Suora, suora, suora

Vanhemmilla valta- ja maantieosuuksilla etenkin pohjoisessa Suomessa on muutamia hyvin pitkiä suoria tieosuuksia, Nelostiellä Rantsilan eteläpuolella on 11 kilometrin suora, joka näkyy päästä päähän. Suorimmaksi osuudeksi usein mainitaan Närpiön ja Ylimarkun välisen vanhan kasitien 13,5 kilometrin mittainen pätkä. Siinä on vähän nyppylöitä, jotka estävät päästä päähän -näkyvyyden. Tässä tapauksessa tulevat toleranssitkin vastaan: tien suunta muuttuu runsaat kaksi astetta. Voinemme kuitenkin pitää sitä suorana.

Samaa ilmiötä esiintyy Tanskanmaalla. Sjællandin saarella kulkee vanha valtatie 2 Kööpenhaminasta Køgen kautta Vordingborgiin vajaat 90 kilometriä. Se on nykyisin numeroltaan 151, koska sen rinnalle on rakennettu Sydmotorvejen. Tämän läntinen haara E47 vie Rødbyhavniin ja E55 Gedseriin.

Mielenkiintoista asiassa on, että Vordingborgin ja Køgen välillä tie on lähes viivasuora runsaan 44 kilometrin matkalla. Tämä matka jakautuu kolmeen suoraan osuuteen, joilla on mittaa 17, 15 ja 12 km. Näiden välissä on pienet mutkat.

Tie on varsin mukava cruisailuvaihtoehto moottoritielle. Kun satamasta on tullut lautta (joita tulee Rødbyhavniin puolen tunnin välein ja Gedseriin kymmenkunta päivässä), rekkaliikenteen seassa sompailu saattaa käydä tympimään moottoritiellä.

Tie 151 on maisemiltaan yllättävänkin vaihteleva. Varsin pitkä osa siitä on tanskalaista aakeeta laakeeta.

Toisin kuin usein luullaan, Tanska ei kuitenkaan ole pelkkää lättänää, vaan paikalliset korkeuserot tekevät tiestä vaihtelevan.

Tie kulkee myös metsiköissä ja kulttuurimaisemassa. Tanskasta saa tällä tiellä aika paljon enemmän irti kuin moottoritiellä.

Paikoitellen kuljetaan taajamissa. Osassa on liikenneympyröitä, jotka periaatteessa katkaisevat suoran linjauksen, mutta pidettäköön sitä tilapäisenä poikkeamana.

Entä ajoaika? Jos siirrytään pohjoiseen ajettaessa esimerkiksi Udbyn liittymässä 40 vanhalle valtatielle, matka-ajaksi Köpikseen Google Maps mainitsee noin 1:20 tuntia, kun se moottoritietä pitkin on 0:50 tuntia.

Läntisen Uudenmaan autometsät

Siuntion ja Inkoon seuduilla lienee paljon aktiivisia autoharrastajia. Seudulla kun on parikin autometsää, oikein virallisin tienviitoin varustettuina.

Karskog sijaitsee Siuntiossa, Billskog Inkoossa. Billskogin teollisuusalue kuitenkin on Siuntiossa.

Kunta- ja kielirajallakin autometsiä mainostetaan. Kunnat eivät näy päässeen yksimielisyyteen tien ruotsinkielisestä kirjoitusasusta.

Puusiltakilpailu

Viitostien linjaus Heinolasta Mikkelin kautta Juvalle seuraa karkeasti muinaisen Suuren Savontien reittiä. Seutu on vesistöjen rikkomaa ja maastokin on paikoin haastavaa. Siksi vanha linjaus on aikanaan kierrellyt jotakuinkin reippaasti etsien paikan, josta veden ylitys on ollut helpoin. 1840-luvulla vakiintui reitti Pertunmaan kautta ja siitä tuli vuonna 1938 valtatie 5. Mutkainen ja mäkinen soraränni ei kuitenkaan vastannut uuden maailman tarpeita ja sotien jälkeen uuden viitostien rakentaminen oli prioriteeteissä varsin korkealla.

Yleiskartta 1958. Viitostie reitillä Pertunmaa–Toivola–Tiilikkala. Uusi tie rakenteilla,

Hankala paikka uudella tiellä oli Mäntyharjun seutu, jonka järvet ovat suurelta osin poikittain tielinjaan nähden. Uusi viitostie linjattiin Lahnaveden ylitse Vihantasalmelle.

