12.3.2016

Marsbyntie

Länsiväylällä Espoossa on rakennettu Matinkylän ja Kivenlahden välille Länsimetron liityntäyhteyksiä. Työmaa on edennyt kuin Iisakin kirkkoa aikoinaan rakennettaessa ottaen huomioon, että kysessä on lähinnä bussikaistojen ja meluesteiden rakentamista.



Nyt työmaa rupeaa valmistumaan ja liikenne pääsee pikkuhiljaa soljumaan.

Ehei. Älkää kuvitelko.

Tarjouspyyntövaiheeseen on edennyt Marsbyntien rakentaminen. Kyseessä on Espoon kaupungin hanke, jossa Länsiväylän alitse kaivetaan uusi katu.

Niittykummun nurkalla sijaitseva kulahtanut autokaupan alue saa uuden sijan Hannuspellosta. Tässä yhteydessä Hannuspeltoon rakennetaan uusi katuyhteys, Marsbyntie. Katu rakennetaan vedenpitävään kaukaloon Länsiväylän alle. Kohta on vanhaa merenpohjaa ja maaperä kansankielellä löllöä. Pitävää maata pitää hakea yli kymmenmetrisellä paalutuksella. Työ siis ei tapahdu hetkessä ja sillä tulee olemaan merkittävä vaikutus Länsiväylän liikenteeseen.



Kaikesta autokaupunkipuheista huolimatta Marsbyntie on Etelätuulentien ja Piispansillan lisäksi vasta kolmas uusi katuyhteys Espoossa Länsiväylän poikki 1960-luvun lopulla tapahtuneen moottoritien rakentamisen jälkeen. Sen rakentaminen helpottanee Suomenojan Finnoon seudun liittymän liikenneympyrän kuormitusta. (Espoo on vaivihkaa luopumassa paikannimestä Suomenoja. Uusissa viitoissa lukee Finnoo tai Yli-Finnoo.)

Finnoon-Hannuksen alue muuttuu melkoisesti lähivuosina: Rakenteilla oleva Finnoonsillan jatke etelään muuttaa katuverkkoa. Kaksi metroasemaa tuottavat uutta liityntäliikennettä.



Marsbyntien työnmaan ajoitus on hieman hämmentävä. Uudet bussikaistat ovat vain väliaikaiset. Elokuussa 2016 käynnistyvää länsimetroa rakennetaan kohti Kivenlahtea ja optimistiset aikataulut lähtevät valmistumisesta jo vuonna 2020. Bussikaistat ovat Matinkylään suuntautuvan liityntäliikenteen käytössä tämän aikataulun toteutuessa vain nelisen vuotta ja tästä Marsbyntien rakentaminen leikkaa todennäköisesti 1,5-2 vuotta.






1 kommentti:

Aleksi Luukkainen kirjoitti...

Eikös bussikaistoja ollut tarkoitus tällöin (noh, Helsinki on vihreä mutta silti) muuttaa henkilöautoliikenteen käyttöön?

Auki on myös Kehä II:n liittymän remontti Piispansillan länsiramppeineen. Onko teillä tästä mitään tietoa?

Yt RV