21.3.2023

Routii

Kelirikko on Suomen oloissa tuhansia vuosia vanha keksintö. Vesistöjen ja soiden halkomassa maassa on kautta aikoen ollut vaikeaa silloin, kun veneellä ei vielä pääse, mutta jää ei enää kanna. Uudemman ajan kelirikko syntyi siitä, että räjähdysmäisesti kasvanut autoliikenne ja hevospeliajan maantiet eivät oikein pelanneet yhteen.

Etenkin 1950- ja 1960-luku oli kelirikon ja tulvien aikaa. Sitten päätieverkkoa ruvettiin saamaan pikkuhiljaa siihen kuntoon, että lapio ei enää ollut keskeisin autoilun apuväline. 

Seuraavassa muutamia poimintoja Suomen Kuvalehden numeroista vuosilta 1952 ja 1955. Eritoten vuoden 1955 kevät oli vaikeaa kelirikkoa ja maantiet menivät aivan löllöksi liikenteen alla.

Lähestytään Kajaania. Kaupunki näkyy jo.


Linja-autoa pelastetaan jossain Kainuussa keväällä 1952


Kosken (Tl) ja Marttilan välistä maantietä keväällä 1955



Paimion ja Marttilan välisellä tiellä keväällä 1955

Helsingin Sanomat kertoo toukokuussa 1955, että 13500 kilometriä tiestöstä oli tuolloin liikennerajoitusten alaisena kelirikon takia:




Vastaavanlaisia uutisia jouduttiin kertomaan pitkälle 1960-luvulla. Lapissa oli vielä tuolloin huomattavan paljon losseja. Kelirikon aikaan saattoivat laajat alueet olla kokonaan liikennemotissa.











4 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Kyllähän alemmalta tieverkostolta edelleenkin löytyy näitä kelirikkoteitä. Yhteistä niille on se, ettei niitä oikeastaan koskaan ole rakennettu, vaan ne ovat syntyneet vähitellen, mahdollisesti satunnaisen sorakuorman avustuksella. Tällainenhan on esimerkiksi mennä talvena "Suomen huonoimmaksi valittu tie".

Valitettavasti on sitten näitä tapauksia, joissa tienrakentajalle tuntuu tulevan yllätyksenä koko roudan olemassa olo. Entisellä asuma-alueella seurasin huvittuneena -ja tuskastuneena-, kun kokoojakadulle rakennettiin uusi rumpu. Tai no, "rakennettiin", minkäänlaista pohjustusta sille ei tehty. No, rumpuhan eli joka ikinen talvi muodostaen tielle kivan S-kuopan, joka sitten keväällä tasoitettiin (asvaltti pois ja vähän soraa), syyskesällä asvalttimiehet tekivät uuden pinnan, ja seuraavana talvena taas...

Kasitiellä Raahessa tievaltio satunnaisessa rahakohtauksessaan poisti valtatieltä pari nyppylää, harjuja tai mahdollisesti rantamuodostumia. Hyvä tavara tietysti myytiin eteenpäin, mutta siinä hötäkässä ei muistettu sitten tarkistaa millaista se maaperä olikaan sen kaiken soran ja hiekan alla... ja katso, jokatalvinen täristyskoerata on syntynyt!

NH kirjoitti...

Eipä ole yhtään ihmeteltävissä miksi rahavaroja suunnattiin tuolloin voimakkaasti tieverkon kehittämiseen. Eräänä 1950-luvun puolivälin routakeväänä mm. Jyväskylä oli kaksi viikkoa täydellissä motissa maantieliikenteen osalta. Paikkakunnalle ja paikkakunnalta pois ei käytännössä päässyt kuin junalla. Asiaan saa hyvän jatkopohdiskelun kun tiedetään että routiminen etenee etelästä pohjoiseen almanakkaa seuraten. Jos tuolloin on ollut tarvetta ajaa vaikkapa Helsingistä Ouluun, kuinka pitkä ajanjakso on parhaimmillaan ollut jolloin ei kannata edes lähteä yrittämään..

JukkeliV kirjoitti...

Turun seudun kunnossapitotyöt loppuivat 1994. Ostin silloin talon Sauvosta ja hetkeä myöhemmin motari avattiin jostain widun Raadelmasta Paimioon, sinne meni tierahat. Sauvosta pääsi "Korpelan tietä" kätsysti Saloon ja tehtiinkin isommat ostokset siellä, mutta 1995 savipelloille ojien väliin rakennettu tie muuttui ojaksi. Sauvosta pääsi Saustilan kautta Paimion motellille ja sieltä Saloon, mutta tuokin yhteys muuttui ojaksi. Vaihdettiin noihin aikoihin perheen riisikipot Volvoiksi, ei jumankauta traktorienkaan alusta kestänyt röykytystä, käyttöautona oli pomminvarma 244 ja henkkoht leluna 121 Amazon, poikavuosien haave. Ostosmatkat suuntautuivat sittemmin Turkuun enkä vieläkään ole kokenut huimempaa Turun läpiajoa kuin 200-heppaisella Amazonilla neljän ruuhkassa. Hampaat kalisi vielä viikon tuon jälkeen, värkki meinas keittää Puutorin kohdilla ja kierrätin sitä siellä talojen välissä, gummi paloi kiitos kisakytkimen ja eteneminen oli nopeita syöksyjä. Vieruskaistan Porschekuski sanoi että hän ei ole ikinä kuullut Volvon koneesta tuollaista ääntä ja sillä oli 3 kotona. Mulla ei ollut vastapainoja, vauhtipyörä painoi 5 kg ja 396 nokka veti vasta 5000 jengalla, kaupunkiajossa kaasarit räki bensaa sisälokariin mutta lähti. Rengas alkoi palaa 120n vauhdissa, pikkuvaihteilla suti koko ajan halutessa, oli mageeta ohittaa joku Toyota silleen että aloitti sudittamisen rinnalla, hölmöimmät yritti päästä vauhtiin. Amukka kulki kolmosvaihteella mittarin tappiin eli joku 150 todellista, mutta kori nosti sen ilmaan jo 140ssä, meinasin kuolla pari kertaa kun auto lähti lentoon mutta tässä kakistellaan. Mitä järkeä? Ei mitään. Nykyteinit vetää 1000 heppaa noista...

JukkeliV kirjoitti...

Aasinsiltoja...

Pikkupoikana busseissa tai siis linja-autoissa oli varapyörät perässä, mutten muista pyöräkoukkuja, joihin törmäsin Salmelan autoissa Kemi-Tornio. Kuskasin silloin fillaria vuorovapaille Tornioon, mutta kuskit halusivat ottaa sen sisälle. Oli kuulemma käynyt pari kertaa niin, että koukkupyörät oli viety varikolle ja aikaan ennen Nokiaa asiakaspalaute oli ollut melko tulista. Mä sain sitten koko rahan edestä vit*uilua Kaakamon mummoilta, jotka oli just silloin kun mulla oli fillari, päättäneet poistua takaovesta törmäten polkimiin ymym. Samat mummot käytti etuovea kaikilla muilla reissuilla eikä bussin takaosassa muutenkaan ollut ketään.