Siihen nähden, että väripalettia on harjoiteltu jo 30 vuotta, sinisen ja valkoisen pohjavärin käyttö näyttäytyy kovin sattumanvaraiselta. Tieliikennelaki ei asiasta säädä kuin että valkoinen pohjaväri osoittaa paikalliskohteen. Käyttöasetus ei koske asiaan pitkällä kepilläkään. Väyläviraston ohje "Liikennemerkkien käyttö maanteillä" on monisanaisempi:
Paikalliskohteiden viitoituksessa käytetään suunnistustauluja ja viittoja, joiden pohjaväri on valkoinen ja teksti musta. Paikalliskohteet ovat taajaman sisäisiä kohteita kuten keskustoja, kaupunginosia, aluekeskuksia ja erityiskohteita. Itse taajaman nimi viitoitetaan pohjaväriltään sinisillä opasteilla.
Sama eepos heittää pallon eteenpäin:
Opastusmerkeissä käytettävistä väreistä on tarkempia ohjeita julkaisussa Tieliikenteen viitoituksen suunnittelu.
Tälle ohjeelle on joskus varattu numerokin, 29/2020, mutta ei se vieläkään ole ilmestynyt.
Katsellaanpa vähän ympärillemme Espoossa, miten ohjetta on tulkittu.
Aloitetaan kadunmiehen logiikalla. Kadunmies saattaisi ajatella, että paikalliskohde on jokin sellainen, joka on lähempänä kuin ei-paikalliskohde. Se illuusio katoaa tällaisen taulun edessä:
Jossain vaiheessa on ollut julkisuudessa puhetta, että kunnanraja vaihtaa pohjan siniseksi. Siksi on loogista, että Kauniainen, johon on kolme kilometriä, on kaukokohde, mutta kuuden kilometrin päässä oleva Kunnarla lähikohde. Tosin tämä periaate ei näy estävän Espoossa sijaitsevien kohteiden viitoittamista valkoisella Kauniaisissa. Ei myöskään sitä, että Turuntien viitoituksessa Leppävaarassa esiintyy valkopohjainen Helsingin Pitäjänmäki.
Samaisella Turuntiellä Leppävaaran viitoitus ei ole sekään johdonmukainen. Ensin sininen, sitten valkoinen ja taas sininen.
Leppävaara ja Matinkylä ovat kumpikin Espoon aluekeskuksia. Kehäkakkosen pohjoispäästä on Matinkylään matkaa noin kaksi kertaa niin paljon kuin Leppävaaraan.
Bembölekin viitoitetaan milloin sinisellä, milloin valkoisella. Väyläviraston ohje kuitenkin lähtee siitä, että värin ratkaisee kohteen tyyppi, ei sinne johtavan tien tyyppi.
Kaikkeen tähän on kehitetty luova ratkaisu. Jos ei olla varmoja kumpaa laitettaisiin, laitetaan sekä että!
Tarkastellaankohan viitoituksia koskaan laajemmin reiteittäin tai alueittain vai tehdäänkö aina risteysremontti tms. kerrallaan. Katsauksen perusteella jälkimmäinen näyttää todennäköiseltä. Toki juuri sitä varten on suunnitteluohjeet, että ratkaisut olisivat yksiselitteisen selkeitä ja samanlaisia, vaikka osina rakennettaisiinkin. Vieläköhän ohjeen 29/2020 valmistelu on jonkun virkamiehen to-do -listalla vai onkohan jauhautunut byrokratian rattaisiin.
VastaaPoistaKyllä ohje näkyy olevan tekeillä olevien luettelossa. Saman virkamiehen vastuulla on koko joukko vaativia ohjehankkeita. Luonnos on ollut olemassa pitkään, koska HAMKissa on sen pohjalta tehty insinöörien opinnäytetöitä.
PoistaTöistä päätellen ohjeella on jonkin verran uusia kustannusvaikutuksia. Samoin ohjeet teetetään usein konsulttityönä. Asiassa on siis budjetäärisiä vaikutuksia, jotka ovat saattaneet aiheuttaa inertiaa.
Itse tulkitsisin että tuossa ohjeessa keskeistä on "taajaman sisäisiä kohteita". Siis kun kyltti sijaitsee Helsingin keskustaajaman alueella (https://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_keskustaajama) niin kaikki saman taajaman alueella sijaitsevat kohteet Helsinkiä lukuunottamatta pitäisi viitoittaa valkoisella. Ensimmäisessä kuvassa siis Veikkola ja Kunnarla pitäisi olla sinisellä, muut valkoisella.
VastaaPoistaArvoisa blogisti on osunut oikeaan, kun viittaa kadunmiehen logiikkaan. Turuntie (110) on katua ja Espoon kaupungin kadunpidossa Kehä 3 sisäpuolella. Kauniaisten sisällä se on maantietä 500 m matkalla, koska oravakoristeisessa rakennuksessa ei ole asemakaavaa muutettu.
VastaaPoistaJa kun kyseessä on katu, niin Väyläviraston maanteitä ohjeella ei ole mitään velvoittavuutta. Artikkelin kuvista, joista osa on jo sisällöltään vanhentuita, päätellen väritys on valittu pitkälti opastettavan tien hallinnollisen luokkaan.
Tämä asiakokonaisuus kertoo juosten kustusta lainsäädännöstä. Tarkoitus on antaa tienkäyttäjälle informaatiota. Lakiteksti on tehty niin pyöreäksi, että sitä voi tulkita miten tahansa. Kaikkia velvoittavia tulkintaohjeita ei ole annettu, vaan Väylävirasto ja 300+ kuntaa tulkitsevat säädöstä kukin omalla tavallaan. Seuraus on se, että fundamentaalinen tarkoitus eli informaation tuottaminen ei toteudu ja homma kääntyy pelkäksi hukkahieksi.
PoistaItse tienkäyttäjänä en ole koskaan kokenut saavani (tai hakevani) hyödyllistä informaatiota siitä, onko viitan pohjaväri valkoinen vai sininen. En kai minä sen mukaan suunnista, että nyt tekis mieli mennä johonkin paikalliskohteeseen. Jos olen katsonut kartasta että käännytään Muttusen suuntaan niin en käsitä, miten siinä auttaa tieto onko Muttunen jonkun logiikan mukaan valkoinen vai sininen. Vihreät ymmärrän, jotenkuten, informaatiota antavina: ollaanko kääntymässä moottoritielle vai vanhalle tielle, jotka molemmat menevät Lahteen.
VastaaPoistaEn sitten tiedä, kokisinko tienkäyttäjänä asian toisin, jos sinisen ja valkoisen välillä olisi tosiaan selvä ja ymmärrettävä merkitysero. Olisiko siitä silloin suunnistusapua? Nykyisestä nyt ei ainakaan ole, yhtä hyvin saisivat olla samanvärisiä.
PoistaTässä asiassa on selviä kansallisia eroja. Saksa on hyvinkin askeettinen viitoissaan. Paikannimiä ei pääteiden tauluissa erotella, vaan ne ovat sini- tai keltapohjaisia tien luokituksen mukaan. Taajamissa sitten on valko- tai ruskeapohjaisia viittoja selkeisiin kohteisiin ("satama", "stadion" jne) tai naapurikaupunginosaan.
VastaaPoistaRuotsi on vähän Saksan linjoilla. Siellä on usein käytäntönä, että keskustaa osoittava C-kirjain on valkopohjainen ja kaupungin nimi sinipohjainen. Ruotsi laittaa huoltoasemia, kauppakeskuksia yms tarkoittavat symbolit suunnistustauluihin ja erkanimisviittoihin selkeästi erottuvasti valkoisina, mikä taas Suomessa on ehdottomasti ei-ei. Ruotsissa viitoituksen perusidea on tuottaa tietoa.
Suomalaisen väripaletin idea on Ranskasta, vaikka patonkimaassa vihreä ja sininen ovatkin ristissä. Siellä viitoitus on hyvin kirjavaa. Suomessa kun vuonna 1964 mentiin sinipohjaiseen viitoitukseen, katosi jako tien hallinnolliseen luokkaan, eli keltapohjaiset viitat katosivat. Ehkä jotain sellaista kaivattiin takaisin. Vuoden 1994 uudistusta oli tekemässä ranskalainen konsultti. Etenkin B-tyypin viittojen osalta mentiin kaikkine raameineen vähän överiksi ja tienpitäjillä oli isoja vaikeuksia ymmärtää muun muassa se, että seututien numerokilpeä ei saa laittaa valkoiselle pohjalle, vaan pitää olla sininen tai vihreä. Vuoden 2018 lain yhteydessä tehdyt uudet tyyppipiirustukset ovat selkeämmät ja maltillisemmat. Valitettavasti tämä "paikalliskohteen" tarkempi määrittely jäi tekemättä.
Jokainen näistä tavoista on perusteltavissa. Hyvä toimintamalli olisi sellainen, että jos tehdään jokin konsepti, tehdään se sen verran hyvin, että siitä on mahdollista pitää kiinni.
Arvoisa hyvämuistinen blogisti on jälleen jäljillä.
VastaaPoistaVuonna 1964 annetussa Kulkulaitosministeriön päätöksessä liikennemerkeistä, joka muutti vuonna 1957 annettua alkuperäistä päätöstä ja joka tuli voimaan 1965, ei sinänsä poistettu viittojen värityskytköstä tien hallinnolliseen luokkaan. 1950-luvun suuressa tielainsäädäntöuudistuksessa poistettiin hallinnollisina luokkina kunnan- ja kylätiet, jotka pääsääntöisesti muuttuivat 1960-luvun aikana joko yleistielain mukaisiksi valtion hoitamiksi (kunnan osarahoittamiksi) paikallisteiksi tai yksityistielain mukaisiksi yksityisteiksi.
Muutospäätöksellä otettiin vuoden 1965 alusta käyttöön yleisillä teillä sinipohjaiset viitat (III B e 8 ja 9), yksityisteitä varten entinen kylä- ja kunnanteiden keltapohjainen viitta (III B e 5), kun taas entinen yksityisteiden mustapohjainen viitta (III B e 6) nimettiin osoiteviitaksi.
Muutospäätöstä muutettiin erillisellä muutospäätöksellä vielä joulukuussa 1964. Sillä annettiin määrittelemätön siirtymäaika, jolloin aiempaa väriperustetta sai edelleen käyttää. Ja samalla päätettiin, ettei keltapohjaista saakaan käyttää yksityisteillä ennen nimenomaista päätöstä. Arvelen, että kulkulaitosministerillä on pitänyt niin kiirettä, ettei moists päätöstä ole vielä ehditty tehdä.
Asiaan liittyy vielä se, että vaikka yleisillä teillä otettiin käyttöön yhtenäiset siniset viitat joulukuusiviittojen asemesta, tuntui olevan tarvetta erottaa paikallistiet muista. Käytännöksi tuli viitoittaa paikallistiet pienikokoisemmilla sinipohjaisilla viitoilla entisten keltapohjaisten joulukuusiviittojen sijaan. Käytännöstä on sittemmin luovuttu.
VastaaPoistaAinakin vielä 1982 liikennemerkkien yleisohjeissa oli sääntö, että tienviitoissa sai olla viitoitus yleensä vain kahteen kohteeseen per suunta. Tuohon aikaan tiedon panttaaminen oli kulta-ajatus. Ohjeet kirjoittaja, jos on vielä elänyt tuohon aikaan, on varmaan saanut sydärin esimerkiksi Tampereen spagettia lähestyttäessä näkyvästä suunnistustaulusta, jossa esitetään oikealle seitsemän kohdetta.