Teillä ja Turuilla ajeli tuossa eräänä päivänä noin kaksi kolmannesta lähes 400 kilometriä pitkästä maan pisimmästä kantatiestä 58. Tällä noin 250 kilometrin matkalla Kangasalta Kivijärven pohjoispuolelle näkee aika monenlaatuista tieosuutta.
Viiskasi ei ole minkään varsinaisen suunnittelun lopputulos, vaan se on syntynyt yhdistämällä eritasoisia tieosuuksia tienumerokilvet vaihtamalla. Tämän takia epäyhtenäisyys on ymmärrettävää.
1970-luvulla rakennettu Oriveden ja Keuruun välinen osuus on tien ainoa päätiemäinen osuus ja on valtatietasoinen. Kangasala-Orivesi on hieman ehostettua entistä ysitietä, jonka mutkaisuus ja mäkisyys tekee ymmärrettäväksi, miksi ysitien oikaisuun ryhdyttin jo 1960-luvulla. Keuruun ja Karstulan välinen osuus voisi saada arvosanan "no jaa", mutta Karstulan-Kivijärven väli on enintään "ohhoh"-luokkaa. Kivijärveltä Kinnulan kautta Lestijärvelle ajetaan aivan kelvollista pikitietä. Siitä eteenpäin Kärsämäelle ajetaan pohjalaisia seututietasoisia teitä, jotka eivät valtavia tunteita nostata.
Tien viitoitus on varsin lyhytjänteinen. Etelästä tultaessa Kangasalta viitoitus on vain Orivedelle 35 km:n päähän. Orivedeltä viitat ovat Keuruulle (75 km) ja sieltä Karstlaan (75 km). Karstulassa viitoituskohteeksi vaihtuu Kivijärvi (ja paikoitellen Jyväskylä, jonne tie ei kulje!), jonne on noin 40 km. Kuitenkin ennen Kivijärveä tien 77 risteyksessä viitoituskohteeksi vaihtuu Haapajärvi ja tämä onkin tien ainoa yli 100 kilometrin mittainen viitoitusetappi. Alle 40 km:n osuus Haapajärvi-Kärsämäki on taas oma viitoitusetappinsa.
1990-luvulle tultaessa oli suurten tietöiden jälkeen jo totuttu siihen, että valta- ja kantatieluokitus on jonkinlainen tae tien laadusta. Tuolla vuosikymmenellä numeroitiin valta- ja kantateiksi reittejä, jotka vievät ajatuksia takaisin siihen 1930-luvun suuntaan, että päätien tunnistaa erivärisestä numerokilvestä. Kantatiessä 58 on paikoitellen vahvasti tätä makua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti