Rajan pinnassa

Suomen itäisin piste sijaitsee Ilomantsin Virmajärven pienessä saaressa. Paikan koordinaatit ovat 62°54,5'N 31°35,2'E ja se sijaitsee idempänä kuin esimerkiksi Pietari, Kiova, Odessa ja Istanbul. Vuosina 1995-2003 se oli Euroopan Unionin itäisin piste, kunnes Kypros liittyi yhteisöön. Nykyisin pistettä markkinoidaankin EU:n mantereen itäisimpänä kohtana.

Suomen ja Venäjän rajan katselu onnistuu rajavyöhykkeen takia varsin harvoissa paikoissa. Itäpisteen osalta tilanne on toinen. Paikka on kiinnostanut varsin suuria matkailijamääriä ja rajavyöhykelupien kirjoitteluun on kaiketi kulunut rajavartiolaitokselta melkoisesti työtä. Tilanne muuttuikin vuoden 2010 alusta, jolloin rajavyöhykeasetusta muutettiin siten, että Virmajärven rantaan kulkeva tie ja polku rajattiin rajavyöhykkeen ulkopuolelle.



Rajavartiolaitoksen ohjeista, punainen viiva osoittaa rajavyöhykkeen

Matkaa Virmajärvelle on Ilomantsin-Lieksan maantieltä 522 Hattuvaarasta 19 kilometriä metsäautotietä. Tien loppupää kulkee rajavyöhykkeen reunojen välissä eli tieltä ei saa poistua.



Soratietä



Reitti Virmajärvelle on viitoitettu.



Paikoitellen mäkistä soratietä



Lähestytään rajaa ja rajavyöhyke ulottu tien reunaan.



Tien viimeinen kilometri työntyy rajavyöhykkeen "sisään". Rajavyöhykepaalut kummallakin puolella kertovat, että tieltä ei saa poistua.



Autotie päättyy pysäköintipaikkaan ja tie jatkuu kapeampana rajavyöhykettä merkitsevien köysien välissä.



Ohjeistusta



Viimeiset kymmenet metrit on pitkospuita. Köyttä ei saa mennä ylittämään.



Rajamerkki 277. Valkoinen kivi on itse rajamerkki. Sen kummallakin puolen on rajapaalut, sinivalkoinen Suomessa ja punavihreä Venäjällä.



Myös lähettyvillä sijaitseva rajamerkki 276 näkyy katselupaikalta.

6-0

Teillä ja Turuilla on aiemmin kommentoinut Hämeenlinnan keskusta-alueen halki kulkevan moottoritien kattamiseen liittynyttä valitusta.

Kysehän oli siitä, että kattamisurakan hävinnyt Soraset Yhtiöt Oy katsoi tulleensa epäoikeutetusti hävinneeksi YIT Rakennus Oy:lle, minkä takia se nosti markkinaoikeudessa kanteen hankintapäätöksen tehnyttä tahoa eli Hämeenlinnan kaupunkia vastaan.

Valitus markkinaoikeuteen on varsin yleinen käytäntö suurissa julkisissa hankinnoissa. Tällä kertaa kuitenkin valittajan perustelut ovat lyöneet ällikällä. Keskeisiä vaatimuksia valituksessa oli kaksi: Ensimmäkin laatutekijöiden painoarvo valintapäätöksessä oli 40%, mikä on selvästi korkeampi kuin alalla on ollut tapana, minkä takia Soraset Oy piti tätä kriteeriä lainvastaisena. Toisekseen Soraset Oy vaati, että laatuarvioinnissa ei saa kysyä ehdokkaiden referenssejä toteutuneista urakoista, vaan valinnassa olisi sallittua luottaa vain Rakentamisen Laatu ry:n tai vastaavien sertifiointiorganisaatioiden myöntämiin todistuksiin.

RALA eli Rakentamisen Laatu ry on alan sisäinen itsesäätelyelin, vähän samaan tapaan kuin lehdistöllä Julkisen sanan neuvosto. Se tietysti vakuuttaa objektiivisuuttaan ja neutraaliuttaan, mutta mahtaako sillä olla hampaat; niiden olemassaoloahan on JSN:n osalta epäilty.

Lyhyesti yhteenvedettynä Soraset esittää kantanaan, että Hämeenlinnan kaupunki on toiminut lainvastaisesti vaatiessaan urakoitsijaehdokkailta riittävän laadukkaita suunnitelmia että referensseihin perustuvaa näyttöä onnistuneista urakoista.

Markkinaoikeus istui aikansa ja juhannuksen alla putkahti päätös, jossa Hämeenlinnan kaupunki näyttää voittaneen tapauksen jokseenkin selvästi: tennistermein 6-0. Markkinaoikeus ei löytänyt yhdestäkään valitetusta asiasta sellaista virhettä, jonka perusteella kaupungin päätös tulisi purkaa edes osittain.

Markkinaoikeus vahvisti varsin selvin sanoin, että tilaajalla on oikeus vaatia laatuakin, ei pelkkää halpaa hintaa, kunhan tarjouspyyntö kirjoitetaan kunnolla ja tarjousten vertailu hoidetaan asiallisesti.

Aika hämmentävällä ristiretkellä Soraset on ollut. Alan tavoista kertoo hyvin surullista kieltä vaatimus kieltää laadun korkea painottaminen alan tapojen vastaisena.

Enso

Kaakkoisen Suomen teiden Venäjälle ohjavaa viitoitusta on yhtenäistetty. Sellainen muutos on tapahtunut, että valtatien 13 Lappeenrannasta Nuijamaalle vievän osuuden viitoituskohde ei enää ole Viipuri, vaan Pietari.

Jonkin verran viilaamista vielä on. Seiskatiellä on sekaisin yksikielistä viitoitusta "Pietari" ja kaksikielistä "Pietari/St Petersburg". Jossain määrin pakkaa sekoittaa se, että eräissä viitoissa Lappeenrannan seudulla viitoissa ei esiinny nimeä Pietari, vaan pelkästään St Petersburg.

Pääperiaate näyttäisi olevan selkeä. Ulkomaan viitoituskohteen nimi kirjoitetaan suomeksi, jos sillä suomenkielinen nimi on. Esimerkiksi Niiralan, Kuusamon ja Sallan rajanylityspaikkojen kautta kulkevien teiden viitat ohjaavat Sortavalaan, Pitkäjärvelle ja Kantalahteen.

Siksi hämmästys Imatralla onkin käsin kosketeltava. Rajalle vievän kantatien 62 viitoitus nimittäin ohjaa paikkaan nimeltään Svetogorsk. Mikä mahtaa olla syynä sille, että paikasta ei ole voinut käyttää sen suomenkielistä lyhyttä ja ytimekästä nimeä Enso?

Pysäköintiä (5)

Pysäköintisarjamme on edennyt viidenteen ja toistaiseksi viimeiseen osaansa. Tällä kertaa esittelemme päättömyyden, jota on viljelty Matinkylän alueelle Espoossa.



Tässä on asetettu kymmenen tunnin pysäköintiaikarajoitus arkipäivisin kymmenen tunnin mittaisena aikajaksona. Eli noina kymmenenä tuntina saa pysäköidä vain vain kymmenen tunnin ajan.

Tieliikenneasetuksessa ei oteta mitään kantaa siihen, nollaantuuko pysäköintiaika aikarajoituksen alkaessa ja päättyessä vai ei. Yleinen käsitys on, että nollaantuu. Täten klo 6.00 pysäköityä autoa saa pitää klo 12.00 asti pysäköintipaikalla, jossa on neljän tunnin aikarajoitus klo 8-16, eli sallittu pysäköintiaika ei pääty klo 10.00. Vastaavasti klo 14.00 pysäköidyn auton saa pitää paikalla tämän tulkinnan mukaisesti seuraavaan arkipäivään klo 12.00 asti.

Merkin asettajalla lienee ollut korviensa välissä jokin muu ajatus. Hän ehkä on ajatellut, että tällä merkillä kielletään vuorokausien mittainen pysäköinti. Sellaiseen vain ei tarvita tällaista merkillistä kieltoa: 24 tunnin aikarajoitus riittäisi ja on ymmärrettävissä.

Pysäköintiä (4)

Pysäköintisarjamme on edennyt neljänteen osaansa. Tällä kertaa aiheena on pysäköintikiekko.

Pysäköintikiekkoon liittyviä säädöksiä, liikenneministeri Ilkka Kanervan allekirjoittamia, ei yleensä pidetä maan lainsaadäntötyön kirkkaimpina timantteina. Niistä huokuu vahva sellainen menettelytapa, jota vulgäärissä kielenkäytössä luonnehdittaisiin ilmaisulla "juosten kustu".

Lainsäädäntöön on jäänyt eräitä aukkoja, joita ei ole saatu suljetuksi siksi, että päättömistäkään pysäköintivirheitä koskevista hallinto-oikeuksien ratkaisuista ei voi valittaa. Tämän takia näistä aukoista ei ole kyetty saamaan ennakkopäätöksiä.

Tienpitäjäkään ei ole aivan syytön kummallisuuksiin.



Pysäköintikiekon avulla ovat eräät tienpitäjät kuvitelleet voivansa ratkaista kysymyksen kuin kysymyksen.

Voidaan vain pohtia, mikä aivoitus on takana liikennemerkissä, joka vaatii pysäköintikiekkon käytöä paikalla, jossa on 24 tunnin aikarajoitus. Pysäköintikiekkohan on 12-tuntinen. Tällä pysäköintipaikalla mikä tahansa kiekkoon asetettu aika osoittaa laillista aikaa. Erona ilman kiekkopakkoa olevaan liikennemerkkiin on ainoastaan se, että kiekko pitää laittaa tuulilasille pysäköintivirhemaksun uhalla, vaikka kiekosta ei mitään hyötyä olekaan.

Pysäköintiä (3)

Pysäköintisarjan kolmas osa käsittelee "ei koske" -lisäkilpeä.

Kielto- ja rajoitusmerkeissä on luontevaa tarvittaessa käyttää "ei koske" -ilmaisua lieventämään merkin vaikutusta. Esimerkiksi ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkkiä on usein tarve lieventää esimerkiksi lisäkilvellä "Ei koske tontille ajoa".

Sitten, kun tällainen "ei koske" -lisäkilpi asetaankin ohjemerkkiin, ruvetaan liikkumaan liukkaalla maaperällä.



Tässä merkissä on kysymyksiä aiheuttava lisäkilpi "Ei koske luvan saaneita". Mikä asia ei koske? Varmaankin on tarkoitus ollut ilmaista, että 30 minuutin aikarajoitus ei koske luvan saaneita, mutta säädöksiä ja niiden tulkintaohjeita kuin piru raamattua lukien voitaisiin päätellä, että pysäköntipaikka ei ole luvan saaneita varten.

Vastaavanlaisia merkin asettajan ajatuksista poikkeavia tulkintoja voidaan tehdä myös määräysmerkeistä. Aika tyypillinen tällainen on pyörätie-merkki, jota koristaa lisäkilpi "Huoltoajo sallittu". Tällainen kilpihän sallii tietä käytettävän vain polkupyörällä tapahtuvaan huoltoajoon.

Pysäköintiä (2)

Pysäköintisarjassamme käsitellään tänään lisäkilpeä "ajoneuvojen sijoitus pysäköintipaikalla". Tämä lisäkilpihän määrittelee, onko kyseessä kadun suuntainen pysäköinti, vinopysäköinti vai poikittainen. Lisäksi sillä on mahdollista osoittaa esimerkiksi kaksirivinen pysäköinti.

Tämäkin yksinkertainen kilpi on mahdollista mokata.



Merkin mukaisesti pysäköitäessä on keskimmäisestä rivistä jossain määrin hankala poistua pysäköintialueen ollesa täysi.

Onneksi tien käyttäjät eivät ole pysäköineet merkin mukaisesti, vaan sen tarkoituksen mukaisesti:



Periaatteessa tällainen pysäköinti ei vastaa liikennemerkkiä, vaan olisi pysäköintivirheen paikka. Lappuliisa vain joutuisi hankalaan päätöksentekotilanteeseen: Mihin riviin tai riveihin pysäköineet ovat pysäköineet väärin?

Kolmirivistä pysäköintiä kyllä osataan harrastaa aivan ilman liikennemerkkejäkin:

Pysäköintiä (1)

Mätäkuuta odoteltaessa Teillä ja Turuilla käynnistää muutamaosaisen pysäköintiä koskevan artikkelisarjan.

Siihen nähden kuinka yksinkertaiset ovat säännöt pysäköintialueiden ja -kieltojen merkitsemiseksi, on ihailtavaa kuinka valtava kirjo kummallisia virityksiä on mahdollista kehittää niin yksityisten kuin julkistenkin tienpitäjien.

Peruspelisäännöt ovat

- Ajoradan pysäköintirajoitukset esitetään liikennmerkillä "pysäköinti kielletty".
- Ajoradasta erotettu pysäköintialue merkitään liikennemerkillä "pysäköintipaikka".
- Pysäköintikieltoalue rajoitetaan liikennemerkeillä "pysäköintikieltoalue", jonka yhteydessä ei käytetä lisäkilpiä.
- Pysäköintiä koskevat rajoitukset ilmaistaan lisäkilvillä.

Aloitetaanpa Espoon Otaniemestä, tekniikan kehdosta. Paikallisen ostoskeskuksen pysäköintialueen toisessa päässä on tällainen toteemi:



Merkillä siis yritetään ilmoittaa, että alue on sekä pysäköintipaikka että pysäköintikieltoalue. Tämä olisi kyllä mahdollista tiettyyn rajaan asti: Pysäköintikieltoalueen sisällä voi olla pysäköintipaikkoja. Mutta ei niin, että alue olisi yhtaikaa kumpaakin. Määräyksiä rikkoo se, että pysäköintikieltoalue-merkki on varustettu lisäkilvillä. Seuraava virhe on se, että pysäköintikieltoalue-merkki ei ole alueelle johtavalla tiellä, vaan alueen takareunassa. Pysäköintipaikka-merkki saa olla alueen takareunassa, mikäli se on varustettu ajoneuvojen sijoitus -lisäkilvellä. Koska se ei ole varustettu, sekin merkki on määräysten vastainen.

Kun siirrymme pysäköintialueen toiseen päähän, löydämme samaa aluetta koskevan aivan erilaisen liikennemerkkitoteemin:



Tämä merkki on suunnilleen säädösten mukainen. Pulma tulee siitä, että se on ristiriidassa ensimmäisen merkin kanssa. Tämä merkki kertoo, että rajoitukset ovat voimassa vain arkisin klo 8-17, kun ensimmäisen merkin mukaan (jos merkki olisi laillinen) rajoitukset ovat voimassa ympäri vuorokauden kaikkina päivinä. Lisäksi "Ei koske" -lisäkilven merkitys jää pohdittavaksi. Mikä täsmälleen ottaen ei koske P-luvan haltijoita? Itse pysäköintipaikka-merkkiin (pääsääntöhän on, että lisäkilvet viittaavaat itse liikennemerkkiin, eivät toisiin lisäkilpiin) vai pysäköintirajoituksiin? Ensimmäinen merkki taas ei mainitse pysäköintiluvista mitään.

E16

E16 on eurooppatie, joka alkaa Pohjois-Irlannista ja kulkee Skotlannin halki Edinburghiin. Siellä tie katkeaa ja jatkuu Pohjanmeren toisella puolella Bergenissä, josta se jatkaa päätepisteeseensä Osloon.

Erityisesti Ruotsi on ollut aktiivisena ajamassa E16-viitoituksen jatkamista itään Gävleen asti. Nyt on YK (jonka aktiviteetti eurooppatiestö on) Ruotsin ja Norjan hakemuksesta päättänyt hyväksyä hankkeen ja viitoitus tapahtunee keväällä 2012.



Tuleva E16 Oslo-Gävle

Jonkinmoisena pulmana asiassa on, että erityisesti Norjan ja Ruotsin suomalaismetsiä halkova tien länsiosa on kaikkea muuta kuin päätieltä edellytettävässä kunnossa. Järkevää väylää viitoituksen perusteella odottavat matkustavaiset tulevat yllättymään.

Vaikuttaa siltä, että pohjoismaissa eurooppatietä pidetään nykyisin jonkinlaisena perämetsien pikkukuntien markkinointi-instrumenttina, jonka toivotaan tuovan seudulle purojen solinaa, linnun laulantaa ja muitakin nirvanan tunnusmerkkejä. Esimerkiksi Ruotsin sisämaan tien 45 muuttamiselle eurooppatieksi E45 oli vaikeaa löytää liikennetaloudellisia argumentteja. Koko järjestelmä onkin aika vahvasti etääntynyt alkuperäisestä tarkoituksestaan.

Teillä ja Turuilla on katsonut karttaa ja todennut Gävlen sijaitsevan hieman Poria etelämpänä. Teillä ja Turuilla odottaakin, että Porin ja Joensuun välisen tien 23 varressa ennen pitkää herätään ja ruvetaan itkemään sorretuksi tulemista ja esittämään vaatimuksia tien nostamista eurooppatieksi ja loogisesti numerolle E16. Olisihan loogista viitoittaa yhtenäisellä tavalla Pohjois-Irlannin ja Pohjois-Karjalan välinen tie.

Kiintovihreä

Seuraavassa on kaksi kuvaa, ensimmäinen Espoosta ja toinen Ylöjärveltä. Toinen kuvaa säädösten mukaista liikennejärjestelyä ja toinen niiden vastaista. Mutta missä virhe?



Oikein



Väärin

Virhe tulee siitä, että ylöjärveläinen valtatie 3:n ja kantatie 65:n liittymä ei täytä liikennevaloasetuksen määräystä, jonka mukaan liikennevalo-ohjatussa risteyksessä pitää valoin ohjata kaikkia liikennesuuntia. Tästä on eräitä asetuksessa mainittuja poikkeuksia kuten korokkeella erotettu vapaa kääntyminen oikealle.

Leppävaaran järjestelyä Turuntiellä voidaan kutsua kiintovihreäksi. Siinä kun suoraan ajavalle liikennevirralle on aina vihreä valo.

Tarve tällaiseen kiintovihreään tulee, kun vasemmalle kääntyvää liikennettä halutaan ohjata omalla vaiheellaan, vasemmalle kääntyvä tie on yksisuuntainen tai vastasuuntaan pääsee kääntymään vain oikealle ja kun pääsuunnan poikki ei ole suojatietä:



Periaatteessa tällaisen kiintovihreässä opastimessa ei tarvitsisi olla punaisessa valoaukossa lamppua lainkaan. Keltaisessa sen sijaan tarvitaan, koska vikatilanteissa näytetään vilkkukeltaista ja valo-ohjausta sammutettaessa keltaista.

Pitäisikö olla sallittu?

Useissa maissa vallitsee käytäntö, jonka mukaan koulujen lähistöllä on käytössä alhainen nopeusrajoitus koulupäivän aikana.

Suomessa tämän käytännön noudattaminen on tehty varsin hankalaksi. Tieliikennelainsäädäntö kun sallii nopeusrajoitus-liikennemerkille kain kaksi lisäkilpeä: "alue" ja "yleisrajoitus". Tämän vahvistaa tienpitäjää sitova liikenneministeriön määräys, joka täsmentää tieliikenneasetusta kieltämällä muut kuin asetuksen sallimat lisäkilvet. Tästä seuraa, että ajallisesti rajoitettua nopeusrajoitusta ei lisäkilvellä voi toteuttaa.



Säädösten vastainen liikennemerkki

Ajallisesti rajoitetun nopeusrajoituksen voi toki toteuttaa vaihtuvin liikennemerkein. Tämä vain on varsin kallis ratkaisu ja siksi hyvin harvinainen.



Vaihtuva nopeusrajoitus koulun kohdalla

Säädöksen motiivina ehkä on pelko nopeusrajoitusjärjestelmän monimutkaistumisesta, jos lisäkilvin toteutetut vaihtuvat nopeusrajoituksen sallittaisiin. Pelko ei ole mitenkään aiheeton. Jo nyt pitää muistaa, ollaanko taajamassa, ollaanko nopeurajoitusalueella, ollaanko tiekohtaisen nopeusrajoituksen piirissä ja ollaanko pihakadulla.



Poistutaan tiekohtaiselta 30 km/h rajoitukselta, joka on 40 km/h aluerajoituksen sisällä, joka on taajaman 50 km/h rajoituksen sisällä

Jos tämä muualla toimivaksi havaittu käytäntö sallittaisiin Suomessa, säädöksiä ja tienpitäjän ohjeita olisi varmasti aihetta täsmentää. Tienpitäjällä on aika ajoin tapana tuottaa hieman vaikeaselkoisia ratkaisuja.



Ensimmäisen kuvan ratkaisun päätepiste. Jos kello ei ole arkisin 7-17, jatkuuko rajoitus, vai päättääkö merkki aina rajoituksen?

Samoin nykysäädösten mukainen mahdollisuus sijoittaa eräät merkit vasemmalle puolelle ajorataa saattavat johtaa kummallisiin ratkaisuihin silloin, kun tienpitäjän tekee mieli sijoittaa erilaisia merkkejä tien kummallekin puolelle. Säädöksen järkevyydessä voisi olla pohtimisen varaa.



Pihakatu päättyy -merkki sijoitettu vasemmalle puolelle ja paluu nopeusrajoitusaluelle oikealle puolelle. Olisivat kyllä mahtuneet samaankin pylvääseen.

Postinkanto sallittu

Jostain mielenkiintoisesta syystä kevyen liikenteen väylää osoittavat määräysmerkit houkuttelevat toinen toistaankin luovempien ratkaisujen tekemiseen. Aika usein ratkaisut menevät kunnolla pieleen.

Monen tällaisen ratkaisun takana on ilmeinen harhakuvitelma siitä, että jalkakäytävä/pyörätie-merkit tarkoittavat samaa asiaa kuin merkki "moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty". Näinhän ei kuitenkaan ole.

Jalkakäytävä/pyörätie-merkeillä ilmaistaan, ylläri ylläri, että kyseessä on jalkakäytävä ja/tai pyörätie. Pyörätie taas ei voi olla ajorata ja ajorata ei voi olla pyörätie. Siksi pyörätie-merkkiin ei "sallittu mopoille" -lisäkilpeä lukuun ottamatta voi lisätä autoliikenteen sallivaa lisäkilpeä.

Jos on tarvetta sallia huoltoajo tai vastaava, käytetään "moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty" -merkkiä ja asianmukaista lisäkilpeä.

Joskus merkkitoteemeilla ylitetään koomisuuden rajat:



Tässä lienee ollut tarkoitus kertoa, että pihaan saa ajaa moottoriajoneuvolla, samoin postipoika postilaatikolle, mutta muuten täytyy tyytyä jalkarattaalla ajeluun.

Lopputulos on kuitenkin siihen suuntaan, että muilla ajoneuvoilla kuin polkupyörillä ei saa ajaa lainkaan ja polkupyörälläkin vain pihaan. Postikin saadaan käydä jakamassa, kunhan se tehdään polkupyörällä tai jalan.

Olisiko Saksasta mahdollista oppia?

Saksalailla teillä ja erityisesti moottoritiellä viitoitus on suunniteltu tavattoman selkeäksi. Syynä tähän ovat ennen kaikkea suuret nopeudet. Saksalaisista käytännöistä saattaisi olla mahdollista oppia Suomessakin.

Varsin yleinen käytäntö on, että etäisyystauluissa esiintyy kohteita, jotka ovat haarautuvilla reiteillä ja usein pääasiallisen kohteen jälkeen:



Tien A1 etäisyystaulussa myös tien A7 varrella sijaitseva kohde Hannover

Suomalainen vastaava merkki voisi näyttää vaikkapa tällaiselta:



Moottoritien etäisyystaulu



Valtatien etäisyystaulu

Toinen saksalainen erityispiirre on suunnistustaulu, johon on yhdistetty kaistaopastus. Saksalaisen isonkin taajaman läpi on yleensä helppoa ajaa, koska opastus etenee loogisesti ja kaistanvaihtotarve ei tule yllätyksenä:



Suunnistustaulu kaistaopastuksella

Suomessa esimerkiksi tällainen ratkaisu voisi olla toimiva:



Kääntyvän pääreitin opastus

Eräs suomalainen murheenkryyni on kaistaopastuksen epäjatkuvuus tai suorastaan virheellisyys. Kaistan yläpuolisista viitoista tulee helposti massiivisen kokoisia ja esteettinen silmä saattaa haluta viitoista tasasuuruiset. Tuloksena on usein seuraavankaltainen ratkaisu, jossa Kauniaisiin suuntautuva liikennevirta ohjataan oikealle kaistalle, joka ei jatku Kauniaisten suuntaan. Seuraus on tarpeettomia äkillisä kaistanvaihtoja:



Nihtisilta, Espoo

Saksalainen saattaisi suunnitella seuraavankaltaisen tien yläpuoleisen viitan, jossa on kaikki tarpeelliset elementit mukana ja kaistaohjauskin vie perille:

Kovin on käyrä

Ranskan Bretagnessa avattiin pääsiäisen alla mielenkiintoinen silta. Tämä Térénez'n silta on pituudeltaan 515 metriä ja sen pääjänteen pituus on 285 metriä. Nämä lukemat sinänsä eivät sinänsä nostata kulmakarvoja, mutta sillan kaarevuus kylläkin.



Pont de Térénez (kuva transporteurs.net)

Silta ylittää l'Aulne-joen ja lyhentää matkaa Brestistä Crozonin niemelle kolmisenkymmentä kilometriä.



Paikalle vuonna 1925 rakennettu silta tuhoutui toisen maailmansodan loppumelskeissä ja sen tilanne valmistui vuonna 1951 uusi riippusilta, jonka betonirakenteiden kunto on käynyt heikoksi.

Uusi silta on voimakkaalla kaarella, jotta nykyisen sillan päissä olevista jyrkistä mutkista päätään eroon. Näin vahvasti kaarevan vinoköysisillan lujuuslaskelmat eivät ole helppoja. Lopputulos on näyttävä; toivottavasti myös pitkään kestävä.

