20.10.2018

Tietämättömyys on ilomme!

Lehdistön rakkaita vakioaiheita ovat vaikeaselkoiset liikennemerkit, eritoten pysäköintiin liittyvät. Yleensä jutut esittävät kysymyksen, mitä tämä tarkoittaa. Jutun perässä on sitten 100-200 kommenttia ja tulkintaa ja tulkinnoista valtaosa on täysin päättömiä. Suurella osalla kommentoijista on kuitenkin kaikesta päättäen ajokortti, mutta siitä huolimatta aivan perusasiatkin tuntuvat olevan hukassa kuin Punahilkan isoäiti.

Ei ehkä olisi huono ajatus, että liikennesääntöjen perusasiat pitäisi käydä tenttimässä vaikka edes kerran kymmenessä vuodessa.

Perusasioiden hukassa oleminen ei ole tuntematonta myöskään liikennemerkkejä asettavien kaupungin- ja kunnaninsinöörien keskuudessa, mutta ei puututa tällä kerralla siihen seikkaan. Käsitelkäämme siis laillisia säädökset täyttäviä merkkejä.

Peruslähtökohta pysäköinnin merkitsemissä ovat liikennemerkit "pysäköinti kielletty" (pyöreä) ja "pysäköintipaikka" (neliö, P-kirjain). Ensin mainitulla säädellään yleensä ajoradan reunan pysäköintiä ja jälkimmäisellä pysäköintiruutuja. Niitä sitten höystetään erilaisin lisäkilvin.

Merkkien tulkinta käy samaan tapaan kuin elefantin syöminen: pala kerrallaan. Seuraavat pelisäännöt lisäkilpien tulkitsemiseksi kattavat melkein merkin kuin merkin:
  • Jos on numero, jonka perässä on "min" tai "h", kyse on aikarajoitetusta pysäköinnistä.
  • Jos aikarajoituksen edessä on pysäköintikiekon kuva, pitää käyttää pysäköintikiekkoa.
  • Jos aikarajoituksen edessä on pysäköintimittarin kuva, pysäköinnistä pitää maksaa.
  • Jos siinä on kaksi numeroa, joiden välissä viiva, kilpi kertoo, milloin kielto, aikarajoitus tai maksuvelvollisuus on voimassa. Muina aikoina pysäköinti on vapaata. Musta tai valkoinen teksti tarkoittaa arkipäivää, suluissa oleva lauantaita ja punainen teksti sunnuntaita tai pyhäpäivää.
  • Jos numeroiden keskellä onkin piste, kyseessä ei ole kellonaika vaan päiväys. Merkki saattaa olla voimassa esimerkiksi talven ajan.
  • Jos kilvessä on numeroiden perässä "m" ja reunoilla ylös osoittavat nuolet, merkin voimassaolo ulottuu mainitun metrimäärän päähän.
  • Jos kilvessä on nuoli, tämä osoittaa merkin vaikutussuunnan. Pelkkä alaspäin osoittava nuoli merkitsee aiempana sijaitsevan merkin vaikutusalueen päättymistä.
  • Jos kilvessä mainitaan asukaspysäköintitunnus, tällaisen haltija on vapaa aikarajoista ja maksuvelvollisuudesta.
  • Jos kilpi on lisäkilpi "pysäköintitapa", pysäköi auto kaavion mukaisesti, joissain tilanteissa katukiveyksen tuolle puolelle.
  • Jos lisäkilpi "pysäköintitapa" on mustakeltainen ja päämerkki on "pysäköinti kielletty", olet mitä todennäköisimmin Helsingissä, jossa katurakennusosasto ja pysäköinninvalvonta eivät tiedä, että kyse on säädösten vastaisesta virityksestä. Pysy kaukana, koska bonuspalkatun lappuliisan haukansilmältä et voi välttyä. Saat rahasi takaisin viimeistään Korkeimmasta hallinto-oikeudesta, mutta siihen menee aikaa ja vaivaa.

Pysäköinti sallittu kahden tunnin ajan pysäköintikiekkoa käyttäen klo 8-18 arkisin ja 8-14 lauantaisin; muina aikoina rajoituksetta. Pysäköidään keula tai perä kohti jalkakäytävää.

Ilmeisesti on ämöriikkäläisyyden vaikutusta, että ilmaisua "24 h" ei ymmärretä aikarajaksi, vaan luullaan sen tarkoittavan samaa kuin "aina". Siksi tällaista asetelmaa usein ihmetellään lehtien sivuilla ja Intterwebin sivustoilla:



Se aukeaa helposti edellä mainituilla säännöillä: Arkisin ei saa pysäköidä 24 tuntia pitemmäksi ajaksi. Siihen tieliikenneasetus ei ota kantaa, katkaiseeko viikonloppu pysäköintiajan laskennan, eli saako paikasa pysäköidä perjantain aamusta maanantain iltaan. 

16.10.2018

Jännevirran uusi silta

Teillä ja turuilla on alkuvuodesta 2014 artikkelissa Jännevirta kertonut valtatiellä 9 Kuopion ja Joensuun välisellä osuudella sijaitsevasta Jännevirran sillasta, joka on ollut pullonkaula sekä maantie- että vesiliikenteellä. Vuoden verran kirjoituksen jälkeen sillasta katkesi tukirakenteita, jotka kuitenkin kyettiin korjaamaan.


Vanha silta

Vanha silta on kaunis kaarisilta, johon liittyy avattava silta. Kaarisilta on ensimmäinen Suomessa tehty tyylipuhdas langerpalkkisilta: Kaarisilta, jossa vaakasuoria palkkeja kannattelee yläpuolinen kaari. Siltaa ruvettiin rakentamaan jo vuonna 1938, mutta itärajan suunnan tapahtumat viivyttivät sen valmistumista vuoteen 1951 saakka.

Sillan korvaava uusi palkkisilta avattiin autoliikenteelle syyskuussa 2018 ja kevyelle liikenteelle pari viikkoa myöhemmin. Uusi silta on eri numeroa kuin vanha: Sen alituskorkeus on 24,5 metriä, eli enemmän kuin vanhan sillan kaaren korkeus.


Uusi silta näkyy maisemassa varsin vahvasti

Seuraavaksi on vuorossa vanhan sillan purku, jonka on laskettu valmistuvan vielä vuoden 2018 puolella. Silta kierrätetään terässulattoon.

Jännevirran silta on ensimmäinen valmistuva Saimaan syväväylän kolmesta yhtaikaa rakenteilla olevasta kiinteän sillan rakennustyöstä. Työt Savonlinnassa Laitaatsalmessa ovat aika pitkällä ja Sulkavalla Vekaransalmessa alkoivat kuluvana vuonna.


Syväväylän siltatyömaat: Jännevirta pohjoisimpana, Laitaatsalmi Savonlinnassa ja Vekaransalmi Savonlinnan lounaispuolella.

Kukin näistä kolmesta tuottaa massiivisen korkean sillan, jotta Saimax-luokan alukset mahtuvat niiden alta. Jokainen tehdään eri syistä: Jännevirralla korvataan vanha silta, Savonlinnassa siirretään syväväylä kokonaan toiseen paikkaan nykyisen ollessa vaikeasti navigoitava ja Vekaransalmella korvataan lossi sillalla.

Avattavien siltojen kestoikä tuntuu jäävän kovin lyhyeksi, vain muutamaan kymmeneen vuoteen. Siksi näitä kiinteitä siltoja rakennetaan.

Lossiromantiikkaa on kuitenkin edelleen tarjolla Saimaallakin. Syväväylän ylitse kulkee Vekaransalmen sillan valmistuttua seitsemän lossia ja muuallakin koko joukko.

PS. Tämä on Teillä ja Turuilla -blogin 600. artikkeli.

12.10.2018

Mitä tehdä puolentoista tusinan tielle?

Valtatie 18, eli puolentoista tusinan tie, on ollut keskustelun kohteena useasti.

Taustahan on se, että joku, joko kulloinenkin tienrakentamisesta vastaava taho, tai asioista vastaava ministeriö, mikä onkaan tällä viikolla nimeltään, on miespolven verran ajanut valtatietä 18 kuin käärmettä pyssyyn. Ajatus on se, että Vaasan ja Jyväskylän välille on saatava suorempi yhteys kuin Lapuan, Kyyjärven ja Saarijärven kulkeva valtateiden 16 ja 13 muodostama reitti. 1990-luvun puolessa välissä valtatieksi 18 numeroitiin erilaisista seututeiden ja yhdysteiden pätkistä koostunut reitti Ylistarosta Petäjävedelle.



Alkuperäinen toiveuni oli reitti Ähtärin Myllymäeltä Keuruulle, mutta tuon hyvin mäkisen seudun läpi kulkevan valtatien rakentaminen sai aikoinaan kylmää kättä. Sen sijaan tie reititettiin Väätäiskylän ja Multian kautta Petäjävedelle.


Tie on pääosin laadultaan kelvollista seututietasoa. Mutta että valtatie?

Operaatio oli varsin kummallinen, koska valtateiltä odotetaan edes jotain laatutasoa. Ilmeisesti taktiikka oli se, että kun meillä nyt on huonokuntoinen valtatie, valtio ilman muuta lapioi siihen rahaa kottikärrykaupalla. Niin ei kuitenkaan käynyt ja tuloksena on 14 kilometriä eli pari prosenttia lyhyempi reitti, jota ei juuri käytetä. Sen sijaan tienpitäjä tuntuu tekevän kaikkensa saadakseen uskotelluksi, että tuosta kannattaa mennä.


Seinäjoen ja Alavuden välillä tie ylittää Haapamäen radan kolmesti tasoristeyksessä


Tie kääntyy varsin monessa risteyksessä ja tuolloin jokin valtatien suunta jää väistämisvelvolliseksi pienemmän tien suhteen.

Tienpitäjä ei kuitenkaan ole ainoana työntämässä kettinkiä. Etelä-Pohjanmaan liitto sekin on vaatimassa tien parantamista ja perustelee asiaa muun muassa sillä, että Ähtärin ja Multian välillä on valmis aluevaraussuunnitelma. No kukas on suunnitelman laatinut? Keski-Suomen liittohan se. Jos kaikki maakuntaliittojen kehittämät tiesuunnitelmat toteutettaisiin, maailmasta loppuisi ennen pikaa asfaltti.

Vaikuttaa hieman siltä, että Etelä-Pohjanmaan liitto olisi nostanut kädet pystyyn. Tärkeimmäksi lähiajan kehityskohteeksi se nostaa Ylistarossa sijaitsevan teiden 16 ja 18 haaran uudelleenmuotoilun siten, että valtatie 18 tulisi pääsuunnaksi. Tälle kahden miljoonan hankkeelle on saatu H/K-luvuksi lasketuksi peräti 3,4 eli jostain on kehitetty lähes seitsemän miljoonan euron yhteiskunnallinen hyöty.


Tien viitoitus ei ole yhdenmukainen. Jyväskylässä tilanne on sillä tavoin konsistentti, että viitoitusta Vaasaan ei ole kummankaan vaihtoehdon kautta.


Vaasan päässä tietä kyllä mainitetaan Jyväskylä viitoituksen suuntana. Tien 16 aikaisempi viitoitus Vaasaan sai kenkää ja korvattiin tien 18 kylteillä.


Ylistarossa on kuitenkin ollut vastassa pikku yllätys. Siellä tie 18 onkin viitoitettu vain Seinäjoelle ja Jyväskylän viitoitus on ohjannut tuolle hävettävälle 16-tielle.

Mutta kun käärmettä ei saa pyssyyn ja kun kettingin työntäminen ei tunnu onnistuvan, mitä keinoksi? Mitäpä jos luovuttaisiin koko jutusta. Etenkin, kun teiden 13/16 reitille on pikkuhiljaa rakentumassa kolmisenkymmentä kilometriä pitkä moottoritieosuus, 18-tiestä tuskin koskaan saadaan uskottavaa pääreittiä.

