinenkin reitti käytettävissä.
VastaaPoistaLiikennemerkin sijoittelusta päästäänkin kivasti pohtimaan sitä paragrafi-hierarkiaa, jota viranomaisen on noudatettava, myös liikennemerkkien sijoittelussa.
Nimittäin ylin ja pätevin präntti on perustuslaki, sen yli/ohi/läpi/ali ei yksikään virkamies/laki/asetus/ohje tai ylipäätään mikään voi mitenkään mennä. Sitten tulee luonnollisesti lainsäädäntö, niin yleislait (esim julkisuuslaki) kuin erityislait (esim tieliikennelaki). Näiden perusteella sitten eri ministeriöt säätävät asetuksia, joiden perusteella virkamiehet antavat joko määräyksiä tai ohjeita.
Mikään näistä ei voi olla ristiriidassa hierarkiassa ylemmällä olevan säädöksen kanssa. Tätä kutsutaan virallisesti säädöshierarkiaksi. (Tokihan tässä on sitten mukana EU:n direktiivit ja asetukset, ja tavallaan myös kansainväliset tuomioistuimetkin, mutta ei mennä tässä nyt niihin.
Noniin pitkän johdatuksen jälkeen: jos on ministeriön ohje jonkun liikennemerkin sijoittelusta, niin se on edelleen vain ohje. Ei määräys, ei asetus, ei laki... vaan "pelkkä" ohje. Toki toki olisi suotavaa, että toiminta olisi ohjeen mukaista, mutta kukaan varsinaisesti ei tee virhettä, jos joku ei noudata ohjetta pilkulleen.
Sitä en tiedä, että onko tämän tien tapauksessa ohituspaikan merkkien sijoittelussa unohdettu että asiasta on ohje olemassa, käytetty maalaisjärkeä ja sijoitettu merkki paikkaan missä se ajaa parhaiten asiansa, vai onko vaan tehty jotain jotekin perjantaipullo kirkkaana mielessä - tai jotain muuta.
Kirjoitat muuten mielenkiintoista blogia, itse en ajele nyt mitenkään erityisen paljon mutta tulee kyllä kiinnitettyä moneenkin asiaan huomiota myös tieverkkojen osalta.
Tuo säädöshierarkia on liikennemerkkien osalta on monimutkainen vielä sen vajaan vuoden ajan kuin nykyinen tieliikennelaki on voimassa. Ketju on eksplisiittinen: Tieliikennelaissa on valtuutus antaa asetus ja tieliikenneasetus taas valtuuttaa liikenneministeriön antamaan tarkempia ohjeita ja lisäksi "tielaitoksen keskushallinnon" antamaan ohjeita merkkien mitoista ja sijoittamisesta. Liikenneministeriön liikennemerkkipäätös esittää asiat määräyksenä. Tielaitoksen yleisohjeet taas esittävät olevansa voimassa yleisillä tiellä (nykyisin maanteillä), eli ne ovat putiikkia itseään ja sen palvelutoimittajien koskevia ohjeita.
VastaaPoistaKumpaakin näistä on pidetty tienpitäjää sitovina asiakirjoina. Muutenhan sellaisten laatimisessa ei olisi järkeä.
Se sitten, mitä 1.6.2020 jälkeen tapahtuu, ei vielä ole tiedossa. Itse tieliikennelaki on hyväksytty eduskunnassa, mutta alemman tason säädöksiä ja ohjeita ei ole näkynyt. Uudessa laissa on paljon asioita, jotka nyt on ollut tieliikenneasetuksessa, kuten vaikkapa liikennemerkit. Aika näyttää, onko tämä järkevä valinta.
Juu tuo on ihan totta, että asiakirja voi olla sitova muunkin seikan kautta kuin vain mainitsemani säädöshierarkian. Viranomaisilla voi olla esim määräys, että hommat pitää hoitaa ohjeiden mukaan. Alihankintasopimuksissa voi olla klausuuli, että hommat on tehtävä urakkasopimukseen liitettyjen asiakirjojen mukaan siitäkin huolimatta, että joissain niiden yläkulmassa lukee "ohje" (eikä "määräys").
VastaaPoistaMuutoinhan viranomaisen ohje on lähtökohtaisesti vähän niinkuin Lutherin katekismus: siinä kerrotaan mitä jokin säädös merkitsee. Mutta tosiaan siitä tulee sitova asiakirja, jos se jollain hallinnollisella tms toimenpiteellä sellaiseksi määritellään.
Tieliikennesäädöstö ei ole muuten yksin huoliensa kanssa... erään toisen alan erityislainsäädännössä kävi täsmälleen samoin: eduskunta oli hyväksynyt lain 1,5 vuotta ennen sen voimaantuloa, ja viimeiset sen perusteella tehdyt asetukset tulivat ministeriöistä vain muutamaa päivää(!) ennen lain voimaanastumista. Siinä tuli virkamiehille kiirus laatia asetusten perusteella alalla välttämättä tarvittavat viranomaismääräykset ja -ohjeet.
Sekin on hyvä huomata, että vallitseva tieliikennelaki ja sen nojalla annetut asetukset, määräykset ja ohjeet noudattavat luokkaa 25 vuotta vanhempaa terminologiaa kuin nykyiset lainsäädäntönormit säätävät. Säätämisen aikainen merkitys on oleellista, eivät yksittäiset sanat.
VastaaPoistaNykylähtökohta on, että ministeriöillä omalla hallinnonalallaan ja valtioneuvostolla koko valtionhallinnossa on oikeus antaa määräyksiä ilman, että laissa olisi tähän valtuutus. Toisaalta ohjeen antamiseen ei saa antaa valtuutusta, koska jokaisella virastolla on oikeus antaa ohjeita omalla tontillaan.
Ohjeen ja määräyksen ero on pienempi kuin ohjeen ja suosituksen.
Mielenkiintoista tieasioiden vinkkelistä on se, että uudessa tieliikennelaissa on ohjemerkkien liikennemerkkikategoria (joka sisältää huomattavan määrän määräyksiä) uudelleen nimetty sääntömerkeiksi, vaikka suurin osa muistakin liikennemerkeistä välittää jonkin säännön.