14.9.2022

1,3 miljoonaa euroa kilolta

Liito-orava on söötti pikku kaveri, jota harva on nähnyt luonnossa mutta sitä useampi painajaisissaan. Elelee pikku reviireissään ja on omiaan aiheuttamaan suuria riitoja.

Espoossa Suomenojalla tai Finnoossa, mikä onkaan tällä viikolla nimeltään, on tehty töitä liito-oravasillan rakentamiseksi. Sillä halutaan varmistaa, että tien eteläpuolella oleva populaatio ei kuroudu erilliseksi saarekkeeksi. 

Liito-oravasilta on käytännössä kahdeksan korkeaa puupylvästä, joiden yläpäähän on kiinnitetty vaakasuora orsi. Niiden avulla ajatellaan, että liito-orava voisi ylittää moottoritien ja sen rinnakkaistien. Liito-oravan liitosuhde on 1:3 eli 10 metrin pudotuksella se voi liitää 30 metriä vaakasuoraan.

Paikallislehdessä on mainittu, että todistetusti kaksi liito-oravaa on onnistunut ylittämään Länsiväylän. Sen sijaan mitään takeita liito-oravasillan toimivuudesta ei ole; ei varsikaan ennen kuin sillan kohdalle istutettavat puut ovat kasvaneet suuriksi.

Paikallislehdessä on parranpärinää tuottaneet kustannukset. Sillan hinnaksi on mainittu 200 000 euroa, joista pylväiden 190 000. Tästä on laskettu yhden pylvään kustannukseksi lähes 24 000 euroa, mikä laittaa pohtimaan, ovatko esitetyt luvut oikein. Ovathan ne ontoksi sorvattuja turvapylväitä, mutta silti.

Liito-orava painaa noin 100–200 grammaa. Jos mennään suunnilleen keskipainon mukaan, ensimmäisen oravan ylitettyä tien järjestelyn hinnaksi on tullut noin 1,3 miljoonaa eroa kilolta. Jos jonain päivänä sillan ylittää toinenkin, kilohinta vastaavasti romahtaa alle miljoonaan.


2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Jotenkin tuntuu, että kaapeli/vaijeri toimisi paremmin. Tavallisetkin oravat voisivat sitä käyttää.

weatherc kirjoitti...

Jo on pöllillä hintaa, 1600e/metri ja pari lankunpätkää poikittain ylös. Vaikkakin kestokyllästettyä.
Joku tekee hyvät melkoisen hyvät katteet noilla. Mitäs siinä kun veromaksaja maksaa.

Noita samanlaisia tolppia löytyy myös Turun kehätieltä.