Ei seutua silti tarvitse jättää ilman pääteitä. Ylistaron ja Seinäjoen väli voitaisiin hyvin palauttaa kantatieksi 64. Alavuden-Ähtärin-Saarijärven tie voitaisiin nimetä kantatieksi; vaikkapa numero 61 olisi vapaana. Tai sitten voitaisiin tehdä oikea megakantatiepläjäys 69 reitille Kauhajoki-Alavus-Saarijärvi-Suonenjoki-Pieksämäki-Mikkeli-Puumala-Imatra, 560 kilometriä. Vähän ysitien hengessä.


Alavuden-Saarijärven tie; oiva poikittaisreitti kantatienä

Numeron 18 voisi senkin uusiokäyttää, toistamiseen. Oriveden ja Lapuan välinen tie 66 on koko matkaltaan valtatietasoinen ja sitä laajalti käytetään kulkemiseen Pohjanmaalle. Siitä voitaisiin tehdä valtatie 18. Ratkaisussa olisi sekin puoli, että Alavus ei menettäisi valtatietään: sitä vain käännettäisiin 90 astetta!



Tehkää uus, valtatie kolme kertaa kuus!


8.10.2018

Tohmajärven kirkon vaiheilla

Tohmajärvi on vajaan 5000 asukkaan kunta Pohjois-Karjalassa. Kuuluisia tohmajärveläisiä ovat muun muassa muusikko Katri Helena Kalaoja ja takavuosien keihäsmestari Seppo Räty.

Tohmajärvi menetti Moskovan rauhassa osan alueestaan, mutta toisaalta sai lakkautetun Pälkjärven kunnan Suomen puolelle jääneet alueet. Itärajapainotus kasvoi, kun Värtsilän kunta liitettiin Tohmajärveen vuonna 2005.

Tohmajärven luoteis-kaakkoissuunnassa halkaiseva tie on ollut vuosien varrella muutosten kohteena ja nyt on taas uutta suunnitteilla.

Vuonna 1938 tehdyssä ensimmäisessä teiden numeroinnissa Tohmajärveä halkonut Sortavalan-Joensuun-Kajaanin tie määrättiin valtatieksi 18. Tohmajärven keskustaajaman Kemie reunalla oli tienristeys, josta erkani kantatie 71 Savonlinnaan. Kemie oli siis pääteiden risteys lyhyen aikaa.


Tohmajärvi vuonna 1938

Karjalan kannaksen menetyksen jälkeen jokseenkin kaikki luoteis-kaakkoiset tieyhteydet katkesivat ilman, että korvaavia yhteyksiä oli juurikaan tarjolla. Helsingin ja Sortavalan välinen valtatie 6 käännettiin Parikkalasta kohti pohjoista Kiteen Puhokselle, sieltä entistä tien 71 reittiä Kiteellen kautta Tohmajärvelle ja edelleen tien 18 reittiä Joensuuhun. Valtatie 18 typistyi Joensuun ja Kajaanin väliseksi tieksi ja kantatie 71 typistettiin päättymään Puhokselle.

Suuria sodanjälkeisiä rakennusurakoita olivat uuden kuutostien rakentaminen ja korvaavan ratayhteyden rakentaminen Imatralta Parikkalan ja Onkamon kautta Joensuuhun. Kun uusi kuutostie valmistui, entinen Sortavalan valtatie jäi enemmän tai vähemmän sivussa olevaksi maantieksi.

Maantien kuitenkin pelasti rautatieliikenne. Niiralan raja-asema avattiin varsin pian sodan jälkeen vuonan 1945 aluksi sotakorvausliikenteelle ja vuonna 1948 muulle tavaraliikenteelle. Tarvitseehan raja-asema kunnollisen maantienkin.

Kuutostieltä Onkamosta rajalle Niiralaan johtava tie oikaistiin ja se aikanaan sai numeron 490. Maantieliikenteelle raja Niiralassa aukesi vuonna 1964 ja rajoitetulle matkailuliikenteelle vuonna 1988. Viralliseksi rajanylityspaikaksi Niirala tuli vuonna 1995 ja ympärivuorokautisesti toimivaksi 2005.

1990-luvun numerointiuudistuksessa aiemmin vapaaksi jäänyt numero 70 siirtyi Onkamon-Niiralan tielle, joka siis tuolloin siirtyi takaisin pääteiden kastiin. Vuonna 2010 jatkettiin valtatie 9 Kuopiosta Niiralaan ja Tohmajärvi oli palannut valtatieaikaan. Kemien ja Onkamon välisellä tiellä on siten jo kolmas valtatienumerointi: aluksi 18, sitten 6 ja nyt 9.

Tien profiili ei ole kaikkia miellyttänyt. Etenkin Kemiestä itään laskeutuva jyrkkä mäki, jossa tie putoaa 70 metriä kilometrin matkalla, on joillakin keleillä hankala.


Kemie on mäen laella ja tie Niiralan suuntaan laskeutuu jyrkästi

Uudesta tiestä on valmistumassa yleissuunnitelma. Sen mukaan kuutostiehen liityttäisiin eritasoliittymällä nykyisen risteyksen pohjoispuolella (mutta vuoden 1938 tielinjan eteläpuolella) ja Kemien taajama kierrettäisiin pohjoispuolelta. Aika näyttää, viekö tämä asiakkaita Kemien kauppaliikkeiltä. Kemien itäpuoleinen mäki korvautuisi lännempänä olevalla loivemmalla.


Yleissuunnitelmaehdotuksen mukainen reitti (punainen) ja nykyinen tie (musta). Teiden pohjoispuolella kulkee rautatie.

Yleissuunnitelman laatiminen sinänsä ei vielä tarkoita, että tie koskaan rakennettaisiin. Itse rakentaminen riippuu Arkadianmäen porukasta ja kaikki puolueet tuntuvat olevan sillä kannalla, että juuri tiestön uusiminen ja ylläpito ovat oivia säästökohteita.

4.10.2018

Ramppeja ja ympyröitä

Sen lisäksi, että valtateillä, kantateillä, seututeillä ja yhdysteillä on numeronsa, myös eräillä muilla tietyypeillä on omansa. Rampeille ja liikenneympyröille on numerot väliltä 20000-39999. Liikenneviraston käytäntö on, että yhden liittymän kaikilla rampeilla on sama numero. Kun liittymä on kiinni toisessa, pikku rajanvetojuttuja voi esiintyä.

