22.12.2020

Keskinopeus

Keskipisteitä koskeneen artikkelin Keskipisteitä kommenteissa esitettiin pohdinta, mikä olisi keskinopeus pitkillä maata halkovilla reiteillä, jos vallitsevia nopeusrajoituksia noudatettaisiin tinkimättä.

Ja eikun Digiroadin kimppuun.

Kahden solmupisteen väliseen reitin haun koodi olikin jo olemassa. Tosin tämä kysymys paljasti solmutaulukon muodostamisessa virheen, eli oli kysymys kohdallaan. Jonkin verran lisälogiikkaa täytyi kirjoittaa, koska kun tarkalle tasolle mennään, tielinkillä voi olla useita eri nopeusrajoituksia ja rajoitukset eivät välttämättä vaihdu samalla kohdalla eri suuntiin kuljettaessa.

Tulokset on laskettu kesänopeusrajoitusten mukaisesti.

Seuraavia tuloksia on muutamalta reittiväliltä:

Helsinki-Utsjoki: Siivotaan tuloksista Helsingin kaupunkialueen vaikutus ja aloitetaan laskenta Koskelan ratikkavarikon kohdalta, siitä missä moottoritie alkaa. Matkaa Saamen sillalle Norjan rajalle tulee 1274 kilometriä ja nopeusrajoitusten mukaisesti ajettaessa keskinopeudeksi muodostuu 96,88 km/h. Ajoaikana tämä rupeama olisi 13:09 tuntia. Kaasua saa kyllä painaa aika lailla. Teillä ja Turuilla on kerran ajaa täräyttänyt Inarin Kiilopäältä Helsingin Lauttasaareen kahdella lyhyellä tauolla 12,5 tunnissa, kun oli vähän aikataulupaineita. Tulos ei ole vertailukelpoinen, koska Järvenpään-Lusin moottoritie ei vielä ollut valmis. Keskinopeus 96,88 km/h on korkea ja selittyy pitkälti moottoriteillä ja pitkillä Lapin teillä.

Pori-Joensuu: Lähdetään Noormarkusta valtateiden 8 ja 23 risteyksestä ja päädytään Joensuuhun Käpykankaan liittymään, jossa valtatiet 6, 9 ja 23 hierovat toisiaan. Tälläkin 501 km:n osuudella päästään yli 90 km/h keskinopeuteen: 90,43 km/h. Reitti kulkee Varkauden keskustan kautta, Pieksämäki kierrellen ja Jyväskylän rantaväylää. Muuten kuljetaan pääosin taajamien ulkopuolella.

Kokkola-Vaalimaa: Luoteis-kaakkois-suuntainen reitti. 520 km; Kokkola-Jyväskylä vt13, Jyväskylä-Heinola vt4, Heinola-Kouvola kt46, Kouvola-Kotka vt15, Kotka-Vaalimaa vt7. Keskinopeus 94,19 km/h. 


Valtatie 13 Kokkolan ja Äänekosken välillä on rauhallinen ja nopea. Lähes 200 kilometrin metsätaival voi jotain käydä pitkästyttämään.

Niirala-Kilpisjärvi: Pitkä se on tämäkin reitti tullilta tullille, 1053 km Vuokatin, Rovaniemen ja Kittilän kautta, eli Kajjaanissa ei käydä. Selkosilla ajellaan, keskinopeus 92,90 km/h. 


Niirala-Kilpisjärvi

Turku-Kuhmo: Reitti on suoraviivainen: Turusta Kuopioon ysitietä, sieltä lyhyt harppaus Siilinjärvelle viitostietä ja perille kantatietä 75 Nurmeksen kautta. 660 kilometriä, keskinopeus 94,35 km/h.


Turku-Kuhmo

Tampere-Nuijamaa: Reitit rannikon satamakaupungeista Päijänteen itäpuolella kiertävät visusti Tampereen ja Lahden välisen osuuden valtatietä 12. Tampereelta lähdettäessä se ei oikein onnistu. Matkaa on 303 km teiden 12 ja 65 risteyksestä ja keskinopeutta kertyy 88,78 km/h.

