Norjalaisilla tunturinylitysteillä usein kiinnittää huomiota asia, joka on eri tavoin kuin Suomessa: jättimäiset aurauskepit.
Esimerkkimme on Hardangerviddan ylitystieltä, numeroltaan 7. Tie kulkee noin 50 kilometrin matkan avotunturissa ja nousee korkeimmillaan 1250 metrin korkeuteen merenpinnasta.
Kepit ovat norjalaisittainkin poikkeuksellisen pitkät ja tukevat. Pituutta on viitisen metriä ja ylikin.
Ajatus on, että tie varmasti löytyy isommankin myräkän jälkeen.
Kevyttä lumipyryä Hardangerviddalla
Tie on valmistunut vuonna 1928. Sitä saksalaiset pitivät sodan aikaan auki talvisin, mutta rauhan tultua talvisulku jatkui. Vasta talvena 2000–2001 tie avattiin ympärivuotiseen käyttöön. Jatkuvan aurauksen ansiosta tuonne riittävät tuollaiset vaatimattomat viiden metrin kepit.
Hardangerviddan tie
Koska tietä pidetään auki säännöllisesti, sellaisia kymmenmetrisiä lumimuureja, joita tavataan joillain muilla talvisuljetuilla teillä, ei pääse syntymään.
Kun talvisuljetulle tielle keväällä tullaan lumilinkojen ja kauhakuormaajien kanssa, ensimmäinen homma on etsiä tie. Sitten voidaankin ruveta valokuvaamaan tätä näkyä.
Hardangerviddan kevätnäkymiä joskus 1950-luvulla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja moderoidaan tarvittaessa asiallisen tason säilyttämiseksi. Kaikki kukat saavat kukkia, mutta aggressiivista ja/tai epäasiallista kielenkäyttöä eikä asian vierestä jämppäämistä katsota hyvällä. Nimimerkkikirjoitusten moderaatiokynnys on alhaisempi kuin nimellään esiintyvien tai muuten tunnettujen kommentaattoreiden hengentuotosten. Ennakkomoderonti otetaan toistaiseksi käyttöön tilanteen niin vaatiessa.
Kommentit yli 30 päivää vanhoihin artikkeleihin tarkastetaan ennen julkaisua, ja ne hyväksytään jos ne tuovat käsiteltävään asiaan tai käytävään keskusteluun oleellista uutta sisältöä.