Tällä kertaa olemme tekemässä Digiroadista poimintoja, joilla selvitämme, missä ovat komeimmat eritasoliittymät ja liikenneympyrät.

Eritasoliittymän komeuden kriteeriksi otamme ramppien pituuden. On varsin luonnollista, että tällä kriteerillä komeimmiksi pääsevät moniramppiset kahden nelikaistaisen tien väliset liittymät.

Komeimmaksi varsin itseoikeutetusti osoittautuu Tampereen eteläinen spagetti, jossa etelästä tulevat valtatiet 3 ja 9 liittyvät kehätiehen. Ramppien yhteispituus on peräti 13,2 kilometriä. Osin syynä on kasvu kiinni eteläisempään liittymään, jolloin spagetin rampit jatkuvat pitkälle.


Tampere E:n spagetti

Kakkosena on kantatien 45 eli Tuusulanväylän ja Helsingin Kehä III:n liittymä, joka on tyypiltään 3/4-turbiini. Ramppeja on 10,7 kilometriä.


Kantatie 45/Kantatie 50

Kolmonen on sekin Tampereen kehätiellä: valtatien 12 liittymä, myös 3/4-turbiini. Ramppeja on 9,9 kilometriä.


Valtatie 3/Valtatie 12

Pistesijojakin jaetaan. Neljäntenä on nelostien ja Kehä I:n Kivikon liittymä Helsingissä, 8,7 km ja viidentenä Kehä III:n ja valtatie 7:n liittymä, josta on hiljalleen syntynyt 3/4-neliapila. Tällä on pituutta 8,1 km. Kuudentena on Kehä III:n ja nelostien liittymä, 2/4-turbiini, 7,3 km.

Liikenneympyröiden komeuskriteeri on renkaan pituus. Ei liene yllätys, että ykkönen on Haagan ympyrä Helsingissä, tuo maakunnassa synkkää kauhua herättävä hornankattila. Renkaalla on pituutta 425 metriä.


Pitäjänmäentie (St110), Vihdintie (St120), Huopalahdetie, Eliel Saarisen tie

Hopeasija menee taas Tampereen kehätielle, valtatien 11 liittymään. Liittymän liikenneympyrä on kolmisenkymmentä metriä pienempi kuin Haagan, 396 metriä.


Valtatie 3/Valtatie 11

Kolmas yli 300-metrinen ympyrä on Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoen tuliterän itäisen ohikulkutien pohjoispäässä, jossa valtatie 19 ja kantatie 67 kohtaavat. Tämä on se ympyrä, johon ilkikurinen seinäjokinen projektipäällikkö laittoi kilven: "Nurmolaiset, enintään kolme kierrosta". Ympyrällä on pituutta 346 metriä.


Valtatie 19/Kantatie 67

Pistesijoille 4-6 pääsevät Kemin-Tornion moottoritien päässä valtatiellä 29 oleva ympyrä, 247 metriä, Vaalimaan uusi ympyrä seiskatien itäpäässä, 242 metriä ja Maskun liittymän ympyrä valtatien 8 moottoritieosuudella, 238 metriä.

30.9.2018

Sukarin liittymä

Seinäjoen keskustan länsipuolella on lähinnä maatalouskäytössä ollut alue, johon on pitkään yritetty saada kaupallista toimintaa. Lähettyvillä Citymarketin omistava Kesko on kyennyt laittamaan kapuloita YIT:n Lakeuden Ankkuri -hankkeeseen sen verran tehokkaasti, että YIT vetäytyi siitä. Sen sijaan Sukari Konserni laittaa pellolle maan kolmannen Ideaparkin, hieman Lempäälän kompleksia pienemmän.

Seinäjoen kaupungin kanssa tehdyn sopimuksen perusteella kaupunki rakentaa kustannuksellaan eritasoliittymän alueen viertä kulkevalle Seinäjoen ja Kaskisten väliselle kantatie 67:lle.


Tähän se tulee

Lähettyvillä hiljaa virtaa Seinäjoki. Maaperä on maanrakennushommiin vaikeaa ja liittymän pohjatyöt tulevat olemaan vaativat. Löllösavea on syvimmillään 18 metriä, eikä senkään alla maaperä kovin tukeva ole. Kantatie rakennetaan liittymän kohdalla kolme metriä nykytason alapuolelle, siis kuoppaan, ja pohjaveden pinnan alapuolelle. Vaikeustasoa ei vähennä se, että aivan kantatien vieressä kulkee Seinäjoen ja Kaskisten välinen rautatie, jonka ei toivota putoavan maantienliittymän työmaakuoppaan.

Samasta radan läheisyydestä johtuu liittymän hieman futuristinen design, koska kantatien pohjoispuolella tilaa on vähän. Rombinen kai tuo perusmuoto on, mutta liikenteen välitys liittymän toisella olevan liikenneympyrän kautta tekee liittymästä erikoisen.




26.9.2018

Spagettien spagetti

Teillä ja turuilla on aika ajoin esitellyt monimutkaisia liittymäratkaisuita maailmalta. Varsin luonnollisista syistä suuri osa niistä sijaitsee Yhdysvalloissa.

Niin tämänkertainenkin. Tarkastelemme liittymäkompleksia, joka sijaitsee Newarkin lentokentän pohjoispuolella. Newarkin kenttä on yksi kolmesta suuresta New Yorkin seudun lentokentästä; toiset ovat John F Kennedy ja LaGuardia. Newarkin kautta kulki vuonna 2017 runsaat 43 miljoonaa matkustajaa, mikä on karkeasti noin kymmenen kertaa niin paljon kuin Helsinki-Vantaalla.

Kun itärannikon suurten kaupunkien alueella ollaan, tieverkko on järeä. Liittymässämme, joka on oikeastaan ainakin kolme liittymää, kohtaavat interstate-tiet 78 ja 95, U.S. Routet 1-9 ja 22 sekä New Jerseyn tie 21.


Länsiosa


Itäosa

Liittymän ensimmäinen versio on vuodelta 1952 ja sitä on erinäisiä kertoja paranneltu.

