Karjalan helmi

Pasi Kaunisto 1972 levytti kappaleen Koitere, Karjalan helmi. Hieman erikoista maantieto huomioon ottaen, että se sisältyi albumiin Lakeuden kutsu. Olkoon kyseessä taiteellinen vapaus.

Koitere sijaitsee Ilomantsin kunnassa.

Koitere on kyllä yksi Suomen varjelluimmista salaisuuksista. Järveä ei pääse katselemaan yhdeltäkään päätieltä, eikä edes yleiseltä maantieltä. Muutenkin rantaan asti kulkevia muita kuin mökkiteitä on vain jokunen.

Tutkimusretken havaintopaikoiksi valikoitui Partalanniemi järven eteläosassa ja Hiienlahti pohjoisosassa. Ensin mainitussa on venesatama ja toisessa entinen tukkien pudotuspaikka. Tieverkko on harvaa ja järvi muodoltaan rikkonainen. Havaintopaikkojen välimatka etelän kautta kiertäen on 55 kilometriä ja pohjoisen peräti 98 km.

Partalanniemeltä

Pohjoinen reitti on 10 kilometrin mittaista osuutta lukuun ottamatta soratietä. Tästä noin 15 kilometrin mittainen osuus on Telttakankaantietä, jonka pintamateriaali on lapsen pään kokoista mursketta ja siksi tien ajamiseen saa kulumaan aikaa. Sitä ei tarina kerro, onko tien nimi mahdollisesti Haltin tai Hillebergin sponsoroima.

Pohjoinen reitti kulkee varsin pitkään Patvinsuon kansallispuiston reunaa ja myös sen sisällä. Patvinsuo on varsin näyttävä kokoelma niin suota kuin Karjalan honkaakin.

Patvinsuota

Hiienlahden pudotuspaikalta

Hiienlahden tie kulkee Hiienvaaran ampuma-alueen reunaa. Alueen käyttäjä on lähinnä rajavartiolaitos Kontiorannan varuskunnan lakkauttamisen jälkeen. 

Se, että tieltä metsään poikkeaminen on ei-toivottua, ei jääne kenellekään epäselväksi

Pohjois-Karjalaankin on pesiytynyt syöpä laittaa satunnaiset liikennemerkit tietyömaille. Teillä 5200+5201 on menossa rakenteen parantamisurakka noin 23 kilometrin matkalla. Se alkaa tällaisella merkillä:

Asiaan kuuluu, että merkkiä ei toisteta kertaakaan. Hämmennys on hienoinen, kun 5200:n ja 5201:n risteyksessä tulee vastaan tällainen:

Risteyksen jälkeen on 30 km/h rajoitusmerkki, jota kukaan ei näy noudattavan. Rajoituksen päättämismerkki on 15 kilometrin päässä. Asiassa on vain se pikkuinen pulma, että Huhuksen kylän kohdalla on rajoitus 60 ja kylän päättyessä on merkki "nopeusrajoitus päättyy". Siitä eteenpäin tietyön vastaavan mestarin mielestä nopeusrajoitus lienee 30, kun tieliikennelaki säätää sen olevan 80. Aikamoinen haarukka.

Kiitotie Tarvontie

Joitakin päiviä sitten uutisoitiin pienlentokoneen onnistuneesta pakkolaskusta seinäjokilaiselle tielle. Tällaiset tapaukset eivät ole aivan ainutkertaisia. Palautetaanpa mieliin tapahtuma runsaan 40 vuoden takaa.

Huhtikuussa 1983 ykköstietä Vihdin Palojärven kohdalla liikkuneita kohtasi poikkeuksellinen näky: pientareelle pysäköity lentokone.

Lennonopettaja ja oppilaansa olivat lähteneet Malmilta Tampereelle ja takaisin. Tankissa oli polttoainetta neljän tunnin lentoa varten. Paluumatkalla oli Toijalan kohdalla noussut sumu. Lentäjät koukkasivat länteen seuraten rautatietä Humppilaan ja sieltä kakkostietä Forssaan ja Karkkilaan.

Koska sumu vain sakeni, tehtiin ratkaisu yrittää Malmin sijaan Nummelaan. Nummelan kenttä on kuitenkin Lohjanharjun laella noin 110 metrin korkeudessa ja siellä sumu oli erityisen sakeaa ja yrityksestä oli luovuttava.

Lentäjät olivat kaarrelleet kentän lähettyvillä niin matalalla, että maassa olleet ihmiset olivat viittilöineet kohti Nummelan kenttää. Sumun takia sitä ei kuitenkaan löydetty.

Jäälle laskeutumisesta luovuttiin, koska huhtikuussa etelän jäihin ei enää ole luottamista. Pellot taas saattoivat olla talven jäljiltä liian pehmeitä. Siispä Tarvontielle!

Rekan peesistä löytyi sopiva aukko ja siihen sitten laskeuduttiin ja ohjattiin kone nätisti tien sivuun.

Nummelan kentältä on laskeutumispaikalle noin 7 km

Laskeutumispaikka on runsaan 50 metrin korkeudella ja tuolloin pilvien alapuolella.

Seuraavana aamunakin oli vielä sumua. Iltapäivän mittaan se hälveni, poliisi sulki moottoritien hetkeksi ja sinä aikana kone rullasi ja nousi matkalleen kohti Malmia.

Moottoritien kulkupelejä. Iltalehti

Jalasjärvellä

Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärvellä kuhisi 2010-luvun alkupuolella. Kunta ja sikäläinen kurssikeskus kehittivät kuvion valtionapujen pumppaamiseksi kuntaan oikein kunnolla. Kupla puhkesi, valtio peri 35 miljoonaa euroa maksettuja rahoja takaisin, kunta ajautui kriisikunnaksi ja tosiasialliseen pakkoliitokseen ja lopuksi korkein oikeus totesi oikeaksi hovioikeuden päätöksen, jolla kunnanjohtaja ja koulutusjohtaja passitettiin telkien taakse. Kuntaliitos Kurikkaan astui voimaan vuoden 2016 alusta.

Tässä nykyisessä Kurikan kaupungin Jalasjärven kaupunginosassa on pitkään ratkottu murheenkryyniä.

1970-luvulla rakennettiin uusi tie Jalasjärven ja Seinäjoen välille lyhentäen 15 kilometriä matkaa etelästä Seinäjoelle. Tästä tehtiin vuonna 1979 kantatie 64. 1990-luvun numerointiuudistuksessa siitä tuli osa Jalasjärven–Seinäjoen–Uusikaarlepyyn valtatietä 19. Myöhemmin tämä runkotiereitti viitoitettiin niin, että kaukokohteeksi vaihtui Kokkola.

Murheenkryyni on kolmostien ja valtatien 19 risteys, jolla on taipumusta ruuhkautumiseen. Pitkän jahkailun jälkeen risteystä ruvetaan laittamaan uuteen uskoon.

Nykyisen risteyksen topologia on se, että Seinäjoen haara liittyy T-risteyksen "jalkana" kolmostiehen. Kuitenkin risteyksen läpi kulkevasta liikenteestä pyöreästi kaksi kolmannesta kääntyy etelästä Tampereen suunnasta koilliseen Seinäjoelle tai päinvastoin. Seinäjoen suunnasta jonot aika ajoin ovat merkille pantavia.

Nyt rakennetaan köyhän miehen eritasoliittymä, jossa Seinäjoelta etelään saapuva liikenne alittaa kolmostien ja liittyy siihen ramppina. Vaasan suunnasta Seinäjoen suuntaan kääntyvän liikenteen volyymi on vähäinen ellei mitätön ja sille kanavoidaan oma kääntymiskaistansa.

Syy vasemmalle kääntyvän liikenteen vähäisyyteen on, että runsaat kaksi kilometriä pohjoisempana kulkee itä-länsisuuntainen seututie 672 Kauhajoki–Peräseinäjoki–Alavus, "Tokerotie". Se toimii valtateiden välisenä yhdyskäytävänä ja oikotienä, mutta eihän sitä nyt hyvänen aika voi sellaiseksi viitoittaa.

