31.7.2011

Rajan pinnassa

Suomen itäisin piste sijaitsee Ilomantsin Virmajärven pienessä saaressa. Paikan koordinaatit ovat 62°54,5'N 31°35,2'E ja se sijaitsee idempänä kuin esimerkiksi Pietari, Kiova, Odessa ja Istanbul. Vuosina 1995-2003 se oli Euroopan Unionin itäisin piste, kunnes Kypros liittyi yhteisöön. Nykyisin pistettä markkinoidaankin EU:n mantereen itäisimpänä kohtana.

Suomen ja Venäjän rajan katselu onnistuu rajavyöhykkeen takia varsin harvoissa paikoissa. Itäpisteen osalta tilanne on toinen. Paikka on kiinnostanut varsin suuria matkailijamääriä ja rajavyöhykelupien kirjoitteluun on kaiketi kulunut rajavartiolaitokselta melkoisesti työtä. Tilanne muuttuikin vuoden 2010 alusta, jolloin rajavyöhykeasetusta muutettiin siten, että Virmajärven rantaan kulkeva tie ja polku rajattiin rajavyöhykkeen ulkopuolelle.



Rajavartiolaitoksen ohjeista, punainen viiva osoittaa rajavyöhykkeen

Matkaa Virmajärvelle on Ilomantsin-Lieksan maantieltä 522 Hattuvaarasta 19 kilometriä metsäautotietä. Tien loppupää kulkee rajavyöhykkeen reunojen välissä eli tieltä ei saa poistua.



Soratietä



Reitti Virmajärvelle on viitoitettu.



Paikoitellen mäkistä soratietä



Lähestytään rajaa ja rajavyöhyke ulottu tien reunaan.



Tien viimeinen kilometri työntyy rajavyöhykkeen "sisään". Rajavyöhykepaalut kummallakin puolella kertovat, että tieltä ei saa poistua.



Autotie päättyy pysäköintipaikkaan ja tie jatkuu kapeampana rajavyöhykettä merkitsevien köysien välissä.



Ohjeistusta



Viimeiset kymmenet metrit on pitkospuita. Köyttä ei saa mennä ylittämään.



Rajamerkki 277. Valkoinen kivi on itse rajamerkki. Sen kummallakin puolen on rajapaalut, sinivalkoinen Suomessa ja punavihreä Venäjällä.



Myös lähettyvillä sijaitseva rajamerkki 276 näkyy katselupaikalta.

Ei kommentteja: