Oslovuono

Norjaan valmistui vuonna 2000 Oslon eteläpuolelle Oslovuonon alittava tunneli. Siitä kaavailtiin merkittävää vaihtoehtoista päätiereittiä Oslon ohitse itä-länsisuunnassa. Toiveet eivät kuitenkaan ole täyttyneet: Tunnelin keskivuorokausiliikenne on noin 12000 ajoneuvoa, kun E18-tiellä Oslon kohdalla puolestaan lukemat ovat yli kuusinkertaiset, lähes 80000.

Tunneli on osoittautunut hämmästyttävän onnettomuusherkäksi. Se on ollut onnettomuuksien jälkeen aika ajoin pitkäänkin suljettuna. Arvioidaan, että se on 25 toimintavuotensa aikana ollut suljettuna kymmenkunta prosenttia ajasta. Tunnelin nousu on 7 %, mikä saattaa tuottaa vaikeuksia raskaimmille ajoneuvoille.

Toinen syy on, että norjalaisilta jäi aikoinaan projekti kesken. Tieosuus E18-tieltä Drammenista vuonon länsipuolelta E6-tielle Vassumiin itärannalle on pituudeltaan noin 40 kilometriä. Läntinen osuus on jätetty tasoltaan vaatimattomaksi, eikä tie siksi kiehdo kaikkia vaikka reitti on 20 kilometriä lyhyempi kuin Oslon kautta. 

Keinoksi on kokeiltu myös suomalaista Valtatie 18 ‑temppua eli tien luokan nostamista parempien kehittämisrahojen toivossa. Tien numero 23 on muutettu E134:ksi, mutta Suuren Kurpitsan ilmestymisen tuomat suuret rahasummat ovat jääneet enemmän tai vähemmän haaveeksi.

Tunnelin kunnosta on myös oltu huolissaan. Suolapitoinen pohjavesi painaa tunnelin tiiviydestä huolehtivaa betonia. Pohjaveden mukana on tullut tuntemattoman bakteerin massaa, joka syö betonia selvästi tavallisia bakteereja nopeammin. Asiaa tutkitaan göteborgilaisen Chalmersin yliopiston kanssa.

Betoniseinämien biofilmiä

Norjan tiehallinto nyt tehnyt urakkasopimuksen norjalaisen urakoitsijan Veidekke entreprenør AS kanssa noin 14 kilometrin mittaisesta tieosuuden uusimisesta nelikaistaiseksi ja toisen tunneliputken rakentamisesta. Urakkasumma on 5,4 miljardia kruunua, eli puolisen miljardia euroa. Tästä valtion rahoitusta on kolmannes ja kaksi kolmannesta kerätään tiemaksuilla.

Muun muassa kuljetusalan järjestöt ovat luonnehtineet ratkaisua erilaisin jännin sanoin, kuten "skandaali". Urakka kun kattaa vain tien itäpään ja surullinen länsipää jää entiselleen.

Lapiot isketään maahan heti kun hallinnolliset kuviot ovat loksahtaneet kohdalleen. Valmista arvioidaan olevan vuonna 2033.

Paraisten pyörätiet

Tällä kertaa Teillä ja Turuilla vierailee Paraisilla, i Pargas. Teemanamme on tutustua muutaman tapauksen kautta siihen, kuinka tässä lounaisen Suomen saaristokaupungissa merkitään kevyen liikenteen väyliä.

Aloitamme uuden Hessundin sillan eteläiseltä laidalta. Sillalle on tehty Saaristotien 180 varteen leveä kevyen liikenteen väylä. Sillalta puolen kilometrin päässä on Valoniementien risteys, joka näyttää tältä:

Vähän on epäselvä, suurennetaan.

Valoniementien varressa on hoitamaton kevyen liikenteen väylä, joka risteää Saaristotien väylän suorassa kulmassa. Väylien välinen kulma huomioon ottaen lisäkilven nuolivalinta on vähintään omintakeinen. Jotain tälläkin lienee ajettu takaa, ehkä.

