Lumikiitäjä

Ennen sotia oli Lapin tieverkko varsin vaatimaton. Ainoa osapuilleen koko maakunnan halki kulkenut tie oli Petsamon tie: Tie Rovaniemeltä Sodankylän ja Ivalon kautta Petsamon Liinahamarin satamaan. Kautta 1930-luvun tehtiin enemmän tai vähemmän salaisia suunnitelmia niin rautatien kuin maanteidenkin rakentamiseksi lännemmäs: Petsamoa pidettiin riskialttiina Neuvostoliiton läheisyyden takia. Pulmana olivat nihkeät suhteet myös Norjan kanssa: Norja pelkäsi Suomen olevan uhka vaikeasti puolustettavalle Pohjois-Norjalle.

Osin norjalaisten kanssa yhteistyössä ja osin norjalaisilta salaa tehdyt suunnitelmat sataman ja rautatien rakentamiseksi Skibotniin eivät ehtineet toteutua. Sen sijaan osana sotatoimia syntyivät tiet Kilpisjärvelle ja Karigasniemelle: nykyiset valtatie 21 ja kantatie 92.

Niin tiet kuin kuormuritkin olivat vaatimattomia tuohon aikaan. Innovatiivisuutta kuitenkin oli, ja syntyi lähinnä kuorma-auton pohjalle erilaisia telaketjupohjaisia ratkaisuja.

Petsamon tiellä Kaunispään ylitykseen käytetty kokkolalaisen automekaanikko Werner Söderströmin rakentama Lumikiitäjä

Pallastunturin hotelli valmistui vuonna 1938. Sinne kuljetettiin matkustavaisia tällaisella kulkupelillä.

Sotien jälkeen maailma rupesi muuttumaan nopeasti myös Lapissa. Petsamosta oli siirretty asutusta Sevettijärvelle tiettömän taipaleen päähän. Muuallakin oli lapinkyliä, johon oli kulkutarvetta mutta ei tietä.

Posti hankki vuosina 1953–1955 neljä kappaletta Bombardier Snowmobile R25 ‑merkkistä telaketjuajoneuvoa talvista postinkuljetusta varten. Ne saivat jatkaa Lumikiitäjiksi nimettyjen laitteiden sarjaa. Kulkupeli oli rekisteröity 13 henkilölle, mutta aikakirjat kertovat, että sellaiseen saatettiin pakata jopa yli 40 lasta koulukyytejä varten. Laitteeseen saatiin kytketyksi reki postin ja rahdin kuljettamista varten.

Lumikiitäjä "siellä jossain"

Lumikiitäjä tuli tarpeeseen, mutta Lapin joskus julmatkin olosuhteet saattoivat tehdä tenän. Kiitäjät olivat usein epäkunnossa ja liikenne siksi oli enemmän tai vähemmän epäsäännöllistä. Kaikkialle ei lumikiitäjällä päässyt, vaan matkaa jatkettiin porolla.

Ajan myötä kävi selväksi, että tieverkko pitää ulottaa myös Lapin kyliin. Niin pikkuhiljaa on tapahtunutkin: ensin poluista polkuteiksi ja sitten polkuteistä maanteiksi. Lumikiitäjien aika postin kuljetuksessa jäi taakse 1960-luvun loppupuolella.