Penkkatie

Kilpailussa Suomen erikoisimmasta tiestä kohtalaisen hyvän sijoituksen saisi Penkkatie Utajärvellä. Itse tie sinänsä on tavallinen kapea soratie, mutta sijainti ja sijaintiin liittyvä historia tekevät siitä mielenkiinnon kohteen.

Tie kulkee Utajärveä halkovalla penkereellä, jonka toisella puolella vesi on noin seitsemän metriä korkeammalla kuin toisella.

Ehh... Mitä ihmettä?

Palataan suomalaisen teollisuuden voimakkaan kasvun aikaan 1930–1950-luvuille. Imatra oli valjastettu sähkön tuotantoon, ja katse suuntautui pohjoisen koskiin. Vuosien 1940 ja 1944 rajanvedoissa Suomi menetti kaksi kolmasosaa siihen mennessä rakennetusta vesivoimastaan. Uusien voimalaitosten rakentamisella rupesi olemaan kiire ja 1930-luvulla laaditut suunnitelmat Oulujoen valjastamisesta kaivettiin esiin.

Oulujoki putoaa noin 115 kilometrin matkalla 120 metriä. Pääosa pudotuksesta tapahtui kahdessa suuressa koskessa: Vaalassa joen luusuan Niskakoskessa runsaat 30 metriä ja Muhoksella Pyhäkoskessa 56 metriä. Pyhäkoski oli Suomen korkein ja pisin koski; pituutta oli 12 kilometriä. 1940-luvun tekniikalla ei kyetty tekemään sellaisia suurvoimaloita, jotka olivat "hoitaneet" kosken yhdellä kerralla. Siksi Niskakoskeen tehtiin kaksi voimalaa, Jylhämä ja Nuojua, ja Pyhäkoskeen kolme: Pälli, Pyhäkoski ja Montta.

Oulujien toteutuneet voimalaitokset

Keskijuoksulle suunniteltiin kahta voimalaa Utajärvelle, Utanen ja Sotkakoski. Rakennuskustannusten rapsakka nousu 1950-luvun alussa johti ratkaisun uudelleenarviointiin. Joku sai sittemmin toteutetun kuningasajatuksen: Tehdään Utasesta korkeampi kuin Utakoski ja sen yläpuoleinen patoallas olisivat. Utasen alakanavasta tehtäisiinkin voimalan alapuolella olevaa vesistöä alempana oleva. Niin tehtiin ja 11,5 kilometriä pitkä kanava tehtiin keskelle Utajärveä ja pitkin Oulujoen rantoja. Penkkatie kulkee Utajärven pohjoispuoleista patoa.

Tällä saavutettiin se, että Utasen voimalan pudotuskorkeukseksi saatiin runsaat 15 metriä, eli sen verran kuin aiemmin oli suunniteltu Utasen ja Sotkakosken voimaloiden yhteenlasketuksi. Sotkakoski voitiin siis jättää rakentamatta.

Utasen alakanavan rakentaminen oli tuolloin maan historian suurin maarakennustyömaa. Lopputulos oli ulkoasultaan vähintäänkin karu, mutta kasvillisuus sittemmin on peittänyt isoimmat jäljet.

Alakanavan rakentamista Oulujoen varteen

Rakentamisen jälkeistä kuumaisemaa

Kanavan rakentaminen oli eräänlainen käännekohta. Se tuottama maiseman muokkaus nosti vesivoimarakentamisen haitat konkreettisiksi. Rakentamistyöt alkoivat vuonna 1954, mutta lopullinen rakentamislupa tuli vasta vuonna 1970. Haittakorvauksista riideltiin vielä pitkään tämänkin jälkeen. 

Utasen voimalapato

Utajärveen laskee noin 65 kilometrin mittainen Utosjoki. Senkin vedet otetaan käyttöön vesivoiman tuotantoon. Penkkatien penkereeseen on rakennettu Ala-Utoksen voimala, jolla lasketaan Utosjoen vedet Utasen alakanavaan.

Ala-Utoksen voimala

Teillä ja Turuilla koeajaa: Hailuodon pengertie

Pohjois-Pohjanmaalla Oulun edustalla sijaitsevassa Hailuodon saaressa päättyi kesäkuun lopulla 58 vuotta kestänyt lauttojen aika. Ennen vuotta 1968 kulku saareen tapahtui kerran päivässä kulkeneella Hailuoto-laivalla, omin venein ja talvisin jäätä pitkin. Nyt avattiin kymmeniä vuosia puuhattu kiinteä yhteys.

Kiinteä yhteys on noin 8,5 kilometrin mittainen pengertie, jossa on kaksi siltaa yhteispituudeltaan melko tarkkaan 1,5 kilometriä. Olemassa olevaa pengertä oli kilometrin verran, eli uutta tietä syntyi noin 7,5 kilometriä.

Tie kulkee loivasti kaarteillen lauttaväylän pohjoispuolella. Kaarteiluun on hyvä syy: Tielinja on vedetty matalikoiden ylitse, jolloin penkereeseen on tarvittu materiaalia vähemmän. Merikartan mukaan valtaosa tielinjasta on alle kaksi metriä syvää. Hailuodon rannan lähettyvillä on syvänne ja se on ollut luonteva paikka pilareilla seisovalle sillalle.

Huikun silta on kauas näkyvä elementti. 1,25 metrien pientareita on pidetty tarpeettoman kapeina.

Tien leveys on noin 9 metriä. Ajokaistat ovat 3,25 metrin levyiset ja kummallakin reunalla on 1,25 metriä leveät jalankulku- ja pyöräilypientareet. Oulun puoleisen matalan Riutun sillan pituus on 737 metriä ja sen alikulkukorkeus on 5 metriä. Silta rakennettiin tilapäisen penkereen päälle. Kun se oli valmis, penger kaivettiin pois ja massat uudelleenkäytettiin tien muihin osiin. Hailuodon päässä on korkea Huikun silta, pituus 767 metriä. Sen alikulkukorkeus on 18 metriä ja terässiltana se edustaa aivan eri tekniikkaa kuin Riutun. Louhetta ja mursketta kului vaatimattomat 1,3 miljoonaa kuutiometri. Tämän kuskaaminen on vaatinut lähes 50 000 autokuormallista (olettamuksella, että kasettiauton kapasiteetti on noin 28 kuutiota).

Nousu Huikun sillalle

Noin puolivälissä on keinosaari, johon on rakennettu pysäköintialue.

Töiden oltua jonkin aikaa käynnissä Riutun rantakuppilassa paikallinen parlamentti esitti varmana tietona, että ei tule valmistumaan suunnitellussa ajassa, vaan menee pari vuotta pitkäksi. Kuitenkin kävi niin, että tie avattiin liikenteelle kuukausia etuajassa. Tässä näyttää allianssimalli voimansa.

Riutun silta

Koeajoja on tähän asti tehty lempeässä kesäsäässä. Tosin yhdellä kerralla tuulta oli sivusta 11 m/s. Pysäköintipaikalla seisoessa korvat olivat irrota päästä ja Riutun sillalla tuuli tarttui korkeaan autoon varsin hyvin. Aika näyttää, millä tavoin talvikelit vaikuttavat.

Tien ykköspaikka maisemiltaan on Huikun silta ja laskeutuminen Oulun suuntaan. Näkymät ovat laajat ja hyvällä säällä koko pengertie näkyy suunnilleen kokonaisuudessaan.

Laskeutuminen Huikun siltaa kohti Hailuotoa

Laskeutuminen Huikun siltaa kohti Oulua

Pysäköintipaikka on ainakin nykymuodossaan melko ankea. Ehkä se on tarkoituskin: Pysäköintipaikkoja on rajallisesti, eli nopea vaihtuvuus on hyvästä.

Keinosaaren pysäköintipaikka

Koska projekti on vielä kesken, osalla tiestä on työnaikaisia alhaisia nopeusrajoituksia. Urakan valmistuttua ajoaika on noin seitsemän minuuttia.

Huikun sillan työmaan aikaisten rakenteiden purku on iso työ. Kunnon portti pitää asiattomat loitolla.

Tien valmistuminen on lisännyt huomattavasti liikennettä Hailuodossa ,ja tästä on aiheutunut joitain lieveilmiötä esimerkiksi pysäköinnin suhteen. Se, onko kyseessä pysyvä muutos vai uutuudenviehätys, jää nähtäväksi.

Kiinteä yhteys vapauttaa lautta-aikataulujen mukaan kulkemisesta. Kunnanisät odottavat mannan laskeutumista syliin, mutta tälläkin mitalilla on himmeä puoliskonsa. Muun muassa saaristokuntien valtionavustuksia tullee kunnassa ikävä ja saattaa olla, että myös jotkin muut saariolosuhteisiin sovitetut palvelun pitkän päälle katoavat. Tämänkin vasta aika näyttää.

Kiinteän yhteyden valmistuminen näkyy myös opastusmerkeissä. Mantereella on lautan kuvat teipattu umpeen ja Hailuotoon on vaihdettu etäisyystaulut, joista on poistettu etäisyys lauttarantaan.

Varsin suuri mullistus yhteys on saaren vapaa-ajan asukkaille. Hehän ovat kunnan näkökulmasta olleet aina kolmannen luokan kansalaisia, mikä näkyy jo halveksivasta "mökkiläiset"-nimityksestä. Lautan etuajo-oikeuksia on jaeltu matalalla kynnyksellä, mikä on tehnyt mökkiläisten kulkemisesta melko hankalaa ja vaikeasti ennakoitavaa. Edes paikka paarialuokan lauttajonon ensimmäisenä ei ole aina ollut tae lauttaan pääsemisestä.

Tunnelmat ovat seudulla vähän kaksijakoiset: Osa uskoo, että kiinteä yhteys nostaa kunnan huimaan nousuun. Aivan pieni ei kuitenkaan ole se vuosien mittaan enemmän tai vähemmän vaiennettu populaatio, joka ennustaa pakkoliitosta Ouluun lähivuosina.

Karjalan helmi

Pasi Kaunisto 1972 levytti kappaleen Koitere, Karjalan helmi. Hieman erikoista maantieto huomioon ottaen, että se sisältyi albumiin Lakeuden kutsu. Olkoon kyseessä taiteellinen vapaus.

Koitere sijaitsee Ilomantsin kunnassa.

Koitere on kyllä yksi Suomen varjelluimmista salaisuuksista. Järveä ei pääse katselemaan yhdeltäkään päätieltä, eikä edes yleiseltä maantieltä. Muutenkin rantaan asti kulkevia muita kuin mökkiteitä on vain jokunen.

Tutkimusretken havaintopaikoiksi valikoitui Partalanniemi järven eteläosassa ja Hiienlahti pohjoisosassa. Ensin mainitussa on venesatama ja toisessa entinen tukkien pudotuspaikka. Tieverkko on harvaa ja järvi muodoltaan rikkonainen. Havaintopaikkojen välimatka etelän kautta kiertäen on 55 kilometriä ja pohjoisen peräti 98 km.

Partalanniemeltä

Pohjoinen reitti on 10 kilometrin mittaista osuutta lukuun ottamatta soratietä. Tästä noin 15 kilometrin mittainen osuus on Telttakankaantietä, jonka pintamateriaali on lapsen pään kokoista mursketta ja siksi tien ajamiseen saa kulumaan aikaa. Sitä ei tarina kerro, onko tien nimi mahdollisesti Haltin tai Hillebergin sponsoroima.

Pohjoinen reitti kulkee varsin pitkään Patvinsuon kansallispuiston reunaa ja myös sen sisällä. Patvinsuo on varsin näyttävä kokoelma niin suota kuin Karjalan honkaakin.

Patvinsuota

Hiienlahden pudotuspaikalta

Hiienlahden tie kulkee Hiienvaaran ampuma-alueen reunaa. Alueen käyttäjä on lähinnä rajavartiolaitos Kontiorannan varuskunnan lakkauttamisen jälkeen. 