Uusi liittymä on periaatteessa samanlainen kuin valtatien 25 ja seututien 111 Lepin liittymä Karjaalla. Se kaiketi on toiminut isommitta moitteitta.

Yksi pieni yksityiskohta kiinnittää huomiota. Seinäjoen suuntaan lähtee risteyksestä lyhyt kaksikaistainen osuus, jonka päättyvälle kaistalle risteyksen pääliikennesuunta ohjataan.

Ratkaisu on outo, mutta ehkäpä vasemmalta tulevan liikenteen vähäinen määrä tekee sen ongelmattomaksi.

Tulva

Kevät 1966 oli Suomessa suurtulvien vuosi. Tulvat vaivasivat sekä lounaista Suomea että Etelä-Pohjanmaata. Erityisen paljon tulvavahinkoja raportoitiin Loimijoen ja Kyrönjoen varressa.

Kun toukokuu läheni loppuaan, valtavat tulvat iskivät Lappiin. Kriittinen tilanne oli Pelkosenniemellä, jossa jouduttiin iso joukko väkeä evakuoimaan, jopa helikopterein. Jääpatojen takia Kemijoen veden pinta nousi metrikaupalla aiheuttaen suurta tuhoa kirkonkylällä. 

Pelkosenniemen kirkonseutua. Suomen Kuvalehti

Varsinkin Kemijoen itäpuolen tieverkko tuohon aikaan oli varsin vaatimaton, lähinnä polkuja. Väkeä joutui odottelemaan evakuointia yön selässä rakotulilla.

Pelkosenniemi 1971

Vaurioita tieverkolle sattui pitkin Lappia. Nelostiekin oli Ivalossa täysin poikki 15 tuntia Ivalojoen tulviessa. Myöhemmin tie katkesi myös Kaamasessa. Myös Ivalon keskustassa nelostie oli veden vallassa ja väki liikkui veneillä.

Helsingin Sanomat

Ivalon keskustaa. Siida

Ehkä yllättävin tilanne sattui Kaamasen ja Utsjoen välisellä vasta vuonna 1959 valmistuneella tiellä. Tenojokeen syntyi jääpato ja tulva nousi Tenojoen sivujokeen Utsjokeen. Vastavirtaan noussut tulva tuhosi vuona 1958 valmistuneen Utsjokisuun sillan. Lisäksi Utsjoelta Nuorgamiin tuolloin kulkeneelta polkutieltä tulva vei Vetsijoen sillan Vetsikossa.

Helsingin Sanomat

Lapissa tulva tuotti isoja ongelmia, koska toisin kuin eteläisessä Suomessa tulvan katkaisemille teille ei ollut kiertotietä. Helsingin Sanomain luettelo tulvan valtaamista teistä on 60 vuotta myöhemmin melko uskomatonta luettavaa:

• Valtatie 21 Kilpisjärven eteläpuolella poikki Haukijoen sillan penkereiden sorruttua. Ei kiertotietä.
• Utsjokisuun silta poissa. Ei kiertotietä.
• Vetsikon silta poissa. Ei kiertotietä.
• Ivalo–Akujärvi (nykyinen kantatie 91), paikoin 50 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä.
• Pelkosenniemen–Savukosken maantie, tulva vienyt Kitisen silta penkereet. Ei kiertotietä.
• Vuotso–Lokka, paikoin 50 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä. Tie jäi sittemmin Lokan altaan alle.
• Sirkka–Köngäs, paikoin 100 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä.

Katkenneet tiet kartalla

Armeija tuli apuun muun muassa Pelkosenniemellä ja jokien pinnat saatiin dynamiitilla varsin nopeasti laskuun. Tilanne normalisoitui kohtalaisen pian: Viikon päästä Helsingin Sanomat ei enää uutisoinut tulvista mitään muuta kuin majavapadon aiheuttamista ongelmista Ruokolahdella.