Sekin seikka vielä pitää ottaa huomioon, että Paraisten suunnasta risteykseen saapuva kaksisuuntainen pyörätie muuttuu kuvan liikennemerkillä yksisuuntaiseksi. Se jää tällä kertaa salaisuudeksi, millainen liikennemerkki sillan toisessa päässä pyörätielle on.

Seuraavaksi ällistelemme tapausta Paraisten keskustan tuntumassa sijaitsevan kauppakeskuksen nurkalla. Merkki on pysäköintialueen poistumistiellä, joka liittyy T-risteyksessä toiseen samanlaiseen ajoväylään.

Tässäkin tarvittaisiin Pythian, Delfoin oraakkelin neuvoa siihen kysymykseen, mitä ihmettä merkillä halutaan ilmaista.

Hieman haastavampi tapaus on liikennemerkkien F50 ja F52 yhdistelmä, "tietylle ajoneuvolle tarkoitettu reitti" ja "jalankulkijoille tarkoitettu reitti". Tieliikennelaki ei juuri anna osviittaa siitä, mikä merkin käyttötarkoitus loppujen lopuksi on. Salaisuutta ei paljasta myöskään käyttöasetus. Teillä ja Turuilla on ollut siinä uskossa, että merkin tarkoitus on se, jollaisena sen esittää Kuntaliiton ohje liikennemerkkien käyttö kadulla: opastus kevyen liikenteen väylälle sen alussa tai esimerkiksi epäjatkuvuuskohdassa, jossa väylä siirtyy ajoradan vastakkaiselle puolelle.

Paraisten kaupungin näkemys asiasta on kuitenkin toinen. Paraisilla merkki tarkoittaa kevyen liikenteen väylän päättymistä hetken päästä nuolen suunnassa ja kulkijoiden ohjaamista ajoradalle.

Mistään yksittäisestä lapsuksesta ei ole kyse. Aiemmin mainittu Valoniementien hoitamaton kevyen liikenteen väylä päättyy samanlaiseen toteemiin.

Raportti Paraisilta päättyy tähän. Jossain vaiheessa palaamme naapurikunnan asioihin; sen joka ei ole Suorina eikä Käyrinä.

Aminin kaimoja, Oottien sukua

Onkin sitten pikkuhiljaa alkamassa tietyökausi. Mielenkiintoista nähdä, millaisia liikennejärjestelyjen mielettömyyksiä urakoitsijat tällä kaudella keksivätkään.

Varsin vankka aloitus oli sillä, joka muutama päivä sitten kolmostiellä puuhasti jotain Hyvinkään ja Riihimäen rajamailla Jukurttiliittymän kohdalla.

Ensin pudotetaan nopeuteen 80.

Ajetaan 200 metriä ja nyt on nopeusrajoitus 50.

Tässäpä itse työmaa:

Ja tietyön nopeusrajoituksia ei tietenkään päätetä, vaan odotetaan että vakinaiset liikennemerkit tulevat vastaan.

Jostain merkillisestä syystä 30 kilometriä pohjoisempana sijaitseva Moreenin uuden liittymän rakennustyö on osattu kyltittää mallikkaasti. Ei valtavan pitkiä hidastuksia ja rajoitusmerkit osataan peittää silloin, kun rajoitusta edellyttäviä töitä ei tehdä.

Kuten kuvasta näkyy, Jukurttiliittymän sillan jälkeen rekat olivat jo kadonneet melkein horisonttiin rajoituksille jalkaa nostaen. Kyllä tuonne yhden tutkapartion olisi voinut laittaa, niin olisi saatu taas lehtiin verenkarvaisia juttuja mielettömistä ylinopeuksista.

Ramsaynrannan kautta

Saapuessamme helmikuisena päivänä lännestä Helsinkiin, tuohon Maailman Toimivimpaan Kaupunkiin, ajelemme Paciuksenkatua. Takanamme on risteysviritys, jossa Munkkiniemen puistotie, Huopalahdentie ja Ramsaynranta kanavoituvat Paciuksenkaduksi.

Parin korttelin päässä silmäkulmamme soluihin iskostuu jotain keltaista. Tilapäinen viitta.

Kun lähemmäs päästään, tulevat taas kerran mieleen Pythioiden, noiden Delfoin kuuluisien oraakkelien antamat vastaukset. Ne, jotka aiheuttivat "mitä ihmettä" ‑kysymyksiä.

Kilven vastakkaisella puolella lukee Seurasaari, och samma på svenska: Fölisön. Valkoisella pohjalla. Tämä keltainen viitta on yksikielinen. Pitääkin ottaa selvää, joko Hufvudstadsbladet on tehnyt tästä räikeästä väärinkäytöksestä kahden aukeaman jutun.

Itse kyltti vain on melko käsittämätön. Minne Ramsaynrannan kautta, kun Ramsaynranta on takanamme ja miksi? Muutenkin viitan semantiikka on jossain määrin omintakeinen: Mene tuohon suuntaan, mutta älä mene tuohon suuntaan, vaan toista kautta.

Delfoin temppelin Maailman Napa ‑kivi. Jäljennös. Alkuperäinen Helsingin pormestarin virkahuoneessa.

Pikkulintu kertoo, että kyltti saattaisi liittyä Seurasaaren joululiikenteen järjestelyihin. Jää vain kysymys, menneen joulun vai tulevan.

Ei jukolauta kuulu mulle!

Mulloinkaan ei virkamieskunnian kruunu hohda niin häikäisevän kirkkaana kuin silloin, kun virkamies pääsee siirtämään vastuun sille tunnetulle taholle, Jollekin Muulle.

Oulunsalon ja Hailuodon välisellä jääalueella tapahtui traaginen onnettomuus maaliskuun lopulla 2025. Ulkopaikkakuntalainen mies oli myöhästynyt viimeisestä Hailuodon lautasta ja yrittänyt epävirallista jäätietä pitkin, eksynyt ja ajanut laivaväylään. Tuoreeltaan jäältä tehdyt etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Auto löytyi toukokuussa lauttaväylän lähettyviltä ja sukeltajat saivat tuolloin nostetuksi vainajan ylös.

Etsinnöissä käytettiin ilmatyynyalusta

Oulun seudun kuntien asioita käsittelevä Rantalakeus-lehti on ruvennut selvittelemään vielä meren pohjassa olevan auton kohtaloa. Kyseessä onkin soppa, jossa sekä valtion että kunnan viranomaiset kilvan heittelevät palloa toisilleen. Kaikki totta kai ovat sitä mieltä, että auton omistajan vastuulla on hoitaa romunsa pois, mutta vallitsevista syistä se on hankalaa.

Valtion lupa- ja valvontavirasto on sillä kannalla, että asia kuuluu Oulun kaupungin ympäristötoimelle. Auto on Oulun kaupungin alueella.

Oulun kaupungin ympäristötoimi ei suostu tietämään, missä auto on tai edes, että onko se meressä lainkaan. Virasto on sitä mieltä, että tapaukseen tulisi soveltaa lakia ajoneuvon siirtämisestä, joka edellyttää omistajan tai haltijan siirtävän ajoneuvonsa kahden vuorokauden kuluessa. Ympäristötoimi on sitä mieltä, että sen ei tarvitse tehdä mitään, vaan se voi jäädä odottamaan määräystä lupa- ja valvontavirastolta.

Ympäristötoimen pelastava oljenkorsi on, että Oulussa asia ei koske ympäristötointa, koska romuajoneuvot hoitaa Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö.

Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö pelastautuu sillä havainnolla, että Oulunsalon ja Hailuodon välisen merialueen omistaa pääosin valtio, pieneltä osin paikallinen jakokunta. Ei kuulu meille.

Valtion edustajana Metsähallitus näkee, että on kunnan, Oulun kaupungin siis, ympäristötarkastajan tehtävänä antaa asiasta toimintaohjeet. Ei kuulu meille, auto nyt vain sattui uppoamaan valtion merialueelle. Pelastuslaitos nostakoon ja laskuttakoon omistajaa.

Pelastuslaitos on sitä mieltä, että ei ole kiireellinen asia eikä kuulu meille. Omistaja hoitakoon.

Virkamiehen unelmalaite vaikeisiin tilanteisiin. Pallonheittokone.

Rantalakeuden kertomus päättyy tältä erää tähän. Taitaa syntyä jatkokertomus.

Liian lyhyet klemmarit?

Helsingissä ränsistymään hylätyn Lastenlinnan nurkalla on mielenkiintoinen liikennejärjestely, joka herättää kysymyksiä.

Mikä täsmälleen ei koske työmaaliikennettä? Velvollisuus ohittaa liikenteenjakaja oikealta? Yleensä kuitenkin kai lisäkilpi on pääkilven alla.

Hieman kauempaa katsoen ratkaisu näyttää tältä:

Ehkä on tarkoitus, että työmaaliikenne saa kääntyä vasemmalle ja lisäkilpi on tarkoitettu kääntymiskiellon lisäkilveksi.

Yleensä kyllä on tapana laittaa lisäkilvet samaan tolppaan kuin pääkilvetkin. Tähän suuntaan viittaa käyttöasetuksen 38 pykäläkin:

Lisäkilpi sijoitetaan päämerkin alapuolelle.

Ehkäpä merkin laittanut neropatti on ajatellut, että riittää kunhan sen näkyy päämerkin alapuolella jostain suunnasta katsottuna. Vähän samaan tapaan kuin linjamerkit merenkulussa.

Syy toki voi olla maanläheisempikin. Työkalupakissa ehkä ei ollut liikennemerkkitolppaa paksumman liikennevalotolpan ympäri ylettyvää klemmaria eikä edes ilmastointiteippiä. 

Opastus numeron tarkoittamalle tielle

Joulukuusitienviittoja käsitelleen artikkelin Joulukuusia kommenteissa nousi esiin kysymys siitä, milloin katkoviivoitettu tienumerokilpi tuli käyttöön.

Ennen vuonna 1982, jolloin tulivat voimaan silloiset tieliikennelaki ja tieliikenneasetus, liikennemerkeistä oli säädös Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön päätös liikennemerkeistä. Alkuperäinen teksti oli vuodelta 1957 ja sitä täydennettiin useasti. Tuon ajan tieliikennelaki on hyvin lyhyt, 14 pykälää, ja varsinainen sääntökirja oli nimeltään tieliikenneasetus, 32 pykälää. Nykyinen tieliikennelaki edustaa erilaista filosofiaa: asiat on koottu yhteen lakiin, jossa on tätä nykyä 206 pykälää. Enää ei riitä ministeriön päätös liikennemerkkien muuttamisesta tai uusien lanseeraamisesta, vaan homma kulkee eduskunnan kautta. Tehokastako, mene ja tiedä.

Aiemmin oli käytössä liikennemerkki III B g 3, joka oli opastus numeroidulle tielle.

Määräysteksti oli paikoin hyvinkin yksityiskohtainen.

Ongelma merkissä oli, että se ja sen väritys olivat peräisin joulukuusien ajalta, ja siten epäjohdonmukaisuus vallitsi. Lisäksi merkin sijoittaminen suunnistustauluun olisi ollut hieman erikoista.

Marraskuussa 1974 uusittiin määräystä varsin laajasti ja muun muassa määrättiin, että joulukuusten on poistuttava vuoden 1988 loppuun mennessä. Tällöin otettiin käyttöön myös katkoviivareunainen numerokilpi.

Kuten huomataan, vaikka kilven ulkoasu muuttuu täydellisesti, numerona säilyi III B g 3. Vuoden 1982 tieliikenneasetuksessa se sai numerokseen 667 ja nykyisin se on F35. Määräysteksti numerokilpien osalta meni uusiksi vuonna 1974:

Isompia muutoksia tapahtui vuonna 1994, kun suuri osa merkeistä meni uusiksi: Niihin lisättiin huomioreunus. Uusina tienumerokilpinä otettiin käyttöön kelta- ja valkopohjaiset kantatien ja seututien numerot.