4 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Nelostiellä taitaa -teoriassa- päästä tosiaan kohtuullisen mukaviin keskinopeuksiin. Jos pohditaan reittiä etelästä alkaen, niin Päijänteen itäpuolen kunnostusten myötä ensimmäinen ongelmapaikka on Jyväskylä, tuo autoilijan ikuinen mieliharmi. Jyväskylästä pohjoiseen, jälleen tietöiden myötä tilanne on parantunut, Viitasaari ja Pihtipudaskin voidaan ohittaa varsin näppärästi. Ennen Oulua yksi -jälleen ikuisuuspulmaksi osoittautunut- kohde hidastaa, nimittäin Kärsämäki. Sen läpäisemiseen tarvitaan peräti kolmen pyörähdyksen taktiikka. Onhan sielläkin haaveiltu ohitustiestä ja on sellainen taidettu ihan maakuntakaavaan merkitäkin (en tarkistanut), mutta toteutuksen aikavälin tarkasteluun ei taida pelkkä kuusi riittää.

Oulusta pohjoiseen ohitustiet harvenevat, mutta todellisia teidentukkoja taitavat olla lähinnä Ii ja Muurola. Sen jälkeen liikennettä ja taajamia on niin harvassa, että jokaista asutusta tervehtii ilolla, vaikka ohitustietä ei olekaan tarjolla.

tienkäyttäjä kirjoitti...

"Vallitsevien nopeusrajoitusten noudattaminen tinkimättä" antaa ymmärtää, että ylinopeutta ajamalla voisi saada korkeammankin keskinopeuden. Tosielämässä tietysti keskinopeus jää lähes aina nopeusrajoitusta alemmaksi.

Maaseutuosuuksilla muu liikenne ei aina mene nopeusrajoituksen mukaisesti eikä ohi pääse missä tahansa. Väylän ja sen edeltäjien perinteinen mittari onkin tieosuuden palvelutaso, jossa verrataan toteutuneita matkanopeuksia nopeusrajoitukseen. Maaseutuosuuksillakin on paikoin kiertoliittymiä ja liikennevaloja, joissa voi joutua pysähtyämään. Lisäksi jos reitillä pitää kääntyä risteyksissä, tulee siitäkin hidastusta.

Kaupunkiosuuksien nopeudet on ihan oma lukunsa.

Matti Grönroos kirjoitti...

Teillä ja Turuilla käsittelee silloin tällöin myös puhtaasti hypoteettisia kysymyksiä antamatta arjen realiteettien turhaan rajoittaa ajattelua.

Tosin nopeusrajoitus ON kohtalaisen hyvä approksimaatio ajoajasta pitkillä reiteillä. Esimerkiksi TomTomin toteutuneisiin ajoaikoihin perustuva reititys on hyvin tarkka. Se antaa ajoajaksi Koskelan ratikkavarikon ja Saamen sillan välille 14 tuntia, mikä ei poikkea kuin viitisen prosenttia nopeusrajoituksista lasketusta.

tienkäyttäjä kirjoitti...

Erilaiset hypoteettiset kysymykset ja teoreettiset pohdinnat on hauskoja ja yksi hyvä syy seurata tätä blogia :) Lähinnä kiinnitin huomiota tuohon, että nopeusrajoituksen mukaan matkanopeuden katsominen on aikalailla yläraja, vaikka yrittäisikin ajaa ylinopeutta, ellei matkasta huomattava osa ole nelikaistaista tietä. Joulupäivänä varmaan pääsee menemään melkein missä vaan tyhjillä teillä ja näinä aikoina liikennettä on ylipäätään vähemmän, mutta jo yhdistelmien paluu maanteille joulutauolta tuo matka-aikoihin ennalta-arvaamattomuutta. Matka-aikojen ennakoitavuus onkin melkein yhtä merkittävä tekijä kuin matka-aika itsessään.