Siihen nähden, että väripalettia on harjoiteltu jo 30 vuotta, sinisen ja valkoisen pohjavärin käyttö näyttäytyy kovin sattumanvaraiselta. Tieliikennelaki ei asiasta säädä kuin että valkoinen pohjaväri osoittaa paikalliskohteen. Käyttöasetus ei koske asiaan pitkällä kepilläkään. Väyläviraston ohje "Liikennemerkkien käyttö maanteillä" on monisanaisempi:
Paikalliskohteiden viitoituksessa käytetään suunnistustauluja ja viittoja, joiden pohjaväri on valkoinen ja teksti musta. Paikalliskohteet ovat taajaman sisäisiä kohteita kuten keskustoja, kaupunginosia, aluekeskuksia ja erityiskohteita. Itse taajaman nimi viitoitetaan pohjaväriltään sinisillä opasteilla.
Sama eepos heittää pallon eteenpäin:
Opastusmerkeissä käytettävistä väreistä on tarkempia ohjeita julkaisussa Tieliikenteen viitoituksen suunnittelu.
Tälle ohjeelle on joskus varattu numerokin, 29/2020, mutta ei se vieläkään ole ilmestynyt.
Katsellaanpa vähän ympärillemme Espoossa, miten ohjetta on tulkittu.
Aloitetaan kadunmiehen logiikalla. Kadunmies saattaisi ajatella, että paikalliskohde on jokin sellainen, joka on lähempänä kuin ei-paikalliskohde. Se illuusio katoaa tällaisen taulun edessä:
Jossain vaiheessa on ollut julkisuudessa puhetta, että kunnanraja vaihtaa pohjan siniseksi. Siksi on loogista, että Kauniainen, johon on kolme kilometriä, on kaukokohde, mutta kuuden kilometrin päässä oleva Kunnarla lähikohde. Tosin tämä periaate ei näy estävän Espoossa sijaitsevien kohteiden viitoittamista valkoisella Kauniaisissa. Ei myöskään sitä, että Turuntien viitoituksessa Leppävaarassa esiintyy valkopohjainen Helsingin Pitäjänmäki.
Samaisella Turuntiellä Leppävaaran viitoitus ei ole sekään johdonmukainen. Ensin sininen, sitten valkoinen ja taas sininen.
Leppävaara ja Matinkylä ovat kumpikin Espoon aluekeskuksia. Kehäkakkosen pohjoispäästä on Matinkylään matkaa noin kaksi kertaa niin paljon kuin Leppävaaraan.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti