Katsotaanpa paria tieliikennelain pykälää:
2 § Tässä laissa tarkoitetaan:...5) ajoradalla ajoneuvoliikenteelle tarkoitettua, yhden tai useamman ajokaistan käsittävää tien osaa pyörätietä lukuun ottamatta;...7) ajokaistalla tiemerkinnöin osoitettua tai muuta autolle riittävän leveää ajoradan pituussuuntaista osaa taikka pyöräkaistaa;
Ja sitten katsotaan, mitä pysäköintipaikka-liikennemerkistä sanotaan:
Merkillä osoitetaan ajoradasta tiemerkinnöin erotettu alue, joka on varattu ajoneuvojen pysäköintiin tien sillä puolella, jolle merkki on pystytetty.
Näistä päädymme loogisesti siihen, että kadulla oleva pysäköintiruutu ei ole ajorataa ja että ajorata on sen kohdalla kavennettu. Espoo on siis merkinnyt ruudun kohdalle ajokaistan, jonka leveys on noin 75 senttimetriä.
Tieliikennelainsäädännön heikkous on, että se ei erikseen mainitse, että keskiviivan tulee olla keskellä ajorataa. Merkinnän nimi puolestaan saattaisi antaa osviittaa. Se kuitenkin säädetään, että alle 4,7 metriä leveällä ajoradalla ei käytetä keskiviivaa. Muualla on kyllä yleensä osattu kavennuksen kohta jättää ilman maalia.
Seuraava kysymys on sitten, millä tavoin kyseisessä paikassa kohtaavat autot väistävät toisiaan. Tieliikennelain 30 § säätää asiasta seuraavaa:
Jos ajoradalla on este, sen, jonka puoleisella ajoradan osalla este on, on väistettävä vastaantulevaa liikennettä.
Koska tiemerkinnällä erotettu pysäköintiruutu ei edellä esitetyn mukaisesti ole ajorataa, 30 §:n säädöksen ehdot eivät täyty. Näin ollen pysäköity auto ei tällöin synnytä väistämisvelvollisuutta, vaan mennään kuka ensin ehtii ‑menetelmällä. Ongelma vain on, että vastaan tulevasta suunnasta saapuva ei välttämättä tiedä, onko kyseessä pysäköintiruutu. Maali voi olla kulunut, näkyvyys voi olla huono tai tienpitäjä ei ole tuntenut määräyksiä.
Kyse on samansuuntaisesta pölhökustaalainsäädännöstä, kuin minkä nojalla tienkäyttäjien tulee konepotkulaudoista tietää kunkin mallin rakenteellinen nopeus, koska se vaikuttaa väistämisvelvollisuuteen.
Suuri osa kaupunkien P-merkillä varustetuista kadunvarsipysäköintipaikoista on jätetty ilman tiemerkintää.
Kysymys kuuluukin, onko tällainen paikka osa ajorataa vai ei, mistä seuraa kysymys, riippuvatko väistämissäännöt siitä, onko kaupungininsinööri sössinyt vai ei. Vai olisiko peräti niin, että se ei ole pysäköintipaikka lainkaan puutteellisen merkinnän takia.
Espoolaisessa tapauksessa asian tekee kimurammaksi se, että keskiviiva on liikenteenohjauslaite, joka menee säätöhierarkiassa liikennesäännön ylitse. Mutta meneekö selvästi lainvastainen merkintä säännön ylitse, onkin jännä kysymys. Entä vaikuttaako asiaan se, että merkintä on osan vuodesta lumen peittämä. Kun yksi ajaa yhden säännön mukaan ja toinen toisen, ongelmia syntyy.
Ruutukysymys nousee varsin pian agendalle kaikissa isommissa kylissä. Kadunvarsipaikat kun on yleisemmin ilmoitettu pysäköinti kielletty ‑merkillä ja esimerkiksi aikarajoituksella. Tällainen pysäköintipaikka puolestaan on selvästi osa ajorataa. Mutta tieliikennelain kymmenen vuoden siirtymäaikaa on enää nelisen vuotta jäljellä ja 1.6.2030 kyseinen järjestely muuttuu lainvastaiseksi, jos se on pysäköintikieltoalueen sisällä, kuten se varsin usein on.
Siitä ei ole tietoa, onko järjestelyn laittomaksi muuttava käyttöasetuksen pykälä lapsus vai ei. Käyttöasetuksen lausuntopyyntö ei perustele asiaa mitenkään. Ehkä ministeriössä on kyllästytty siihen, että pysäköintikieltoalueet ovat usein valtavan laajoja vastoin ohjeita. Nyt pitää joko alueita pienentää tai sitten muuttaa alueet pysäköintipaikka-merkillä varustetuiksi. Teillä ja Turuilla ei laita edes kymmensenttistään likoon sen vedon puolesta, että tienpitäjät muistaisivat säännön, joka velvoittaa tiemerkinnän maalaamiseen.
