4.4.2021

Kriisiaikojen lainsäädäntötyötä

Itsenäisen Suomen alkumetrit eivät olleet kovin lupaavat. Vihanpito ja sisällissota aiheuttivat arpia, jotka eivät ole täysin parantuneet vieläkään. Kun asioihin palattiin sadan vuoden kuluttua vuosina 2017 ja 2018, julkisuudessa esiintyi varsin kärjekkäitä kannanottoja. Tapahtumia kaikki eivät vieläkään kykene näkemään historiana, vaikka aikalaiset ovatkin manan majoille menneet.

Yritetäänpä.

Maa jakautui tammikuussa 1918 punaisten hallitsemaan eteläiseen Suomeen ja muu osa maata oli valkoisten hallussa. Kumpikin pystytti oman hallituksensa, ja niin syntyivät Vaasan senaatti ja aluksi Helsingissä toiminut Suomen Kansanvaltuuskunta. Punaisella alueella toimi myös eduskuntaa vastannut Työväen Pääneuvosto

Mutta kuinka tämä liittyy tiestöön ja liikenteeseen?

Ainakin aluksi Kansanvaltuuskunta haki idealistisesti hallittua tietä yhteiskunnallisiin uudistuksiin. Tämän jälkiä on se, että valtuuskunnassa saatiin aikaan ehdotus maanteitä koskevaksi laiksi. On melko yllättävää, että keskellä sotatilaa on kyetty pohtimaan tällaista siviiliasiaa. Lakiehdotus on jokseenkin järkiperäisesti kirjoitettu ja se selvästi tuo esiin tavoitteen hoitaa asioita yhteiskuntajärjestyksen puitteissa.

Kuten tunnettua on, punakaartien kävi kehnosti ja Suomen Kansanvaltuuskunta eli kolmisen kuukautta: tammikuun lopulta huhtikuun lopulle vuonna 1918. Toimipaikka siirtyi Viipuriin ja sieltä jäsenet pakenivat Pietariin. Osa eli maanpaossa loppuelämänsä ja palanneet tuomittiin vankeuteen vuosiksi.

Tielaki nähtiin kuitenkin tärkeäksi kehitysaskeleeksi myös rintamalinjojen tuolla puolen. Laki hyväksyttiin heinäkuussa 1918 ja se astui voimaan vuoden 1921. Se oli ensimmäinen askel tiereformien ketjussa, ja siirsi osan maanteistä valtion vastuulle.

Ei kommentteja: