Valtatiet Tampereelta Turkuun ja Poriin kulkivat vanhoihin aikoihin Nokian ja Siuron kautta, tietä joka on nykyisin maantie 2505. Nokialta muutaman kilometrin verran länteen tie ylitti Tampereen-Porin rautatien Haaviston ylikäytävällä. Tässä tasoristeyksessä tapahtui monia kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Jo 1930-luvulla vaadittiin asiassa toimenpiteitä, mutta tuolloin kiireet alkoivat olla toisenlaisia.
Aamulehden kuva vuodelta 1937
Kun raskaan höyryveturin vetämä juna ja puukorinen aikansa henkilöauto kohtasivat, jälkimmäisestä ei juuri mitään jäänyt jäljelle.
Vuoden 1954 peruskartasta nähdään hyvin, mistä on kyse: Maantie ja rautatie kulkevat vierekkäin ja takaviistoon on huono näkyvyys. Lisäksi toisella puolella risteystä rata kaartuu voimakkaasti ja Porin suunnasta saapuva juna on tullut yllätyksenä.
Onnettomuuksia sattui etenkin 1950-luvulla useasti. Lehtien uutisointi oli tuolloin aika suoraviivaista ja tapahtumakuvaukset ovat nykymittapuissa melko piinaavia. Myös uhrien nimet ja perhesuhteet tuotiin tarkasti julkisuuteen.
Niin sitten kävi, että 1950-luvulla maantie oikaistiin radan pohjoispuolella kulkevaksi ja tasoristeys poistui. Sen sijaan lähemmäs Nokia valmistui alikäytävä.
Uusi tieosuus ja rakenteilla ollut radanoikaisu
Myös rata oikaistiin samoihin aikoihin. Vanha ratalinja on metsittynyt täysin umpeen.
Mutta sitten alkoi kuulua kummia. Helsingin Sanomat marraskuussa 1957 uutisoi, että uusi tie ei kelpaa autoilijoille. Tie oli suora ja leveä, mutta ilmeisen huonokuntoinen. Lehti raportoi tien olleen kauttaaltaan suurten kuoppien peitossa ja tieviranomaisten laittaneen kyltin: "Keskeneräinen tie, ajo sallitaan".
Tuohon aikaan tietyöt saattoivat jäädä pitkäksi ajaksi kesken, koska niitä usein tehtiin työttömyystöinä. Kun oli muita töitä, ei tehty tietöitä. Hesari kertoi liikenteen siirtyneen takaisin vanhalle tielle Haaviston "teloituspaikan" kautta.
Hesari kummastelee myös uutta kolmiaukkoista alikulkusiltaa. Siinä on kaksi kapeaa aukkoa jalankulkijoille ja lehti mainitsee keskimmäisen aukon olevaan niin kapea, että kaksi autoa vain juuri ja juuri pystyvät siinä kohtaamaan.
Ajat muuttuivat. Uusi valtatie Tampereelta Rautaveden ja Kuloveden eteläpuolelta valmistui vuonna 1961. Samoihin aikoihin valmistui uusi pikatie Nokialta Poriin, jolloin Nokian ja Siuron välinen tie jäi osaksi alempaa tieverkkoa. Nokian pohjoispuolella kulkeva valtatie valmistui vasta 1960-luvun loppupuolella ja siihen asti ahdas silta välitti valtatien liikennettä.
Peruskartta 1975. Luoteeseen lähtevä entinen valtatie 11 on nyt yhdystie 3001. Maantie ja alikulkusilta kohtaavat pienessä kulmassa.
Infraväki joskus puhuu, että sen tekemistä suunnittelukukkasista päästään nauttimaan sata vuotta. Mitä kuuluu tälle Helsingin Sanomain ällistelemälle sillalle? Mitäpä sille, siellähän se, edelleen.
Nokian suuntaan
Siuron suuntaan
10 kommenttia:
Tuossa alikulkusillassa on mielenkiintoinen rakenne: rautatie kulkee nelikulmaisen sillan lävistävää linjaa pitkin. Ilmeisesti tässä on taustalla jokin rakennustekninen syy, jonka vuoksi on rakennettu "ylimääräistä" siltakantta. Tällaisia siltoja löytyy jonkin verran Suomesta, oman aikakautensa edustajia nekin.
Vinot ja kaarevat sillat ovat verrattain uusia siltatyyppejä. Vinossa sillassa (jonka kansi on suunnikkaan muotoinen) esiintyy kaikenlaisia hassuja ja epäkeskeisiä kuormitustapauksia, joita suorassa sillassa ei ole. Muun muassa lämpölaajeneminen aiheuttaa kannen kiertymistä, joka välittyy maatukiin sivuttaissuuntaisena paineena.
Aikana, jolloin näitä laskettiin megalomaanisia integraaleja ratkoen, ei vinojen siltojen lujuuslaskelmia kyetty mielekkäällä työmäärällä tekemään. Siksi oli järkevää laittaa ylimääräistä betonia.
Lujuusopissa joskus 1970-luvulla löi lävitse tekniikka nimeltään FEM, elementtimenetelmä. Siinä rakenne pilkotaan pieniin yksinkertaisiin palasiin, joiden muodonmuutoksen mallintaminen on helpompaa. Koska näitä palasia, elementtejä, on paljon, menetelmä edellyttää paljon laskentatehoa tietokoneilta. Menetelmä on mullistanut muun muassa siltojen suunnittelun.