Vielä viimeisen kerran

Hailuodon jäätie saatiin kuin saatiinkin tänä talvena avatuksi. Tie avattiin perjantaina helmikuun 13. päivänä. Tiellä on pituutta noin kymmenen kilometriä, josta jäällä noin kahdeksan.

Edellisen kerran jäätie oli auki talvella 2021–2022. Tuolloin tie suljettiin 15.2.2022, kun juuttunutta työkonetta irrotettaessa pelastaja jäi avantoon vajonneen koneen alle ja menehtyi.

Näillä näkymin tämä on Hailuodon virallisen jäätien viimeinen talvi. Pengertien rakentaminen on hyvässä vauhdissa ja sen luvattu aukeavan kuluvana vuonna hyvissä ajoin ennen seuraavaa talvea. 

Tämän jälkeen Suomeen jää kaksi virallista valtion ylläpitämää jäätietä. Näistä tunnetumpi on Kolin–Vuonislahden jäätie Pielisen ylitse. Se lyhentää matkaa Kolin ja Lieksan välillä viitisenkymmentä kilometriä. Jäällä kuljetaan seitsemän kilometriä.

Paljon lyhyempi on Kemijärvellä Räisälänsalmen ylittävä runsaat 400 pitkä jäätie. Sulan veden aikaan salmi ylitetään lossilla. Toisin kuin Hailuodon ja Pielisen tiet, jotka on tarkoitettu henkilöautoille, Räisälässä tien kantavuus on 17 tonnia.

Hailuodon raskas liikenne kulkee jäätien ajan lautassa, joka ajaa harvennetulla aikataululla. Päivässä on kymmenen lähtöä per suunta. Kolme ajetaan joka tapauksessa aikataulun mukaan ajavan bussin kuljettamiseksi. Loput seitsemän ajetaan tilauksesta.

Maassa on tietysti erinäinen määrä yksityisten tekemiä jääteitä. Jos jotain ikävää sattuu sellaisella, vakuutusyhtiötä on vähän turha lähestyä kaskovakuutusasiassa. Sieltä tulee kylmää kättä.

Kurkkuvettä

Saksalainen se keksii.

Baijerilaisessa pikkukaupungissa Dingolfing levitetään kaduille talvisin kurkkuvettä.

Eh...???

Kaupungissa sijaitsee varsin perinteinen elintarviketehdas, perustettu vuonna 1845. Firma tekee sinappia, erilaisia majoneeseja, ja muun muassa, niinpä, säilykekurkkuja.

Talvisin seudulla tiet pidetään auki runsaalla suolalla ja menettelyn sivuvaikutuksista ollaan huolissaan. Jo joitakin vuosia sitten kurkkutehdas ja tienpitäjä keksivät tehdä yhteistyötä. Kurkkujen valmistusprosessissa käytetään suolavettä tuhatkunta kuutiota vuodessa. Tämä on jätevettä, josta tehdas sitten pulittaa jonkinlaisen summan. Mutta ei enää pulitakaan, vaan käytetty kurkkuvesi luovutetaan tienpitäjälle. Tehtaan ei tarvitse maksaa jätevedestä eikä tienpitäjän tästä määrästä puhdasta vettä.

Kurkkuveden suolapitoisuus on 7 %. Tässä tulee kemia vastaan. Natriumkloridia kun sekoitetaan veteen noin 23-prosenttiseksi liuokseksi, syntyy soppa jonka jäätymispiste on noin –21 °C. 7-prosenttinen jäätyy jo –5 asteessa. Niinpä kurkkuvedestä suodatetaan partikkelit pois ja sitten siihen kipataan lisää suolaa niin, että pitoisuudeksi tulee runsaat 20 %. Tätä sitten roiskitaan tielle lumen ja jään poistamiseksi.