Merkittävä tienoikaisu avattiin syksyllä 1959, jolloin otettiin käyttöön myös Vihantasalmen kaarisilta.

Aika kului, liikenteen määrä kasvoi moninkertaiseksi ja raskaan liikenteen massat kävivät aina vain suuremmiksi. Professori Ossian Hanneliuksen suunnitteleman sillan kunto rupesi 1990-luvulla käymään huolen aiheeksi. Hannelius oli Teknillisen korkeakoulun sillanrakennuksen ja rakennusstatiikan professorina yli 30 vuotta vuosina 1924–1956 ja hänen kädenjälkiään ovat useat näyttävät sillat.

Vuoden 1959 silta

1990-luvulla puhuttiin paljon puurakenteista, mutta tekoja oli vähemmän. Tielaitos yhdessä Kaakkois-Suomen tiepiirin EU:n, TEKESin ja Etelä-Savon maakuntaliiton kanssa järjestivät kutsukilpailun puurakenteisen sillan suunnittelemiseksi Vihantasalmeen. Kilpaan ilmoittautui 31 tahoa, joista jatkoon valittiin viisi. Kunkin kilpailijan tuli lähettää vähintään kaksi ehdotusta.

Ehdotuksia saapui kaikkiaan 11 kappaletta. Kaikki ne olivat palkintolautakunnan mielestä asianmukaisia ja hyväksyttäviä. Kilpailussa edellytettiin, että puurakenteita on käytettävä pääkannattimien oleellisena osana. Suunnittelulähtökohtana oli myös muun muassa sadan vuoden käyttöikä. Vain yhdessä nämä olivat siltakannen alapuolella. Muut ehdotukset olivat muunnelmia kaarisilloista tai ristikkosilloista ja olipa mukana yksi riippusiltakin.

Aurinkoinen

Patriarch

Pohjan poika

Nuottasilta


Vekkisilta

Puuportti

Kilpailun voitti Insinööritoimisto Rantakokko & Co Oy:n laatima ehdotus Honkahimmeli, joka perusratkaisultaan on riippuansassilta. 

Honkahimmeli

Riippuansassilta on hyvin perinteinen siltatyyppi, mutta ei Vihantasalmen mitoissa. Ratkaisun eduiksi mainittiin muun muassa se, että suorien liimapalkkien valmistus on oleellisesti edullisempaa kuin kaarien. Siltakansi on terästangoilla jäykistetty betonilaatan ja liimapuupalkkien liittorakenne. 

Silta rakennettiin voittaneen ehdotuksen pohjalta ja se avattiin syksyllä 1999, melko tarkasti 40 vuotta vanhan sillan valmistumisen jälkeen. Vanha silta oli se verran huonossa kunnossa, että se meni romuraudaksi.

Vihantasalmi 2025

Muita tämän mittakaavan puusiltoja ei sittemmin ole rakennettu Suomeen.

Parmanspagettia

Käymmepä pitkästä aikaa tutustumassa maailman nähtävyyksiin. Osoitteemme on tänään Italian Parma, tuo tunnettu kinkkukaupunki.

Kaupungin luoteispuolella Po-joen laaksossa leikkaavat laaksoa pitkin kulkeva Napolin ja Milanon välinen A1-moottoritie ja Apenniinien ylittävä A15-moottoritie Parmasta rannikolle La Speziaan. 

Teiden välinen eritasoliittymä on varsin messevän näköinen epätavallinen rakenne. Liittymän pohjoisreunalla kulkee Milanon–Bolognan rautatie, mikä rajoittaa tilankäyttöä.

Tarkemmin tutkittuna A15 kulkee risteyksen ja rautatien alla tunnelissa. Se on jättänyt tilaa tunnelin päälle viedyillä rampeilla, jotka muuten olisivat tarvinneet siltoja.

Vaikka luomus on kartalla monimutkaisen näköinen, maastossa se on lähes kuin mikä tahansa spagettiliittymä. Ehkä näkyvin ero on reitti lännestä pohjoiseen, joka tekee yli 180 asteen mutkan kuljettuaan ensin etelään.

Etelästä länteen ja itään

Pohjoisesta länteen ja itään

Idästä etelään ja pohjoiseen

Lännestä etelään ja pohjoiseen

Liittymä on aika suureellinen siihen nähden, että A15 päättyy melko äkillisesti runsaan kuuden kilometrin päässä pohjoiseen kuljettaessa.

Kaipa sitä on ajatus jatkaa. 

