16.1.2023

Purkaako vaiko olla olla purkamatta, siinä vasta kysymys

Lieksassa on jo vuosia käyty mielenkiintoista siltariitaa.

Kyse on Lieksanjoen sillasta, josta käytetään myös nimiä Lieksan silta, Kaarisilta ja Mähkön silta.

Tanskalainen insinööritoimisto Christiani & Nielsen urakoi Suomessa 1920- ja 1930-luvulla useita näyttäviä kaarisiltoja. Näistä kolme, yksikaarinen Mikonsalmen silta Nurmeksessa sekä kaksikaariset Lieksanjoen silta Pielisjärvellä ja Tiikkajansalmen silta Hyrynsalmella ovat sisaruksia, samoilla mitoilla rakennettuja. Christiani & Nielsen (olemassa muuten edelleen, tosin thaimaalaisena) tuotti muitakin näyttäviä rakenteita, kuten Viron Merimuseona nykyisin käytettävän Tallinnan Lennusadaman hangaarit.


Lieksanjoen sillat Lieksan keskustan tuntumassa. Kaarisilta merkitty punaisella, 1960-luvun silta sinisellä.

Kyse on siltatyypistä, jossa sillan yläpuoleinen betonikaari, teräksiset kannatintangot ja vaakasuora teräspalkki muodostavat kantavan rakenteen. Silta vastaa rakentamisajankohtansa funktionalistisen tyylisuunnan ihanteita: Yksinkertainen ja selkeä, vailla turhia krumeluureja.


Silta valmistumisensa jälkeen

Koska silta on mitoitettu 1920- ja 1930-luvun liikenteen mukaisesti, sehän kävi auttamattoman ahtaaksi sotien jälkeen. Uusi Pielisen itäpuolinen kantatie Kontiolahdelta Enon, Uimaharjun ja Lieksan kautta Nurmekseen valmistui yli kymmenen vuoden rakentamisen jälkeen vuonna 1970. Siinä yhteydessä Lieksanjoen ylitse rakennettiin toinen silta ja Kaarisilta jäi paikalliseen käyttöön.

Kaarisilta on hiljalleen rapistunut, kuten kaikille silloille käy, jos niiden peruskorjaus "unohdetaan". Raskas liikenne on sillalta ollut jo pitkään pois lähinnä sillan mataluuden takia. Viimeinen pisara oli kuorma-auton (!) törmäys sillan kaarien yhdyspalkkiin vuonna 2014 liikennemerkein osoitetusta 3,0 tonnin painorajoituksesta ja 3,5 metrin korkeusrajoituksesta huolimatta. Sen jälkeen nelipyöräisiltä on sillalle ajo estetty rakennelmin.

Kunta on nähnyt sillan pelkkänä kustannustekijänä, kuten kunnilla yleensäkin on tapana. Se on ollut haluton peruskorjaamaan siltaa edes kevyen liikenteen käyttöön. Siitä huolimatta, että maakuntakaavaan silta on merkitty arvokkaana kohteena, kunta on hyväksynyt asemakaavan, joka tarkoittaa sillan purkamista ja korvaamista tusinasillalla. 

Asiasta on paikallisesti käyty varsin kiivasta debattia, jossa paikallislehti on valinnut puolensa. Purkamisen vastustajat näkevät, että sillalla on arvoa, koska se on ainoa jäljellä oleva kaksikaarinen tyyppinsä edustaja Suomessa, ja että kunta ei osaa hyödyntää rakennusperintöään. Tiikkajansalmen sillanhan tuhosivat syyskuussa 1944 aseveljet, joilla oli käytössään muitakin tuhotyövälineitä kuin vain tulitikut. Museovirasto esitti paikalliselle ELY-keskukselle sillan suojelua muutama vuosi sitten, että ELY-keskus heitti pallon kunnalle, joka siis puhkaisi pallon kaavanaskalillaan. Asemakaavasta on haettu valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja prosessi on kesken.

Asiassa on se mielenkiintoinen lisämauste, että sadan vuoden käyttöikä ei toteudu 1960-luvun uudella sillalla, vaan se on murenemassa käsiin. Suunnitelmana on ollut, että uuden sillan rakentamisen ajan kevyt liikenne ohjattaisiin kokonaisuudessaan Kaarisillalle. Tästä ajatuksesta eivät kunnanisät ole olleet lainkaan mielissään, koska se siirtäisi sillan purkamisen useiden vuosien päähän.

3 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Tutunnäköinen. Eikös tuon tyypin edustaja ollut pitkään nelostiellä Jyväskylän pohjoispuolella? Mämmensalmessako se nyt oli?

Jimi kirjoitti...

Ja eikös Savukosken museosilta Ahvenkoskella ole myös näitä samoja, tosin vain yhdellä kaarella?

Matti Grönroos kirjoitti...

Mainitut sillat ovat johdannaisia langerpalkkisilloista. Langer-palkin kehitti 1850-luvun lopulla itävaltalainen insinööri Langer. Perinteisessä kaarisillassa kaaren pituussuuntaiset voimat ottavat vastaan maatuet, joiden pitää olla melko massiiviset. Langerpalkkisillassa on kannen yläpuolinen kaari, joka "kiristetään" vaakasuoralla teräksisellä jäykistyspalkilla, joka riippuu kaaresta riipputankojen varassa. Palkin päälle sitten rakennetaan kansi. Näin syntyy periaatteessa itsekantava silta ja maatuet voivat olla kevyemmät. Ulkomaisessa kirjallisuudessa siltatyypistä käytetäänkin usein nimitystä "jousenkaarisilta".

Lieksan sillassa Christiani & Nielsen käytti teräsbetonisia kaaria teräskaarten asemesta. Tämän menetelmän kaarisiltoja C&N urakoi Suomeen viisi: tekstissä mainittujen lisäksi Savukosken sillan Kymijoen länsihaaran ylitse ja Kärstilänsalmen ylitse Viipurin maalaiskuntaan.

1950- ja 1960-luvulla rakennettiin Suomessa useita langerpalkkisiltoja, joista Mämmensalmelle yksi (ja lähettyville Kotakennäänsalmeen toinen ja hieman kauemmas Äänekosken eteläpuolelle Pörrinsalmeen kolmas). Näistä on osa on purettu muun muassa nykypäivään nähden puutteellisen kuormaulottuman takia. Kaaria yhdistävä poikittaisside rajoittaa tehokkaasti korkeutta.

Mämmensalmella vaikeuksia aiheutti myös se, että siltaan oli törmäilty kumpaankin reunaan. Koska kantava rakenne on kannen yläpuolella, törmäykset olivat heikentäneet siltaa ja sille oli jouduttu asettamaan painorajoituksia. Silta purettiin vain runsaan 30 vuoden ikäisenä, kun sen tilalle oli tehty 1980-1990-luvun taitteessa korvaava tusinasilta.

Kotakennäänsalmen silta jäi paikallisen liikenteen käyttöön nelostien uusinnan yhteydessä. Pörrin silta kantatiellä 69 jouduttiin purkamaan Päijänne-Keitele-kanavan korkeusvaatimusten takia. Se korvattiin isommalla langerpalkkisillalla.