Itä-Siperian suomarakatti

Kaikesta päätellen on löytynyt uusi eläinlaji. Se piileksii lähellä raideliikennetyömaita ja aika ajoin laskeutuu puusta silloin, kun on aika tehdä poikkeavien liikennejärjestelyjen opastusta. Pienillä mutta kätevillä kätösillään se yön hiljaisuudessa tekee jotain sellaista, jota ihminen ei kuuna päivänä keksisi. Aamulla sitten vain päästään ihailemaan ja ihmettelemään näitä innovaatioita.

Mallia se toki on ottanut muualta, kuten taannoisen artikkelin Salamitaktiikkaa ja ohjeistusta mukaisista ratkaisuista.

Aloitetaanpa Espoosta.

Kaupunkiratatyömaa tarvitsi Kirkkojärventien varren bussiterminaalin alueen käyttöönsä. Kadun toiselle puolelle tehtiin tilapäinen terminaali ja siitä lyötiin rumpua pitkään. Rummunlyönti oli kovin vaimeata silloin, kun olisi ollut hyvä kertoa, että samassa yhteydessä Kirkkojärventie katkaistaan läpikululta.

No, puusta kun laskeuduttiin, niin askarreltiin Kyltti. Juuri sellainen Kyltti, että voidaan sanoa, että opasteet on tehty, mutta joka on tienkäyttäjän kannalta kutakuinkin hyödytön.

Kyltissä oli yksi pieni mutta fundamentaalinen vika. Se opasti kiertotieksi Espoontien tai Siltakadun. Jos kylttiä laadittaessa olisi jaksettu vilkaista radan toiselle puolelle, olisi huomattu myös Siltakadun olevan suljettu. Muutaman päivän päästä joku oli huomannut tämän höyhenenkevyen epämukavuuden ja käynyt pakkausteipillä yliviivaamassa Siltakadun. Tosin ruotsinkielisiä edelleen johdetaan harhaan, mutta olisiko se niille aivan oikein? Ratatyömaan mestari varmaan tietäisi.

Kaikki hyvin?

No ei. Espoontielle olisi pitänyt osata kääntyä 900 metriä ennen Kylttiä. Kyltin jälkeen asiallisia kääntöpaikkoja ei vähään aikaan sitten olekaan.

Tuomarilan kohdalla kadussa on jokin Ehdottoman Välttämätön kuoppa, jonka pitää ilmeisesti olla siinä muutaman viikon. Paikalla on liikenteenohjaus ja tiekohtainen nopeusrajoitus 30. Varastolla on ilmeisesti ollut ylimääräisiä nopeusrajoitusalue päättyy ‑kilpiä, kun sellaisella on keksitty päättää tämä tiekohtainen rajoitus.

Vaihdetaan kaupunkia, Helsinkiin, tuonne maailman toimivimpaan kaupunkiin. Nimitykselle on viime aikoina syntynyt aivan uusia ulottuvuuksia, onhan se mestarijunailija Vapaavuoren käsialaa hänen olleessaan Tatin kaupunginjohtajana.

Tatissa tehtään uutta ratikkalinjaa. Kaivinkoneet on tuotu ja uusia jänniä liikennejärjestelyjä on otettu käyttöön.

Turunväylän ja Huopalahdentien liittymä laitetaan uuteen uskoon. Opastetauluja on siirretty ja keskustaan kulkijat ohjataan sille kaistalle, joka päättyy kohta Huopalahdentielle. Parhaiten pääsee keskustan suuntaan, kun pitää totutun ajolinjansa ja jättää kyltit huomiotta.

Vasenta Pasilaan ja Pitäjänmäelle, oikeata keskustaan. Niinhän sitä voisi luulla.

Vasen kaista avautuu kahdeksi

Ja nämä kaksi kumpikin vievätkin keskustaan!

Kaistat menevät siis suunnilleen tämän kaavion mukaan. Toisin kuin suunnistustaulussa kuvataan (kaksi kaistaa oikealle, kaksi vasemmalle), kääntyviä kaistoja on yhteensä viisi. Tämä on vähän kuin viisi kirjainta, johon voit luottaa, Ford.

Vihdintielläkin on otettu käyttöön kylttitemppu.

Ympyrän jälkeen teollisuusalueelle on kaksi reittiä, Karvaamokuja ja Valimokuja. Valimokuja on suljettu kesäksi ja asiaan tietenkin kuuluu, että asiasta tiedottamista varten laitetaan Kyltti. Kyltti on kuitenkin kaksikaistaisella ajoradalla keksitty laittaa vain vasemmalle puolelle. Ja kuten aina, pitää tietää, missä Karvaamokuja on. Kylttikin on jopa vähän toistakymmentä metriä ennen kuin Karvaamokujalle vievä kaista alkaa. Reaktioiden pitää olla James Bond ‑tasoa.

On se kyltti oikeallakin. Mutta vasta Karvaamokujan risteyksen jälkeen, jolloin se on täysin hyödytön. Tällä pienellä käytännön pilalla saadaan porukka ajamaan ylimääräinen runsaan kolmen kilometrin kierros plus eksymislisä.

Pientä kiertoa.

Ilmeisesti on täysin pois suljettu ajatus hoitaa työmaan poikkeusreitit älyvapaiden tekstikilpien sijaan ajoreittiopastuksella, esimerkiksi tällaisella.

Ai niin, se olisi erilainen toisesta suunnasta tultaessa. Se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy.

No, päättyy se Vihdintienkin työmaa aikanaan ja 30 km/h nopeusrajoitus poistetaan. Ja mitä tulee tilalle? Ähäkutti, eipäs tulekaan Vihdintien normaalirajoitus, vaan laitetaanpas tuohon 40, suoralle nelikaistaiselle tielle, jossa ei ole mitään esteitä.

Mitähän suomarakatti syö? Pähkinöitä varmaankin.

Akaa

Tampereen eteläpuolella viime aikoina liikkuneet ovat havainneet muutoksen viitoituksessa: Toijalan nimi on kadonnut ja se on korvattu Akaalla.

Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää. Joka tietoa vähentää, se tuskaa lisää.

Akaan kunta lakkautettiin vuonna 1946 ja silloin kunnan kirkonkylästä tehtiin Toijalan kauppala. Kunnasta oli irrotettu palasia vähän sinne ja tänne. 

Uusi Akaa syntyi vuonna 2007, kun Toijala ja Viiala löysivät taas toisensa ja yhdistyivät Akaan ns. kaupungiksi. Kolmanneksi pyöräksi tuli Kylmäkoski vuonna 2011.

Nyt on päätetty ruveta pyyhkimään Toijalaa maailmankartalta, koska "Uusi viitoitus parantaa merkittävästi Akaan tunnettuutta, koska se tekee kaupungista helposti löydettävän ja näkyvämmän", kuten kombinaation ylitirehtööri eli kaupunginjohtaja asian ilmaisee.

Pirkanmaan ELY-keskus toteaa samasta asiasta: "On tärkeää, että tieviitoitus vastaa nykyistä kuntarakennetta ja palvelee sekä asukkaita että ohikulkijoita."

Teillä ja Turuilla on asiassa vastarannankiiski ja toteaa, että huuhaa.

Asiassa menevät vellit ja puurot sekaisin. Viitoituksen perimmäinen tarkoitus on, että ihmiset löytävät sille paikkakunnalle, johon ovat menossa. On melko uskomatonta, että valtio on mennyt mukaan siihen hölynpölyyn, että viitoituksen idea olisikin jonkin kunnan markkinointi.

Mitä kuntarakenteeseen tulee, nykyisten suurkuntien aikaan on useimmille matkustajille yhdentekevää, missä kunnassa jokin kohde on. Lomalla mennään Himokselle, ei Jämsään, Ylläkselle, ei Kolariin tai Powerparkiin, ei Kauhavalle. Siksi ELY-keskus, nykyinen elinvoimakeskus, mallintaa mennyttä maailmaa.

Tienpitäjä on vuosikymmenet kipuillut sen kanssa, viitoitettaisiinko Vääksy vai Asikkala tai Turenki vai Janakkala. Tuloksena on, että yhdessä paikassa on yhtä, toisessa toista ja kolmannessa sekäettää. Ilmeisesti on mahdotonta ymmärtää sellaista tilannetta, että kunnan hallintokeskuksen nimi on eri kuin kunnan.

Jostain syystä Tammisaari, Pulkkila ja Kemiö ovat saaneet jäädä rauhaan, eikä niihin osoittavaa viitoitusta ole muutettu Raaseporiksi, Siikalatvaksi ja Kemiönsaareksi. Siellä ilmeisesti järki on voittanut, toisin kuin Toijalassa.

Kunnon aurauskepit

Norjalaisilla tunturinylitysteillä usein kiinnittää huomiota asia, joka on eri tavoin kuin Suomessa: jättimäiset aurauskepit.

Esimerkkimme on Hardangerviddan ylitystieltä, numeroltaan 7. Tie kulkee noin 50 kilometrin matkan avotunturissa ja nousee korkeimmillaan 1250 metrin korkeuteen merenpinnasta.

Kepit ovat norjalaisittainkin poikkeuksellisen pitkät ja tukevat. Pituutta on viitisen metriä ja ylikin.

Ajatus on, että tie varmasti löytyy isommankin myräkän jälkeen.

Kevyttä lumipyryä Hardangerviddalla

Tie on valmistunut vuonna 1928. Sitä saksalaiset pitivät sodan aikaan auki talvisin, mutta rauhan tultua talvisulku jatkui. Vasta talvena 2000–2001 tie avattiin ympärivuotiseen käyttöön. Jatkuvan aurauksen ansiosta tuonne riittävät tuollaiset vaatimattomat viiden metrin kepit.

Hardangerviddan tie

Koska tietä pidetään auki säännöllisesti, sellaisia kymmenmetrisiä lumimuureja, joita tavataan joillain muilla talvisuljetuilla teillä, ei pääse syntymään. 

Kun talvisuljetulle tielle keväällä tullaan lumilinkojen ja kauhakuormaajien kanssa, ensimmäinen homma on etsiä tie. Sitten voidaankin ruveta valokuvaamaan tätä näkyä.

Hardangerviddan kevätnäkymiä joskus 1950-luvulla

Hailuodon pengertie avattu

Hailuodon pengertie avattiin liikenteelle toissapäivänä 29.6.2026, useamman kuukauden aikaisemmin kuin alkuperäinen aikataulu oli.

Tieosuudella on mittaa 8,4 kilometriä. Tähän sisältyy kaksi siltaa, noin 750 metriä kumpikin. Louhetta kului 1,3 miljoonaa kuutiometriä. Tähän tarvittiin melkomoinen rekkaralli. 

Kiveäkin on siirretty edestakaisin: Mantereen puoleinen matala Riutun silta toteutettiin mielenkiintoisella tekniikalla. Ensin tehtiin penger. Sen päälle rakennettiin silta ja lopuksi kaivettiin penger pois sillan alta. Materiaali käytettiin muualle tiehen.

Huikun silta on alikulkukorkeudeltaan 18 metriä ja huipulla kansi on 23 metriä meren pinnan yläpuolella. Korkea silta tarvitaan jo siksi, että lautat voidaan kuljettaa muualle. Hailuodon eteläpuolelta niitä ei saa ajetuksi pois, koska meri on liian matala. Lisäksi lupaehtoihin sisältyy velvoite tarvittaessa murtaa jäätä sillan eteläpuolella talvella. Pienelläkin satamajäänmurtajalla on korkeutta.

Huikun silta

Lähestytään Huikun siltaa Hailuodon suunnasta¨

Tie mutkittelee jonkin verran, koska se on linjattu matalikkojen ylitse.

Penkereen korkeudeksi meren pinnasta mainitaan vähintään 3,5 metriä

Lähestytään Riutun siltaa

Liikenneministeriä kuskataan avajaisiin punaisella edustusautolla