7.11.2019

Jawohl, mein Navigator!

Saksalaisista kerrotaan, että kun navigaattori komentaa kääntymään oikealle, teutoni huutaa Jawohl mein Navigator ja kääntää rattia oikealle, on siinä sitten tietä tai ei.

Mutta ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan.

Valtakunnalliset mediat ovat kertoneet, että varsin tavanomaisessa liittymässä viitostiellä on viime viikkoina tapahtunut kolme onnettomuutta, jossa syyllisen kertoma on sama: "Navigaattori ohjasi!"

Kyse on Uutelan liittymästä Heinolan ja Mikkelin välisellä tieosuudella. Siinä tie 368 lähtee etelään Mäntyharjulle ja edelleen Kouvolaan ja tie 429 Hirvensalmelle pohjoiseen. Itse viitostie on 2+1-kaistainen ohituskaistatie.

Google Maps on kyseessä oleva hengentuote ja se on keksinyt, että tuossa paikassa Mikkelin suuntaan kulkeva liikenne ohjataankin liittymänrampin kautta. Ja kun navigaattori käskee tekemään hölmöyksiä, niin sitähän pitää totella!


Google Maps reitittää

Varsinainen ongelma ei ole navigaattori, vaan puoliunessa ajaminen. Ramppi on melko pitkä ja sen kestäessä olisi kyllä syytä havaita, että nyt ollaan päätieltä poissa. Sen sijaan silminnäkijät ovat kertoneet, että nämä kolaritapaukset eivät ole ainoita, joissa rampista on tultu päätäpahkaa pysähtymättä kärkikolmion ohitse risteyksen ylitse.


Virheellinen reittiehdotus ja riskikohta

Liittymässä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä ja erikoista. Sen ennakkoviitoitus on tehty asianmukaisesti ja tiehen on maalattu kaistanuolet.


Lähestytään liittymää

Se on poikkeama normista, että risteävä tie kulkee päätien alitse. Yleensä pyritään siihen, että risteävä tie on sillalla, jolloin liittymä on paremmin hahmotettavissa päätien suunnalta. Sellaisessa liittymässä erkanemisrampit nousevat ylämäkeen, mikä sekin hieman helpottaa tilanteen hahmottamista.

Paikalliselle ELY-keskukselle nyt esiintyneet ongelmat ovat tulleet yllätyksenä. Liittymähän on jo useamman vuoden ikäinen. Siellä nyt mietitään toimenpiteitä. Jospa edes kärkikolmiolle tulisi ennakkovaroitusmerkki.

Navigaattoreiden alkuaikoina laitteet kovin mielellään olisivat halunneet ajaa liittymien läpi ramppeja pitkin. TomTomkin Länsiväylällä Espoossa jokseenkin säännönmukaisesti ohjasi bussirampeille. Tästä tavasta se on jo päässyt eroon. Siitä kannattaa kuitenkin lähteä, että kartta-aineisto ja navigointimoottori eivät koskaan ole täydellisiä. Navigaattori on kuskille vähän samanlainen kuin keittokirja kokille: Se tuottaa ehdotuksia, mutta kuski on auton kippari ja vastuussa järkevistä reittivalinnoista.


Google Maps reitittää Hämeenlinnassa moottoritieltä katuverkkoon. Moottoritien tunneli ei ollut reitityksen hetkellä suljettuna.


6 kommenttia:

Jesse Uitto kirjoitti...

Itse pyrin käyttämään Navia mahdollisimman vähän ja senkin avulla katson mieluummin tienviittoja, en suoraan kääntymisohjeita, koska paikatkin saattaa muuttua.

Käynyt vain niin ikävästi, että olen useamman kerran Kehä 1:stä tullessa ajanut Selloon Pohjois-Leppävaaran kautta, koska muistaakseni Google Maps kehottaa ottamaan Pohjois-Leppävaaran kyltin. Paikassa on vieläpä niin monta risteystä ja kaistaa, että on lähes mahdotonta paikkaa tuntemattomana katsoa sitä karttaa, vaan on pakko katsoa nimenomaan kylttejä.

Siinä justiinsa kun on erkaantunut kehältä huomaat, että tulipa sitten otettua yksi liittymä liian aikaisin. Ja tämä on tullut tehtyä useammankin kerran. Nykyään toki jo muistan, kun on tullut siellä ajettua vähän enemmänkin ja tiuhempaan, niin on vanhat virheet vielä muistissa.


Lisäksi itseäni hämää se, että nykyään Naveista ei enää taida oikein missään saada perinteistä karttanäkymää. Ne näyttää aina sen lintuperspektiivin vain. Itse ymmärrän paikkanu kaupungissa paremmin, kun näkyisi oikea karttanäkymä. Vanha Tomtom tämän näytti, sen jälkeen tuoreemmista se jäi, eikä Google Mapsikaan taida navigointitilassa mahdollistaa muita näkymiä. Tämä karttanäkymä olisi estänyt myös tuon edellä kertomani väärän liittymän valinnan, siinä näkee selkeämmin mihin pitää mennä.

Antti kirjoitti...

Sanokaa vain konservatiiviksi, mutta minusta paras apu pitkän matkan reittisuunnitteluun on edelleen Autoilijan Tiekartta (tai vastaava paperikartta). Sen avulla pystyy parhaiten hahmottamaan järkevimmän reitin paikkakuntien x ja y välillä. Tarvittaessa voi vielä konsultoida M. Grönroosin Tiesivustoa, jos reitille osuvien teiden taso epäilyttää. :-)

Navigaattori on toki kätevä viimeisellä kymmenellä kilometrillä lopullista määränpäätä etsittäessä. Silloinkin kannattaa kuitenkin pitää silmät ensisijaisesti liikenteessä eikä navigaattorissa.

Matti Grönroos kirjoitti...

Minulla on navigaattori päällä aina. Osaan kyllä ilman ohjeita ajaa kotiin, töihin ja mökille, mutta vehkeen arvo ei olekaan pelkästään opastuksessa vaan liikennetilanteen näyttämisessä. Samoin pitkillä matkoilla navigaattorin antama ajoaika-arvio on useasti hyödyllinen. Esimerkiksi jos ollaan Hailuodon tiluksia menossa tarkastamaan, arviosta näkee, onko aikaa käydä kaffepaussilla vai pitääkö ajaa paahtaa lauttarantaan lauttaan ehtiäkseen.

Mitä TomTomin näyttöön tulee, eikös halvimmissakin laitteissa ole vaihto kartta- ja opastusnäkymien välillä: siitä zoomausnappien yläpuolella olevasta kolmiosta tai sitten valikosta.

Mitä Selloon tulee, sinne on neljä kulkureittiä ja tunnelista tultaessa perille pääsee sekä Pohjois- että Etelä-Leppävaaran kautta.

Jesse Uitto kirjoitti...

En enää ole käyttänyt Tomppaa pitkään aikaan, mutta ainakin n. 10 vuotta sitten julkaistussa mallissa ei ollut mahdollisuutta vaihtaa lintuperspektiivistä karttanäkymään.


Selloon pääsee kyllä Pohjois-Leppävaarankin kautta, mutta aika monta ylimääräistä mutkaa tulee. Kun ottaa sen seuraavan rampin, niin siitähän pääsee melkein rampilta suoraan parkkihalliin!

NH kirjoitti...

Itse en viitsi aina käynnistää navigaattoria. Olen kokenut että siitä ei haja-asutusalueen arkisella kauppareissulla ole sanottavaa hyötyä. Ajan kuitenkin melko paljon kaupunkien välisiä matkoja. Etenkin nelostie Lusista Vaajakoskelle olisi nykyään paha ajaa (lue: sujuvasti) ilman navigaattorin kameravaroituksia. Uudet superpeltipoliisit vaanivat lahjomatta pimeydessä ohituskaistojen päissä. Tie ei ole tarkimmankaan helppo ajaa, uusi kameramalli myöskin näkyy huonosti pimeydessä. Tiellä on paikkoja joissa tien käyttäjä ei ole aivan varma nopeusrajoituksesta = Jono ajaa satasen alueella kameran kohdalla 70km/h. Nyt oli uutisissa että Vt4 Äänekoski-Viitasaari aiotaan myös miinoittaa kameroilla. Maasto on huomattavan mäkistä. Joku mainitsikin että laitetaan kamera(t) Petomäen alapäähän niin joka toinen rekka jää talvella mäkiin.

Jupe kirjoitti...

Ulkomailla Garminin uusi navi myös ajattaa usein vastaavasti peräti eri maissakin eli ei ole pelkästään Googlen kartan ongelma.