Karttapiirroksessa ratkaisu on jopa ehkä monimutkaisemman näköinen kuin todellisuudessa onkaan. Huiman kaistanvaihtorumban välttämiseksi I-78 on jaettu korokkeilla neljään ajorataan, joista kukin näkyy kartalla erillisenä. Tällä tavoin rauhoitetaan liikennettä erottamalla erkaneva ja liittyvä liikenne läpikulkevasta.



Tällaiset liittymäkompleksit saattavat kauhistuttaa muualta tulijaa, mutta periaatteessa ajaminen on helppoa: Otetaan etukäteen selvää, mihin pitää mennä ja missä liittymässä poistua, ja sen jälkeen seurata viitoitusta. Amerikkalainen moottoritieviitoitus on varsin selkeää ja loogista ja myös yhtenäistä eri osissa maata.



Lisää vaikeusastetta tuottaa se, että amerikkalaiseen tapaan liittymäkompleksi ei ole pelkästään moottoritieltä toiselle siirtymistä varten, vaan siinä on hieman yllättäviäkin yhteyksiä paikalliseen katuverkkoon. Liittymäalueen keskellä I-78:n ja US 1-9:n välissä on hotellialue ja hotelleille on kulku suoraan moottoriteille.


Liittymä katuverkkoon


22.9.2018

Mönkään meni

Kainuussa, Sotkamon ja Kajaanin lähimaastossa sijaitsee Talvivaaran kaivos, jonka historiasta ei juonenkäänteitä puutu. Kaivosfirmankin nimi ja konsernirakenne ovat muuttuneet jos ei nyt aivan kuunkierron tahtiin, mutta kuitenkin.

Hieman mutkia suoristaen homman idea on varsin yksinkertainen: Läheltä maan pintaa avolouhoksesta kaivetaan laihaa malmia, joka murskataan ja viedään kentälle valtaviksi kasoiksi rikastettavaksi. Kasoihin syötetään bakteeriliuosta, jonka sisältämät bakteerit rouskuttavat malmista esiin kaupallisesti kiehtovat ainesosat.

Kaivostoiminta on laajenemassa ja pulmaksi on käynyt yleisessä käytössä oleva maantie 8714, joka kulkee kaivosalueen reunalla liotuskasoja kierrellen. Kaivosyhtiö on esittänyt tien lakkauttamista ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskushan rupesi tekemään työtä käskettyä.



Asian piti olla läpihuutojuttu. Tien kuormitus on pieni ja eihän sen varrella ole kuin muutama hassu kylä.

Kajaanin kaupunki lausunnossaan totesi, että sen kun lakkautatte. Jopa ultimaatumi korvaavan reitin rakentamisesta pyyhittiin lausunnosta pois. Sotkamon kunta suhtautui hankkeeseen viileämmin: tunnusti tarpeet, mutta vaati korvaavaa yhteyttä.

Muut lausunnonantajat olivat tiukkoina. ELY-keskusta muistutettiin siitä, että Lahnasjärven kylän työmatkaliikenne suuntautuu pääosin Sotkamon suuntaan ja että nykyiset tiet ovat sekä surkeita, että tarkoittavat kymmenien kilometrien lisämatkaa. Lisäksi todettiin, että tie on tärkeä puunkuljetusten kannalta, ja vihjaistiinpa sitäkin, että metsästysturismi kärsii.



Tietä "siellä jossain"


Kierrellään kaivoksen vesialtaita

Niin sitten kävi, että ELY-keskus totesi lausuntoja luettuaan, että tietä ei lakkauteta ja lakkauttamiseen tähtäävän tiesuunnitelman laatiminen lopetetaan. Sen sijaan ELY-keskus ja kaivosyhtiö astuvat neuvottelupöytään miettimään, kuinka tie vedetään kaivosalueen halki turvallisesti.

18.9.2018

Pätkiä

Usein tilastoidaan pitkiä teitä, mutta mitäpä jos katseltaisiin lyhyitä. Keskitytään valtion teihin, eli sellaisiin, joilla on numero.

Ehdottomasti lyhyin valtatie on Keminmaan ja Tornion välinen 29. Sillä on pituutta vajaat 17 kilometriä. Toiseksi lyhyin on tälläkin foorumilla aika ajoin pilkattu 26 Hamina-Taavetti, 46 km. Pronssille pätkäkilpailussa pääsee Tampereen ja Porin välinen tie 11, jolle kertyy pituutta 94 kilometriä. Tampereen ja Porin välinen matka on hieman pitempi: Valtatie 11 alkaa Tampereen kehätiestä ja päättyy kakkostiehen hieman Porin itäpuolella.


Valtatie 21 Keminmaa, maailman pohjoisimmaksi mainittu moottoritie

Kantatiet ovat toista maata. Lyhyin on numeroltaan 98, puolen kilometrin tumppi Aavasaksan ja Tornionjoessa kulkevan Suomen ja Ruotsin välisen rajan välillä. Kakkossija saa ensimmäisen kolmostien reittiä seuraava Hämeenlinnan ja Pälkäneen Laitikkalan välinen 57, jolla on pituutta 31 km. Kolmossijan nappaa Turun kehätie 40, jota Piikkiön itäpuolelta Naantaliin on 33 km.


Kantatie 57 Hattulan vanhan kirkon vaiheilla

Kantateiden lyhyystilastossa on pistesijoille tungosta: Seuraavat 10 tietä ovat pituudeltaan 35-63 km.

Lyhyin seututie 954, noin 200 metriä, yhdistää valtatien 21 ja Muonion raja-aseman. Tilaston kakkonen 937 on sekin rajateitä, Pellossa. Pellon rajatien pituus on 280 metriä. Kolmonen on vajaan 400 metrin mittainen 411, joka Heinolassa yhdistää nelostien ja vanhan nelostien.


Seututie 954 kokonaisuudessaan

Lyhyin nelinumeroinen yhdystie johtaa nelostien ja valtatien 13 liittymän yhteydessä olevalle pysäköintipaikalle. Tämä yhdystie 6426 on 23 metriä pitkä. Hopeasijalle sijoittuva tie 6405 on sentään oikea tie: Johtaa Lievestuoreen rautatieasemalle ja on 78 metrin mittainen. Pronssitielle 9301 on kertynyt pituutta viisi metriä enemmän, 83 metriä. Tie johtaa Rovaniemellä Muurolan asemalle.


Yhdystie 6405 Lievestuore

Viisinumeroisten yhdysteiden tumppi on Keski-Pohjanmaan reunoilla Toholammilla sijaitseva tie 18170, pituus 50 metriä. Kakkonen on 56 metrin mittainen tie 11932 Lapinjärven Pekinkylässä teiden 11915 ja 11931 välissä. Nimi on leikkisästi suomennettu nimestä Bäckby. Naapurikylällä kuuleman mukaan puhutaan Itä-Uudenmaan hirveintä ruotsia, hindersbyskaa. Asiantuntijat kommentoikoot. Kolmonen häviää vain hieman: 59 metrin mittainen tie 13670 vie Iittalan asemalle entisessä Kalvolan kunnassa, nykyisessä Hämeenlinnan kaupungin Kalvolan kaupunginosassa. Tie muuten on nimeltään Asemakuja, ruotsiksi kaiketi Vapensmaker.


Yhdystie 18170 Toholampi

14.9.2018

(Epä)jatkuvuutta, osa n+1

Keskeinen ero suomalaisessa ja saksalaisessa viitoituksessa on se, että Saksassa kaistakohtaisen viitoituksen epäjatkuvuus on harvinaista. Epäjatkuvuudella tarkoitetaan tässä sitä, että kaista yhtäkkiä ei jatkukaan sinne, minne sen on aikaisemmin ilmoitettu jatkuvan.

Suomessa puolestaan viitoituksen epäjatkuvuus on turhankin yleistä, melkeinpä maan tapa.

Katsotaanpa Espoossa paikkaa, jossa viitoitus on varsin uusi, eli nyt kaivella vanhoja.



Nätisti kolme kaistaa rinnatusten. Seurataan viitoitusta paikkaan Olari. Sinne pääsee tämän viitan mukaan valitsemalla oikean kaistan



Seuraava viittaportaali on 300 metrin päässä. Tilanne muuttumaton, Olariin kuljetaan oikeanpuoleisinta kaistaa. Portaali hieman epäilyttää paikkoja tuntevaa: Hankoon ajettaessa käännytään kohta vasemmalle yksikaistaiselle moottoritierampille.



Ajetaan 200 metriä. Edessä on portaali, joka kertoo, että oikeata kaistaa pääsee vain kääntymään oikealle, ellei satu kuskaamaan bussia tai taksia. Toisin kuin kahdesta aikaisemmasta viitasta on käynyt ilmi, Olariin pääseekin keskimmäistä kaistaa Niinpä sitten on äkillinen kaistanvaihtotarve vasemmalle, muutama sata metriä sen jälkeen, kun viitoitus on ohjannut oikealle.

Ja koska kiusa se on pienikin kiusa, ensimmäisessä kuvassa ohjataan suoraan menevä liikenne tarpeettomasti kaistalle, josta voisi kääntyä nuolivihreän palaessa oikealle silloin, kun suoraan ajaville on punainen. No, eipä käännytäkään, jos kaistalla on etumaisena yksikin suoraan ajava.

Espoon kaupunki: Miksi, oi miksi?


10.9.2018

Öljysoraa

Autoistuminen oli kiihkeää 1960- ja 1970-luvun Suomessa. Vielä 1950-luvulla merkittävä osa uudestakin valtatieverkosta rakennettiin sorapintaiseksi ja päällystettiin myöhemmin, kun jostain saatiin raavituksi rahaa. Erityisesti 1960-luvun suosikkipäällyste oli öljysora.

Öljysora on bitumitervan, sepelin ja hiekan seos. Sitä ei lämmitetä levittäessä, kuten asfalttia, vaan se levitetään tielle tasaisena kerroksena kylmänä ja jyrätään tiiviiksi. Öljysora on vanha päällyste, joka on kehitetty 1900-luvun alussa.

Aina sitä ei edes kunnolla jyrätty, vaan luotettiin siihen, että kyllä se autojen alla jyräytyy.


Öljysoran levitystä kuutostiellä vuonna 1965

Öljysoralla oli yksi hyvä puoli asfalttikestopäällysteisiin verrattuna: hinta. Toisessa vaakakupissa on huono, vai pitäisikö sanoa surkea kulutuskestävyys. Öljysorattuja pääteitä jouduttiin uudelleenpäällystämään parin vuoden välein. Lisäksi pintaus ei ole kovinkaan elastista ja siksi sen routakestävyyttä ei kannata takki auki lähteä mainostamaan. Asfaltti elastisempana materiaalina kestää taivuttelua oleellisesti paremmin.

Vuoden 1963 Autoilijan tiekartta kertoo omaa kieltään silloisesta päällystetilanteesta. Otos Tampereen suunnasta kertoo, että asfalttikestopäällystettäkin (punainen) on levitetty, mutta pääosa pääteistä on öljysoralla (harmaa). Varsin monta kilometriä jopa valtateitä on peräti sorateinä (ruskea).


Tampereen seutua vuonna 1963

Varsin nopeasti päätiet siirtyivät pois öljysorakannasta. Vuoden 1990 tietilasto kertoo, että valta- ja kantateillä enää noin 20 % tiepituudesta oli öljysorapintaista. Alemmalla tieverkolla se sen sijaan oli edelleen suosikkipäällyste.

Keskiarvo ei kuitenkaan kerro kaikkea. Eteläisissä tiepiireissä, joissa liikenteen määrä on suurin, vuonna 1990 öljysoraa ei ollut valta- ja kantateillä montakaan kilometriä ja suurin osa öljysorateistä sijaitsi Oulun, Kainuun ja Lapin lääneissä.

6.9.2018

Kustannusjakoa ja iltalypsyä

Valtiolla on pitkät perinteet käydä tiehankkeissa kuntien kukkarolla, jos on pienikin aavistus siitä, että kunta voisi hyötyä hankkeesta.

Helsingissä rakennettiin 1930-luvun alkupuolella uutta maantietä, josta tuli osa tulevia valtateitä 6 ja 7 Porvooseen ja edelleen Sortavalaan ja Viipuriin. Tieosuus ei ole kovin pitkä, noin 3,5 kilometriä, mutta siitäkin on käyty sekä kustannusjakoa että iltalypsyä.

