Tästä periaatteesta seurasi ratkaisuja, jotka nykypäivän mittapuissa näyttävät varsin kummallisilta: Viivasuorien tieosuuksien jälkeen seuraa hyvinkin tiukka mutka, joskus S-mutka, ja taas jatketaan viivasuoraa. Osaa näistä mutkista on oiottu, osa on edelleenkin käytössä.
Otamme esimerkiksi muutaman esimerkin 1960- ja 1970-lukujen nelostieltä. Pihtiputaalta Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailta pohjoiseen nelostie kulkee pääosin alavilla mailla, jonne on kyetty rakentamaan pitkiä suoria.
Temmeksen suoalueille on rakennettu kaksi pitkää suoraa, mutta päitä ei ole saatu kohdistetuksi. Päät on yhdistetty varsin väkivaltaisella tavalla. Tämä on havaittu, koska rakenteilla on oikaisu, joka sekään ei liity teihin aivan saumattomasti.
Vanhalla nelostien osuudella Haukiputaalla kulkee useita suoranpätkiä, jotka on yhdistetty varsin jyrkillä mutkilla. Tieosuus on nykyisin paikallinen tie.
Tervolan eteläpuolella Kemijokivarressa tien suunta muuttuu äkillisesti. Varmuuden vuoksi ennen kaarretta vasemmalle on loivempi kaarre oikealle. Tämäkään kohta ei ole enää nelostietä, vaan sen sivuun jäänyttä tietä, nykynumeroltaan 9291.
Todella hieno ratkaisu on Rovaniemen itäpuolella Vikajärvellä. Nelostie teki ennen jyrkän yli 90 asteen kaarteen kääntyessään kohti pohjoista. Se kääntyy nykyisinkin samassa kohdassa pohjoiseen mutta paljon loivemmin.
Jotakuinkin tiukka mutkapari Sodankylän pohjoispuolelta. Nykyisin tie kulkee Penttilän talon kohdalla pohjoiseen ja rupeaa kaartamaan hiljalleen kohti länttä.
Kuten kaikissa ismeissä, helposti ajaudutaan äärimmäisyydestä toiseen, kunnes laineet tasaantuvat. Nykyinen ajattelutapa on kääntynyt päälaelleen: Tiet koostuvat suorien yhdistämistä kaarista.
Ensimmäisen kerran tien systemaattista sovittamista maisemaan toteutettiin suunniteltaessa Tarvontietä Espoossa 1950-luvulla. Eräänlainen kaariajattelun kliimaksi on 1960- ja 1970-luvun vaihteessa valmistunut valtatie 9 Jyväskylän ja Kuopion välillä. Tie on rakennettu mäkiseen keskisuomalais-savolaiseen maisemaan, mutta se on jatkuvalla mutkalla sellaisissakin paikoissa, joissa mutkaisuuteen ei ole erityistä tarvetta.
Ysitien mutkia Leppäveden ja Lievestuoreen välillä.
Mutkaisuuden lisäksi ysitien suuntauksen suunnittelua vaivaa optisen ohjauksen puute, mikä näkyy esimerkiksi alla olevassa kuvassa. Tie tulee nyppylälle, mutta oikeastaan mikään seikka ei anna osviittaa siitä, mihin suuntaan tie nyppylän jälkeen jatkuu. Vaikka tie on kohtalaisen uusi, sen geometria on kovin vanhanaikainen.
Uudempaa ja huolellisempaa suunnittelua edustaa kantatie 66. Ruovedeltä olevassa kuvassa näkyy, kuinka tien geometrian suunnittelulla kerrotaan tien käyttäjälle selvästi, että tie kaartuu nyppylän jälkeen vasemmalle. Tämä optinen ohjaus toteutetaan aloittamalla kaarre ennen näkemäestettä ja mahdollisesti korostamalla sitä esimerkiksi luiskilla.
Muistan kun tuo Jyväskylän-Kuopion välinen osuus 9-tiestä oli avattu liikenteelle. Silloin sanottiin, että se oli ajan viimeisimpien oppien mukaan tehty, kaunis ja vaihteleva tie, jolla kuljettajan vireyskin pysyy hyvänä. No onhan se mukava tie ajaa, jos saa ajaa yksin - hitaammin ajavan ohittaminen Kanavuori-Suonenjoki-välillä sen sijaan on tuskallisen työlästä. Tuntuu kuin tie olisi ihan kiusalla rakennettu täyteen melkein, mutta ei ihan, mahdollisia ohituspaikkoja.
VastaaPoistaOnko bloginpitäjällä kokemusta Pohjois-Amerikan teistä?
VastaaPoistaSuomalaiseen tiemaisemaan tottuneena ihmettelin aikoinaan Kanadassa (Ontariossa) teitä, jotka jatkuivat viivasuorana liki ikuisuuksiin. Kartoilta olen havainnut, että tällainen on Pohjois-Amerikassa suhteellisen tavallistakin.
Miksi näin? En tiedä, mutta oletan, että asiaan on vaikuttanut yhtäältä maantiede ja toisaalta maanomistusolot.
Lähtökohta Amerikan manterella on vuoden 1785 maalaki (Land Ordinance of 1785). Kun asutus rupesi leviämään länteen, maata ruvettiin myymään "township"-nimissä palasissa, jotka olivat 6x6 mailin ruutuja, joiden reunat ovat leveys-ja pituusasteiden suuntaiset. Nämä sitten jakaantuivat 36:een yhden neliömailin ruutuun, joita sitten taas jaettiin palasiin. Tieverkko rupesi luontevasti kehittymään ruutujen reunoja pitkin.
VastaaPoista