Turku ja Tampere ovat niin hyviä ystävyksiä, että niiden väliin on rakennettu peräti kaksi valtatietasoista reittiä.
Vanhempaa niistä rakennettiin 1950- ja 1960-luvulla, kun tuolloinen Huittisten ja Karkun välinen valtatie 9 laitettiin täysin uusiksi. Pohjoinen osuus Nokialta Huittisiin korvasi hankalimmat osuudet ja se valmisti ensin, vuonna 1962. Turun ja Huittisten välillä työt alkoivat vuonna 1959 ja vuonna 1966 oli valmista, kun Turun ja Liaron (Liedon) aseman välinen moottoritie valmistui. Tie lyhensi Turun ja Tampereen välistä automatkaa 28 kilometriä.
Uusi valtatie 9 rakenteilla Huittisten eteläpuolella 1963
Jonkinmoinen yllätys koettiin, kun Huittisten Lauttakylän lounaispuolelle valmistunut Mommolan risteys varsin nopeasti muuttui surmanloukuksi.
Muutamaa vuotta aikaisemmin oli valmistunut aiempaa oleellisesti suorempi valtatie 2 Helsingin ja Porin välille. Tiet leikkasivat keskellä Loimijokilaakson peltotasankoa, tiet olivat aikansa mittapuissa viivasuoria, autot olivat tasoltaan vähän mitä sattuu ja nopeusrajoitus-nimisestä hömpötyksestä kukaan ei vielä ollut kuullutkaan.
Niin sitten kävi, että vaikka ysitie oli väistämisvelvollinen, vauhdin huumassa ei risteystä havaittu, vaan posotettiin siihen niin lujaa kuin sen ajan autoista irtosi. Kun autoissa ei ollut oikein mitään turvalaitteita, paikalliselle ruumisautolle risteys kävi tutuksi.
Tilanne tuotti sen verran paljon otsikoita, että muutos tuli TVH:n vastahakoisuudesta huolimatta verraten pian. Vuonna 1974 valmistui eritasoliittymä, joka oli maan tieverkon aivan ensimmäisiä muualla kuin moottoriteillä. Risteävä tie ei enää tuolloin enää ollutkaan valtatie 9 vaan kantatie 41. Aurasta Loimaan ja Urjalan kautta Lempäälään linjattu uusi tie oli aiemmin nimetty valtatieksi 9.
Eritasoliittymän silta rupeaa olemaan peruskorjausiässä. Liittymää, joka nykyisin on valtateiden 2 ja 12 ja kantatien 41 risteys, on suunniteltu parannettavan sillan korjauksen yhteydessä.
Ote vuoden 2017 suunnitelmasta
Tuollainen "vapaa oikea" -liittymä (jyrkkä mutka ja sen jälkeinen onnettoman lyhyt "kiihdytyskaista") on IMHO varsinainen paholaisen keksintö, sekä kääntyvälle että että tiellä jo ajavalle. Kääntyvän on vaikea seurata päätien liikennettä, ja tiellä ajava ei koskaan voi olla varma miten kääntyvä pomppaa muun liikenteen sekaan.
VastaaPoista2017 tiesuunnitelma liittymän kehittämisestä ei ehtinyt vanheta kauaa, kun se päätettiin jo pistää uusiksi. 2020 valmistui esisuunnitelma, jossa ideoitiin liittymään lisäramppeja, joilla vältettäisiin kiertoliittymä vt 12:lla / kt 41:llä. Uuden tiesuunnitelman laatiminen on parhaillaan meneillään.
VastaaPoistaMitenhän muuten uudemman Vt9 linjauksen ja Vt2 leikkauspaikka Humppilassa. Siellä oli 1-ramppinen karvalakkieritasoliittymä. Muistan jo 80-luvulta. Oliko peräti alusta saakka?
VastaaPoistaMommolasta viisastuneena vt2/vt9-risteys eli Kankaan eritasoliittymä rakennettiin tosiaankin alun perin kahteen tasoon, yksiramppiseksi. Ramppi oli pohjoissektorissa.
VastaaPoistaLiittymä uusittiin 1990-luvulla nykymuotoon kaksiramppiseksi. Uudet rampit laitettiin itä- ja länsisektoriin ja alkuperäinen ramppi purettiin. Topologia on sellainen, että kakkostien puolella ei ole keskiviivan ylittäviä liikennesuuntia.
Ihan tulevaisuuttakin ajatellen vt2:nen pitäisi leventää tuossa kohtaa 2+2:seksi.Tuossahan on vähän matkan päässä ohituskaistat johon se olisi luonnollinen jatke. Etl:stä ja sen muodosta en osaa vielä sanoa mutta jos tuohon on jo suunnitteilla lisää uusia ramppeja niin tuleeko kaikki sitten mahtumaan vai joudutaanko taas jostain "niistämään" tilanpuutteen yms. haittaavien tekijöiden takia.
VastaaPoistaNäyttäisi myös siltä että Vt12 tulee tarvitsemaan tien leventämistä Huittisen taajaman kohdalla. 2+2 katumainen tieosuus liikennevaloin?
Aiheessa ollaksemme nostan vielä esille yhden vaarallisen ja aikoinaan paljon uutisoidun tasoliittymän. Paikka oli Mouhijärven Häijää, Vt 11 ja seututien 249 (Hämeenkyrö-Keikyä) muinainen (St 262) tasoliittymä. Kt 249 on Kyröskoskelta lähdettäessä lähes viivasuora, ja ajotuntuma etenee varsin jouhevasti kunnes tullaan Häijään peltoaukeille jossa hyvän näkyvyyden keskellä oli valtatien kärkikolmiotasoliittymä, josta seututie jatkui suoraan. Siinä sattui vanhan Mommolan tavoin paljon onnettomuuksia päiväsaikaan. Paikkaan rakennettiin liikenneympyrä vuonna 2004 jolloin pahat onnettomuudet saatiin loppumaan.
VastaaPoistaVanhin Vt9 saadaan vielä kytkettyä tähänkin, sillä linnuntietä viiden kilometrin päässä Salmissa sijaitsi vuoden 1938 tienumeroinnin Vt9 ja Vt11 erkanemispiste. Vt11 osalta mainittakoon että se taas kohtasi Vt2:n eritasoliittymässä jonka ensimmäinen versio oli rakennettu jo 1960-luvun alussa. Tosin ehkä pakon sanelemana koska samalla oli ylitettävä myös rautatie. Kyseinen Ulvilan ramppipäätepiste lukeutui myös hyvin vaarallisiin paikkoihin. Monta autoa päätyi vuosikymmenten aikana kersanttimerkeistä huolimatta T-risteyksessä penkereeltä alas ja edelleen pellolle katolleen. Nykyään sentään havahtuu teollisuusalueen kokoojatieltä jos päästelee risteyksestä ohi.
^^ Yhteen aikaan oli muotia ratkaista tuollaisten neljäntien risteyksen ongelmat porrastamalla pienempää tietä niin, että tuloksena oli kaksi lähekkäistä T-risteystä. Sinänsä hyvä idea, mutta ongelmia seuraa, kun liikennemäärien kasvaessa T-risteyskään ei ole enää turvallinen. Liikenneympyrä olisi näppärä, mutta ei enää mahdollinen. Yleensä toteutuksena on sitten siihen vilkaampaan T:hen rakennetaan liikennevalot, ja se hiljaisempi risteys jätetään kärsimään tilanteesta.
VastaaPoistaLeppävirralla on ainakin sellainen porrastus tehty 5 tielle Heinäveden risteykseen.
PoistaNelihaara- eli X-liittymien porrastaminen kahdeksi T-liittymäksi on varsin suosittu ratkaisu. Niitä on maassa epälukuinen määrä. Vaikkapa
VastaaPoistaValtatie 9
Valtatie 9
Valtatie 2
Valtatie 8
Valtatie 12
X-liittymässä on konfliktipisteitä eli liikennevirtojen kohtaamispisteitä 32 kappaletta, kun kahdessa T-liittymässä niitä on yhteensä 18. Lisäksi liittymän porrastus estää risteyksen päätä pahkaa läpi ajamisen sivutien suunnasta.
Jos sivutien liikennemäärä on suuri, porrastuksen tuottama hyöty pienenee. Liikenneympyrä on yksi ratkaisu. Tavallisessa yhden kaistan nelihaaraisessa ympyrässä konfliktipisteiden määrä on kahdeksan.
Porrastuksia on kahta periaatemallia sen perusteella, kumpi sivutie tulee ensin vastaan: vasen-oikea-porrastus ja oikea-vasen-porrastus. Kummassakin on etunsa. Maaseudulla suositaan vasen-oikea-porrastusta, koska se minimoi vasemmalle kääntymässä olevien määrän: Tällaisen perään täräyttäminen on onnettomuuksien arkkityyppi.
Tässä pistelaskennassa katsotaan vain ajoratojen liikennevirtoja. Jos risteykseen liittyy kevyen liikenteen väyliä, mallit monimutkaistuvat.
Nyt osui juttu muistojen arkistoon. Isäni oli Porin Liikkuvassa poliisissa 1957-85 (jolloin eläköityi), ja olin lapsena usein päivähoidossa virka-autossa. Mommolaan oli usein asiaa. Olin suurinpiirtein ekaluokkalainen (1964-65) kun tuli kutsu veriselle kolaripaikalle tuohon risteykseen. Pahinta mitä pienokaisena näin.
VastaaPoista