Suomalaisittain suolaliuoksen käytössä rakeisen suolan asemesta ei ole muuta erikoista kuin liuoksen hankintaprosessi. Eritoten loppusyksyllä ja alkukeväästä tapahtuva ennakkosuolaus tehdään pääosin suolaliuoksella, jonka koostumus on noin 23 % suolaa ja loput vettä. Suomessa vettä on riittämiin, joten sitä ei tarvitse hankkia kierrätettynä. 

Ja väärinkäsitysten välttämiseksi: Kyseessä on vihannesten pesuvesi, ei purkissa oleva etikkaliuos. Dingolfingissa ei siis talvisaikaankaan vallitse makea etikkakurkun tuoksu.

Mihinkähän ajaisi?

Tieliikennelainsäädön hillitty charmi ja monimutkaisuus ovat yllättäneet Tuusulan kunnaninsinöörin.

Lainkuuliainen kansalainen joutuu hillittömän ongelman eteen Riihikalliossa. Kumpaa merkkiä noudattaisi vai jättäisikö autonsa siihen sijoillensa.

On hyvä osoittaa poikkeava ajojärjestys muutenkin kuin ajokaistanuolilla. Pisteet siitä. Ratkaisu vain ei ole sopusoinnussa tieliikennelain kanssa: Jos pakollinen ajosuunta ‑merkkejä halutaan käyttää kaistakohtaisina ryhmitysmerkkeinä, ne tulee sijoittaa kaistojen yläpuolelle.

Risteys sinänsä on merkitty hyvin myös ajokaistaopasteella. Kuva kuitenkin paljastaa toisenkin rikkeen. Ns. käyttöasetus, virallisesti Valtioneuvoston asetus liikenteenohjauslaitteiden käytöstä, kieltää kielto- tai rajoitusmerkin asettamisen taajamamerkin yhteyteen. Ehkäpä Tuusulassa tulkitaan säädöstä siten, että on sallittua sijoittaa siihen kielto- ja rajoitusmerkki, mene ja tiedä.

Uutta eritasoliittymää pukkaa

Valtatie 25 on yksi Hyvinkään sisääntuloväylistä. Hyvinkään kohdalla tie on varsin vilkas, keskimääräinen vuorokausiliikenne on yli 11000 ajoneuvoa. Hangon satamaan suuntautuvaa raskasta liikennettä on varsin paljon.

Hyvinkään sisätulotien risteys, jossa maamerkkinä on turkulaisen majoneesiyrityksen ravintola, on koettu hankalaksi vasemmalle kääntyvän liikenteen suuren määrän takia. Onnettomuuksiakin on sattunut, mutta ei ehkä kuitenkaan siinä määrin kuin hyvinkääläiset kyläpoliitikot ovat hehkutuksellaan antaneet ymmärtää.

Nyt on joka tapauksessa tiedossa eräänlaisen eritasoliittymän rakentaminen. Se tapahtuu kevytbudjetilla, eli se perustuu risteyksestä runsaan 200 metrin päässä sijaitsevaan siltaan. Ratkaisussa siis valtatien 25 keskiviivan yli ajaminen loppuu. Vastapainoksi reitti käy vähän monimutkaisemmaksi. Käytännössä majoneesiravintolan voidaan ajatella jäävän keskeiselle paikalle, liittymän keskelle.

Kaupungin omana työnä rakennetaan uuden ja vanhan kulkutien risteykseen liikenneympyrä. Siinä ei hyvinkääläisittäin ole mitään uutta ja erikoista. Kaupungin alueella niitä on erinäinen määrä.

Työt ovat alkamassa, kaupungin tiedotteiden mukaan loppuviikosta, aluksi puiden kaadolla. Siinä yhteydessä sikäläinen frisbeegolfrata jää isolta osaltaan tiealueen alle ja saa moottorisahan lisäksi kenkää.

Liittymän geometriassa on vähän improvisoinnin ja köyhän miehen ratkaisun tuoksua. Siihen taitaa olla parasta tottua.

Liikennemerkki vai nettisivu?

