27.6.2020

Valtio rakentaa, valtio tuhoaa

Melko tarkkaan 50 vuotta sitten uutisoitiin, että Hämeenlinnan moottoritien koko päällyste on mennyt pilalle.

Syyllinen löytyi helposti. Puolustusvoimain vuoden 1970 lippujuhlan alueellinen paraati pidettiin moottoritiellä. Helteisenä päivänä panssarivaunujen telaketjut hajottivat koko moottoritien päällysteen pinnan, eli 12 kilometriä ajorataa meni uusiksi. Paraatissa esiintyi noin 30 raskasta panssarivaunua.


Moottoritien pintaa (Helsingin Sanomat)

Paraatit oli aikaisemmin pidetty kaupungin keskustassa, mutta kaupunginisät olivat nostaneet esille sen, että panssarivaunu ei ole kovin hellä myöskään katujen kiveykselle.

(Helsingin Sanomain toimittaja ei kaiketi tiennyt, olivatko Hämeenlinnan kadut nupukiveä vai mukulakiveä ja niinpä hän päätyi termiin "nupulakivi".)

Helsingin Sanomain artikkeli ei kerro siitä, kenelle noin 340 000 markan päällystyslasku lähetettäisiin. Panssariprikaatin puhemies ei ainakaan vaikuttanut kovin innokkaalta avaamaan sotavaltion kukkaroa. Summa vuoden 2020 rahassa elinkustannusindeksillä oikaistuna on puolisen miljoonaa euroa.

Paikallisesta tiemestaripiiristä esitettiin kaino toivomus, että raskaita panssarivaunuja ei enää päästettäisi valtatielle, vaan paraatit pidettäisiin jatkossa Parolannummella. TVL:n toive ei kuitenkaan toteutunut. Jo vuonna 1978 järjestettiin puolustusvoimain 60-vuotisjuhlan näyttävä pääparaati Hämeenlinnassa, tietysti moottoritiellä ja tietysti panssarivaunujen kera. Nyt niitä oli yli tuplamäärä, 67 kappaletta.


Kekkonen ja paraati 1978 (Helsingin Sanomat)

5 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Veikkaisin päällystyskulujen menneen valtionkonttorin momentilta. Sehän se toimii niin armeijan kuin muidenkin valtion laitosten vakuutuskonttorina.

Matti Grönroos kirjoitti...

Tuskinpa sentään. Valtio ei vakuuta mitään omaisuuttaan. Valtiokonttori toimii maksajana muun muassa kuin liikennevakuutusyhtiö silloin, valtion ajoneuvo edustaa syyllistä osapuolta. Mutta mikään yleinen valtion vakuutusyhtiö se ei ole. Peruslähtökohta on siis se, että vahingosta vastaa vahinkoa kärsinyt taho. Jos esimerkiksi poliisiauto vaurioituu kolarissa, jossa poliisiauton kuljettaja on syyllinen, valtiokonttori korvaa henkilövahingot ja toisen osapuolen aineelliset vahingot, mutta poliisiauton korjaaminen jää sitten poliisin asiaksi. Valtiokonttorilla ei ole tämä vastuu automaattisesti siksi, että se on valtiokonttori, vaan siksi että liikennevakuutuslaissa on valtiokonttorille säädetty kyseinen velvoite.

Elyas kirjoitti...

Mjaa, ehkä ymmärsin aikoinaan jotain väärin. PV:llä kuitenni on vastuu ja velvoite korvata sotaharjoitusten maanomistajille aiheutuneita vahinkoja, ja niiden sanottiin silloin kulkevan valtiokonttorin kautta. Vaan voihan siinä olla jokin toinenkin maksaja.

Joka tapauksessa tällaisille vahingoille on vakiintunut toimitatapa, ja PV yleensä hoitaa ne mukisematta.

Antti kirjoitti...

En tuota korvauskäytäntöä kovin tarkkaan tunne, mutta voisiko olla niin, että yksityisille (ja mahdollisesti myös esim. kunnille) menevät korvaukset maksaisi Valtiokonttori mutta valtion omaisuudelle (eli esim. valtatiet) aiheutuneet vahingot kärsisi vahingon kärsinyt taho?

Isossa kuvassahan ei ole hirveästi merkitystä, mikä valtion virasto korvauksen lopulta hoitaa: veroista ne kuitenkin aina lopulta maksetaan.

Matti Grönroos kirjoitti...

Joo. Lakisääteiset henkilövakuutukset ja tapaturmakorvaukset hoitaa Valtiokonttori niiltä osin kuin valtio on osapuolena, ellei niistä vastaa Kela tai Keva. Valtion omaisuusvahingot menevät valtion budjetista niin kuin muutkin menot.

Olettaisin, että jos vaikka Raippaluodon silta sortuisi jostain syystä ja jouduttaisiin rakentamaan uudelleen, vahinko korjattaisiin (lisä)budjettirahoituksella.