Tämä Viikin-Herttoniemen maantie lähti Viikin latokartanon kohdalta ja ulottui Herttoniemeen nykyisen Siilitien metroaseman koillispuolelle. Tie on edelleenkin pääosin alkuperäisellä paikallaan ja nimeltään Viikintie. Länsiosastaan seurasi samoin 1930-luvulla rakennettua Herttoniemen satamarataa, joka on jo purettu.



Viikin-Herttoniemen seutua 1910-luvulla



Viikintie 1950-luvulla

Helsingin Sanomat raportoi 19.2.1939 maatalousministeriön ryhtyneen iltalypsylle: Vaatimaan rahaa tienlinjan alle jääneistä maista vastoin aiempia sopimuksia. Helsinki on vastannut kylmäkiskoisesti.

Valtioneuvosto jättäessään 1932 eduskunnalle esityksen Helsingin-Porvoon maantien rakennuttamisesta mainittiin esityksen perusteluissa, että Helsingin kaupunki oli suostunut puolestaan omalla kustannuksellaan rakentamaan Viikin-Herttoniemen maantieosan myös siitä osalta, joka ei kulje kaupungin omistamalla alueella, kuitenkin edellytyksellä, että valtio puolestaan luovuttaa tietä varten tarpeellisen maa-alan omistamastaan Viikin latokartanosta. Vastauksessaan eduskunta yhtyy esityksen perusteluissa oleviin ehdotuksiin.

Sittemmin vireillepannun maanmittaustoimituksen päätyttyä on maatalousministeriö ilmoittanut valtion vaativan korvausta m.m. Viikin tilalta maantieksi erotetusta alueesta 810 .000 mk, sekä erään maakaistaleen arvon alennuksesta 250 000 mk, Kun kuitenkin on käynyt selville, ettei kaupunki ole suostunut lunastamaan Viikin latokartanon maata Viikin-Herttoniemen maantietä varten, vaan että kaupunki on sitoutuessaan omalta kustannuksellaan rakentamaan tämän tien, asettanut ehdoksi, että valtio luovuttaa korvauksetta tiemaan, minkä ehdon valtioneuvosto ja eduskunta ovat hyväksyneet, kaupunginhallitus päätti kokouksessaan esittää valtuustolle, että se pyydettynä lausuntonaan ettei kaupunki katso olevansa velvollinen minkään korvauksen suorittamiseen.

Viikin latokartano on aikoinaan ollut suurtila: alun perin kuninkaankartano, jolla on ikää saman verran kuin Helsingin kaupungilla. Vuodesta 1931 alkaen se on ollut yliopistotasoisen maatalousopetuksen tyyssija.


Nykyisin latokartano on liikenneväylien ja yliopistocampuksen puristuksessa.

Kuutos- ja seiskatienä Viikintie ei kauan ollut. 1950-luvulla Itäisen Moottoritien, nykyisen Itäväylän, valmistumisen jälkeen valtatien reitti siirtyi tälle uudelle väylälle. Suunnitelmat olivat mahtavat ja Viikintien itäpään risteyksestä rakennettiin jykevä kolmihaaraliittymä.


Viikintien itäpää vuonna 2018

Loppujen lopuksi jo 1970-luvulla Porvoon suunnan moottoritie kuitenkin linjattiin pohjoisempaa ja Itäväylä on nykyisin pääosin Helsingin sisäistä liikennettä välittävä tie. Yksi syy pohjoiseen linjaukseen oli aikojen muuttuminen: urbaanin sykkeen syntymisen edellytys ei enää ollut taajama-asutusta halkova moottoritie. Niin, ja siinä Viikintien itäpään liittymässä on ajoradan vasempaan reunaan liittyviä ramppeja, jotka ovat myöhempien moottoritienormien ehdottomalla kieltolistalla.

2.9.2018

Kauhuskenaarioita

1960-luku oli valtavan kasvuoptimismin aikaa. Se näkyi monin tavoin, joista yksi mielenkiintoinen osa-alue on isojen kaupunkien teettämät liikennetutkimukset ja -suunnitelmat, jotka kääntyivät kauhuskenaarioiksi.

Eräänlainen kaikkien kauhuskenaarioiden äiti on Smith-Polvisen Helsingin kaupunkiseudun liikennetutkimus vuodelta 1968. Yli 400-sivuisesta materiaalista tunnutaan tunnettavan vain yksi aukeama: se, jossa esitetään ehdotus Helsingin keskustaa kiertävästä moottoritieverkostosta.


Vaihtoehdon C mukainen Helsingin keskustan katu- ja tieverkko

Wilbur Smith ja Pentti Polvinen eivät tulleet Helsinkiin itsekseen esittämään teesejään, vaan eritoten Helsingin kaupungin tilauksesta. Muitakin osapuolia oli, muun muassa Espoon kauppala, Vantaana myöhemmin tunnettu Helsingin maalaiskunta ja TVH. Taustalla oli se arvio, että yksityisautoilu kasvaa tulevina vuosikymmeninä 4,3-kertaiseksi ja joukkoliikenteen kysyntä 1,8-kertaiseksi.

Tutkimus oli todellisuudessa varsin laaja eri vaihtoehtoja esiin tuonut analyysi, joka ei rajoittunut vain Helsingin ydinkeskustaan.


Vaihtoehdon C mukainen seudullinen tieverkko

Helsingin perässä seurasivat Tampere, Turku ja Oulu.

Tampereella oli jo 1960-luvun alkupuolella esitetty erilaisia linjausvaihtoja Pyhäjärven ja Näsijärven välistä kapeaa kannasta kulkevasta moottoriväylästä. Päävaihtoehtoina olivat "eteläinen" ja "pohjoinen". Yhteistä niille oli, että Pyynikin alue olisi kärsinyt enemmän tai vähemmän täydellisen tuhon.


Helsingin Sanomat 17.12.1964

Tampere ja TVH laativat 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa kotimaisin voimin samankaltaisen mutta suppeamman selvityksen kuin Smith ja Polvinen olivat Helsingissä tehneet. Se oli maltillisempi: Pyynikin moottoritie oli sentään viety tunneliin.


Yksi suunnitelmavaihtoehdoista


Vaihtoehto, jossa moottoriväylä vedettäisiin Pyhäjärven ylitse Hatanpäähän

Turun seudulla laadittiin tieverkon kehittämissuunnitelma, jonka ydin oli Naantalin-Turun-Piikkiön itä-länsi-suuntainen moottoritie, joka sai kansan suussa hyvin nopeasti nimen Turpiinatie. Suunnitelman kuohuttavin kohta oli Turun ydinkeskustan ympärille piirretty moottorikatujen kehä. Myös keskustan reunamille piirrettyjen liittymien suunnitelmat nostattivat keskustelun laineita.


Suunnitelman mukainen tie- ja katuverkko; moottoriväylät merkitty leveämmällä viivalla


Yksi vaihtoehto keskustan liittymiksi

Oulu tilasi Smith-Polviselta liikennetutkimuksen Helsingin jälkeen. Siinä suunnitelmassa oltiin samankaltaisilla jäljillä kuin Helsingissä: Oulun keskusta-alueelle vedettiin leveät moottoriväylät ja eritasoliittymiä tarkoittavia karttamerkintöjä oli runsaasti.


Ehdotus Oulun ydinalueen tie- ja katuverkoksi. Nelostien (punainen) länsipuolella 11 eritasoliittymää.

Kuinkas sitten kävikään?

Helsingissä jäykistyttiin suolapatsaaksi silkasta kauhusta ja tutkimusta ei koskaan käsitelty kaupunginhallituksessa eikä -valtuustossa. Sen sijaan metron rakentamispäätös nuijittiin nopeasti pöytään. Onkin esitetty arvioita, että Smith-Polvisen työ olisi ollut tilaustyö juuri metropäätöksen nopeuttamiseksi, mutta todisteita tälle on näkynyt vähänlaisesti. Muuten Helsingissä on lähinnä pantu päätä pensaaseen ja odotettu, että Suuri Kurpitsa tulee ja ratkaisee seudun liikennekysymykset.

Tampereella ei rakennettu Pyynikin moottoritietä, vaan kannaksen pohjoisosaa ja koillisia kaupunginosia halkonut Paasikiventie-Kekkosentie. Ohikulku on ratkaisu kaupunkia etelän puolelta kiertävällä kehätiellä. Paasikiventie-Kekkosentie on tunneloitu ydinkeskustan kohdalla ja kaupunkiin rakennetaan paraikaa ratikkaverkostoa.

Turussa Turpiinatie johti 30-vuotiseen sotaan lähinnä itäsuunnan linjasta, mutta nykyisin Turpiinatie on lähes rakennettu. Länsipuolella kaupunkia se on moottoritietä kevytrakenteisempi. Luoteisväylä eli ykkös- ja kasitiet yhdistävä osuus radan luoteispuolella on rakentamatta. Keskustan kehätiestä kukaan ei enää puhu. Sataman liikenne on hoidettu muun muassa rakentamalla tieyhteys ysitieltä Suikkilan kautta satamaan ja viitoittamalla E18 tälle reitille kehätien kautta.

Oulun keskustaan ei ole rakennettu eritasoliittymiä. Keskustan ohi kuljetaan moottoritieksi rakennettua nelostietä, jota paraikaa parannetaan.

Smith-Polvinen

Smith-Polvisen suunnitelma oli niin lamaannuttava, että siitä ei edes 50 vuotta myöhemmin tunnuta kyettävän keskustelemaan analyyttisesti tai neutraalisti. Kuitenkin liikennetutkimus tuotti ennen kaikkea sitä, mitä sen oli tarkoituskin tuottaa: analyysin siitä, mitkä ovat seuraukset siitä, että kasvu jatkuu ennakoidusti.

Siitä ei juuri puhuta, että tutkimus toi Suomeen koko joukon menetelmiä liikenteen ominaisuuksien analysointiin ja liikennevirtojen ennustamiseen. Niitä oppeja annettu niin nuoremmille tieteenharjoittajille ja niitä on käyttänyt säännöllisesti myös Helsingin kaupunki.

On hyvä muistaa myös, mikä oli tuolloinen ajankuva: kiihkeä kasvun haku ja epäkunnioitus kaikkea vanhaa kohtaan. Aikansa arkkitehdit eivät antaneet mitään arvoa edellisten sukupolvien työlle. Turku ja Helsinki ehtivätkin tuhota keskustaansa rankalla kädellä ennen kuin rakennusten suojelu tuli muotiin. Siksi muutaman lisäkorttelin jääminen moottoriväylän alle olisi ollut aika pikku juttu ja se tutkimuksessa sivuutettiin pintapuolisesti.

Eivätkä Smith ja Polvinen olleet täällä yksin. Vain muutama vuosi aikaisemmin oli Alvar Aalto esittänyt keskustasuunnitelmansa, johon kuuluivat muun muassa kaupunkia halkonut kymmenkaistainen Vapaudenkatu, joka päättyi liittymäspagettiin, joka ohjasi liikenteen Kaisaniemen puistoon ja satamaradan kuiluun rakennettuihin leveisiin väyliin. Aaltoa sittemmin täydensi nuorten (vihaisten?) arkkitehtien ryhmä, joka piirsi komeat liittymät Pitkänsillan kupeeseen ja Kruununhaan rantaan. Smith-Polvinen piirsi omat spagettinsa osapuilleen näihin kohtiin.

Parissa merkittävässä asiassa Smith ja Polvinen erehtyivät: Suunnitelman mukaan jatkossakin lähes kaikki liikennevirrat suuntautuivat Helsingin kantakaupunkiin. Palveluiden ja työpaikkoja siirtymistä esikaupunkeihin ja kehäteiden varsiin ei osattu ennakoida.

Toinen erehdys oli järjestelmän optimointi pelkästään liikenteen tehokkuuden ja kustannusten dimensioissa. Preerialle rakennettujen rakennusmassojen alla ei ole historiaa, mutta Eurooppa on toista maata. Siksi Yhdysvalloista tuotetut suunnittelumallit eivät sellaisenaan toimi, jos ne eivät ota huomioon jo rakennetun ympäristön arvoa.