Kun itsenäinen Suomi täytti 50 vuotta vuonna 1967, antoi Ruotsin valtio anteeksi 100 miljoonan kruunun edestä sodanaikaisia valtionlainoja. Suomi päätti vastata tähän perustamalla ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen lujittamaan valtioiden välisiä suhteita. Mitenkään yllätyksenä päätökset eivät tulleet, vaan niitä oli pohjustettu useamman vuoden ajan.
Keskuksen sijoituspaikaksi oli ehdolla muun muassa valtion edustuskartano Königsted Vantaalla, Suomenlinna Helsingin edustalla, Espoon Hanasaari ja Espoon Matasaari. Hanasaari oli Åbo Akademin omistama Nicholas Sinebrychoffin testamentin nojalla. Åbo Akademilla ei ollut käyttöä alueelle ja se näki tilaisuutensa korjata talouttaan. Myös hankkeen vahvin puuhamies Rainer von Fieandt oli Hanasaaren kannalla ja sinne keskus eduskunnan päätöksellä sijoitettiin.
Vahvaa kaislikon suhinaa asiassa oli. Asia koplattiin eduskunnassa apteekkitavaralain muutokseen, jotta sille saataisiin riittävän laaja tuki. Arkkinikkarien SAFA julmistui, koska siltä ei ollut kysytty lupaa ja niin SAFA kieltäytyi järjestämästä arkkitehtuurikilpailua, koska paikka oli soveltumaton. Ikään kuin arkkitehtien liitolla olisi ollut jokin asema sijoittamispäätöstä tehtäessä. Sentään lupasi olla erottamatta suunnittelutyön vastaanottajaa liitosta.
Myös Rakennushallitus virastona katsoi tarpeelliseksi julkisesti mököttää päätöksestä.
Kulttuurikeskus nykyasussaan
Hanasaarta vastustettiin muun muassa siksi, että sinne on hankalat liikenneyhteydet. (Ilmeisesti Suomenlinnaan ei olisi ollut.) Sillä tavoin pitää paikkansa, että Länsiväylän penkereellä ei ollut tilaa eritasoliittymälle.
Vastustuksesta päät eivät kääntyneet. Arkkitehti Veikko Malmio valittiin suunnittelijaksi ja keskus vihittiin käyttöön kesäkuussa 1975.
Vihkijöinä toimivat Ruotsin ja Suomen kuninkaat
Valtio odotti Espoon ja Helsingin kykenevän järjestämään kulun Lauttasaaren kautta. Mutta eihän siitä ukaasien jälkeenkään mitään tullut. Helsinki ja eritoten entinen Helsingin maalaiskunnan osa-alue Lauttasaari tuntevat vahvaa espooallergiaa ja sitä hoidetaan pitämällä Espoosta tuleva liikenne piilossa. Jokaisesta neliömillistä taistelevat lauttasaarelaiset jopa sallivat, että 1990-luvulla iso osa Ruukinlahden puistosta tuhotaan meluvallien alle. Meluvallit kun peittävät näköalan Länsiväylälle, jossa liikkuu espoolaisia.
Suunnitelmissa oli katu Lauttasaaren Sotkatien kautta, mutta se ei kelvannut. Sotkatie on varsin jyrkkä ja kuulemma vaarallinen talvisin. (Tämä seikka ei kuitenkaan estänyt sijoittamasta Koivusaaren metroaseman pysäköintipaikkaa Sotkatien alaosiin.) Helsingin ehdotus oli purkaa Katajaharjun liittymän erkanemisramppi ja rakentaa katu sen tilalle. Tämä oli lauttasaarelaisten mieleen, koska se olisi hankaloittanut espoolaisten kulkeutumista saaren länsiosiin. Valtio ei tykännyt suunnitelmasta, koska ensinnäkin ramppi on valtion ja toisekseen pääsy Hanasaaren lännestä (jossa suunnassa Ruotsi sijaitsee), olisi käynyt hankalaksi.
Lauttasaaren länsiosa ja Koivusaari.
Niin siinä sitten kävi, että moottoritienormeja luovasti soveltaen syntyi kaksiramppinen liittymä siten, että Hanasaareen pääsi lännestä ja sieltä pois itään. Helsingistä tultaessa ajettiin Hanasaaren ohitse Otaniemen liittymään kääntymään takaisin. Espoon suuntaan poistuttaessa käytiin Katajaharjun liittymässä kääntymässä takaisin.
Hanasaaren-Lauttasaaren seutu peruskartassa 1979. Tilapäinen liittymä. Valtio ajoi Espoota ja Helsinkiä rakentamaan katu Länsiväylän penkereen eteläreunalle.
Ensivaiheen liittymä
Kolmiodraaman viisain osapuoli eli valtio luovutti ensimmäisenä.
Länsiväylän uudelleenkanavointi oli edessä ja Otaniemen liittymän ramppi, jota kautta pääsi takaisin paluusuuntaan oli saamassa purkutuomion. Siksi kunniakierros olisi pitänyt ulottaa Tapiolan liittymään saakka. Helsingillä oli myös tahtotilana vähentää Lauttasaaren kautta kulkevaa bussiliikennettä. Espoosta tulevat "maaseutubussit" kun aiheuttivat jatkuvasti näppylöitä lauttasaarelaisissa ja eritoten pää-äänenkannattajassaan Lauttasaari-lehdessä. Hanasaaren kohdalle tehtiin vaihtopysäkit erillisten bussiramppien varteen. Pengertä levitettiin sen verran, että saatiin aikaiseksi kumpaankin suuntaan toimiva kunnollisempi liittymä Hanasaareen. Liittymän konstruktiota aikanaan epäiltiin, mutta mitään erityistä ongelmaa ei ole havaittu. Hanasaaren liikennemäärät ovat varsin pienet.
Hanasaaren liittymä nykyasussaan
Niin siinä sitten kävi, että töiden valmistuttua maaseutubussien liikenne Lauttasaaren kautta väheni murto-osaansa. Tuossa vaiheessa asiasta eniten ääntä pitäneet eli Lauttasaarentien varren asukkaat huomasivat julkisen liikenteen vuorotarjontansa pudonneen kolmasosaan entisestä. Ja taas olivat Lauttasaari-lehden yleisönosastot täynnä kirjoituksia siitä, kuinka tällainen lauttasaarelaisten kohtelu voi olla mahdollista.