Se, että tieltä metsään poikkeaminen on ei-toivottua, ei jääne kenellekään epäselväksi

Pohjois-Karjalaankin on pesiytynyt syöpä laittaa satunnaiset liikennemerkit tietyömaille. Teillä 5200+5201 on menossa rakenteen parantamisurakka noin 23 kilometrin matkalla. Se alkaa tällaisella merkillä:

Asiaan kuuluu, että merkkiä ei toisteta kertaakaan. Hämmennys on hienoinen, kun 5200:n ja 5201:n risteyksessä tulee vastaan tällainen:

Risteyksen jälkeen on 30 km/h rajoitusmerkki, jota kukaan ei näy noudattavan. Rajoituksen päättämismerkki on 15 kilometrin päässä. Asiassa on vain se pikkuinen pulma, että Huhuksen kylän kohdalla on rajoitus 60 ja kylän päättyessä on merkki "nopeusrajoitus päättyy". Siitä eteenpäin tietyön vastaavan mestarin mielestä nopeusrajoitus lienee 30, kun tieliikennelaki säätää sen olevan 80. Aikamoinen haarukka.

Kiitotie Tarvontie

Joitakin päiviä sitten uutisoitiin pienlentokoneen onnistuneesta pakkolaskusta seinäjokilaiselle tielle. Tällaiset tapaukset eivät ole aivan ainutkertaisia. Palautetaanpa mieliin tapahtuma runsaan 40 vuoden takaa.

Huhtikuussa 1983 ykköstietä Vihdin Palojärven kohdalla liikkuneita kohtasi poikkeuksellinen näky: pientareelle pysäköity lentokone.

Lennonopettaja ja oppilaansa olivat lähteneet Malmilta Tampereelle ja takaisin. Tankissa oli polttoainetta neljän tunnin lentoa varten. Paluumatkalla oli Toijalan kohdalla noussut sumu. Lentäjät koukkasivat länteen seuraten rautatietä Humppilaan ja sieltä kakkostietä Forssaan ja Karkkilaan.

Koska sumu vain sakeni, tehtiin ratkaisu yrittää Malmin sijaan Nummelaan. Nummelan kenttä on kuitenkin Lohjanharjun laella noin 110 metrin korkeudessa ja siellä sumu oli erityisen sakeaa ja yrityksestä oli luovuttava.

Lentäjät olivat kaarrelleet kentän lähettyvillä niin matalalla, että maassa olleet ihmiset olivat viittilöineet kohti Nummelan kenttää. Sumun takia sitä ei kuitenkaan löydetty.

Jäälle laskeutumisesta luovuttiin, koska huhtikuussa etelän jäihin ei enää ole luottamista. Pellot taas saattoivat olla talven jäljiltä liian pehmeitä. Siispä Tarvontielle!

Rekan peesistä löytyi sopiva aukko ja siihen sitten laskeuduttiin ja ohjattiin kone nätisti tien sivuun.

Nummelan kentältä on laskeutumispaikalle noin 7 km

Laskeutumispaikka on runsaan 50 metrin korkeudella ja tuolloin pilvien alapuolella.

Seuraavana aamunakin oli vielä sumua. Iltapäivän mittaan se hälveni, poliisi sulki moottoritien hetkeksi ja sinä aikana kone rullasi ja nousi matkalleen kohti Malmia.

Moottoritien kulkupelejä. Iltalehti

Jalasjärvellä

Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärvellä kuhisi 2010-luvun alkupuolella. Kunta ja sikäläinen kurssikeskus kehittivät kuvion valtionapujen pumppaamiseksi kuntaan oikein kunnolla. Kupla puhkesi, valtio peri 35 miljoonaa euroa maksettuja rahoja takaisin, kunta ajautui kriisikunnaksi ja tosiasialliseen pakkoliitokseen ja lopuksi korkein oikeus totesi oikeaksi hovioikeuden päätöksen, jolla kunnanjohtaja ja koulutusjohtaja passitettiin telkien taakse. Kuntaliitos Kurikkaan astui voimaan vuoden 2016 alusta.