Raideliikennettä rakentavilla näyttäsi olevan vaikeuksia ymmärtää työnsä aiheuttamien poikkeusjärjestelyjen edellyttävän järjellistä kumipyöräliikenteen ohjaamista. Ajattelutapa tuntuu välillä olevan, että kun asiasta on kerrottu nettisivulla, homma on massiivisessa kondiksessa.

Tottahan toki ratin takana koko ajan selaillaan, josko jostain päin nettiä kerrottaisiin, että edessä on jotain huomionarvoista. Sillä tavoin asiat tietenkin ovat menneet eteenpäin, että perinteiseen virkamiesajatteluun on aiemmin kuulunut, että kun asia on kuukauden verran ollut esillä kunnanviraston ilmoitustaululla, se on mennyt kaikkien kaaliin.

Aloitetaan Espoosta, jossa tehdään ns. kaupunkirataa. Järjestelyt ovat aika ajoin olleet villejä ja yhden pääkadun sillan sulku on pikkuisen venähtänyt viidestä kuukaudesta näillä näkymin 11:een. Marraskuun alussa rakentajaorganisaatio Facebook-sivuillaan kertoi, että Kamreerintie on palautettu entiselleen ja poikkeusjärjestelyt ovat päättyneet.

Mutta mitä näemme tammikuun lopulla 2026. Poikkeusjärjestelyä koskeva opaste on edelleen paikallaan. Kukaan ei ole jaksanut käydä ottamassa sitä pois, asiahan on Facebookissa kerrottu, hyvänen aika!

Menemme Vantaalle, jossa rakennetaan patikkaratikkaa. Sillä, jonka piti tuoda lentokentälle kulkevana maannaa ja vaurautta kaupunkiin, ja joka ei kulje lentokentälle.

Vanha Porvoontie on varsin suosittu ja vilkas kokoojakatu. Se on noin kolmeksi viikoksi katkaistu. Ratikkaa rakentava organisaatio Facebook-sivuillaan valittaa, että huolimatta liikennemerkeistä hämmentynyttä porukkaa ajautuu asuntokaduille. Kommenteissa perinteiseen tyyliin annetaan sokeille idiooteille huutia ja vaaditaan ajokortteja pois.

Katsotaanpa. Sellainen hyvä lähtökohta, että tällaisen sekoilun perussyy on lähes aina liikenteen ohjauksessa.

Hieman ennen kriittistä risteystä pohjoisesta tultaessa avautuu seuraavanlainen näkymä. Kaikki merkit muutaman kymmenen metrin matkalla luettaviksi ja omaksuttaviksi:

Tietyö-kilven teksti "Läpiajo suljettu Vanha Porvoontieltä Kyytitielle" sen lisäksi, että se on sekä käsittämätön että kielenhuollon ohjeiden vastainen, sen on suorastaan virheellinen. Siitä saa käsityksen, että Vanhalta Porvoontieltä ei pääsisi ajamaan Kyytitielle. Todellisuus kuitenkin on, että Vanha Porvoontie on poikki ennen Kyytitietä.

Paikkaseutu. Kiertotie Kanervantien kautta. Kuvan liikennemerkit ympyröillä kohdalla.

Taempana olevat Kehä III:lle ohjaavat kilvet auttavat, mutta niissä yksi vika: Ne eivät osoita sinne, minne tie on menossa. Vanha Porvoontie jatkuu Heikinlaaksoon Helsinkiin, mikä käy ilmi tien vakituisista viitoista Kyytitien risteyksessä.

Vantaan Ratikka on luvannut lisätä verkkosivustolleen lisäohjeita. Se tullee halvemmaksi kuin liikennemerkkien korjaaminen tolkullisiksi. On tainnut jäädä komiteaan, kun ainakin vielä sivusto näyttää olevan NATO-moodin jäljiltä: No Action, Talk Only.

Tolkullinen viitoitus olisi myös edellyttänyt tilanteesta kertovia opasteita tien pohjoispäähän, jotta siihen olisi voinut varautua esimerkiksi valitsemalla Lahdentien, ja siten välttyä epämääräiseltä kiertotieltä.

