16.3.2019

Monoa makaroonille

Tukholman läntisen kehätien rakentaminen ei ole edennyt pelkästään onnellisten tähtien alla.

Keskivaiheessa sijaitsevan Lovön saaren alta kulkevaa noin seitsemän kilometrin pituisen tunnelin louhintaa urakoi firma nimeltään Lovö Samverkan AB. Ruotsinkielinen nimi on vain hämäystä. Kyseessä on työyhteenliittymä, jossa ovat mukana kaksi italialaista yhtiötä: Vianini Lavori S.p.A ja Cooperativa Nuratori & Cementisti – C.M.C. di Ravenna Società Cooperativa.



Nyt on käynyt niin, että työn teettäjä Ruotsin Trafikverket on päättänyt purkaa sopimuksen. Sopimus ei ole aivan pieni, noin 3,7 miljardia kruunua eli lähemmäs 400 miljoonaa euroa. Työstä on valmiina noin 14 prosenttia.

Itse kehätiellä tulee olemaan pituutta 21 kilometriä ja siitä 18 km kulkee tunneleissa.





Syyt purkuun ovat moninaiset. Työyhteenliittymä on ollut niin ympäristöviranomaisten, työsuojeluviranomaisten, verottajan kuin ammattiliittojen kritiikin kohteena. Työturvallisuusasiat ovat olleet täysin retuperällä, räjähdysaineita on säilytetty huolimattomasti, tunnelin kattorakenteita ei ole tuettu louhinnan jälkeen, poistumisteitä on tukittu ja kaikkea muuta ikävää on tapahtunut. Työmaa oli vuoden 2018 jonkin ajan suljettuna tarkastusten jälkeen puutteellisen paloturvallisuuden takia. Työmaan kaksi kivenmurskaamoa on laitettu käyttökieltoon. Viimeinen pisara lienee ollut työturvallisuustarkastajan saama vakava korvavamma räjäytyksen aiheuttamasta paineaallosta.

Se, kuinka paljon italialaisten lähtö vaikuttaa aikatauluun, jää nähtäväksi. Tämän hetken arvio on, että tie valmistuisi vuonna 2026.


Ei kommentteja: