4.3.2019

Karttaharjoituksia

Suomen päätieverkon perusta luotiin 1930-luvun lopulla, kun vuosikymmenen kädenväännön jälkeen saatiin tärkeimmille valtakunnallisille ja alueellisille reiteille virallinen luokitus valtateihin ja tuolloisella terminologialla A-luokan kantateihin.

Perusratkaisu on edelleenkin vuoden 1938 luokituksen mukainen, vaikka osapuilleen jokainen metri tuon aikaista päätieverkkoa on rakennettu uudelleen niiltä osin kuin se jäi sotien jälkeisessä rauhanteossa Suomen puolelle.

Isoja muutoksia tehtiin vuonna 1996, jolloin erityisesti eräitä maantiereittejä nostettiin kantateiksi ja kantateitä valtateiksi.

Kuitenkin myös 1960-luvulla verkoston uudelleen rakentamisen huippuvuosien yhteydessä tapahtui yhtä sun toista, minkä takia vuoden 1960 tiekartta monin paikoin eroaa kymmenen vuotta myöhäisemmästä.

Tutustukaamme muutamaan mielenkiintoisen kohtaan vuoden 1963 Autoilijan tiekarttaa.

Katsauksemme itseoikeutetusti aloittaa nelostien vanhan linjauksen tutkiminen. Nelostiehän linjattiin vuonna 1938 tuolloista lyhyintä reittiä Helsingin ja Jyväskylän välillä. Reitti erkani vanhasta Helsingin-Hämeenlinnan Hämeentiestä Hausjärvellä ja kulki Oitin ja Lammin kautta hyvin harvaan asuttujen metsäseutujen halki Padasjoelle. Todellinen vaihtoehto Helsingin ja Jyväskylän välillä tie tuskin koskaan oli. Postiauto Helsingistä Jyväskylään reittiä kulki, koska Lahden kautta oli vielä hitaampaa, Kun uusi tie Helsingistä Lahteen valmistui 1950-luvun lopulla, siitä tuli hyvin nopeasti pääreitti.

Nelostie reititettiin 1.7.1963 alkaen Helsingistä Lahteen ja edelleen Vääksyn kautta Padasjoelle. Numero 58 katosi ja Oitin-Lammin-Padasjoen tie muuttui maantieksi. Nykyisin tie 53 Tuulos-Padasjoki seuraa pääosin vanhan nelostien linjausta.


Lammin-Padasjoen-Vääksyn seutu



Postiauton (pikavuoron!) aikataulu Helsingistä nelostietä Jyväskylään vuonna 1955


Postiauton aikataulu Helsingistä viitostietä Lahteen ja edelleen 58-tietä Padasjoelle ja sieltä nelostietä Jyväskylään vuonna 1955

Hämeenlinnan pohjoispuoli näytti vuoden 1963 kartalla kovin erilaiselta kuin nykyisin. Kolmostietä oli pitkään ja hartaasti rakennettu Valkeakosken kautta kulkevalle reitille. Tulppa aukesi, kun Vanajaveden ylittävä Sääksmäen riippusilta vihittiin käyttöön 16.10.1963. Tie 56 typistyi Toijalan seudulle ja katosi kokonaan valtatie 9:n valmistuttua reitille Turku-Loimaa-Urjala-Tampere. Hattulan kautta kulkenut kolmostien linjaus muuttui maantieksi. Se uudelleenrakennettiin 1960-luvun lopulla ja 1970-alussa ja myöhemmin numeroitiin kantatieksi 57. Lahden ja Tampereen välinen valtatie 12 oli sekin tuohon aikaan mutkainen soraränni.


Hämeenlinnan seutu

Urjalan ympäristössä oli melkoista puutetta kunnollisista teistä. Karttaan oli merkitty kantatie 57 Huittinen-Urjala-Toijala, mutta samanlainen soraränni se oli kuin muutkin tiet. Urjala katsoi itsensä varsin pitkälti osaksi Forssan talousaluetta ja sinne Matkun kautta ja Koijärven kautta kulkeneet tiet eivät ansainneen nekään ykkösluokan laatumerkintää

Karttaotteessamme näkyy vasemmassa alakulmassa mielenkiintoinen punainen tienpätkä. Se on tuleva valtatie 9, joka vuonna 1963 siis ulottui kakkostielle saakka. Kun se valmistui Urjalan ja Kylmäkosken kautta Viialan länsipuolelta Lempäälään, kantatie 57 lakkautettiin vuonna 1971.


Urjalan ympäristö

Jyväskylän kartta poikkeaa reippaasti nykyisesti sekin. Valtatietä 9 Kuopion suuntaan ei ole, vaan Kuopioon kuljetaan kantatietä 69. Valtatien numero 9 ei näy Jyväskylässä, vaan numerointi päättyy Jämsään. Valtatie 13 kulkee vanhaa reittiä Toivakan kautta ja kantatien 59 numerointi päättyy tiehen 13. Poikittaisesta valtatiestä 23 ei ole vielä tietoakaan eikä Jyväskylän ympäristöön ripotelluista moottoriteistä.