Tässä nykyisessä Kurikan kaupungin Jalasjärven kaupunginosassa on pitkään ratkottu murheenkryyniä.

1970-luvulla rakennettiin uusi tie Jalasjärven ja Seinäjoen välille lyhentäen 15 kilometriä matkaa etelästä Seinäjoelle. Tästä tehtiin vuonna 1979 kantatie 64. 1990-luvun numerointiuudistuksessa siitä tuli osa Jalasjärven–Seinäjoen–Uusikaarlepyyn valtatietä 19. Myöhemmin tämä runkotiereitti viitoitettiin niin, että kaukokohteeksi vaihtui Kokkola.

Murheenkryyni on kolmostien ja valtatien 19 risteys, jolla on taipumusta ruuhkautumiseen. Pitkän jahkailun jälkeen risteystä ruvetaan laittamaan uuteen uskoon.

Nykyisen risteyksen topologia on se, että Seinäjoen haara liittyy T-risteyksen "jalkana" kolmostiehen. Kuitenkin risteyksen läpi kulkevasta liikenteestä pyöreästi kaksi kolmannesta kääntyy etelästä Tampereen suunnasta koilliseen Seinäjoelle tai päinvastoin. Seinäjoen suunnasta jonot aika ajoin ovat merkille pantavia.

Nyt rakennetaan köyhän miehen eritasoliittymä, jossa Seinäjoelta etelään saapuva liikenne alittaa kolmostien ja liittyy siihen ramppina. Vaasan suunnasta Seinäjoen suuntaan kääntyvän liikenteen volyymi on vähäinen ellei mitätön ja sille kanavoidaan oma kääntymiskaistansa.

Syy vasemmalle kääntyvän liikenteen vähäisyyteen on, että runsaat kaksi kilometriä pohjoisempana kulkee itä-länsisuuntainen seututie 672 Kauhajoki–Peräseinäjoki–Alavus, "Tokerotie". Se toimii valtateiden välisenä yhdyskäytävänä ja oikotienä, mutta eihän sitä nyt hyvänen aika voi sellaiseksi viitoittaa.

Uusi liittymä on periaatteessa samanlainen kuin valtatien 25 ja seututien 111 Lepin liittymä Karjaalla. Se kaiketi on toiminut isommitta moitteitta.

Yksi pieni yksityiskohta kiinnittää huomiota. Seinäjoen suuntaan lähtee risteyksestä lyhyt kaksikaistainen osuus, jonka päättyvälle kaistalle risteyksen pääliikennesuunta ohjataan.

Ratkaisu on outo, mutta ehkäpä vasemmalta tulevan liikenteen vähäinen määrä tekee sen ongelmattomaksi.

Tulva

Kevät 1966 oli Suomessa suurtulvien vuosi. Tulvat vaivasivat sekä lounaista Suomea että Etelä-Pohjanmaata. Erityisen paljon tulvavahinkoja raportoitiin Loimijoen ja Kyrönjoen varressa.

Kun toukokuu läheni loppuaan, valtavat tulvat iskivät Lappiin. Kriittinen tilanne oli Pelkosenniemellä, jossa jouduttiin iso joukko väkeä evakuoimaan, jopa helikopterein. Jääpatojen takia Kemijoen veden pinta nousi metrikaupalla aiheuttaen suurta tuhoa kirkonkylällä. 

Pelkosenniemen kirkonseutua. Suomen Kuvalehti

Varsinkin Kemijoen itäpuolen tieverkko tuohon aikaan oli varsin vaatimaton, lähinnä polkuja. Väkeä joutui odottelemaan evakuointia yön selässä rakotulilla.

Pelkosenniemi 1971

Vaurioita tieverkolle sattui pitkin Lappia. Nelostiekin oli Ivalossa täysin poikki 15 tuntia Ivalojoen tulviessa. Myöhemmin tie katkesi myös Kaamasessa. Myös Ivalon keskustassa nelostie oli veden vallassa ja väki liikkui veneillä.

Helsingin Sanomat

Ivalon keskustaa. Siida

Ehkä yllättävin tilanne sattui Kaamasen ja Utsjoen välisellä vasta vuonna 1959 valmistuneella tiellä. Tenojokeen syntyi jääpato ja tulva nousi Tenojoen sivujokeen Utsjokeen. Vastavirtaan noussut tulva tuhosi vuona 1958 valmistuneen Utsjokisuun sillan. Lisäksi Utsjoelta Nuorgamiin tuolloin kulkeneelta polkutieltä tulva vei Vetsijoen sillan Vetsikossa.

Helsingin Sanomat

Lapissa tulva tuotti isoja ongelmia, koska toisin kuin eteläisessä Suomessa tulvan katkaisemille teille ei ollut kiertotietä. Helsingin Sanomain luettelo tulvan valtaamista teistä on 60 vuotta myöhemmin melko uskomatonta luettavaa:

• Valtatie 21 Kilpisjärven eteläpuolella poikki Haukijoen sillan penkereiden sorruttua. Ei kiertotietä.
• Utsjokisuun silta poissa. Ei kiertotietä.
• Vetsikon silta poissa. Ei kiertotietä.
• Ivalo–Akujärvi (nykyinen kantatie 91), paikoin 50 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä.
• Pelkosenniemen–Savukosken maantie, tulva vienyt Kitisen silta penkereet. Ei kiertotietä.
• Vuotso–Lokka, paikoin 50 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä. Tie jäi sittemmin Lokan altaan alle.
• Sirkka–Köngäs, paikoin 100 cm vettä tiellä. Ei kiertotietä.

Katkenneet tiet kartalla

Armeija tuli apuun muun muassa Pelkosenniemellä ja jokien pinnat saatiin dynamiitilla varsin nopeasti laskuun. Tilanne normalisoitui kohtalaisen pian: Viikon päästä Helsingin Sanomat ei enää uutisoinut tulvista mitään muuta kuin majavapadon aiheuttamista ongelmista Ruokolahdella.

Itä-Siperian suomarakatti

Kaikesta päätellen on löytynyt uusi eläinlaji. Se piileksii lähellä raideliikennetyömaita ja aika ajoin laskeutuu puusta silloin, kun on aika tehdä poikkeavien liikennejärjestelyjen opastusta. Pienillä mutta kätevillä kätösillään se yön hiljaisuudessa tekee jotain sellaista, jota ihminen ei kuuna päivänä keksisi. Aamulla sitten vain päästään ihailemaan ja ihmettelemään näitä innovaatioita.

Mallia se toki on ottanut muualta, kuten taannoisen artikkelin Salamitaktiikkaa ja ohjeistusta mukaisista ratkaisuista.

Aloitetaanpa Espoosta.

Kaupunkiratatyömaa tarvitsi Kirkkojärventien varren bussiterminaalin alueen käyttöönsä. Kadun toiselle puolelle tehtiin tilapäinen terminaali ja siitä lyötiin rumpua pitkään. Rummunlyönti oli kovin vaimeata silloin, kun olisi ollut hyvä kertoa, että samassa yhteydessä Kirkkojärventie katkaistaan läpikululta.

No, puusta kun laskeuduttiin, niin askarreltiin Kyltti. Juuri sellainen Kyltti, että voidaan sanoa, että opasteet on tehty, mutta joka on tienkäyttäjän kannalta kutakuinkin hyödytön.

Kyltissä oli yksi pieni mutta fundamentaalinen vika. Se opasti kiertotieksi Espoontien tai Siltakadun. Jos kylttiä laadittaessa olisi jaksettu vilkaista radan toiselle puolelle, olisi huomattu myös Siltakadun olevan suljettu. Muutaman päivän päästä joku oli huomannut tämän höyhenenkevyen epämukavuuden ja käynyt pakkausteipillä yliviivaamassa Siltakadun. Tosin ruotsinkielisiä edelleen johdetaan harhaan, mutta olisiko se niille aivan oikein? Ratatyömaan mestari varmaan tietäisi.

Kaikki hyvin?

No ei. Espoontielle olisi pitänyt osata kääntyä 900 metriä ennen Kylttiä. Kyltin jälkeen asiallisia kääntöpaikkoja ei vähään aikaan sitten olekaan.

Tuomarilan kohdalla kadussa on jokin Ehdottoman Välttämätön kuoppa, jonka pitää ilmeisesti olla siinä muutaman viikon. Paikalla on liikenteenohjaus ja tiekohtainen nopeusrajoitus 30. Varastolla on ilmeisesti ollut ylimääräisiä nopeusrajoitusalue päättyy ‑kilpiä, kun sellaisella on keksitty päättää tämä tiekohtainen rajoitus.

Vaihdetaan kaupunkia, Helsinkiin, tuonne maailman toimivimpaan kaupunkiin. Nimitykselle on viime aikoina syntynyt aivan uusia ulottuvuuksia, onhan se mestarijunailija Vapaavuoren käsialaa hänen olleessaan Tatin kaupunginjohtajana.

Tatissa tehtään uutta ratikkalinjaa. Kaivinkoneet on tuotu ja uusia jänniä liikennejärjestelyjä on otettu käyttöön.

Turunväylän ja Huopalahdentien liittymä laitetaan uuteen uskoon. Opastetauluja on siirretty ja keskustaan kulkijat ohjataan sille kaistalle, joka päättyy kohta Huopalahdentielle. Parhaiten pääsee keskustan suuntaan, kun pitää totutun ajolinjansa ja jättää kyltit huomiotta.

Vasenta Pasilaan ja Pitäjänmäelle, oikeata keskustaan. Niinhän sitä voisi luulla.

Vasen kaista avautuu kahdeksi

Ja nämä kaksi kumpikin vievätkin keskustaan!

Kaistat menevät siis suunnilleen tämän kaavion mukaan. Toisin kuin suunnistustaulussa kuvataan (kaksi kaistaa oikealle, kaksi vasemmalle), kääntyviä kaistoja on yhteensä viisi. Tämä on vähän kuin viisi kirjainta, johon voit luottaa, Ford.

Vihdintielläkin on otettu käyttöön kylttitemppu.

Ympyrän jälkeen teollisuusalueelle on kaksi reittiä, Karvaamokuja ja Valimokuja. Valimokuja on suljettu kesäksi ja asiaan tietenkin kuuluu, että asiasta tiedottamista varten laitetaan Kyltti. Kyltti on kuitenkin kaksikaistaisella ajoradalla keksitty laittaa vain vasemmalle puolelle. Ja kuten aina, pitää tietää, missä Karvaamokuja on. Kylttikin on jopa vähän toistakymmentä metriä ennen kuin Karvaamokujalle vievä kaista alkaa. Reaktioiden pitää olla James Bond ‑tasoa.

On se kyltti oikeallakin. Mutta vasta Karvaamokujan risteyksen jälkeen, jolloin se on täysin hyödytön. Tällä pienellä käytännön pilalla saadaan porukka ajamaan ylimääräinen runsaan kolmen kilometrin kierros plus eksymislisä.

Pientä kiertoa.

Ilmeisesti on täysin pois suljettu ajatus hoitaa työmaan poikkeusreitit älyvapaiden tekstikilpien sijaan ajoreittiopastuksella, esimerkiksi tällaisella.

Ai niin, se olisi erilainen toisesta suunnasta tultaessa. Se ei käy, se ei käy, se ei käy, se ei kertakaikkiaan käy.

No, päättyy se Vihdintienkin työmaa aikanaan ja 30 km/h nopeusrajoitus poistetaan. Ja mitä tulee tilalle? Ähäkutti, eipäs tulekaan Vihdintien normaalirajoitus, vaan laitetaanpas tuohon 40, suoralle nelikaistaiselle tielle, jossa ei ole mitään esteitä.

Mitähän suomarakatti syö? Pähkinöitä varmaankin.