7.4.2018

Jurismia

Vajaan kolmen kilometrin mittainen tienpätkä Riihimäellä on ajautunut mielenkiintoisen juridisen näytelmän kohteeksi. Ei-juristin silmiin tilanne vaikuttaa sen verran absurdilta, että tulevat mieleen eräät toiset absurdit juristijutut.



Kyseessä oleva Sipiläntie on alun perin ollut Riihimäen ja Tammelan välistä kantatietä 54. Kovin kauan se ei kantatienä ollut: Aikaisempi tie kulki etelämpää Herajoen kautta ja 1970-luvulla tie jäi paikallistieksi, kun kantatie 54 jatkettiin Riihimäeltä Lahteen ja ohjattiin kaupungin pohjoispuolitse.

Vanhan kolmostien ja kantatien 54 risteys tunnettiin nimellä Lasin risteys ja se oli aikansa tunnettuja paikkoja paristakin syystä: Ensinnäkin, risteys oli varsin onnettomuusherkkä, ja toiseksi sen reunalla oli legendaarinen Karavaani-huoltoasemakuppila. Entinen Shell ajatui ABC-asemaksi ja purettiin pois, kun lähistölle, uuden kolmostien ja uuden 54-tien risteykseen, rakennettiin nykyinen Riksun ABC.


Karavaani viimeisinä aikoina

Sipiläntien kiistat juontavat vuoteen 1992 ja moottoritien rakentamiseen liittyneeseen tietoimitukseen. Tie muutettiin tuolloisen ajattelutavan mukaisesti yksityistieksi, koska muu kuin paikallinen liikenne ohjataan pääteille. Toimitusinsinööriltä jäi huomaamatta, että tie on suorin ja ehdottomasti luontevin tie lännestä Riihimäen keskustaan, eikä muutos yksityistieksi sitä seikkaa miksikään muuttanut.


Sipiläntie

Tiepohjasta muodostettiin tila, jonka omistaja on Riihimäen kaupunki. Kaupunki on ylläpitänyt tietä, jota käyttää noin 3000 ajoneuvoa vuorokaudessa: kolminkertaisesti verrattuna vaikkapa Sodankylän ja Saariselän väliseen nelostiehen.

Kaupunki on halunnut perustaa Sipiläntielle tiekunnan, muun muassa siksi, että uusi yksityistielaki ei mahdollista kunnan avustavan muunlaisia yksityistietä kuin sellaisia, joilla on tiekunta. Tien varren kiinteistöt ovat vastustaneet tiekunnan perustamista, koska pelkäävät joutuvansa läpiajoliikenteen maksumiehiksi. Kaupunki on luvannut jatkossakin maksaa viulut, mutta alueella ei tunnuta luotettavan kaupungin lupausten pätemiseen pitkän päälle.

Tien osalta on pidetty tietoimitus, jonka päätöksenä oli, että tiekuntaa ei perusteta. Päätös kuitenkin kaatui maaoikeudessa, joka velvoitti perustamaan tiekunnan. Päätös on lainvoimainen.

Asiassa on edetty eräänlaiseen pattitilanteeseen: Tiekuntaa ei halua kuin kaupunki. Valtio ei ole kiinnostunut tien palauttamiseksi maantieksi. Kaduksi tietä ei voida muuttaa, koska seudulla ei ole asemakaavaa. Yksi juridinen kikka on tehdä vain tietä koskeva asemakaava. Tämä on varsin hintava ja byrokraattinen ratkaisu.


Sipiläntie oli yleinen tie 13628 kantatieajan päättymisen jälkeen moottoritien valmistumiseen saakka

Toistaiseksi ei tiedetä, millaiseen ratkaisuun päädytään ja milloin. Maallikko saattaisi epäilllä, että lainsäädännössä olisi pientä laittoa.

7 kommenttia:

Antti kirjoitti...

Ymmärsinkö oikein, että kunta ei voi ylläpitää tietä (eli tässä tapauksessa katua) muualla kuin asemakaava-alueella? Eli kääntäen, ovatko kaikki asemakaava-alueen ulkopuoliset tiet aina joko maanteitä tai yksityisteitä? Jos näin on, tämä oli minulle uusi tieto.

Matti Grönroos kirjoitti...

Juu, tiet jakautuvat maanteihin, katuihin ja yksityisteihin ja katuja on vain asemakaavoitetulla alueella. Kuviota monimutkaistavat vanhan rakennuslain mukaiset rakennuskaavatiet, jotka maankäyttö- ja rakennuslain voimaan tullessa siirtyivät kunnan omistukseen liikennealueiksi vaan ei eivät automaattisesti kaduiksi. Ei nyt välitetä niistä.

Se, että jokin tie on yksityistie, ei tarkoita, että kunta tai valtio ei voisi olla tien osakkaana.

Tässä Riihimäen tapauksessa hiertää nimenomaan tiekunta-asia. Eduskunnassa oleva uusi yksityistielaki esittää tiekunnan avustuksen saamisen edellytykseksi. Toisaalta tien varren tilat näkevät tien tosiasiallisesti yleisessä käytössä olevana tienä, eivätkä halua ryhtyä tiekunnan kautta maksumiehiksi.

<SPEKULAATIOTA>Saattaa tietysti olla niinkin, että tiealue on aikanaan pakkolunastettu ja nyt sitten nähdään epäoikeudenmukaiseksi joutua maksumieheksi tiestä, jonka lunastuksen alkuperäinen tarkoitus on lakannut. Näissä asioissa kansalaisen muisti on pitkä ja ulottuu seuraaviin sukupolviin asti. Mene ja tiedä.</SPEKULAATIOTA>

Elyas kirjoitti...

Valtatie 10 kulkee läpi suomalaisen agraarimaiseman, kunnes ohitetaan Tammela ja alkaa korpitaival Hämeenlinnaan. Vaan siltikin siellä keskellä ei mitään tulee vastaan kantatien liittymä. Vaikka satunnaisena kulkijana koko kantatien merkitys tuntuu mitättömältä, niin kyllä silläkin kulkijansa on. Ei kai muuten tuota Perähuhdan liittymää olisi viime vuosina noinkin raskaasti kanavoitu.

Matti Grönroos kirjoitti...

Perähuhdan kanavointi on kaiketi tullut tarpeeseen, koska eritoten raskaan liikenteen osalta kantatie 54 näkyy olevan Forssan ja Lahden välillä suositumpi reitti kuin valtatie 10. Vaihtoehdot ovat osapuilleen yhtä pitkät, mutta kantatie on uudempi ja parempi. Eritoten Hämeenlinnan ja Tuuloksen välinen osuus kymppitietä ei edusta tietä, jota vieraille esitellään maamme parhaimmistona.

Itse asiassa Lopen-Perähuhdan-Urjalan maantie on satakunta vuotta vanhempi kuin sitä leikkaava nykyinen kymppitie. Se oli aikoinaan lyhyin reitti Helsingin ja Porin välillä.

Kymppitie on tuolla kohdalla vedetty Tammelan ylängön umpimetsään ja nimi "Perähuhta" on sekin jostain jouduttu keksimään, koska aikanaan kaikkien isompien maanteiden risteyksillä piti olla nimi. Vuoden 1959 peruskartta kertää, että lähellä sijaitsee Haukivahon tila lähimpinä maastokohdeiden niminä ovat Palokankaanmäki, Jordaninkorpi, Maija-Liisan suo ja Typeristönmäki. Perähuhta-niminen pientila on sijainnut toista kilometriä risteyksestä länteen.

Esa Niemelä kirjoitti...

Eikös tuo nykyinen Sipiläntie ole pääosin entistä Paloheimon Riihimäen–Lopen rautatien (valm. v.1907) pohjaa? Tuskinpa on pakkolunastettu (keneltäkään), vaan Paloheimo on tehnyt radan omille mailleen. Ex-ratapohjan muuttuminen kantatieksi 54 on aikoinaan 1950-luvulla tullut radan/tien varren asujille ennemminkin "pyytämättä, mutta ei ihan yllättäen"...

Mutta asian "jurisminen" pattitilanne on siitä huolimatta tosiasia.

Matti Grönroos kirjoitti...

Eipä tuokaan asia taida olla aivan noin yksioikoinen olla.

Vuoden 1954 peruskartan mukaan ratalinja kulkee useamman tilan halki ja lisäksi siihen rajoittuu joukko tiloja. Riippumatta siitä, mitä vuonna 1907 on tapahtunut, silloin kun tiealue on otettu valtiolle yleiseksi tieksi, niin kyllä jotain on joko ostettu tai pakkolunastettu joltain. Arvelen lisäksi, että koska lunastettu tiealue on ollut laajempi kuin rata-alue, rajanaapureidenkin tontista on napsaistu.

Kiinteistökartta kertoo, että tie on tosiaankin lohkottu omaksi tilakseen, jolla on leveyttä pääsääntöisesti noin 25 metriä. Jussilansuon nurkalla tielinja on ratalinjan eteläpuolella. Tielinjan ja ratalinjan väliin jää 6800 neliömetrin kaistale pusikkoa, joka jakautuu neljään eri tilaan. Kartan mukaan myös vanha rata-alue on omaa tilaansa niiltä osin kuin se ei ole jäänyt maantien alle. Myös rata-alue on oma tilansa, myös Lopen puolella. Sipiläntien kohdalla rata-alueen leveys on 9 metriä.

Tiealueen pohjoispuolelle on jäänyt hassu pikku palanen isompaa tilaa. Vanha kartta kertoo, että kyse on palanen Lopen kunnan entistä eksklaavia Riihimäen kunnan sisällä.

Tästä lähtee: Kiinteistörajoja ilmakuvalla

jmk kirjoitti...

Voisikohan tielle muodostaa tiekunnan, jonka ainoa osakas on kaupunki. Silloin viulut jäisivät kaupungin maksettavaksi eikä kaupunki voisi sitä yksipuolisesti muuttaa (ilman uutta tietoimitusta). Sehän olisi perusteltuakin jos kerran kyseessä on tosiasiallisesti kaupungin katu, jolla on tuhansia käyttäjiä vuorokaudessa. Tiehen liittyvien kiinteistöjen oma käyttö kun on epäilemättä häviävä osa koko liikenteestä.

Kysymys sitten on taipuvatko juristien aivot ymmärtämään yksityistielain 23 §:n siten, että tien YLEINEN käyttö merkitsee kaupungin saavan tiestä hyötyä, niin että kaupungin osuus tieyksiköistä voisi olla 100 % (tai vaikkapa 99,5 %, jos nyt niille parille kiinteistölle pitää jotain erikseen jyvittää).