Jossain määrin koominen on A15:n numerointi. Se on eurooppatiesopimuksessa numeroitu E33:ksi. Mutta tiellä ei kuitenkaan ole ensimmäistäkään E33:n kilpeä. Sen sijaan viitoissa näkyy numero E31. 

Vuoden 1975 sopimuksen ensimmäisessä luonnoksessa tie esiintyi numerolla E31 ja E33 oli Rotterdamin ja Ludwigshafenin välinen reitti. Koska E31 oli kokonaan E33:n itäpuolella ja siten rikkoi Upeaa Periaatetta, numerot vaihdettiin keskenään. Italia on kuitenkin nostanut jalkaansa muutokselle ja niinpä maailmassa on nyt kaksi E31:ksi viitoitettua tietä.

Kossua ja kolinaa

Savonlinnasta Kuopioon kulkee kaksi vesireittiä Soisalon saaren eri puolilla: Leppävirran reitti länsipuolella ja Heinäveden reitti itäpuolella. Länsipuoli on vähemmän mutkainen ja vanhastaan tavara- ja uittoliikenteen suosima vaihtoehto; nykyisin osa Saimaan syväväylää.

Haukiveden–Unnukan–Kallaveden reitin vedet ovat varsin leveät ja muodostavat etelä-pohjoissuuntaiset esteet. Siltoja on Varkaudessa ja Leppävirralla sekä lossireitti Puutossalmessa. Siinäpä ne itä-länsi-suuntaiset tiet reitin poikki ovatkin.

Leppävirran ylitse rakennettiin vuosina 1904–1906 puinen riippuansasrakenteinen neliaukkoinen kääntösilta. 

Leppävirran vanhan sillan sijainti

Sillan käyttöikä oli jo lähenemässä loppuaan, kun syksyllä 1963 sattui haveri.

Kolmea proomua vetänyt ympäripäissään olleen kipparin ohjaama hinaaja ei selvinnyt kääntösillan kapeikosta, vaan törmäsi kolisten rakenteisiin. Yksi proomuista jäi jumiin ja hinaajan mastokin katkesi rytäkässä.

Kun proomu oli saatu irti, sekä sillanhoitaja että miehistö oli vaatinut kipparia pysähtymään asioiden selvittelemistä varten, mutta tämä oli painanut kaasua ja jatkanut matkaa kohti Kuopiota. Noin yhdeksän kilometrin päässä on kuitenkin Konnuksen kanava, jossa olivat sillanhoitajan hälyttämät poliisit jo odottelemassa. Virkavalta oli todennut, että sinulle ei avata sulkuportteja ja antanut komennon palata Leppävirralle. Proomut jätettiin Konnukseen.

Asiasta annettiin parin viikon kuluttua meriselitys Kuopion raastuvanoikeudessa. Helsingin Sanomain selostuksen mukaan päällikkö oli "kahvin särpimeksi nautiskellut" lähemmäs kaksi pulloa Koskenkorvaa. Proomujono oli vähän ollut mutkalla ja kippari oli nostanut nopeutta sen oikaisemiseksi ja täräyttänyt siltaan, jota ei ollut ehditty saada kokonaan auki.

Kippari korvasi Savon Uittoyhdistykselle hinaajan vahingot ja uittoyhdistys ilmoitti korjaavansa sillan TVH:n vaatimusten mukaiseksi. Enempiä lehti ei asiasta mainitse.

Tuohon aikaan oli jo rakenteilla Leppävirran uusi silta noin 2,5 kilometriä ylävirtaan. Sillan rakentaminen oli keskeytyksissä, koska Kekkosen johdolla käydyissä neuvotteluissa oli päästy sopuun Saimaan kanavan uudelleenrakentamisesta 24,5 metrin korkuisille aluksille ja siltaan piti saada kesken rakentamisen pari metriä lisää korkeutta.

Tuloksena oli näyttävä kaarisilta, joka tuli nopeasti tunnetuksi. Ei kuitenkaan aivan kaikille, kuten esimerkiksi Googlen tekoälylle.

Tosin vastapainoksi se tietää sellaistakin, mitä kukaan muu ei tiedä. Kuten sen, että Puutossalmessa on teräksestä ja betonista valmistettu langerpalkkisilta.

92 liikennevirhemaksun ratsia

Marraskuun alkupäivinä Espoon poliisi sai merkittävästi tilkityksi mahdollisia aukkoja suoritetavoitteissaan. Kehä kakkosella jaettiin 92 liikennevirhemaksua. Asiasta haastateltu poliisi pitää suoritusta ennätyksellisenä: ei muista, että yhdessä ratsiassa olisi moista määrää lappuja kirjoitettu.