Suomalaisissa suunnitteluohjeissa lähdetään nykyisin siitä, että jos tiet leikkaavat vinosti, laitetaan mieluummin vino silta kuin muutetaan teiden linjauksia. Mahdottomuuksiin ei kuitenkaan mennä: vinoudella on rajansa, ainakin jossain vaiheessa 20 astetta. Ei niin, etteikö sitä pystyttäisi laskemaan, vaan jotta sillasta ei tulisi liian kallis.
Sillan suunnitteluohjeet eivät koske kevyen liikenteen väyliä. Tässä kuva Mietoisista Mynämäen keskustan suuntaan. Kuvassa pyörätie on vielä rakenteilla, nykyisin siinä on mutkan kohdalla vielä kaiteet molemmin puolin. Paikka on erityisen haastava, jos samaan aikaan sillan kohdalla on jalankulkija tai toinen pyöräilijä tulee vastaan, mutta myös ilman muuta liikennettä pitää myötätuulella kohdassa hidastaa. Todella typerästi suunniteltu paikka!
Vielä se kuvalinkki edelliseen: https://tinyurl.com/vpez2waa
TV: Tuo ei ole ainoa asia, jossa pyöräteille sallitaan asiat, jotka ajoradoilla eivät tulisi kuuloonkaan, tai pyöräilijöiltä edellytetään asioita, joita autoilijoilta ei edellytetä.
Ensimmäisenä tulee mieleen liikennevalojen kyykytysnapit. Millainenhan haloo nousisi, jos autoilijoidenkin pitäisi pysähtyä joka kerta saadakseen vihreän valon? (Toki kaikki kyykytysnapit eivät ole näin ehdottomia, ja monissa tapauksissa niihin on yhdistetty myös induktiosilmukka, joka tunnistaa lähestyvän polkupyörän. Monissa risteyksissä vihreää valoa ei kuitenkaan saa painamatta nappia.) Asiaa ei tietenkään auta, että usein nappi on kulkusuuntaan nähden väärällä puolella tai näin talvisin keskellä lumihankea. Senkin tilanteen olen nähnyt, että tällainen nappi oli jatkuvasti (kuukausikaupalla) rikki (eivätkä jalankulkijat ja pyöräilijät siis voineet tietä laillisesti ylittää), vaikka asiasta kadunpitäjälle ahkerasti raportoitiin.
Tie- ja katutöitä tehdessä autoja varten tehdyt kiertotiet usein päällystetään (sinänsä aivan oikein), mutta jostain syystä tämä ei ole läheskään yhtä usein tarpeen pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitetuilla kiertoteillä. Tai sitten sitä kiertotietä ei ole.
Pääkallokeleillä ajorata on usein sula samaan aikaan, kun pyörätiellä on hengenvaarallinen jää–sohjo–vesi-yhdistelmä. Pahimmillaan lumet aurataan ajoradalta pyörätielle. Ymmärrän kyllä, että väliaikaisesti näin voi olla pakko tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole selitys sille, jos lumet jäävät pyörätielle tuntikausiksi. (Tässä kohtaa on annettava kiitosta kotikaupungilleni: varsinkin pääpyörätiet ovat hankalimmillakin keleillä yleensä hyvässä kunnossa. Kaupungin oikein arvanneelle kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.)
Kun "metsän keskellä" (ts. ei ajoradan vieressä kulkeva) pyörätie risteää kadun kanssa, ei kadun nimeä tarvitse kertoa. Hälytysajoneuot ovat tietysti erittäin hyvä peruste, miksi kadunnimikyltit tarvitaan nimenomaan ajoradoilla, mutta ei se liene syy jättää niitä risteyksestä pois, jos kadun kanssa risteää "vain" pyörätie.
Ja ei, minun tavoitteeni ei ole rajoittaa autoilua tai huonontaa sen olosuhteita. Kaikissa edellä mainitsemissani asioissa riittäisi, jos pyöräilijät ja jalankulkijat saataisiin edes samanarvoisiksi tienkäyttäjiksi.
Eksyinpä taas blogikirjoituksen aiheesta. Mörökölli minut vieköön.
Joo josko jätettäisiin uhriutuminen vähemmälle, sille on omat kanavansa. Maailma tuskin kovin pian luopuu siitä periaatteesta, että liikenteessä kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.
Artikkelin aihe on Nokialla sijainnut tasoristeys ja sen korvannut silta.
Osuin ilmeisen arkaan paikkaan, kun argumenttieni kommentoinnin, kiistämisen tai kumoamisen sijaan kuittaisit ne uhritumissyytöksillä. Samoilla kriteereillä myös aika moni tämän blogin kirjoitus voitaisiin määritellä uhriutumiseksi.
Tämänkertainen artikkeli oli kyllä hyvin mielenkiintoinen, kiitos siitä!
Grönroosin sivuja seuraan ja tykkään hänen tulokulmasta infra-asioihin. Kantsii jättää tosiaan Uhriutuminen muille forumeille
Rautatien tasoristeys Haavistolla on edelleen näkyvillä, kiitos poistuneen valtatien ja rautatien. Tienmutka on oikaistu, mutta sivulla on keltainen kaide metkassa paikassa. Vaunut.orgista löytyy useampiakin kuvia Haaviston "teloituspaikan" eri kehitysvaiheista. - Poistuneet valtatien ja rautatien tasoristeykset ansaitsisivat mielestäni oman artikkelinsa tässä blogissa. Ne kuvaavat hyvin elintason ja kulkuolojen kehitystä tässä maassa.
Ajelin muutama päivä sitten uteliaisuudesta tuon entisen tasoristeyksen kohdalta ja siitä Googlen kuvissakin näkyvästä kaiteesta ei ole kovin paljoa enää jäljellä.
Lähetä kommentti