Jyväskylä

Kouvolan ympäristössä on vuonna 1963 tehty uusia teitä. Tulevaa valtatietä 15 Kotka-Kouvola-Mikkeli rakennetaan. Haminan ja Kouvolan välillä kulkee kantatie 60. Heinolan suunnan tietä ei ole, ei myöskään Kouvolan pohjoista ohikulkutietä.

Kun valtatie 15 valmistui, numero 60 siirtyi Kouvolan ja Heinolan väliselle tielle tämän valmistuttua vuonna 1976. Sieltä se siirtyi Tampereen ohikulkutielle, joka nykyisin esiintyy numeroilla 3 ja 9.


Kouvola

Porkkalan luovutuksen jälkeen alueen tieverkko oli ns. alkuperäisessä kunnossa jos siinäkään. Helsingin ja Hangon välinen kantatie 51 oli katkennut ja sille tehtiin uusi reitti Espoonlahdelta Kauklahden ja Siuntion kautta Lohjan maalaiskunnan Virkkalaan. Vaikka tätä reittiä vähän oiottiinkin, hommassa oli tilapäisyyden makua.

Palautuksen jälkeen Kirkkonummen yhteydet toimivat vanhaa Jorvaksentietä pitkin, mutta muuten kulkeminen oli hidasta. Kokonaan uusi kantatie 51 rakennettiin reitille Espoonlahti-Kirkkonummi-Inkoo-Karjaa.


Porkkalan ympäristö

Viimeinen karttaotteemme on Keuruulta. Keuruu on nykyisin valtatien 23 ja kantatien 58 risteys. Vuonna 1963 oli uusi tie Orivedeltä Keuruulle edennyt niin pitkälle, että töitä tehtiin Mäntän eteläpuolella. Vuonna 1971 valmistui kantatien 65 osuus Keuruu-Jyväskylä ja vuonna 1977 Parkano-Keuruu. Kun koko reitti Porista Joensuuhun oli valmis, sai numeron 23.

Kantatien 58 jatke kohti pohjoista sai odottaa 1990-luvun lopulle saakka. Uusi kantatie tehtiin muuttamalla koko joukko maanteitä kantatieksi, kunhan niitä oli ensin muokattu hieman hovikelpoisemmiksi.


Keuruu-Mänttä

2 kommenttia:

Elyas kirjoitti...

Sinälläänhän tien vetäminen hyvin harvaan asutun alueen läpi ei ole mikään ongelma tai este (riittäähän näitä korpiosuuksia valtateillämme), mutta suorin ja lyhin reitti ei aina ole se paras tai järkevin.

Matti Grönroos kirjoitti...

Vuoden 1938 verkosto oli paikoitellen melko erikoinen, koska siinä soviteltiin auto- ja rautatiemiesten skismaa. Rautatiemiehet olivat sillä kannalla, että valtateitä ei saa tuoda rautateiden lähellä kilpailemaan. Tuskinpa kovinkaan moni on tuolloin kulkenut vaikkapa silloin määrätyn kolmostien reittiä Helsingistä Tampereelle.

Sotien jälkeen keskeinen suunnitteluperiaate on ollut helminauhatie: Tie suunnitellaan reitille, jossa palvelee mahdollisimman monta taajamaa. Malliesimerkki tällaisesta on muun muassa ysitie Aura-Kyrö-Loimaa-Humppila-Urjala-Kylmäkoski-Viiala-Lempäälä. Toinen esimerkki on Pohjanmaan tieverkon täydentäminen 1960-luvulla kantateillä 85-87. Kt85 (nykyisin vt28) Kokkola-Kälviä-Kannus-Sievi-Nivala-Kärsämäki-Pyhäntä-Otanmäki-Kajaani; kt86 Kannus-Ylivieska-Oulainen-Vihanti-Paavola-Liminka, kt87 (vt27) Iisalmi-Kiuruvesi-Pyhäjärvi-Haapajärvi-Ylivieska-Alavieska-Kalajoki.

Esimerkiksi ysitielle oli tarjolla reitti Aura-Alastaro-Punkalaidun-Vesilahti-Lempäälä, mutta se ei pärjännyt siksi, että umpimetsää olisi ollut turhan paljon. Tästä on puhetta artikkelissa Linjauksia.

Oikeastaan ainoa sodanjälkeinen uusi pitkä reitti, joka rikkoo helminauhaperiaatetta on valtatie 15 Kouvola-Mikkeli. Tosin rike ei ole raskauttava, koska tuolla seudulla ei juuri ole muita isompia taajamia kuin Mäntyharju.