30.9.2022

Happamia sanoi ELY-keskus hallinto-oikeuden päätöksistä

Nauvossa suhisee kaislikossa. Sähkölossin kulku on loppunut, Vaasan hallinto-oikeudesta on tullut postia, ELY-keskus mököttää ja AVI on laitettu laiskanläksylle.

Kyse on Högsarin lossista. ELY-keskuksella on ollut kokeiluhanke, jossa Högsarin saaren ja Nauvon pääsaaren välinen dieselkäyttöinen potkurilossi muutetaan sähkökäyttöiseksi siten, että sähkömoottori vetää lossin rannalta toiselle. Moottorin sähkö tuodaan kaapelikelalla rannalta.

Asiassa on vain pieni mutta. Lossiväylä kulkee Saaristomeren vilkkaimpiin kuuluvan vesiväylän ylitse: Väylä kulkee Airistolta Nauvon pääsaaren kaakkoispuolelta ulkomeren reunalle Nötöhön. ELY-keskuksen aluehallintokeskukselta saamasta luvasta valitettiin. 

Keskeisenä valituksen kohteena oli, että vaijerit käytännössä sulkevat vesiväylän ja sellaiseen ei ole haettu lupaa. Tavallisen lossin ohjausvaijeri putoaa pohjaan ja liikkeellä olevan lossin ohittaminen sen takaa muutaman kymmenen metrin päästä on turvallista. Vetovaijeriratkaisussa vaijerit ovat lähellä veden pintaa tai jopa sen yläpuolella lossin kulkiessa. Lisäksi lossin sähkökoneisto on sen verran tehoton, että lossin kulkuaika on yli kaksinkertainen dieselkäyttöön verrattuna. Näin ollen turvallista ohitusaikaa jää vesiliikenteelle hyvin vähän ja odottelu kapeassa väylässä voi käydä riskialttiiksi.

Lossin hitauden takia myös Högsarin saaressa asuvat ja työskentelevät ovat olleet tilanteeseen tyytymättömiä. Valtio on siis tuottanut lose-lose-ratkaisun!

Kovin mielenkiintoinen on myös ELYn suunnitelma vesiliikenteen ohjaamiseksi. Se perustuu muun muassa liikennevalopoijuihin, jotka eivät ole Suomessa voimassa olevien säädösten mukaisia. Lisäksi ne saattavat sekoittua punaisiin ja vihreisiin lateraaliviittoihin.


Väylä on ahdas ja operaatioille jää vähän tilaa etenkin ruuhkassa.

Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisu on aika karua luettavaa. ELY-keskus on vedonnut muun muassa sähkölossin meluttomuuteen ja projektin olevan osa Saariston rengastien kehittämistä. Meluttomuus on kuitattu sillä, että suurin melu tulee siitä paukkeesta, joka syntyy lossin rantautumisesta; itse lossi ei juuri ääntä pidä. Vetoaminen rengastiehen puolestaan on ns. kusetus (huom: ei hallintokieltä), koska lossi ei ole rengastien reitillä. Hallinto-oikeus toteaa, että hyötyjen ja haittojen selvittämistä ei tehty vesilain edellyttämällä tavalla. Asian käsittely palautuu aluehallintovirastoon, ja hallinto-oikeus vielä laittaa sen suuntaiset terveiset, että millään pikkumuutoksilla ei sitten kannata yrittää uudelleen.

Lopullinen niitti tulee kommentissa, joka koskee valittajien vaatimusta toimenpidekiellosta: Hallinto-oikeus toteaa, että hankkeeseen ei saa ryhtyä ennen lupien voimassaoloa. Kun päätöksestä on haettu muutosta ja päätös ei siten ole saanut lainvoimaa, on päätöksen täytäntöönpano suoraan lailla kielletty. Näin ollen ei ole mitään syytä kieltää täytäntöönpanoa erillisellä päätöksellä.

ELY-keskuksen kommentit ovat aika happaman oloisia ja virasto väläyttelee korkeimpaan hallinto-oikeuteen valittamista. Kommenteissa on vähän loyolamaista lähestymiskulmaa: tarkoituksen tulisi pyhittää keinot. Mielenkiintoista kyllä, ELY-keskus hakijana ei antanut vastinetta valituksiin. Vaijerit, sähköjohdot ja poijut on kerätty pois saman tien, kun päätös on annettu julki.

1 kommentti:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Tuo saatanan viherpaskasiirtymä on osoittanut haitallisuutensa siellä ja täällä. Esim täällä Turussa jokilautta Föri muutettiin joku vuosi sitten sähkömoottorilla kulkevaksi. No, arvaat, miten kävi: Matka - aika lähes kaksinkertaistui, laiturissa ollaan pitempään kuin ennen (lataus? vai) ja siis muutenkin, kun tehoa on vähemmän kuin entisessä kunnon dieselissä. Kyllähän siinä Förin kannella on mukava istuskella kauniina kesäpäivänä kun ei ole kiirettä, olutpullo kädessä ja haaveilla, mutta: Kun pitäis Aurajoen yli päästä rivakasti, niin minä ainakin olen siirtynyt Martinsillan vakituiseksi käyttäjäksi ! Mene ja tee sinä samoin !