6.4.2023

Gibraltarin tunneli

Niin siinä sitten kävi, että ennustaminen on vaikeaa, eritoten tulevaisuuden ennustaminen. Vajaan kolmen vuoden takaisessa artikkelissa Tasoristeys uskaltauduttiin epäilemään, että järjestely, jossa kadun liikenne risteää tasossa paikallisen lentokentän kiitotien kanssa, ei kovin nopeasti katoa.

Kingsway, uusi 1,2-kilometrinen katu, joka alittaa kiitotien itäpään 350-metrisessä tunnelissa, avattiin liikenteelle 31.3.2023.

Taustallahan on, että kiitotie kulkee koko niemipahasen poikki. Kiitotie itsessään kulkee Espanjan vastaisen rajan suuntaisesti lähellä rajaa. Kiitotien ylittävän liikenteen määrä on kuitenkin suuri: noin 15000 henkilöä ylittää päivittäin rajan mennen tullen työmatkallaan.


Kiitotie kohti itää kuvattuna. Espanja vasemmalla.

Autolla liikkuville uusi tie sujuvuuden vastakohdaksi merkitsee hieman pidentynyttä ajomatkaa. Tosin välimatkat eivät seudulla ole kilometreissä perin merkityksellisiä; alue on vajaan kahden Lauttasaaren kokoinen.


Autoliikenteen reitit

Ei tasoristeys kuitenkaan sulkeudu. Vaikka Kingswayllä on mahdollisuus kulkea jalan ja kevyillä pyörävehkeillä, ei liene realistista odottaa väen pysyvän pois kiitotieltä. Kiitoradan tasoristeys pysyy auki jalankulkijoille, pyöräilijöille, potkulautailijoille ja invalidipyörille.



Kevyen liikenteen reitit

Muuten. Espanjan ja Gibraltarin rajalla ei ole puolenvaihtokorokkeita kuten vuoteen 1967 asti oli Tornion ja Haaparannan välillä. Toisin kuin useissa Kansainyhteisön maissa, Gibraltarilla ajetaan oikealla.


4 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Oletettavasti kiitoradalla hortoilevista jalankulkijoista muodostuu pienoinen ongelma lennonjohdolle. "Kyllähän minä nyt ihan äkkiä tästä ehdin yli vaikka puomit ovatkin alhaalla..."

tienkäyttäjä kirjoitti...

Nettijuttujen perusteella tunnelia on rakennettu varsin pitkään ja urakoitsija on vaihtunut ainakin kertaalleen matkan varrella. Rakentamisen viiveitä ja kustannuksia on ehditty puida jo oikeudessakin.

Otsikkoon on muuten livahtanut kiroitusvire.

Oula Lintula kirjoitti...

Gibraltarinhan on tarkoitus liittyä Schengen-alueeseen, mistä tulee mielenkiintoista settiä, koska ei-itsenäisenä valtiona sillä ei oikein ole muskeleita valvoa sitä. Käytännössä siis Espanjan viranomaiset rupeavat valvomaan passeja Englannista Gibraltarille lentäviltä matkustajilta, mutta Espanjan-rajan ylitys sujuvoituu, mikä ajan myötä vaikuttanee myös noihin kaistajärjestelyihin.

Tai näin on suunniteltu. Joku tästä käytännöstä tietysti mielensä pahoittaa, joten näkee sitten miten onnistuu.

Matti Grönroos kirjoitti...

Gibraltarin liittyminen Schengen-sopimukseen onkin aika bysanttilainen juttu. Vuoden 2020 sopimus on eräänlainen aiesopimus siitä, että Gibaltar olisi jatkossa osa Schengen-aluetta. Kyseessä on kuitenkin UK:n ja Espanjan välinen bilateraalinen sopimus ja kummallakaan osapuolellahan ei ole mandaattia sopia asiasta. Aika pian vuonna 2021 EU:n komissio ilmoitti haluavansa EU:n puolen neuvottelumandaatin itselleen, mikä loppuvuodesta myönnettiinkin.

Nyt eletään neljän vuoden mittaista tilapäistä kautta, jolloin rajan operatiivisesta valvonnasta vastaa EU:n rajaturvallisuusvirasto Frontex. Rajajärjestelyissä haetaan suostumusta sekä UK:sta että Espanjasta, mikä taas on johtanut varsinkin UK:n pro-Brexit-osaston närkästymään siitä, että suvereenin Gibraltarin asioihin on Espanjalla veto-oikeus.

Neuvottelut seisovat paikallaan. Tämän hetken iso kysymys lienee siitä, kuka valvoo rajaa Gibraltarin lentokentällä. Espanja haluaa, että se on Espanjan rajapoliisi samaan tapaan kuin muitakin Schengen-rajoja valvoo paikallinen organisaatio. UK haluaisi Frontexin jatkavan, mutta se taas ei ole Frontexille nykyisin kuuluva tehtävä. Frontex on koordinoiva toimielin ja se antaa lisätuke paikallisille organisaatioille vaativissa tehtävissä.