Mulloinkaan ei virkamieskunnian kruunu hohda niin häikäisevän kirkkaana kuin silloin, kun virkamies pääsee siirtämään vastuun sille tunnetulle taholle, Jollekin Muulle.
Oulunsalon ja Hailuodon välisellä jääalueella tapahtui traaginen onnettomuus maaliskuun lopulla 2025. Ulkopaikkakuntalainen mies oli myöhästynyt viimeisestä Hailuodon lautasta ja yrittänyt epävirallista jäätietä pitkin, eksynyt ja ajanut laivaväylään. Tuoreeltaan jäältä tehdyt etsinnät eivät tuottaneet tulosta. Auto löytyi toukokuussa lauttaväylän lähettyviltä ja sukeltajat saivat tuolloin nostetuksi vainajan ylös.

Etsinnöissä käytettiin ilmatyynyalusta
Oulun seudun kuntien asioita käsittelevä Rantalakeus-lehti on ruvennut selvittelemään vielä meren pohjassa olevan auton kohtaloa. Kyseessä onkin soppa, jossa sekä valtion että kunnan viranomaiset kilvan heittelevät palloa toisilleen. Kaikki totta kai ovat sitä mieltä, että auton omistajan vastuulla on hoitaa romunsa pois, mutta vallitsevista syistä se on hankalaa.
Valtion lupa- ja valvontavirasto on sillä kannalla, että asia kuuluu Oulun kaupungin ympäristötoimelle. Auto on Oulun kaupungin alueella.
Oulun kaupungin ympäristötoimi ei suostu tietämään, missä auto on tai edes, että onko se meressä lainkaan. Virasto on sitä mieltä, että tapaukseen tulisi soveltaa lakia ajoneuvon siirtämisestä, joka edellyttää omistajan tai haltijan siirtävän ajoneuvonsa kahden vuorokauden kuluessa. Ympäristötoimi on sitä mieltä, että sen ei tarvitse tehdä mitään, vaan se voi jäädä odottamaan määräystä lupa- ja valvontavirastolta.
Ympäristötoimen pelastava oljenkorsi on, että Oulussa asia ei koske ympäristötointa, koska romuajoneuvot hoitaa Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö.
Kadut, puistot ja liikenne -yksikkö pelastautuu sillä havainnolla, että Oulunsalon ja Hailuodon välisen merialueen omistaa pääosin valtio, pieneltä osin paikallinen jakokunta. Ei kuulu meille.
Valtion edustajana Metsähallitus näkee, että on kunnan, Oulun kaupungin siis, ympäristötarkastajan tehtävänä antaa asiasta toimintaohjeet. Ei kuulu meille, auto nyt vain sattui uppoamaan valtion merialueelle. Pelastuslaitos nostakoon ja laskuttakoon omistajaa.
Pelastuslaitos on sitä mieltä, että ei ole kiireellinen asia eikä kuulu meille. Omistaja hoitakoon.

Virkamiehen unelmalaite vaikeisiin tilanteisiin. Pallonheittokone.
Rantalakeuden kertomus päättyy tältä erää tähän. Taitaa syntyä jatkokertomus.