Arvoitus

Eilen putkahti postilaatikkoon Uudenmaan ELY-keskuksen laatima tiedote, jossa kerrotaan muun muassa, että "Espoossa korjataan Helsingin ja Stensvikin ramppisillat".

Otsikko herättää verraten paljon kysymyksiä, alkaen siitä, missä päin Espoota voisi olla "Helsingin ramppisilta".

Onneksi tiedotteessa on karttapalveluun linkki, jonka kautta asia selviää. Kyseessä on Länsiväylän Matinkylän liittymän kaakkoissektorin ramppipari, josta toinen välittää liikennettä Helsingin suuntaan ja toinen Kivenlahden eli Stensvikin suunnasta. Gräsanojan ylittävät sillat on rakennettu vuonna 1964 ja varmasti ovat kunnostuksen tarpeessa.

Siltojen nimet on varmaankin poimittu jostain siltarekisteristä, johon niiden nimet on puoli vuosisataa sitten merkitty nimet tuolloisten olosuhteiden mukaisesti. Tosin Matinkylän liittymä ei kyllä ole ainoa Länsiväylän liittymistä, josta on rampit Helsingin ja Kivenlahden suuntaan eli nimiä ei alun pitäenkään ole valittu kovin viisaasti. Mutta sen viisaampaa ei ole laatia tiedotteita, joiden otsikko takuuvarmasti johtaa harhateille.

Mutkia mutkia enemmän mutkia

Alun toistakymmentätuhatta vuotta sitten jääkauden päättyminen ja mannerjäätikön vetäytyminen muokkasi Suomen maastoa aika vahvalla pensselillä. Salpausselkien tienoot ovat maaston muodoltaan varsin vaihtelevia ja mäkisiä.

Kun tällaiselle seudulle aikanaan on tehty maanteitä, tuloksena on joukko teitä, jotka ansaitsevat paikkansa tavattoman mutkaisten teiden arvovaltaisessa joukossa.

Teillä ja Turuilla mainitsee tässä yhteydessä neljä tietä Hämeestä ja läntisestä Kymenlaaksosta:



Vuolenkosken ja Jokuen välinen maantie 3631 kulkee Kymijoen linjaa seuraten ensimmäisen ja toisen Salpauselän väliä. Kymijoki kulkee jylhässä maisemassa ja tie kulkee lähellä entisiä eteläisen Suomen jylhimpiä koskia, Mankalan koskia. Koskijaksohan tuhottiin 1940-luvulla vaihtamalla kosket pienehköön Mankalan voimalaan. Tie kulkee Kymijoen yli Mankalan voimalapatoa ja on paikoitellen aikamoisilla rypyillä sekä vaaka- että pystysuuntaan.



Maantie 3631

Vesivehmaan ja Kalkkisten välinen maantie 3132 oli pääreitti Lahden ja Sysmän välillä ennen Pulkkilanharjun tien valmistumista. Tien profiili on varsin haastava. Takavuosilta mainitaan, että linja-autot varsin usein jäivät talvikeleillä jumiin laaksojen pohjalle. Tien eteläosa on oikaisuremonteilla "pilattu", mutta pohjoisosassa on vuoristoratatunnelma tallella.

Lammin ja Hausjärven Oitin välinen entinen nelostie, nykyinen maantie 2951, on sekin aikaisemmin ollut kuuluisa poikkeuksellisesta mutkaisuudestaan. Tätäkin tietä on oiottu ja se on päällystetty, mutta entisaikojen mutkien fiilistä on vielä jäljellä.

Hauhon ja Luopioisten entisten kuntien rajamailla Kuohijärven länsipuolella kulkee maantie 13933, Avuksentie. Tie kulkee vesistönhaarojen välisen vedenjakajan yli varsin möykkyisessä maisemassa ja nousee kuutisenkymmentä metriä Kuohijärven pinnan yläpuolelle. Tie on kapeahko soratie, jonka mutkissa odottaa näkevänsä oman autonsa perävalot.

Pitkiä ja pätkiä

Kuinka kaukana on tien viitoituskohde? Vaihtelee.

Suomalainen varsin yleinen käytäntö on, että pitkät valtatiereitit pilkotaan viitoitusosuuksiin, joilla usein on pituutta noin 100-200 kilometriä. Pohjoisen ja itäisen Suomen harvaan asutuilla seuduilla osuuksilla on usein enemmänkin pituutta.

Maan pisin yhtenäinen viitoitusosuus on valtatie 21 Tornio-Kilpisjärvi. Tällä osuudella on pituutta 459 kilometriä. Toiselle sijalle pääsee nelostie Jyväskylän ja Oulun välillä, noin 340 kilometriä. Muita pitkiä osuuksia ovat nelostie Rovaniemi-Ivalo (290 km), valtatie 23 Pori-Jyväskylä (270 km) ja viitostie Kajaani-Kuusamo (246 km).



Toisaalta varsin lyhyitäkin osuuksia on. Esimerkiksi valtatiellä 15 Kotkan ja Kouvolan välinen 50 kilometrin pätkä on oma viitoitusosuutensa. Kantateillä pätkät ovat verraten yleisiä. Maan pisimmän kantatien 58 Oriveden ja Kangasalan välinen viitoitusosuus on vain 36 kilometrin pituinen.



Ruotsissa on käytäntönä varsin pitkät viitoitukset. Esimerkiksi Tukholmasta on E4-tielle viitoitus Helsinborgiin 560 kilometrin päähän. E4:n pohjoisin viitoitusosuus on Sundsvall-Haaparanta, 646 km.



Norjassa viitoitus on vähän hällä väliä -tyyliin hoidettu ja etäisyyskilvet ovat verraten harvinaisia. Pohjoisessa Norjassa saattaa nähdä suuriakin lukemia:



Pilkotuin valtatie Suomessa on viitostie. Sen viitoituskohteet etelästä lukien ovat Mikkeli, Kuopio, Iisalmi, Kajaani, Kuusamo, Kemijärvi ja Sodankylä; tie on siis jaettu seitsemään palaseen, joista osa on alle 100 kilometriä pitkiä.

Lyhyitä viitoitusvälejä on aikojen saatossa myös yhdistetty pitemmiksi. Esimerkiksi Helsingistä oli itään kuljettaessa ennen viitoituskohteena 50 kilometrin päässä sijaitseva Porvoo, mutta nykyisin kohteina ovat Kouvola ja Kotka, joihin kumpaankin on noin 140 km matkaa. Kolmostien moottoritien valmistuttua Hämeenlinna viitoituksen kohteena vaihtui Tampereeseen. Tämä olikin loogista, koska Tampereelta tie viitoitettiin Helsinkiin asti.

Seututeillä sitten käytäntö vaihtelee hyvinkin paljon. Eräänlaisen aasipalkinnon ansaitsee Vääksyn ja Vierumäen välinen seututie 313, joka Vääksyssä viitoitetaan, no minnekä muuallekaan kuin Vääksyyn!

TOTSO

Brittiläisessä tieslangissa esiintyy sana TOTSO. Se on akronyymi ja tulee sanoista Turn Off To Stay On. Sillä tarkoitetaan risteystä tai eritasoliittymää, jossa päätien numerointia seurattaessa joudutaan kääntymään tien ja suoraan ajettaessa numerointi muuttuu tai poistuu.

Suomalaisessa liikennesuunnittelussa kääntymistä ei pidetä toivottavana ratkaisuna ja siksi suomalainen TOTSO ei pääteillä ole kovin yleinen, vaikkakaan ei varsinaisesti harvinainenkaan.

Useimmin TOTSOja näkee päätiereiteillä, jotka on tehty pääteitä numerokilvet vaihtamalla.



Valtatie 18 Seinäjoella. Tie on uudelleennumeroitu joukko hyvin vaihtelevantasoisia maanteitä



Kantatie 52 Somerolla kääntyy kohti etelää. Samassa risteyksessä ennen tie 240 haarautui tiestä 280.

Nelos- ja viitostien haara on sekin TOTSO. Siinä nelostie haarautuu kohti pohjoista ja moottoritien numero vaihtuu:



Lusin liittymä Heinolassa

Tampereella on valtatiet 3 ja 9 viitoitettu kehätien kautta. Tästä järjestelystä on seurannut kaksi "kaksois-TOTSOA":



Kehätie päättyy Ylöjärven liittymässä. Siinä sekä valtatie 3 että kantatie 65 kääntyvät.



Valtatiet 3 ja 9 haarautuvat Tampere E -liittymässä ja kumpikin teistä kääntyy.

Kaikkien TOTSOjen suomalainen äiti on kuitenkin Jyväskylän ja Vaajakosken välisellä moottoritiellä. Tie on viitoitettu peräti neljäksi valtatieksi ja lisäksi kahdeksi eurooppatieksi. Kummassakin päässä on nelinkertainen TOTSO tai kuusinkertainen, jos eurooppatiet lasketaan lukuun.



Vaajakosken liikenneympyrä