Tähän upeaan kokonaisuuteen liittyvät vielä tienristeyksen jälkeen laitetut ajoneuvolla ajo kielletty ‑merkit tarvittavin lisäkilvin, ja ne niiden perään päättyvän tien merkki, jonka mukaan pyörätie kyllä jatkuu.

Laitetaan nyt tohon tollanenkin merkki, kun ei vähään aikaan ole laitettukaan.

Jostain merkillisestä syystä maahan on levinnyt ihmeellinen fetissi tehdä kiertotieopasteet tekstikilviksi, jossa tykitetään paikallisia kadun nimiä. Kun sellainen tulee eteen, tilanne yleensä on sellainen, että kadunnimikarttaa ei pysty kaivamaan esille. Miksi ihmeessä kiertotieopastus-merkki ei kelpaa: Ei tarvita sanan sanaa, syy kiertotiehen käy helposti ilmi ja merkki on selkeä kuin mikä? Ehkä juuri siksi.

Konhonvuolle

Tampereen ja Hämeenlinnan välinen Vanajan reitti Kokemäenjoen vesistössä, Hopealinjaksikin tituleerattu, on paikoin kapean ja mutkikas ja paikoin se laajenee suuriksi järvialtaiksi. Vanhoina aikoina se oli tärkeä kulkuväylä, mutta sittemmin myös este.

Valkeakosken teollisuus oli ennen melko surkeassa motissa. Rautatie Toijalasta valmistui vuonna 1939. Se ylittää Vanajan reitin Toijalan pohjoispuolella olevan Konhonvuolteen kohdalta. Siihen rakennettiin teräsristikkosilta.

Uusi maantie Toijalasta silloiselta kantatieltä 56 Valkeakoskelle valmistui vuonna 1954. Ajan tavan mukaan sellaiselle ei mitään siltoja rakenneltu, vaan maantieliikenne laitettiin samalle sillalle kuin junat. Aikanaan tie sai numeron 304.

1950-luvun lopulla käytiin tielinjaussotaa uuden kolmostien linjauksesta. TVH näki suunnitellulla reitillä olleen Rapolan muinaislinnan pelkkänä hienona mahdollisuutena ottaa soraa. Kekkostakin tarvittiin linjauksen suunnittelussa, koska TVH:n asenne nähtiin sekä karmivana että ylimielisenä. Tie ylitti vesireitin idempää, Uittamon kapeikosta, johon laitettiin melkoinen pengertie ja näyttävä riippusilta. Rapolaan jätettiin hajurako.

Konhonvuolteen silta osoittautui yllättävän onnettomuusherkäksi. Mitään vakavampaa ei sattunut, mutta aika moni luisteli päin rakenteita ja muotoili uudelleen autonsa jumalaista designia. Kiskot ja märkä puukansi ilmeisesti olivat yllätysten takana silloisen liikennekulttuurin rinnalla. 

Maantiesiltaa puuhattiin rautatiesillan rinnalle kymmeniä vuosia, mutta vasta vuonna 1986 iskettiin lapiot maahan ja silta valmistui seuraavana vuonna.

1990-luvulle tultaessa elettiin taas linjausriitojen aikaa ja samasta syystä kuin 1950: Minne uusi kolmostie. Kun aikansa oli kinattu, todettiin että Rapolan ja Rauttunselän väliin ei kertakaikkiaan moottoritie mahdu. Koipussista kaivettiin ensimmäisenä hylätty vaihtoehto, vesistön ylitys Konhonvuolteessa.

Moottoritie linjattiin puolisen kilometriä rautatiesillasta luoteeseen. Myös ysitie sai uuden linjauksen: Tampereelta Konhonvuolteen eteläreunalle valtatiet 3 ja 9 kulkevat yhdessä ja teiden liittymä rakennettiin täyttömaalle. Myös tie 304 sai uuden linjauksen kohta ylityksen pohjoispuolelle rakennetun liittymän kautta. Vanha osuus sai numerokseen 3044. 

Itse vesistön ylitys tapahtuu kahta runsaat 300 metriä siltaa pitkin. Läntinen silta on itäistä hieman pitempi.