Syynä on ajoneuvolla ajo kielletty -merkin noudattamatta jättäminen, vaikka uutisointi bussikaistasta yleisesti puhuikin.

Kyse on Suurpellon pohjoisesta eritasoliittymästä, jota newspeakiksi Lukusolmuksi kutsutaan. Pohjoiseen kuljettaessa on ramppi, jossa on linjan 544 bussipysäkki.

Kehä II on herkkä ruuhkautumaan iltapäivisin ja minä itse aina ensin -väki on ottanut rampin ohitusreitikseen. Ramppi on keskimääräistä paremmin merkitty ja siihen ei kyllä vahingossa aja.

Tällä kertaa oikaisu kääntyi maksulliseksi. 70 euron mukaan laskettuna bruttotuotto oli 6440 euroa. Siinä poliisi tuntipalkoille pääsee.

Kehä II:n ruuhkautuminen pohjoisen suuntaan on merkillinen ilmiö. Oikeanpuoleinen kaista jatkuu suorana ramppina Turunväylälle itään, jossa ei iltapäivisin juuri tukoksia ole ja nopeusrajoituskin nousee sataseen. Mitään esteitä siis ei ole tiellä.

Jonoteoriaa tuntevat osaavat kyllä kertoa syyn: slalomautoilu. Hölmöt kaistanvaihtamiset eivät nopeuta etenemistä muutaman kilometrin pätkällä kuin sekunteja minuuttien sijaan ja kun tie on täynnä, jokainen vaihto aiheuttaa shokkiaallon ja haitariliikettä. Kun sitten vielä oikealta tulee autoa jatkuvalla syötöllä, ei oikeankaan kaistan liikenne solju, vaan pumppaa edestakaisin. Etenemisen kannalta bussirampin kautta koukkimalla saavutettu hyöty on enintään nolla.

Lofoottien tiellä

Eurooppatien E10 kummassakin päässä on å-kirjain. Matkaa Ruotsin Luleåsta, suomalaisittain Luulajasta, on Norjaan Å:hon Lofoottien kärkeen matkaa 848 kilometriä, osapuilleen puolet Ruotsissa ja puolet Norjassa.

Bjerkvikissä, E10:n ja E6:n haarassa.

Norja on lyhentämässä osuuttaan tekemällä radikaalisti uutta tieosuutta Hinnøyan saarelle. Projekti ei ole aivan vaatimaton: urakka-alueella on mittaa 82 kilometriä. Kaikki ei tule E10-tielle vaan myös sen haaroille.

Kuten nykyhetken kartasta havaitsemme, tieosuus on vähintäänkin komeilla mutkilla vuononpohjukoiden ympäri.

Oleellista hankkeessa on etelään lähes Lødingeniin asti ulottuvan laajan mutkan oikaiseminen. Tielle tulee seitsemän tunnelia, joiden yhteispituus on noin 27 kilometriä. Tjeldsundin ja Langvassbuktin välimatkasta katoaa peräti 30 kilometriä, minkä ennustetaan tuottavan 30–40 minuutin aikasäästön.

Kun Lofast eli Lofoottien kiinteä yhteys valmistui vuonna 2007, se lyhensi matkaa Lofooteille noin 40 kilometriä ja lisäksi se ohitti Melbun–Fiskebølin lautan, joka ajoi harvakseltaan. Nyt rakenteilla olevan projektin ja Lofastin tuottama yhteenlaskettu matkasäästö on melkoinen.

Tunnelit ovat Norjassa matkailijan kannalta vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta ne sujuvoittavat matkaa, mutta toisaalta maisemat jäävät näkemättä. Siksi saattaa hyvinkin olla, että elämysmatkailijat valitsevat jatkossakin vanhan tien.

Joukossa on kaksi varsin pitkää tunnelia:

• Brattfjell 1,5 km
• Fiskefjord 9,6 km
• Norddal 6,1 km
• Kongsviktind 1,3 km
• Ulvikfjell 2,1 km
• Hårberg 1,8 km
• Gullberg 4,0 km

(Pituudet karkeasti suunnitelmadokumenttien perusteella.)

Muutama viikko sitten juhlittiin pisimmän tunnelin louhintatöiden valmistumista.

Nykyinenkin tie on pääosin norjalaisittain varsin hyvätasoista. Etenkin ohitettavassa laajassa mutkassa on kuitenkin osuuksia, jotka ovat talvisin hankalia raskaalle liikenteelle.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Tjeldsundin sillan läntinen lähestyminen laitetaan aivan uuteen uskoon. Nykyinen reitti tekee 180 asteen käännöksen tiukassa liikenneympyrässä ja nousee varsin lyhyellä matkalla runsaat 50 metriä. 

Gullberg-tunneliin rakennetaan liikenneympyrä, jonka haarat vievät Narvikin, Lofoottien ja Harstadin suuntaan. Sinänsä uutta nuo eivät ole, esimerkiksi Tromssan tunnelijärjestelmässä niitä on useita.

Havainnekuva

Norja ei olisi Norja, ellei keskusteltaisi tiemaksuista. Nykyään, kun maksupisteen laittaminen on varsin edullista, niitä voi laittaa useita. Suunnitelman mukaan järjestelmän matkalle tulee kahdeksan maksupistettä. Viisi tulisi Lofoottien tien varrelle ja kolme haaroihin. Alustavat suunnitelmat eivät vaikuta silmittömältä rahastukselta. Noin kymmenellä eurolla pääsisi näistä viidestä. Mutta hintoja ei ole vahvistettu.

Mikä on paikalliskohde?

Tienviitoissa väreillä on väliä. Sininen pohjaväri on perusväri, vihreä tarkoittaa moottori- tai moottoriliikennetietä, musta yksityistietä, ruskea matkailukohdetta ja keltainen tilapäisjärjestelyä. Jo vuonna 1994 otettiin käyttöön muualla maailmassa yleinen paikalliskohteen viitta, jonka pohjaväri on valkoinen.

Siihen nähden, että väripalettia on harjoiteltu jo 30 vuotta, sinisen ja valkoisen pohjavärin käyttö näyttäytyy kovin sattumanvaraiselta. Tieliikennelaki ei asiasta säädä kuin että valkoinen pohjaväri osoittaa paikalliskohteen. Käyttöasetus ei koske asiaan pitkällä kepilläkään. Väyläviraston ohje "Liikennemerkkien käyttö maanteillä" on monisanaisempi:

Paikalliskohteiden viitoituksessa käytetään suunnistustauluja ja viittoja, joiden pohjaväri on valkoinen ja teksti musta. Paikalliskohteet ovat taajaman sisäisiä kohteita kuten keskustoja, kaupunginosia, aluekeskuksia ja erityiskohteita. Itse taajaman nimi viitoitetaan pohjaväriltään sinisillä opasteilla.

Sama eepos heittää pallon eteenpäin:

Opastusmerkeissä käytettävistä väreistä on tarkempia ohjeita julkaisussa Tieliikenteen viitoituksen suunnittelu.

Tälle ohjeelle on joskus varattu numerokin, 29/2020, mutta ei se vieläkään ole ilmestynyt.

Katsellaanpa vähän ympärillemme Espoossa, miten ohjetta on tulkittu.

Aloitetaan kadunmiehen logiikalla. Kadunmies saattaisi ajatella, että paikalliskohde on jokin sellainen, joka on lähempänä kuin ei-paikalliskohde. Se illuusio katoaa tällaisen taulun edessä:

Jossain vaiheessa on ollut julkisuudessa puhetta, että kunnanraja vaihtaa pohjan siniseksi. Siksi on loogista, että Kauniainen, johon on kolme kilometriä, on kaukokohde, mutta kuuden kilometrin päässä oleva Kunnarla lähikohde. Tosin tämä periaate ei näy estävän Espoossa sijaitsevien kohteiden viitoittamista valkoisella Kauniaisissa. Ei myöskään sitä, että Turuntien viitoituksessa Leppävaarassa esiintyy valkopohjainen Helsingin Pitäjänmäki.

Samaisella Turuntiellä Leppävaaran viitoitus ei ole sekään johdonmukainen. Ensin sininen, sitten valkoinen ja taas sininen.

Leppävaara ja Matinkylä ovat kumpikin Espoon aluekeskuksia. Kehäkakkosen pohjoispäästä on Matinkylään matkaa noin kaksi kertaa niin paljon kuin Leppävaaraan.

Bembölekin viitoitetaan milloin sinisellä, milloin valkoisella. Väyläviraston ohje kuitenkin lähtee siitä, että värin ratkaisee kohteen tyyppi, ei sinne johtavan tien tyyppi.

Kaikkeen tähän on kehitetty luova ratkaisu. Jos ei olla varmoja kumpaa laitettaisiin, laitetaan sekä että!